Itsemurhasta

Kuolla pois täältä häiritsemästä muita... Todella masentunut ihminen näkee itsensä vain taakkana muille, eikä voi ymmärtää, että on jollekin tärkeä ja rakas. Oma ajatteluni on aikoinaan kulkenut juuri näitä ratoja: Pilaan mieheni ja lasteni elämän. He tulevat olemaan onnellisempia ja tasapainoisempia ilman minua, joka sotken ahdistuksellani kaiken. Parasta olisi naamioida itsemurha onnettomuudeksi, niin lasten suruun ei sekoittuisi itsemurhaan liittyviä tabuja ja häpeää.

et ei siinä oli mikään auttanu.. Vatsahuuhtelun ja sairaalareissun jälkeen ei tehnyt enää mieli kokeilla uudellee, varsinkkii ku huomas, mite pahasti oli satuttanu lähimmäisiä

jos joku haluaa itsensä tappaa, niin siinä onnistuu.

yritykset ovat yleensä enemmän hätähuuto lähiympäristölle.

ja mitä vitun noloa siinä sinulle on, että äitisi yritti itsemurhaa???

No en ole ikinä vaan ajatellut, et itsemurha olis vanhemman sukupolven juttu :(

Vierailija:

No en ole ikinä vaan ajatellut, et itsemurha olis vanhemman sukupolven juttu :(

Ja nyt en taas tajunnu, provoaa??????

Ei sillä hetkellä vaan tule mietitttyä ketään muuta

Soitti minulle ja minä soitin lääkärit paikalle.

Lääkkeitä oli syönyt....

Olihan sitä masennusta jo huomattavissa, mutten olisi KOSKAAn uskonut, että hän yrittää tällaista ratkaisua.

Hän yritti itsemurhaa vakavasti masentuneena 5 vuotta sitten. Hän on ollut nyt 15 vuotta masentunut ja ei saa tarvitsemaansa apua. En tiedä hakeeko hän edes apua, eikä hän suostu minulle kertomaan, mitä on tehnyt saadakseen apua. Minulta ei apua suostu ottamaan vastaan, joten en käytännössä voi mitenkään auttaa/ pakottaa häntä ottamaan apua vastaan.



Tämä vuosi on ollut pahin nyt taas viiteen vuoteen. Soitan äidilleni monta kertaa viikossa ja hän vastaa minulle noin kerran. Asumme samalla paikkakunnalla, mutta kahden alle kaksivuotiaan kanssa hänen luokseen matkaaminen ilman autoa on käytännössä mahdotonta. Joka kerta kun hän jättää vastaamatta tulee minulle pahin mieleen. Muistan saman tunteen siitä kun äitini sairastui ja aina koulusta päästessä pelkäsin mennä kotiin, koska pelkäsin äitini olevan siellä kuolleena. Tilanne on kamala ja sietämätön, mutta meistä kukaan ei tunnu saavan mitään apua.

Vierailija:

Soitti minulle ja minä soitin lääkärit paikalle.

Lääkkeitä oli syönyt....

Olihan sitä masennusta jo huomattavissa, mutten olisi KOSKAAn uskonut, että hän yrittää tällaista ratkaisua.

Eli nyt vaaditaan läheisiltä paljon tukea, että tuohon johtanutta pattia pääsisi purkamaan! Onko säännöllisessä hoidossa? Jos ei, niin sellaiseen ehdottomasti. Ja pari kertaa jonkun kanssa jutteleminen ei auta!

Itsemurhaa hautovalla ei taatusti ole muita ajatuksia kuin itsekkäät ajatukset!!



Oikeasti ei vain kykene ajattelemaan muita.. Ei ole muita kuin minä itse.. Ei missään itsensä ylistämismuodossa!! Vaan minä olen epäonnistunut, minusta ei välitetä, minä en jaksa!!



T: itsemurhaa hautonut

Vierailija:

Asumme samalla paikkakunnalla, mutta kahden alle kaksivuotiaan kanssa hänen luokseen matkaaminen ilman autoa on käytännössä mahdotonta.

Kyllä mä ainakin tarpeen vaatiessa pääsen samalla paikkakunnalla mihin tahansa tarpeen vaatiessa, vaikka mulla on kaksi alle kaksivuotiasta ja niiden lisäksi kaksi alle viisivuotiasta. Ja autoa ei päivisin käytössä ole.

Ota yhteyttä mielenterveydenongelmista kärsivien läheisten ryhmään. Kuulostaa pahalta että joudut pelkäämään noin. Älä sairastuta itseäsi äitisi ongelmilla.

Tukiasema piste net sivustolta saat vertaistukea ja neuvoja muilta samanlaisten asioiden kanssa eläviltä. Oikeasti, hae apua.

Joo, olihan äitini joutunut juttelemaan sairaalassa jonkinlaisen psykiatrin kanssa, mutta kun mun äiti osaa selittää itsensä ulos niistä tilanteista.. Eikä pakkohoitoon saa ihmistä kovin äkkiä..

Onneksi soitti minulle!!!

Koko viikon olen tätä asiaa miettinyt ja pelännyt mitä nyt.....

Kiitos ystävällisistä vastauksista.

Eihän tällaista oikein kehtaa kavereille tunnustaa, tai sitten vain vähättelee tapahtumaa...

Täällä vain usein näkee itsemurhan tuomittavan yksioikoisesti itsekkääksi teoksi, joten tuo ilmaisu " itsekäs olo" tuntui provosoivalta. Ihmisten tekevät yleensä elämässä valintoja enemmän tai vähemmän itsekkyyden pohjalta, joten on älytöntä odottaa, että se äärimmäisen ahdistunut ja sairas ihminen osoittaisi jotenkin suurempaa epäitsekkyyttä ja uhrautuvuutta kuin muut. Varsinkin, kun hän saattaa olla ajautunut itsemurhan partaalle ainakin osittain muiden ihmisten itsekkyyden ansiosta. Jokainen, joka tuomitsee itsemurhan itsekkääksi teoksi, eläköön itse elämänsä täysin epäitsekkäästi.

Siis ei sillä hetkellä vaan mieti muita, tai miettii, että heidän olisi parempi olla ilman minua.. Mun mieleen tulee vaan sana itsekäs :(

Vierailija:

Kyllä mä ainakin tarpeen vaatiessa pääsen samalla paikkakunnalla mihin tahansa tarpeen vaatiessa, vaikka mulla on kaksi alle kaksivuotiasta ja niiden lisäksi kaksi alle viisivuotiasta. Ja autoa ei päivisin käytössä ole.

Meillä ei ole autoa käytössä koskaan. Eikä riitä, että hurauttaisin sinne autolla aina silloin tällöin. Homman nimi on se, että hänen tilansa on se kokoajan ja jatkuvasti. Jos hän jättää minulle viidesti viikossa vastaamatta puhelimeen (vain koska on niin väsynyt, eikä siksi jaksa muuta kuin maata sohvalla ja katsoa telkkaria), pitäisi minun käydä viidesti viikossa katsomassa, että hän on ok. Ihan vain oman mielenterveyteni kannalta. Nyt minun on vain luotettava, että hän on hengissä. Naapuriakaan ja psykiatrista päivystystä en voi tällä jatkuvasti rasittaa.

Itsellä vähän samanlaista oloa. Veljeni teki itsemurhan reilu kuukausi sitten ja tämän surun ja sekavien tunteiden keskellä olen nyt todella huolissani äidistäni. Äidillä on pitkäaikaista (=yli 10v) masennusta taustalla ja joskus vuosia sitten takana pari lääkkeillä tehtyä itsemurhayritystä tai avunhuutoa, miksi niitä nyt sanoisi. Ei kuitenkaan siis tuollaista itsetuhoisuutta moneen vuoteen, mutta nyt tämä veljeni juttu on hänen voimilleen kuitenkin aivan liian kova pala ja nyt tuntuu että lähes odotan huonoja uutisia siltäkin suunnalta.



Kun tuossa kuvattiin itsemurhan tekijän ajatuksia itsekkäiksi, sana kuulostaa jotenkin väärältä. Itsekkäänä pitäisin ihmistä joka näkee muuta ja näiden tarpeet ympärillään, mutta mielummin sivuuttaa ne ja keskittyy itseensä. Siis niin että tuo itseensä keskittyminen on oma valinta, ei tilanteen sanelema pakko.



Varmasti tuohon ratkaisuun lähtijä ei ajattele muita kuin itseään, mutta kuvittelisin hänen tekevän sen sellaisessa tilanteessa jossa tuo henkinen taakka on niin suuri että se on sumentanut ihmiseltä kyvyn nähdä muut ympärillään. Niin ettei hän pysty siis näkemään asioita muuten vaikka kuinka haluaisi, vastoinkäymiset ja/tai oma ahdistus ovat vain liian suuret. Todella kammottava tilanne.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että mikään tai kukaan ei olisi minua pystynyt auttamaan. Itse koin päivien päättymisen suurelta helpotukselta. Henkinen tuska oli ylitsepääsemätön. Yritys ei kuitenkaan onnistunut vaan silloinen mieheni hommas mut vatsahuuhteluun. Kärsin vakavasta masennuksesta johon kuuluvat itsetuhoiset ajatukset. Ainoa joka voi auttaa on minä itse, oma tahto ja vastuullinen masennuksen hoito.

JOS äitisi päättää tappaa itsensä, on se HÄNEN valintansa, ei sinun. Totta kai häntä tulee ikävä yms. mutta syy ei ollut sinun. Ei auta kuin vain kunnioittaa ihmisen itsemääräämisoikeutta. Tuohan on invalidisoivaa tuo jatkuva vireilläolo äidin vuoksi

Vuosien jatkuva huolehtiminen masentuneesta isästä johti pahaan uupumiseen. Lopulta terapian avulla ymmärsin etten voi omaa mielenterveyttäni pilata jatkuvalla holhoamisella. Isä on keski-ikäinen ja todellakin aikuinen ihminen joka tekee omat valintansa. Vaikea tuo irtiotto oli, mutta oma mielenrauha on palautunut ja pystyn elämään omaa elämääni ja nauttimaan siitä. Pelko kuitenkin ajoittain nousee pintaan, mutta pystyn sen kanssa jo elämään. Isä on rakas ja isän tyttönä pysyn.