Uskotteko, että unelmat voivat toteutua, jos tarpeeksi uskoo?
Minä uskon. Luin muutaman kirjan aiheesta ja päätin kokeilla toimiiko luja usko ja nyt voin sanoa, että todellakin se toimii. Pitää vaan tietää mitä haluaa ja sitten elää ikäänkuin unelma olisi jo toteunut. Mulla on jo monta unelmaa toteutunut. Aloitin pienestä ja vähitellen olen suurentanut unelmiani.
Kommentit (83)
jutut ovat vain ihmisten keksintöä.
Kun järki ei riitä, otetaan mielikuvitus käyttöön ja uskotellaan itselleen että "näin oli tarkoitettu". Sinisilmät kiiluen kiitellään herraa, vaikka tosiasiassa kyse oli vain siitä että vanhemmat päättivät antaa ennakkoperinnön tai että lainanmaksu loppui omaa muistia aiemmin.
Poppakonsteista puhumatta voin kertoa että olen saanut paljonkin mitä olen toivonut. Tekemällä töitä ja tavoittelemalla ko. asiaa. En rukoilemalla Zeusta tai Apolloa.
No hihhuleita mahtuu maailmaan. Rukoile vain ap sitä unelmataloasi. Ehkäpä huomaat loppupeleissä että oikeasti sen eteen pitää tehdä töitä eikä tähyillä taivaita.
Uskaltaisitko kokeilla vetovoiman lain toimivuutta? Minä uskalsin ja elämäni muuttui täydellisesti. Ennen minäkin ponnistelin saavuttaakseni unelmani. Nyt saavutan unelmat ilman ponnistelua, pelkällä unelmoinnilla ja uskolla. Mutta meillähän on jokaisella vapaa tahto valita.
Ensimmäinen oli kun ihastuin eräässä kaupassa kalliiseen asukokonaisuuteen, johon mulla ei tod ollut varaa. Päätin kokeilla uskonvarmistusta, uskoin jo saaneeni asun. Jo muutaman päivän päästä eräästä paikallisesta vaatekaupasta soitettiin, että olen voittanut heidän arvonnassaan lahjakortin ko kauppaan. Ja siellä oli myytävä juurikin sama asu jota olin haaveillut. Sain siis asun! Arvontalipukkeen oli täyttänyt äitini minun nimelleni. Sitten: haaveilimme lomamatkasta, mutta kun ei ollut yhtään ylimääräistä rahaa, päinvastoin. Valitsimme kuitenkin matkan esitteestä, kävin ostamassa uimapuvun, aurinkovoidetta jne ja uskoin. Parin viikon kuluttua appivanhemmat ilmoittivat, että jakavat lapsilleen vähän ennakkoperintöä. Saimme matkamme. Appivanhemmat eivät ole rikkaita, eivätkä koskaan ennen olleet antaneet meille isompia rahasummia.
Samalla kaavalla olen saanut uuden sohvan ja telkkarin, vaatteita lapsille, urheiluvälineitä jne. Isoin juttu oli uusi auto. Erilainen unelman toteutuminen oli kun mies sai yllättäen uuden työpaikan. Hän oli lopen kyllästynyt ja uupunut entiseen työhönsä ja olisi halunnut vaihtaa työpaikkaa, mutta hänen alansa töitä on täälläpäin aniharvoin tarjolla. Aloin uskoa ja nähdä mieheni tyytyväisenä työhönsä. Muutaman viikon kuluttua hän törmäsi vanhaan tuttuunsa joka tarjosi yllätten töitä firmastaan. Työ ei ollut ihan mieheni alaa, mutta sinnepäin. Hän vaihtoi työpaikkaa ja sai paremman palkan, lyhyemmät työpäivät ja tykkää kovasti työstään.
Nyt aloitin suurtoiveen urakoinnin; talo unelmapaikalta. Ja sillä tavalla se pitää saada, ettei ole yhtään velkaa.
ap
Mitä kirjoja oot lukenut?
Tapasin kerran ihmisen joka kertoi mulle tästä uskomisesta, pitää kuulemma tosissaan uskoa, kirjoittaa vihkoon se toive ja sitten luja usko.
Hän antoi mulle tämän neuvon ja kertoi esimerkin:
toiveissa oli matka ja hän tarvitsi sen tietyn summan. Ei mennyt kovin kauaa kun eräs naishenkilö
oli käymässä ja näki tämän tekemän taulun ja osti ja ojensi rahat!!
Itse en nyt muista onko mulla toteutunu mikään unelma, en ole jaksanut uskoa kuin olis pitänyt..
Ehkä aloitan uudestaan tuon unelmoinnin eli visualisoinnin.
Sinä siis olet saanut vetovoiman lain toimimaan elämässäsi, hienoa! Minä yritän opetella tuota myös, mutta vaikka yritän ja haluan uskoa ja luottaa toiveeni toteutumiseen, pomppaa epäusko ja pessimismi välillä ajatuksiin. Mikä neuvoksi? Haluan luottaa ja uskoa! Miksi se on välillä niin vaikeaa? Toivottavasti käyt vielä lukemassa tätä viestiketjua, sillä sinun kanssasi haluaisin keskustella enemmänkin :)
Itse uskon myös vetovoiman lakiin. Olisi kiva lukea lisää muiden kokemuksista :)
unelmat kertovat. että ihminen on olemassa!
kun kaikkien toiveet toteutuu?mistä kaikki tavarat tänne maailmaan tulisi ja mien vois olla sota ja rauha maailmanlaajuisesti samaan aikaan?Voisiko todellakin apinat hallita maailmaa kun joku tämmöistä toivoisi?Vai onko niin että toimii vai harvoille valituille?Kaikki ei vaan voi saada kaikkea samaan eikä eri aikaan.Joku tai monet on varmaan jo toivonut että kaikki ois rikkaita,miksi sitten ei olla???
Ainakin monet mun unelmistani ovat toteutuneet. Tosin joitain isoja on myös jäänyt toteutumatta, tai ainakin jo aika kauan olen saanut odottaa. En kyllä vieläkään ole heittänyt toivoa ja jaksan haaveilla. Uskon, että ajatusenergia on tosi voimakasta. Sitä ei kannata käyttää väärin!
Et sä mitään sorki jos kiihkeästi keskityt toivomaan, että ystäväsi saisi hänelle sopivan ja mieluisen työpaikan. Tai miten toi sun hommasi nyt sitten menikään ...
otat lehdestä kuvia ja liimaat siihen asioita joita toivot ystävällesi ja sitten laitat tällaisen kuvan jääkaapin oveen tai työpöydän korkkitaululle :D? Tai mietit minkälaisen tyopaikan ystäväsi tarvitsee ja sitten rupeat käyttäytymään niinkuin ystävälläsi olisi jo tuo työpaikka ja lähettelemään hänelle työpaikkailmoituksia? Onneksi sä et ole mun ystävä :D!
siihen aarrekarttaa pitää myös liimata ystävän kuvia sekaan. Sanohan, olisitko oikeasti iloinen, jos löytäisit kaverisi jääkaapin ovesta tällaisen kollaasin jossa aiheena olet SINÄ :D?
siihen aarrekarttaa pitää myös liimata ystävän kuvia sekaan. Sanohan, olisitko oikeasti iloinen, jos löytäisit kaverisi jääkaapin ovesta tällaisen kollaasin jossa aiheena olet SINÄ :D?
Mikset sitä heti sanonut.
siihen aarrekarttaa pitää myös liimata ystävän kuvia sekaan. Sanohan, olisitko oikeasti iloinen, jos löytäisit kaverisi jääkaapin ovesta tällaisen kollaasin jossa aiheena olet SINÄ :D?
Mikset sitä heti sanonut.
ei nyt ihan ole sitä että toivot ystävällesi työpaikkaa. Yksi tekniikka on tuo aarrekartta, jossa siis etsitään kuvia siitä mitä toivoo ja sitten laitetaan oma kuva viereen ja ikään kuin siis lähtetään viestiä alitajunnalle laittamalla aarrekartta jonnekin missä sen näkee useaan otteeseen päivän aikana. Tein itse kerran ja se toimi niin hämmästyttävän hyvin etten ole sen jälkeen uskaltanut tehdä :D. Iskee rimakauhu kun rupean leikkelemään kuvia.
ottamaan elämänsä tarkoituksesi jonkun toisen ihmisen asioiden miettimisen ja toisen puolesta haaveilemisen.
mutta helvetinmoisella työllä ne voi toteutua.
Pelkkä uskominen ei riitä unelman toteutumiseen. Pitää ELÄÄ kuten se olisi toteutunut, ja eläminenhän on tekoja. Niiden unelmat eivät toteudu, joille riittää pelkkä unelmointi eivätkä he ole valmiita toimimaan tavoitteidesa eteen millään tavalla.
Mummoni uskoi, että Jeesus parantaa hänen syöpänsä. Ei ikävä kyllä parantanut.
Jos asia olisi niin yksinkertaista, niin tuskinpa maailmassa olisi niin paljon kurjuutta, sortoa ja hätää kuin nykyään on esim. Afrikassa ja Intiassa.
Entäpä naisen asema Lähi-Idässä ja Afganistanissa? Johtuuko sekin siitä, etteivät naiset siellä vain ole uskoneet tarpeeksi unelmiinsa?
Johtuuko sekin siitä, etteivät naiset siellä vain ole uskoneet tarpeeksi unelmiinsa?
Oikeasti se on vähän eri juttu.
usko tuollaiseen humpuukiin. Jossain kurssilla piti joskus tuollainen aarrekartta väkertää, ja siihen ei saanut laittaa rahaa, vaan piti pistää jotain mitä rahalla saa, muistaakseni. Olisi mustakin outoa, jos kohtalon ainoa tehtävä olisi lahjoittaa ihmisille autoja ja taloja silloin kun nämä niitä haluaa. Semmoinen kosminen Janne Porkka.
kyllä ne joskus vaatii ihan raakaa työtä
joskus rahaa
joskus kosmeettisia leikkauksia ja implantteja
hitusen myös onnea
jos olet köyhä ja haaveilet rikkaudesta, niin et sä tule rikkaaksi vain rupeamalla elämään kuin rikkaat, menetät vaan loputkin rahasi ja kenties luottotietosi.
Jos haaveilet lääkärin ammatista tai mistä tahansa vaativasta ammatista, et pääse ellet pääse pääsykokeista läpi, ja läpäise opintoja.
Kyllä se vaatii jo työtä kun pitää opiskella.
Ja jos taas haaveilet lapsista, kaikille niitä ei suoda noin vain.
Jos haaveilet laihtumisesta, sekin vaatii työtä.
Jos haaveilet laulajan urasta, kuuluisuudesta, niin etpä sittenkään heti pääse pinnalle, eikä kenestä tahansa voi tulla laulajaa...
Mutta jos tavoite on tarpeeksi realistinen, niin kyllä sitten usko auttaa, että sen tavoitteen voi saavuttaa.
Toisaalta ilman unelmia, ja niihin uskomista elämä olis aika tasapaksua ja tylsää.
Eihän tässä pohjimmaltaan olekaan mitään eroa kristinuskon ytimeen. Ihan tätä samaa sanomaa Jeesuskin oli tuomassa ja samasta asiasta puhutaan monessa kohtaa Raamattua. Pelkkä usko riittää "pelastumiseen" ja taivasten valtakunta on jo täällä, kuten Jeesus sanoi! Mutta ilmeisesti on tahoja, jotka haluavat piilottaa ihmiskunnan enemmistöltä tämän kaiken muuttavan luomisen kyvyn. Niin kauan kuin ihmiskunnan enemmistö ei usko vetovoiman lakiin, ei voi olla rauha maanpäällä, ruuasta ja kaikesta tarpellisesta on pulaa.
Jeesus käski viedä tätä ilosanomaa eteenpäin, kaikille kansoille. Näin me tämän runsauden lähteen löytäneet koetamme tehdä, mutta harvoin se menee perille. Mutta niinkinhän se Jeesus sanoi, että harvat sen löytävät...
Kuten sanoin, kaikkea on tarjolla rajattomasti. Ruoka riittää jos vain niin tahdomme. Kaikkien uskossa lausutut "rukoukset" toteutuvat, mutta vain omaa elämää koskien. Maailmassa on rauha sitten kun lähes kaikki rukoilevat rauhaa ja uskovat siihen. Niin kauan kuin kuljemme "epäuskoisina" ja negatiivisina,olemme "kuolleita". Kun heräämme, synnymme uudestaan ja tiedostamme valtavat voimamme ja ymmärrämme vetovoiman lain. ap