Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä hyvää kiusamisesta?
10.05.2014 |
Kiusatun ihmisen näkökulmasta minua kiinnostaisi kuulla onko kiusatuksi joutuminen muuttanut sinua yhtään hyvällä tavalla, onko elämäsi kohtalo parempi?
Minä voin sanoa, että ammatinvalintani on suoraan kiusaamisen syytä tai ansiota. Aikuistuttuani olen todella vankkatekoinen luonteeltani, en pelkää riskejä ja uskallan tehdä rohkeita ratkaisuja, siedän epävarmuutta ja epäonnistumiset ei lannista minua, päinvastoin sisuunnun niistä. Jos en olisi tullut kiusatuksi luulen, että olisin valinnut konservatiivisen ja turvallisen alan. Tienaan oikein hyvin ja olen onnellinen elämästäni nyt. Minulla on perhe ja ystäviä.
Olen päässyt kiusaamisesta yli, mutta huomasin kuitenkin pohtivani aika paljon asiaa kiusamisketjuja luettuani ja monet muistot, jotka olin jo unohtanut palasivat mieleeni, enkä voinut välttyä mielipahalta. Olin todella rankasti kiusattu, mutta ei siitä sen enempää.
Olisi kiva kuulla hyviäkin kohtaloita, mitä parempaa tuosta julmasta toiminnasta on seurannut?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Tällä hetkellä tuntuu, ettei mitään hyvää. Olen teinipojan äiti. Poikaa kiusattiin yläkoulussa rankasti. Tuntuu, että koko yhteiskunta petti hänet, ja lisäksi perheemme. Kiusaajien vanhemmat olivat joko välinpitämättömiä tai hyökkäsivät perhettämme vastaan (mm. Valittivat yhteydenotoistamme koululle, rikosilmoitus kunnianloukkauksesta - huom! Yhteydenottomme olivat todella asiallisia ja asialliseen kellon aikaan). Opettajat ja rehtori myös joko välinpitämättömiä tai suorastaan törkeitä lastamme ja perhettä kohtaan. Koulun mukaan fyysistä vahinkoa aiheuttaneet pahoinpitelytkin olivat vain 'väärinkäsityksiä' ja 'yksittäisiä välienselvittelyjä' - ja näitä oli jatkuvasti sellaisia, joissa iso joukko pahoinpiteli yhden. Koulu teki jopa lastensuojeluilmoituksen pojastani. Poikani kuullen rehtori ja opettaja sanoivat minulle mm.,'olet ylisuojeleva', 'et välitä lapsesi maineesta (koska otin kiusaamisen puheeksi)', 'vaarannat opettajien työturvallisuuden (tämä oli kummallinen väite, koska viestintäni oli täysin asiallista, välillä tosin päivittäistä kuten vakavasti poikaani vahingoittava kiusaaminenkin). Lastensuojelu oli niin pöljä paikka, etten osaa sanoin kuvata. Mitään siitä ei meille seurannut, mutta ei siitä mitään hyötyäkään ollut. Ne typerät kuulustelut vain saivat aikaan minulle vaikeuksia töissä (poissaoloja) ja pojalleni käsittämättömän suuren vihan tätä yhteiskuntaa vastaan. Kunta ei auttanut meitä tippaakaan, kun jouduimme muuttamaan muualle, jotta saatiin poika turvaan kiusaajilta ja tuon sikamaisen koulun opettajilta.
Nyt muutama vuosi kiusaamisen jälkeen poikani on edelleen huonossa kunnossa. Hänellä on posttraumaattinen stressi, minkä vuoksi tavalliset arkiaskareet ovat vaikeita. Olen onnellinen niinä päivinä, kun hän nousee sängystä. Iso osa elämää pyörii tämän ympärillä. Olemme löytäneet oikeaa ja asioita eteenpäin vievää apua vain kolmannelta ja yksityiseltä sektorilta. Harmittaa maksaa veroja, kun meidän perhe on ajettu yhteiskunnan palvelujen ulkopuolelle. Poikani myös uhoaa, ettei suostu palaamaan muuhun kuin yksityiseen kouluun tai ulkomaille. Seuraavaksi pitäisi saada hänet peruskoulun jälkeisiin opintoihin jonnekin.
Tilanne on hankala poikani koko elämää ja perheemme taloutta ajatellen.
Olisi kiva kuulla, onko kukaan selvinnyt tällaisesta.