Lue keskustelun säännöt.
Sanotaan ekan vuoden olevan vaikein
18.05.2014 |
Esim. omaisen kuoleman jälkeen. Mutta entä jos läheinen ei ole ollut juhlapyhissä merkityksellisessä roolissa? Minulla oli vaikeasti sairas lapsi, joka oli niin syvästi kehitysvammainen, ettei ymmärtänyt juhlapyhistäkään mitään. Usein hänet pidin kotona pyhien ajan, mutta hän saattoi olla laitoksessakin. Jos hän oli kotona, ei juhla eronnut arjesta, mukana oli sama perushoito, vaipan vaihdot, letkuruokinta, asennon vaihtamiset, oksennusten siivoamiset, kohtausten hoito. Ei minulla ole juhlapyhiin liittyviä suruja ja fiiliksiä.
Se ei tarkoita, ettenkö olisi surrut montakin asiaa, hänen elämässään ja kuolemassaan. En oikein tiedä, miten surisin, millä lailla. Suru on läsnä jokaisessa päivässä, mutta se on niin suuri sekamelska myös helpotuksen tunteita. Mutta samalla on kaikki ne kerääntyneet epätoivon tunteet vuosien varrelta.
Kommentit (4)
Otan osaa. Jokaisen suru on omanlainen. Ei noi aikamääreet oo mikään totuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo onhan jokaisen suru omansa. Mutta jotenkin mun on vaikea ottaa aikaa surra, kun tavallaan suru on sellainen möykky erilaisia tunteita.
Jokainen suree omalla tavallaan. Sinun lapsi on nyt tuskista vapaa ja katselee äitiä pilven reunalta. <3
Sä saat surra juuri niin kuin oikealta tuntuu.
Ehkä on vähän sama asia, kun sairas vanhus kuolee, niin omaiset ovat helpottuneita että hän pääsi tuskistaan, eikä hänestä tarvitse huolehtia ja stressata.
Eli voit ajatella asian niin että lapsellasi on nyt parempi olla, ja on luultavasti iloinen kun hänen maanpäällisellä äidillään on nyt aikaa keskittyä muuhunkin kuin häneen.