Mitä Suomessa tapahtuu kun keskiluokka (itseni mukaan lukien)joutuu lopettamaan kuluttamisen
Hintojen nousu kaiken saralla on omalla kohdallani tarkoittanut tätä:
- katkaisin säännöllisen siivouspalvelun käyttämisen
- en osta enää lapsille vaatteita uusina, vaan tappelen samoista vaatteista kirppuksellä heidän kanssa, kenellä ei ole mahdollisuutta ostaa vaatteita uutena
- en ole enää laittamassa hyväkuntoisia vaatteita myyntiin, kun kaikki tulee itsellekin käytettynä
- lopetin kokonaan kosmetologillani käymisen. Kampaajan luona vähensin käyntejä 50%. Menen vasta kun on ihan pakko
- Ravintoloihin en syynää enää rahojani
- Olisin tarvinnut uusia lasketteluvälineitä, mutta en käykään ostamassa niitä paikallisesta urheiluliikkeestä. Enkä vie rahojani laskettelukeskuksellekaan
- Ennen saatoin pistää rahaa ruokakauppoihin 200-250e viikossa. Nykyään kauppa saa max 120e viikossa. Kalliit tuotteet ei ostoskärryyn eksy, vaan siellä taistellaan tarjoustuotteista ja hävikki laatikosta
- En muista, milloin olisin käynyt viimeksi elokuvateatterissa. Aiemmin kun vein koko perheen leffaan, teatteri sai 70e tuloja
- Sijoitusasunto piti laittaa myyntiin ja vuokralaiset pihalle
Asuntolaina ei ole ylimitoitettu (lainaa 45% asunnon arvosta), mutta kaikki se sähkön raju hinnannousu, bensan hinnan nousu, järkyt ruoan hinnan nousut, siivouspalvelun, kosmetologin ja kampaajan hintojen nostaminen, asuntolainan korot, siis ihan kaiken hinnan nostaminen on pakottanut varovaisuuteen. Kuten näemme, pahan päivän varalle on pakko säästää ja se ei onnistu enää vanhoilla kulutustottumuksilla. Se vaan, että pienituloisilta alkaa lähteä kodit alta tai sitten vuokraan tulee hirveä korotus. Pienipalkkaisilla aloilla alkaa laajat irtisanomiset kun kukaan ei tuo enää rahaa sisälle. Ei riitä, että se alle 5% suomalaisista jatkaa rahan pitämistä kierrossa jos suurin osa ihmisistä vähentää radikaalisti kuluttamista. Tämä taloustilanne koskee ja kurittaa meitä kaikkia, vaikka muuta yritettäisiin väittää.
Kommentit (60)
Et vaikutakeskituloiselta, jos syytämisen sijaan olet aikaisemmin syynännyt rahojasi ravintoloihin. Lisäksi käytät kysymyspronomineja väärin.
Oudointa on irtisanoa maksava vuokralainen ja myydä sijoituskämppä.
Onhan se ikävä tilanne pidemmällä aikavälillä. Itse olen lopettanut myöskin monia asioita, ehkä olisi varaa mutta sen verran kiukuttaa hinnan nousut että ihan periaatteesta lopetan. Paikallinen kaupungin omistama elokuvatatteri (tai auditoria) nosti lipun hintoja 20%, en käy enää. Ennen kun liput olivat 10e kävin lähes viikoittain. Hampurilaisella käynnit lopettanut, koot pienentyneet hurjasti. Paikallisessa lounasravintolassa en käy, hinta noussut, ruoka aneemisempaa. hieronnat yms lopettanut jo aikaa sitten. Vaatteita en osta, en kotimaisia enkä ulkomaisia.
Vierailija kirjoitti:
Keksit koko jutun päästäsi yrittäessäsi todistaa jotain pointtia. Sori, ei liikuta.
Ok, eli ei ole mitään ongelmaa, kaikki hyvin. Voitte hajaantua, ei mitään nähtävää.
Ap:lle. Se on syyTää eikä syyNätä.
Näitä samantyyppisiä listoja tulee epäilyttävän usein. Ja yleensä niissä päädytään siihen, että kaikki on yhteiskunnan ja hallituksen syytä.
Haiskahtaa trollilta.
Vierailija kirjoitti:
Et vaikutakeskituloiselta, jos syytämisen sijaan olet aikaisemmin syynännyt rahojasi ravintoloihin. Lisäksi käytät kysymyspronomineja väärin.
Oudointa on irtisanoa maksava vuokralainen ja myydä sijoituskämppä.
Käytit itse verbejä syytää ja syynätä väärinpäin.
Keskiluokka kuihtuu. Ne siirtyy joko rikkaisiin tai köyhiin. Kumpaan ryhmään sinä kuuluu?
Lukemalla pikkasen talousteorioita varmaan löydät vastauksen, ei sitä täältä kannata kysellä.
Me muut keskiluokkaiset emme ennätä kirppiksille kuin tekemään joskus löytöjä, mutta olemme ryhtyneet ostamaan lapsille laadukkaampia vaatteita. Lasketteluvälineitä meillä ei omista kuin teinit, aikuisten laskettelu on sen verran satunnaista, että lainavarusteet kelpaavat. Elokuvissa ei ole käyty aikoihin, pitäisikin muistaa, miten kiva sinne oli mennä syömään ravintolan sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Se on syyTää eikä syyNätä.
Automaattinen tekstinsyöttö tekee välillä tepposet pitkän tekstin keskellä. "Kirppus" eksynyt myös tekstiin, mutta jokainen varmaan ymmärtää kyseisen lauseen yhteydessä, mitä sillä tarkoitetaan. Käyttäydyt vain ilkeästi ja haluat jättää varsinaisen aiheen huomiotta.
Enpä ole käyttänyt näitä tähänkään mennessä.
Ruokaan menee Max, 50 e viikossa.
Vaatteet kirpputorilta tähänkin asti.
Sama juttu. Sijoitusasunnot myyntiin, koska putkiremontti tulossa. Autoilua on vähennetty, samoin herkkujuustoja, hyvää punaviiniä, maksullisia kanavia, hieronnat, kampaamot, yms. turhat shoppailut pois.
Laskut saadaan maksettua, lapsilla siistit vaatteet ja ruokaa on pöydässä, mutta ylimääräinen jäi pois. Hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokka kuihtuu. Ne siirtyy joko rikkaisiin tai köyhiin. Kumpaan ryhmään sinä kuuluu?
Eiköhän se käy tekstistä selväksi, että köyhiin, jos tällainen talouden alamäki jatkuu. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vaikutakeskituloiselta, jos syytämisen sijaan olet aikaisemmin syynännyt rahojasi ravintoloihin. Lisäksi käytät kysymyspronomineja väärin.
Oudointa on irtisanoa maksava vuokralainen ja myydä sijoituskämppä.
Käytit itse verbejä syytää ja syynätä väärinpäin.
Miten niin? Jos ap sanoo, että ei enää syynää rahojaan ravintoloihin, niin hän on aikaisemmin syytämisen sijaan syynännyt.
Veroja on saatava alas. Se tarkoittaa leikkuria. Ja parempaa leikkauskohdetta ei ole kuin työttömyyteen kannustavat ylisuuret päivärahat (paitsi kehitysapu, mutta kukas poliitikoista rohkaistuisi ensimmäisenä sanomaan tämän?)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokka kuihtuu. Ne siirtyy joko rikkaisiin tai köyhiin. Kumpaan ryhmään sinä kuuluu?
Eiköhän se käy tekstistä selväksi, että köyhiin, jos tällainen talouden alamäki jatkuu. Ap
Mihin ihmeeseen tunget kaikki rahasi? Ei meillä muilla keskituloisilla ole samoja ongelmia kuin sinulla, sähkölaskukauhistelukin jäi hyvin lyhyeksi.
mikähän siinä on ettei ole mitenkään vaikuttanut meihin, töissä ollessa olimme keskituloisia, nyttemmin vähemmän tuloja, mutta rahaa riittää loppuiäksi ja joka kk tule lisää.
Lämmityskulut on pudonneet melkoisesti kun vaihdoimme maakaasun VILPiin. Nyt on mennyt 3 kk samalla rahalla kuin ennen meni kesä aikaan kk aikana, eli 490/ 3 kk
Ei lainan ylimitoitusta katsota siitä paljonko se on asunnon arvosta vaan paljonko se vie tulevasta kassavirrasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veroja on saatava alas. Se tarkoittaa leikkuria. Ja parempaa leikkauskohdetta ei ole kuin työttömyyteen kannustavat ylisuuret päivärahat (paitsi kehitysapu, mutta kukas poliitikoista rohkaistuisi ensimmäisenä sanomaan tämän?)
Kokoomusta jos äänestät 90 prosenttia suomalaisista kokee tulojen laskun kuten Sipilän hallituksen aikana.
Kiky on lastenleikkiä, kun kokoomuksesta tulee ministeripuolue.
Kokoomus haluaa lukukausimaksut yliopistoon, lisätä opintolainapainotteisuuttta ja leikata koulutuksesta kaikilla asteilla. Mitä luulet, tuleeko kouluista parempia, kun luokkakoot kasvavat?
Listalla on myös päivähoitomaksujen suurentaminen, soten asiakasmaksujen korotus, eläkkeiden leikkaus ja lapsilisien leikkaaminen.
En minä sanonut Kokoomusta äänestävänikään. En kuitenkaan demareitakaan (ja varsinkaan vasvihreää) aio äänestää, sillä he ovat kommareita, jotka elävät velkarahalla, ottaen samalla pois erityisesti keskiluokalta. Minun ääneni menee PS:lle.
Keksit koko jutun päästäsi yrittäessäsi todistaa jotain pointtia. Sori, ei liikuta.