Miten päästä yli mummon kuolemasta...

Itku ja aika parantaa. Puhuminen perheen kesken. Itse olen selvinnyt paitsi mummojen kuolemasta, myös äidin, isän ja kahden veljen menettämisestä. Itkettää tätä kirjoittaessakin, vaikka tapauksista on jo vuosia. Eli kyllä selviää. Minulla myös usein tunne, että läheiseni ovat " läsnä " joissain tilanteissa. Kauniit muistotkin lohduttaa. Anna itkun tulla .Lenkkipolulla voit oikein kollottaa ja huomaat, että helpottaa.

Puhuminen auttaa. Juttele perheesi tai ystäviesi kanssa. Jos tuntuu, etteivät he enää jaksa kuunnella sinua, niin keskusteluapua saa mm terveyskeskuksesta. Oletko koulussa tai töissä? Siellä on terveyspalvelut, käytä niitä. Kirkon diakoniatoimistoon voi ottaa yhteyttä. 

Anna itkun tulla. Ajan kanssa helpottaa. 

Täytyy oppia ymmärtämään elämän fakta, ei ole elämää ilman kuolemaa!

Jokaisen on joskus kuoltavaa, mummosi ilmeisesti ehti jo hyvään ikään ja eli toivottavasti hyvän elämän. Miksi surra väistämätöntä kun voisi muistella niitä hyviä hetkiä mummon kanssa.

Mummon oli nyt vaan aika mennä... 

Eihän menetyksistä selviä täysin ikinä. Mutta tosiaan, ajan kanssa helpottaa.

Oma vinkkini on se, että mieti tarkkaan, kenen kanssa asiasta puhut. Monet ihmiset kokevat tarpeelliseksi sanoa loukkaavasti surevalle, tyyliin "Minäkin olen menettänyt vaikka ketä, mutta en vaan ole itkenyt, vaan hymyillyt onnellisena".

Todella paljon voimia ja jaksamista! Olet saanut näköjään hirveitä, ilkeitä ja ajattelemattomia kommentteja sekä alapeukkuja (en vaan voi ymmärtää)..

Aluksi se tuntuu todella raskaalta ja ylitsepääsemättömältä, mutta päivä päivältä helpottaa enemmän ja enemmän. Pidä se aina mielessä, vaikka se nyt saattaa uskomattomalta tuntuakin. Selviät kyllä, pikkuhiljaa. Tärkeintä on nyt surra niinkuin siltä tuntuu, muistella mummoa, vaikka se raskaalta saattaa tuntuakin. Sytyttää vaikkapa kynttilä mummon muistolle, kuunnella rauhallista (tai juuri sellaista kuin haluat) musiikkia, puhua läheisten kanssa. Ja itkeä, itkeä ja itkeä.

Lopulta selviät kyllä!

Itsekin oman mieheni nuorena menettäneenä voin kertoa, että aluksi tuntui ettei mistään tule mitään, enää ikinä. Mutta nyt olen siitä selvinnyt.

Ymmärrän tuskasi, koska omakin mummoni on minulle äärimmäisen tärkeä. Hän kuuluu perheeseeni, aivan yhtäpaljon kuin omat vanhempani, ja hänelle on melkeinpä helpointa puhua kuin kellekään koko maailmassa.

Paljon voimia!

Unohdin vielä sen sanoa, että koska olet noin nuori, sinulla saattaa olla sama tilanne kuin minulla aikoinaan. Silloin olin kovin naiivi ja mielessäni ei ollut käynytkään, että läheiseni voisivat kuolla. Tai totta kai sen ymmärsin, että näin voi käydä, mutta se ei ollut ollenkaan realistinen ajatus itselläni. Tuli aivan yllätyksenä ja shokkina. Senkin takia asia saattaa olla sinulle kovin raskas, vielä raskaampi kuin ehkä muuten olisi (en siis millään tavalla tarkoita vähätellä asiaa, joka aivan kamala on).

Ölin 24 v. kun rakas isäni kuoli.Se tuntui maailmanlopulta. Hän oli ensimmäinen läheinen. Sen jälkeen tämä syöpäprkele on vienyt muutaman nuoren kaverin. Selviät kyllä. Aika tekee tehtävänsä. Ja itkeminen.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 09:39"]

Unohdin vielä sen sanoa, että koska olet noin nuori, sinulla saattaa olla sama tilanne kuin minulla aikoinaan. Silloin olin kovin naiivi ja mielessäni ei ollut käynytkään, että läheiseni voisivat kuolla. Tai totta kai sen ymmärsin, että näin voi käydä, mutta se ei ollut ollenkaan realistinen ajatus itselläni. Tuli aivan yllätyksenä ja shokkina. Senkin takia asia saattaa olla sinulle kovin raskas, vielä raskaampi kuin ehkä muuten olisi (en siis millään tavalla tarkoita vähätellä asiaa, joka aivan kamala on).

[/quote]

Minulla on myös kokemus isovanhemman menettämisestä n parikymppisenä. Se tuntui maailmanlopulta. Itkin ja itkin. Tuntui että lapsuus loppui. Ajan kanssa suru ja tuska helpotti. Ikävä jäi. 

Varaudu siihen, etteivät kaikki ystäväsi ymmärrä sinua nyt. Eivät ymmärrä haluasi itkeä, olla yksin tai eivät jaksa kuunnella sinua. Tai antavat neuvoja joista ei ole nyt mitään apua. 

Mummo multiin ja matka jatkuu. 

Mies ei ole vieläkään päässyt eroon siitä, käyttää tekosyynä ryyppämiseen. Elämään kuuluvat menetykset, opettele antamaan esim. lapsillesi esimerkki, ettei elämä kaadu niihin.

On normaalia alussa ja myöhemminkin. Anna itkun vaan tulla, aikaa myöten se vaan helpottaa. Mummollasi on nyt varmasti kaikkai hyvin. Tietysti sitä vähän harmittaa, kun sinä voit kurjasti, mutta näinhän se elämässä menee, että silloin surraan kun on surun aika . Ja se aika on sinulla nyt. Mummosi lähettää terveisiä sinulle. Sanoi, että ei se ollut niin paha kuin miltä se näytti ja pystyt unohtamaan sen :)

Siirrä autosi mummon päältä.