Onko normaalia?

Tätä juuri itsekin mietin, että pitäsikö hakeutua johonkin terapiaan tms

Älä laita lasta syksyllä vielä hoitoon, on niin pieni vielä. Luota omaan vaistoosi, sitten kun lapsi on sopivan ikäine naloittamaan hoidossa niin silloin sinustakin tuntuu siltä, etkä ikävöi häntä joka hetki.



Usko pois, tiedän kokemuksesta.

itse olen sitä mieltä, ettei lapselle voi liikaa antaa läheisyyttä, liian vähän kylläkin. myöhemmin, kun muistelen eka vuotta vauvojeni kanssa, on se TODELLA lyhyt aika ja meni meilläkin aika lailla navat vastakkain ja oli mielestäni tosi ihanaa aikaa, sitä ei saa muuten takaisin, nauti nyt läheisyydestä, 10 vuoden päästä ne ei haluakaan enää isyua äidin sylissä koko päivää...

Tuo kuulostaa jo hysteeriselta minusta. Totta kai halu olla vauvan lähellä on luonnollista tuossa vaiheessa ja ymmärrän, että ei mielellään halua jättää hoitoon, mutta se, että ei kestä ajatustakaan jatkaa omia opintojaan tai käydä päivällä muutaman tunnin työssä on jo rajalla onko normaalia vai ei.

Minulla on nyt 8 kk ikäinen lapsi, enkä voisi kuvitellakaan olevani hänestä erossa esim. yön yli. Aion jatkaa hoitovapaalla vielä vuoden verran, ennen kuin vien hänet hoitoon tutulle perhepäivähoitajalle.



Etenkin jos kyseessä on ensimmäinen lapsesi, pidän tuota lapsessa kiinni olemista ihan normaalina. Ainakin lapsellesi syntyy vahva perusturvallisuus ja luottamus siihen, ettei hänen elämänsä tärkein ihminen katoa mihinkään.



Sitten kun lapsi alkaa liikkua enemmän ja tutkia itsenäisemmin maailmaa, " napanuora" venyy kuin itsestään.



Minä en sinuna olisi yhtään huolissani.

Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nykypäivänä vain ajatellaan, että lapsen pitäisi itsenäistyä jo hyvin varhain, ja äidin ikävä lastaan kohtaan tulkitaan neuroottisuudeksi tai vastaavaksi.



Ajateltaa äitiyttä vuosisatoja ennen meitä, kyllä silloin lapsi on ollut äidissään kiinni monta vuottakin, ei ole ollut paineita viedä yksivuotiasta 8 tunniksi hoitopaikkaan. Se jos mikä on kaikkein luonnollisisnta.



Nauti nyt lapsestasi kun hän on vauva, ehdit aloittaa opintosi vaikka vasta sitä seuraavana syksynä.

Mielestäni olen ylihuolehtiva, mutta ei se ketään haittaa! Lapsi kasvaa niin äkkiä että ei sen kanssa voi olla liikaa.



Nykyään vaan on muotia että lapsen kanssa ollaan mahd. vähän, itse en halua lähteä sellaiseen hullutukseen mukaan!

Ja muiltakin olen ollut lähes tällainen, mutta ennemminkin nyt olen " hysteerisempi" kuin esim. ensimmäisen lapsen kanssa.

Matkoineen menee 10h päivässä. Lisäksi rakennamme, joten aikaa menee siihenkin.



ap.

Tuosta sai käsityksen että kymmenen lapsen isä on töissä paljon. :)



ap

hienoa aikaa elämme jos jo puolivuotiaan äiti miettii, että miten voi päästä eroon lapsestaan ja onko normaalia jos kokee tarvetta olla noin pienen kanssa noin paljon!

No kuule, on normaalia. Kysy samaa jos lapsi 2-vuotias sitten ei ole normaalia mutta noin pieni, hei haloooo

Itse olin samanlainen ja nyt lapsi 2,5-vuotias ja on ollut yökylässä ym.

MUTTA lapsilla on myös isä joka on tasavertainen vanhempi minun kanssaan ja mies hoitaa lapsiaan yhtä paljon kuin minä (jos ei oteta huomioon sitä, että olen kotiäiti). Minä osaan irtautua lapsista sen aikaa kun käyn harrastuksessa, nauttimassa iltaa ystävien kanssa esim teatterissa ja syömässä, osaan olla ystäväni häissä ilman vauvaa. Lapsilla nimittäin on lähellä asuvat isovanhemmat joita tapaavat kerran päivässä tai vähintään joka toinen päivä ja anoppi on tottunut hoitamaan vauvoja.



Olen sitä mieltä, ettei elämä saa loppua lastensaannin jälkeen, vaan on kyettävä elämään normaalia elämää (harrastukset, opiskelu, työ, parisuhde), eikä saa ripustautua lapseen ja elää elämää pelkän lapsen kautta ja olevan ihan hysteerinen jos käy veskissä ilman lasta tai isä hoitaa lasta 5 minsaa (ja koko sen ajan äiti hössöttää isälle miten mitää tehdä koko ajan).



Tuttavapiiriin kuuluuu siis näitä " en ole muuta kuin äiti, olen äiti, olen äiti, olen äiti" ihmisiä ja minusta se on surullista kun ei voida käydä siellä harrastuksessa kerran viikossa (mitä on harrastettu ennen lasta 20v) tai ei anneta lapsen isän hoitaa ja kasvattaa lasta (esim kylvettää, nukuttaa, leikkiä tms) ja sitten lihotaan 30kg, eikä huolehdita ulkonäöstään ja puhutaan vaan lapsista ja lapsista ja lapsista... jne... jne...

Ja isovanhemmatkin ovat ehkä myös jo kuolleet. Tiedätkö, että joillain lapsilla on VAIN se äiti. Elämä ei ole kaikilla samanlaista ja yhtä helppoa kuin sinulla.

Vierailija:

Ja isovanhemmatkin ovat ehkä myös jo kuolleet. Tiedätkö, että joillain lapsilla on VAIN se äiti. Elämä ei ole kaikilla samanlaista ja yhtä helppoa kuin sinulla.

älä yleistä sitä kaikkiin...

Minäkin olen kuitenkin tavannut paljonkin näitä äitejä, jotka eivät anna edes lapsen isän hoitaa!



Lapsen pitääkin olla keskipiste elämässä, mutta pian voi huomata olevansa aika yksin, jos se on ainoa asia elämässä.

Mutta vauva on aina mukana. Jopa ulkomaill aolemme käyneet. :) En siis pelkästään ole vauvan kanssa neljän seinän sisällä.



ap

vein puoli pakolla ensimmäisen kerran yökylään kun vauva oli 10kk ja kyllä siihen sitten pikkuhiljaa tottui.

oli kovasti mun perään, ekan kerran yökylässä 1,6 vuotiaana mutta kun sain kolmannen, niin olen riemusta kiljuen vienyt yökylään aina kun appivanhemmat ottavat :)

Miksi miettiä mikä onnormaalia ja mikä ei? Ei kai ole kiva mennä harrastamaan ja sellaista jos mieltä painaa. Itse olen tehnyt niin, että olen lähettyvillä ollut, vaikka joku muukin hoitaisi lasta. Esim isä tai mummo hoitaa ja minä nautin olostani niin että olen lähietäisyydellä, pihassa tai telkan ääressä. Lapsen kasvaessa irtaantuminen tapahtuu sitten luonnostaan, menipä siihen sitten vuosi tai kolme, niin kyllä se sieltä aikanaan tapahtuu. Puolivuotias saa mielestäni olla kiinni äidissä ihan 24/7 jos äidistä hyvältä tuntuu. Itse esim nukuinkin lapsen vieressä ekan vuoden.