Onko muilla " stressi" lasten harrastuksista? Tuntuu ettei kahden tyossakayvan vanhemman perheeseen mahdu millaan " tarpeeksi" harrastuksia lapsille....

Meillä esikoinen aloitti balettiharrastuksen tokaluokkalaisena eikä hän parin vuoden harrastamisen jälkeen erotu 4-5 -vuotiaana harrastuksen aloittaneista kuin korkeintaan positiivisessa mielessä :-)



Yläasteiässäkin pääsee moniin harrastuksiin ihan hyvin mukaan, mutta joissakin taitoerot voivat jo olla liian suuria.

Tottahan se vaatii suunnittelua ja järjestelyä, varsinkin niinä iltoina kun mies on iltatöissä. Kummasti me vaan ollaan selvitty kun ei mitään apuvoimiakaan ole. Itselläni on lisäksi kaksi harrastusta. Vaatii organisointia, jotta ehtii kaiken.

niin sisko oli sitä mieltä, että jos yks lapsi alottaa 4-vuotiaana ja toinen 8-vuotiaana, niin 11-vuotiaina ne on suunnilleen samalla tasolla. Ihan pikkulapsi ei kuitenkaan voi opiskella samassa tahdissa kuin vanhempi.

voi menestyä elämässä vallan mainiosti ilman yhtäkään kodin ulkopuolista harrastusta. Minä en voi ymmärtää tätä nykyajan pakkoharrastamista! Alle kouluikäiselle riittää tarha/päiväkerho ja kouluikäiselle normaalit pihaleikit. Yläasteikäiset voivat käydä itse lenkillä/uimassa/hiihtämässä jne. Näin meillä. Itse harrastan lenkkeilyä ja lukemista ja perheen kanssa lautapelejä yms. mukavaa.

Mitä ihmeen menestystä pitäisi saada?



Aika harvasta tulee taiteilija tai urheilija sen pohjalta että on käynyt kuvataidekerhossa tai äiti vienyt väkisin uimakouluun.



Harrastusten olisi tarkoitus olla kiva piriste lapsen elämässä eikä mikään hillitön tavoitteellinen pakkosuoritus.

meillä lapset harrastavat sitä, mitä itse ovat halunneet. Ja se on oikein hyvä, sillä ala-asteikäisillä on aika lailla vapaa-aikaa.

Siksi haluan antaa lapselleni saman mahdollisuuden. Hän on itse innostunut soittamisesta. Joudun toki patistelemaan välillä soittoläksyjen pariin. En kuitenkaan stressaa tästä.

Yksi lapsista käy muskarissa, koska itse haluaa. Hommaan menee matkoineen tunti kerran viikossa.



Oli muuten aika paska lapsuus, kun kävin 2-3 kertaa viikossa harrastamassa. Itse piti mennä tai joku vei. Olin ala-asteella ja inhosin ja pelkäsin koko ajan johonkin lähtemistä. En uskaltanut sanoa, että en halua käydä, koska " kaikki muutkin harrastivar" . Oikeasti olisin kaivannut äidin tai isän kanssa yhdessä oloa, mutta sitä ei meillä harrastettu. Ollaan näin aikuisenakin muuten tosi etäisiä. Yläasteella lopetin kaikki harrastukset ja vasta 30 v. aloitin uudelleen itselle mielenkiintoiseharrastukset, jotka tosin ovat aika lailla jäissä lasten tulon jälkee. Nyt harrastellaan lasten kanssa pihalla oloa, uintia ja kotona touhuamista.

ja kuskataan paljon. Kaikki ovat sellaisia, että ovat itse halunneet, välillä niitä tipahtelee kesän aikana pois ja vaihtuu toiseen. Valtavasti ovat oppineet kaikkea kivaa ja hyödyllistä, uimaan, hiihtämään, luistelemaan, musiikkia, tanssia jne. Eivätpä tunne väsyvän, kun lisää haluaisivat.



Mitähän tekisivät sen ajan, mikä nyt menee harrastuksiin? Varmaan haluaisivat vain enemmän pelailla & pyöriä netissä, katsoa tv:tä yms. Nytkin ehtivät sitäkin ihan tarpeeksi sekä nähdä kavereita. Harrastuksethan ovat sitä paitsi monesti nekin sellaista kaverihommaa, ollaan siellä kaveriporukassa ja ikään kuin kaupan päälle oppiikin jotakin. KOululaisten (2. ja 4. luokkalaiset tytöt) kaveritouhu tuntuu olevan nykyään niin monimutkaista juonimista, että ihan kiva vaan, että osan päivää saa niistä tuulettua harrastuksissa.

Toki lapsia joutuu välillä kuljettamaan ja vanhempienkin työpanosta kaivataan harrastuksen tiimoilta, mutta silti aikaa jää yhdessä oleskeluun ja esim. leppoisiin leffailtoihin. Minusta lapsille pitää jäädä aikaa myös leikkimiseen, laiskotteluun ja lueskeluun eikä lapsen elämästä saa tulla pelkkää suorittamista!

Meillä kolme lasta ja asutaan Keski-Euroopassa. Elämä todella rauhallista ja stressitöntä. Lapsilla ei ole mitään säännöllisiä harrastuksia, sen sijaan tapaavat lähes päivittäin kavereitaan koulun jälkeen. Ovat hyvin tasapainoisia ja urheilullisia lapsia.

moni semmoinen asia, joka ennen opittiin kotona, kuten hiihtäminen, luistelu tai uiminen.

ne, joilla ei ole mitään harrastuksia, tuntuvat lorvivan kauppakeskuksissa tai sitten istuvat päivät pitkät netissä.

yksi harrastus on yhteinen, toinen on kummallakin samana iltana. Viikonloput ja muut illat on rauhoitettu. Kouluun mentyä katsotaan pitääkö supistaa vähäksi aikaa yhteen, mutta kaksi on kyllä ehdoton katto silloinkin.

Miten ihmeessä ei maailmassa pärjäisi ilman harrastuksia tai vähemmillä harrastuksilla?

Nyt oeln kotihoidon tuella, mutta päivähoito ja koulun käynti on lapsen työtä, jotne älytön harrastusrumba vain väsyttää lapsen

Ja täällä se on ihan tavallista, joillakuilla on vielä 2harrastusta/ pv eli esim. kuoro+treeni samalle illalle. Niin se vaan nykyään on.

Ei siinä opi mitään, eikä lapsi saa koskaan levätä.

Tämä ' pitäisi' tulee ihan vanhempien pään sisältä. Kannattaa miettiä mistä se juontaa juurensa.



Tuleeko lapsesta jotenkin parempi siten, että hän viettää vähäisen perheen yhteisenkin ajan harrastuksista? Elämä on nykyään nopeatempoista ja hektistä ja ihmiset voivat huonosti. Siihen ei kannata korostetusti kannustaa jo lapsena.

Peruskoulussa ei myöskään ole ollenkaan tarpeeksi liikuntaa!