Onko muilla " stressi" lasten harrastuksista? Tuntuu ettei kahden tyossakayvan vanhemman perheeseen mahdu millaan " tarpeeksi" harrastuksia lapsille....

sillä, tuleeko lapsesta menestyvän yrityksen tj, niin sitten ehkä.



Olisiko sinulle pettymys jos lapsistasi tulisi putkimiehiä ja sairaanhoitajia, mutta he olisivat onnellisia?



Aika kamalaa ajattelua vanhemmilta, että jo lapsena pitää suorittaa ja luoda pohja työuralle. Maailma on muuttunut kylmäksi.

ja harrastaa sitä kuin että vanhemmat veren maku suussa raahaavat sinne sun tänne ehtimättä edes katsoa, onko lapsella lainkaan lahjoja.

Eivät he sen vuoksi ole menestyneet että vanhemmat ovat kuskanneet heitä miljoonanlaisissa harrastuksissa. Eivätkä jääneet menestymättä puuttuvien (kalliiden) harrastusten vuoksi lapsena.

Jossain vaiheessa itsekin stressasin asiasta kunnes tulin järkiini ja tajusin lopettaa tämän ahdistavat suoritusvanhemmuuden. Lapsilla saa olla yksi maksullinen säännöllinen harrastus kuten pianotunnit, mutta se riittää. Tosi tärkeää on, että lapsella on aikaa olla lapsi, kiireetöntä aikaa jolloin saa puuhastella mitä mielii. Aktiivinen voi olla ilman että vanhemmat kuskaavat ja kuljettavat, naapuruston kavereiden kanssa keksivät kaikenlaista tekemistä.

miksi teillä ei voi olla perheen yhteistä harrastusta? Hiihto, kävelylenkit, sählyä perheen parissa, elokuvien katsomista, yhdessä lukemista, pelaamista, tekisitte käpylehmitä läheisessä metsässä, kävisitte vaeltamassa 1km ja paistaisitte makkaraa nuotiolla jne... Näin olisitte lapsen kanssa yhdessä ja siitä lapsi pitää! Lapsi voi jakaa äidin/isän kanssa heti kaikki ilot ja surut.

minusta harrastukset eivät ole hyväksi, jos niiden takia täytyy stressata. Minulla on kolme lasta, joista kaksi kouluikäisiä. Jokaisella on yksi harrastus. Ehtivät kyllä harrastamaan vielä isompana, kun osaavat itse kulkea harrastuksiin. Mielestäni saavat kokeilla nytkin eri harrastuksia, jos itse haluavat. Yleensä pidän kuitenkin kiinni siitä, että siinä valitussa harrastuksessa sitten käydään säännöllisesti, eikä lopeteta kuukauden kuluttua. Toki harrastuksen saa lopettaakin, jos tuntuu epämieluiselta. Väkisin ei tarvitse mitään harrastaa.



Minusta on tärkeää, että lapset saavat myös olla rauhassa kotona tai käydä kavereiden luona ja ulkoilla.

ei aikuinen voi aina olla keksimässä tekemistä.

Ja tuohon kommenttiin että todella lahjakkaat pärjää kuskasi vanhemmat harrastuksiin tai ei; uskallan väittää että moni lahjakkuus jää huomaamatta tai lapsi alkaa harrastaa liian myöhään menestyäkseen. Kyllä urheiluharrastusten pohja luodaan jo paljon ennen kouluikää: 3-4-vuotiaana. Ja siinä vaiheessa harva lapsi tietää mitä haluaa tehdä; lahjakkuudet löytyy sen mukaan minkä lajin parissa viihtyy ja oppii nopeasti.

Espoo ja 3-vuotiaat harrastuksiin paljasti.

kun heidän elinpiirinsä esim. pihalla on niin pieni. Mitä muutakaan tekemistä kerrostaloalueella on. Lähimetsästä saattaa löytyä huumeveikkoja tai ruiskuja yms.

provosoin vähän mutta eikö asia ole vähän näinkin?

kykyyn löytää kiinnostuksenkohteita ja motivoitua eri asioihin ja kehittää lahjakkuuttaan nin voihan häntä kuljettaa nukketeatterikerhosta aina lätkäharkkoihin asti ihan joka paikassa. Minä ainakin läjhden liikkeelle siitä, minkälainen lapsi on ja mikä häntä kiinnostaa.



Ei anna kovin hääviä kuvaa Espoosta, mutta olen ihan varma ja tiedänkin, että kaikki lapset eivät todellakaan siellä harrasta montaa asiaa. Kaikki on vanhemmista kiinni.



Miksi harrastuksessa pitää ylipäänsä menestyä?

Miksi menestyminen on vanhemmille niin tärkeää?

Miksi menestyminen tarkoittaa vanhemmille vain voittoja, saavutuksia, huippu-uraa?

Ovatko menestyminen ja onnellisuus synonyymeja? Vai joskus jopa vastakohtia?

Minkälaisen ajatusmaailman vanhemmat antavat lapsille malliksi jo pienenä jos perheen yhteinen aika ei merkitse mitään, vain suoritukset?

Eikö lapsella itsessään ole arvoa enää lainkaan?

Ja heti oman portin ulkopuolella on liikennettä, joten turvallisuuden takia ohjattu harrastusympäristö on parempi.

Olen työssäkäyvä yh, ja lapsilla on harjoituksia kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaisin tehdään yhdessä jotain mukavaa, ja iltoihinkin jää silti ihan mukavasti aikaa yhdessä ololle ja kavereille.



Tässä elämäntyylissä on kyse omasta vapaasta tahdosta ja halusta, aktiivisesta persoonallisuudesta ja myönnän, että ehkä vähän siitäkin, ettei oikein siedä jouten oloa.



Stressiä otan sitten ihan muista asioista.

Vierailija:

Olen työssäkäyvä yh, ja lapsilla on harjoituksia kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaisin tehdään yhdessä jotain mukavaa, ja iltoihinkin jää silti ihan mukavasti aikaa yhdessä ololle ja kavereille.

.

Kamalinta mitä tiedän on, kun vanhemman omaa kunnianhimoa toteutetaan lapsen kautta. Meidän lapsen täytyy käydä 4-vuotiaana soittotunneilla, kuvataidekerhossa, telinevoimistelussa... hohhoijaa

Aikataulutus toimii siten, että osa lapset ovat suurimmaksi osaksi samoissa kerhoissa ja seuroissa, ja harrastukset ovat samaan aikaan. Välillä saatan, välillä kävelevät itse ja välillä kimppakyytejä naapureiden kanssa. Itse käyn sillä välin asioilla, kuten kaupassa tai kirjastossa, ja joskus ehdin kotiinkin siivoamaan ja laittamaan ruuan valmiiksi. Kaikki harrastukset ovat maksimissaan kahden kilometrin päässä kotoa.



Mutta korostan vielä sitä, että en missään nimessä pakota lapsiani harrastamaan, vaan he haluavat sitä itse. Itse asiassa haluaisivat tehdä enemmänkin, jos vain harrastusbudjetti sallisi. En kritisoi myöskään perheitä, jotka haluavat olla illat keskenään kotona: kaikki saavat puolestani tehdä niinkuin heille sopii.



Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaiselle ihmiselle tekee hyvää, jos on edes yksi kodin ulkopuolinen säännöllinen harrastus, oli se sitten sauvakävely naapurin tädin kanssa tai tavoitteellinen urheiluharrastus.

Kun harrastusryhmissä pääsääntöisesti aloitetaan 3-4vuotiaana, niin kouluikäinen ei enää pääse alkeisryhmään ja omaikäistensä seurassa ei pärjää -> harrastus ei motivoi vaikka innosta olisi ja pahimmassa tapauksessa lasta kiusataan.



Ja suosittuihin harrastuksiin pääsemiseksi joutuu jonottamaan, joskus vuosia ( esim. tällä paikkakunnalla telinevoimistelun alkeisryhmään)



Pk-seudulla se on kyllä vanhemmat jotka joutuu aktiivisesti päättämään mihin harrastukseen lasta ohjaavat; 10-vuotias on auttamattomasti liian vanha! (ainakin liikuntaharrastuksiin)

runsaudenpula. Onneksi meidän esikoinen on niin selkeesti tiennyt, mistä tykkää ja siihen sitten kuskataan (kerran viikossa). On myös lahjakas, joten jos haluaa harrastaa sitä enemmän, niin siitä vaan.



Mutta kyllä alakouluikäisenä ehtii aloittaa vielä monen monta liikuntaharrastusta. Jotta lapsesta tulee liikkuva aikuinen, olennaista on aloittaa ennen murrosikää.

Vanhin 10-vuotias pelaa jalkapalloa kahdesti viikossa, isovanhemmat avustavat kuljetuksissa. Lisäksi hän ui kerran viikossa.



Keskimmäinen 5-vuotias ui kerran viikossa, nuorin 2-vuotias ei vielä harrasta mitään.



Mutta ymmärrän kyllä täysin tuon aloittajan pointin. Töiden jälkeen minä olen väsynyt ja iltaisin ei ehdi edes hankkimaan vaatteita ym. mitä kasvavat lapset tarvitsevat, viikonloput ovat lyhyitä, niistä ei hirmuisesti harrastuksille haluaisi nipistää, että jäisi aikaa olla yhdessä.



Mutta tärkeää on lasten myös jotain harrastaa, ja ainakin tuo meidän vanhin osaa jo näitä tekemisiä myös kaivata.



Mutta ei Espoossa tosiaankaan kaikilla ole useita harrastuksia. Eikä meidän lasten elinpiiri ole suppea. Meillä on suht tilava oma piha, talohyhtiön piha on myös hyvän kokoinen ja vanhin saa kulkea yksin pyörällä kavereiden luokse, liikkua lähimetsissä jne. Ei täällä ole mitään sellaista mitä pitäisi erityisesti pelätä, liikennettä lukuunottamatta.



Pienempien kanssa ulkoillaan yhdessä, 5 v voisi olla yksinkin pihalla, mutta kun 2-vuotiaan kanssa siellä ollaan, hoituu samalla myös se 5-vuotias.