Minkä takia teistä lapsen yhteishuolajuus niin että lapsi hoidetaan 50/50 on huono asia?

sillon kun se toimii, eli vanhemmat asuu lähekkäin ja lapset pystyy molempien luota käymään koulussa/päiväkodissa jne... ja on ehkä sit varaakin hankkia ne pelit ja vehkeet molempiin koteihin?? ja sit tietty se, että aika monissa avioero perheissä se " pää" vanhempi tekee lasta koskevat päätökset ja sit se toinen on vaan se " viikonloppu" vanhempi.. surullistahan se on, mut jos ero on esmes tosi riitaisa niin ei ehkä pystytä sopimaan parempaa järjestelyä..



kyllä mustakin ihanne tilanne ois se, että eronneet asuis lähekkäin ja lapset sais olla molemmilla yhtä paljon.

Jätin miehelle vanhat lelut yms. ja ostin itse uusia ja osan kirppareilta.. Ei ne pelit ja vehkeet nyt niin paljoa maksa ettei " köyhällä" olisi varaa tehdä lapsilleen viihtyisää huonetta/kotia. :)

Eli yksi koti, jossa hän pääsääntöisesti on. Tulee irrallinen tunne kahdesta kodista. Ikäänkuin koteja voisi olla paljon. Kuvittele itse asuvasi viikoittain eri pisteessä. Eiköhän ne olisi sitten vain asuntoja, ei koteja. Ideaali olisi, että lapsi voisi vierailla toisaalla usein, ei asua. Ja tavata etävanhempaakin usein, vaikka harva se päivä.

Ja miten tämä etävanhempi sillon pääsee kunnolla kiinni lapsen elämään jos lapsi vain vierailee aina hänen luonaan? Minusta se kuullostaa tosi huonolta ajatukselta!



Jos ajattelet vaikka 4-10v. lapsia. Mikä on sen " ihanampaa" kun kaksi omaa huonetta jossa voi olla aina viikon. Ja vielä ihanampaa se että kaveripiiri on laajempi kun on kahdessa eripaikkaa.. Ei vk-lopussa kauheesti ehdi mitään tehdä jos lapsi siis on etävanhammalla vaan joka toinen vk-loppu.. ehkä se lapsikin haluis joskus olla " kotona" sen vk-lopun joten minusta noi vk-loppu systeemit on tosi huono ajatus.



En nyt yritä " myydä" tätä 50/50 ajatusta, mutta suosittelen että ihmiset miettis sitä lapsenparasta ero tilanteissa.

Nyt en jaksa enempiä perustella, mutta esim. arvostetuin lastenpsykologimme Jari Sinkkonen kokee järjestelyn täysin epäinhimillisenä, jossa lähdetään vanhempien tarpeista (kun molempien täytyy saada yhtä paljon, tyyliin " minä minä minulle minulle minulle" ) eikä lapsen tarpeista.

Hänellä on vuosien kokemus, sydäntä ja aivoja molempia riittämiin ja kaiken lisäksi hän on objektiivinen asiassa.

lapsen puhelinsoittoja meiltä, kun aina aina isälleen sanoo, että kyl mä syön sitä pitsaa, ja kertoi että isällä on aina vaan pitsaa ruokana, ja että isä on aina pahalla tuulella. En tiedä millaista on äidin kanssa, mutta aika rankkaa ton ikäselle olla viikko tollasen synkän isän kanssa. Toisella kaverilla on taas ongelmia äidin uuden miesystävän kanssa, eli ehkä niitä sopuisia eroja jossain saattaa olla, mutta aika raskasta kun tulee esim uusioperheitä molemmille osapuolille.

Muuten on huono, lapsi on juureton eikä tunne kuuluvansa kellekään vakituisesti...

ei kotia, hänestä tulee ns. matkaulukkuihminen

haluaisiko asua kahdessa paikassa vuoroviikoin. Järkky ajatus ainakin mulle...

Onkohan kukaan miettinyt, mitä sellainen järjestely tekee lapsen omalle perhekäsitykselle myöhemmällä iällä? Jos vähän antaa ajatuksen lentää, alkaa joku Big Love -kuvio näyttää ihan jatkumolta tälle.

että lapsi asuisi kotonaan ja äiti ja isä " sukkuloisivat" sinne vuoroviikoin. Vaatii tietysti melkoisia rahallisia resulsseja ylläpitää 3 asuntoa mutta parastahan tuo lapselle olisi...

Siinä vaiheessa nämä järjestelyt ovat usein tosi hankalia, kun lapsi ei selkeästi kuulu kummankaan vanhemman perheeseen.



Kyllähän ap:nkin tekstistä kuulsi läpi juuri se vanhempien itsekkyys, kuka VANHEMPI suostuisi olemaan näkemättä lapsiaan tasavertaisesti jne jne. Ja lapsi maksaa hinnan ja matkustaa edes takaisin.

ja jollain muulla keinolla lisättäis sitä toisen vanhemman lapsen kanssa viettämää aikaa. Lapsi voisi olla vaikka parin kuukauden välein vähän pitemmän jakson toinen vanhemman kanssa, viikonloppuvisiittien lisäksi.

On selvää et jos lapsi tapaa isäänsä vain joka toinen viikonloppu ja suhde vajavaiseksi. Esim mieheni sanoo ettei osaa enää olla etälapsensa kanssa ja ei tiedä mitä puhuisi. Meillä kaksi yhteistä ja etälapsi ei enää oikein välitä edes tulla. Ei voi mitään mut surettaa lapsen puolesta.

vanhempien välit on useimmiten eron jälkeen aika kompleksiset ja siihen vielä tulee uudet puolisot sotkemaan. Ainakin tuntemissani tapauksissa lapset kulkee laukkujen kanssa vailla kunnon kotia ja kumpikaan vanhempi ei kanna kunnolla kokonaisvastuuta. Tytärpuoleni on ollut mieheni ja hänen eksänsä eron jälkeen tälläinen matkalaukkulapsi ja nyt 19-vuotiaana sanoo, ettei homma oikein toiminut, koska koki olevansa vailla kotia... Siis kumpikaan paikka ei kuulemma ollut se oikea ja turvallinen koti. Lisäksi mieheni on jälkikäteen jutellut asiasta tyttären kanssa ja on käynyt ilmi, ettei kumpikaan oikein huolehtinut perusjutuista kunnolla. Minua ei voi syyttää.... Tulin kuvioihin tytön ollessa 17.

ja heillä ei ole lapsia. Lähettävät lapsen aina kesäksi mummolaan + kaikkina lomina että saavat olla kaksin.

lapsi vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmastaan, mutta koti pysyy yhtenä ja ehjänä? Kyllä minusta tuntuu, että mielummin asuisin kahdessa kodissa ja näkisin kunnolla sekä isää ja äitiä, kuin että tapaisin isää pari kertaa kuukaudessa ja saisin sen vuoksi asua pääosin samassa osoitteessa.

Tuossa jo aiemmin sanottiin, että eikö sitä toista vanhempaa voisi ottaa niihin kuvioihin muuten mukaan paremmin, kuin tekemällä lapsesta juurettoman.

Vierailija:

lapsi vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmastaan, mutta koti pysyy yhtenä ja ehjänä? Kyllä minusta tuntuu, että mielummin asuisin kahdessa kodissa ja näkisin kunnolla sekä isää ja äitiä, kuin että tapaisin isää pari kertaa kuukaudessa ja saisin sen vuoksi asua pääosin samassa osoitteessa.

Läheiset välit voi olla, vaikkei tapaisikaan niin usein. Vrt vaikka isovanhemmat jotka asuvat kaukana. Jos puhelinyteys on käytössä ja tapaaminen säännöllistä, niin lienee sitten vanhemmassa jotain vikaa jos kokee etääntyvänsä lapsesta :O

Oli jatkuva ikävä isäänsä.