Lue keskustelun säännöt.
Sain tietää olevani raskaana ja nyt alkoi surettaa esikoisen 1v. puolesta
20.07.2015 |
Raskaus on siis aivan suunniteltu ja esikoinen nyt hieman yli 1v. Ikäeroa lapsille tulee siis noin 1v9kk, koska raskaus on nyt vasta aivan aluillaan. Kun rupesin miettimään, että kohta meillä on talossa "toinenkin" vauva esikoisen lisäksi, alkoi jotenkin surettaa esikoisen puolesta, kun ajattelin, ettei sitten olekaan enää huomion keskipisteessä. Toisaalta koen, että se voi olla hyväkin juttu ja ainakin lapsista on seuraa toisilleen, kun ikäeroa ei ole kauheasti.
Taitaa vain raskaushormonit tehdä tepposen, kun mitään tällaisia tunteita ei ollut ennen raskautta ja olin kuitenkin miettinyt kaikki asiat läpi jo ennen kuin rupesimme edes yrittämään uutta raskautta. Ja varmaan sekin, kun pitää alkaa hyväksymään, ettei esikoinen enää ole mikään vauva, aiheuttaa haikeutta ja surua. Ja ehtiihän esikoinenkin kasvaa ja kehittyä maaliskuuhun mennessä vielä paljon, ehkä se helpottaa minunkin surkutteluani.
Onko muilla herännyt tällaisia ajatuksia? Tai ylipäätään kuulisin mielellään kokemuksia perheiltä, joissa lapset suunnilleen samalla ikäerolla. :)
Kommentit (35)
Minun lapsilla on juurikin tuo 1v 9kk ikäero. Tyttö (-92) ja poika(-94).Aivan ihanaa!!! Kasvoivat yhteen kuin kaksoset.Olivat seuraa toisilleen,oppivat siinä samalla hyvässä ja pahassa ja nyt aikuisina hyvin tärkeitä ja läheisiä toisilleen!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä syntyy toinen lapsi syksyllä tasan kahden vuoden ikäerolla. Hetkittäin tuntuu hieman haikealta esikoisen puolesta, mutta eiköhän se siitä suttaannu :)
Vanhempi lapsi saattaa olla hyvinkin kateellinen. Mutta kyllä se siitä
Mammat, luottakaa itseenne kyllä te pärjäätte ja pärjää myös esikoisenne! Hienoa vaan, että tulee sisarus!
Ymmärrän tunteesi, itsellä oli aikoinaan ihan samanlaisia tunteita.
Meillä on pojilla ikäeroa tuo sama 1v9kk. Esikoinen "kasvoi isoksi" yhdessä yössä kun pikkuveli syntyi. Toisaalta oli hyvä, että esikoinen ei muistanut aikaa ennen pienempää (jos ajattelee vuosia myöhemmin). Pojilla on ollut aina hyvin läheinen suhde: paljon samoja kavereita ja samoja leikkejä, aivan erottamattomat.
Anna tunteiden tulla, ap! Ja lopulta huomaat, että on ihanaa seurata kahden lapsen kasvua sisaruksina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista, mukava kuulla, että muillakin on ollut samanlaisia ajatuksia. :) Kyllä nämä tunteet varmasti ohi menevät jossain välissä raskautta tai viimeistään tämän nuorimmaisen synnyttyä. Enkä minä tietenkään kadu raskautta, päin vastoin olen todella iloinen ja koen olevani onnekas, että olen ylipäätään tullut raskaaksi silloin, kun olen sitä toivonut.
Joku kyseli olenko ainut lapsi, mutta ei, en ole. Minulla on kolme vanhempaa sisarusta. Kaksi heistä on ollut jo lähes täysi-ikäisiä, kun minä olen syntynyt. Heihin minulla on aika etäiset välit ollut aina, enkä oikeastaan osaa mieltää heitä varsinaisesti sisaruksikseni. Minulla on myös melkein 3 vuotta vanhempi sisko, jonka kanssa olimme lapsina parhaimpia kavereita - tai pahimpia vihamiehiä. ;) Kyllähän niitä riitoja tuli, mutta eiköhän niitä tule kaikenikäisille sisaruksille. Miehelläni taas on reilun 4 vuoden ikäeron omaan siskoonsa, eikä heillä enää ollut juuri yhteisiä juttuja. Sen takia itse olen toivonut pientä ikäeroa.
- Ap
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:38"]
Oletteko ajatelleet ettei tämä toinen lapsi tule koskaan saamaan sitä 100 prosenttista huomiota kun perheessä on valmiiksi jo lapsi? En ymmärrä miksi esikoista pitäisi myöskään sääliä?
[/quote]
Totta tietysti tuokin. Se nuorempi lapsi ei kuitenkaan muusta tiedä, esikoisella taas voi olla sopeutumisvaikeuksia. Toisaalta omat tunteeni voivat juontua hieman siitäkin, että raskaus on niin alussa, ettei omakaan pää ole vielä sisäistänyt koko asiaa kunnolla. Uuteen lapseen ei vielä ole oikein kunnon sidettä, mutta esikoinen on jo hurjan rakas ja koko ajan tässä. Jotenkin ehkä helpompi miettiä, miten sisaruksen saaminen vaikuttaa esikoiseen kuin miltä nuoremmasta sisaruksesta tuntuu syntyä tällaiseen perheeseen. Eihän sitä edes tiedä, millainen ihminen sieltä syntyy. Esikoinen taas on temperamenttinen ja aika vilkas tapaus, joten pystyy hieman arvailemaan, miten saattaa reagoida. Mutta on tosiaan varmaan hyväksikin, ettei enää ole huomion keskipiste. Itselle vain nämä tunteet tulivat yllätyksenä, kun ennen raskautta ei ollut mitään tällaisia ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:54"]
Mjoo. Kaikissa ikäeroissa on puolensa ja haittansa. Meillä ikäeroa 1v10kk, ja siitä on se huima etu, että mustasukkaisuutta ei ollut lainkaan. Esikoinen oli niin pieni, että oppi tilanteeseen ällistyttävän helpolla. Asiaa auttoi, että katseltiin päivittäin valokuvia siitä, miten HÄN oli aikoinaan ollut vauva ja samanlaisen hoivan kohde kuin kuopus. Samoin auttoi, että vauvan nukkuessa pyrin antamaan aikaa ja huomiota runsain mitoin esikoiselle. Kämpän siivous jäi vähälle, mutta viis siistä ;-)
Paljon enemmän mustasukkaisuutta on ainakin lähipiirin perheissä ollut tapauksissa, joissa ikäeroa on yli kaksi vuotta. Yksilöllistä varmaan tosin tämäkin.
Lapsista on ollut toisilleen huomattavan paljon seuraa isompana, kun ikäero on pieni.
Toki esikoinen tuntuu kuopuksen synnyttyä isommalta, mutta mitä haittaa siitä on lapselle itselleen? Väitän, että ei yhtikäs mitään, JOS ET AP ITSE ala yhtäkkiä vastuuttaa häntä. Kun tiedostat, että esikoisesi on yhä alle kaksivuotias taapero, niin homma sujuu kyllä hyvin. Lapsuus ei hänellä "pääty" tai huonone yhtään mihinkään! Huomaat kyllä, kun vauva syntyy, että rakkauden määrä ei vähene siitä, että lapsia on useampi.
Tuossa on vielä sekin erinomainen puoli, että esikoista ei tarvitse hoitovapaan päättymisen tms. takia rontata siinä välissä päivähoitoon, vaan hän saa olla rauhassa kotihoidossa aika isoksi asti.
[/quote]
Kiitos tuosta valokuvien katselu vinkistä. Tuo kotihoidossa pidempään oleminen on kyllä etu, josta esikoinen saa nauttia ja nuorempi todennäköisesti joutuu vähän nuorempana sitten päivähoitoonkin. Yritän tietysti antaa esikoisenkin olla edelleen niin pieni kuin on. Ja varmaan alkuun täytyy pakostikin tehdä niin, että isä yrittää huomioida isompaa ja minä hieman enemmän vauvaa. Sitten, kun se alun imetysrumba hiukan rauhoittuu, tilanne varmaan tasoittuu ja pystymme molemmat olemaan tasapuolisemmin lasten kanssa.
Niin ja siis 24 ja 25 myös ap:n kirjoittamia viestejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin pieni ikäero ei ole hyvä, koska lasta ei kannattaisi viedä kovin pienenä päiväkotiin. Pitäkää edes päälle kahden tai mielellään kolmen vuoden ikäero, että pienin saa nauttia kotielämästä mahdollisimman pitkään.
Ihan normaalia ajatella noin :). Älä huoli! Onnea teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanokaa mitä sanotte, mutta parin vuoden ikäero on luonnottoman lyhyt. Luonnonkansojen keskuudessa ikäerot ovat 3-4 vuotta, kun imetys pitää kuukautiset poissa eikä ravinnosta ole yltäkylläisyyttä. Vaikka teknologia on kehittynyt, niin ihminen lajina ei ole kehittynyt samaa vauhtia ja lapsi tarvitsee äitiään ensimmäisinä vuosina ihan samalla tavalla kuin luolamiesaikoina. Vaikka kuinka uskottelette itsellenne, että pieni ikäero on sisaruksille hyvä, niin tosiasiat eivät siitä mihinkään muutu.
Lapset 1v4kk ikäerolla, eikä kyllä voi väittää, että esikoinen olisi pikkuveljestä "kärsinyt". Ovat niin erilaisia persoonallisuuksiakin, että ei ole kumpikaan jäännyt huomiotta. Isompi haastaa älyllisesti pienempi hurmaa aurinkoisuudella ja huolettomuudellaan. Ovat jo alakoululaisia ja tällä hetkellä eletään ihan parasta aikaa meidän perheessä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 12:45"]
Mammat, luottakaa itseenne kyllä te pärjäätte ja pärjää myös esikoisenne! Hienoa vaan, että tulee sisarus!
[/quote]
Pärjää esikoinen hyvin ja sehän saa hyvää varhaiskasvatusta ja virikkeitä ja huomiota päiväkodissa. Esikoiselle on hyvä päästä yliopistossa koulutettujen ammattikasvattajien kasvattamaksi jo tässä vaiheessa ja luomaan pohjaa menestymiselle elämässä. Ei esikoinen tule kärsimään uudesta vauvasta, koska hänen päivänsähän täyttyy monenlaisesta uudesta virikkeestä ja monesta uudesta aikuiskontaktista ja maailma avautuu ihan eri tavoin kotiseinien ulkopuolella, kun pääsee päiväkotiin
[/quote]
Meillä ekan ja tokan välillä ikäeroa vain 1v6kk eikä esikoinen ollut koskaan päiväkodissa. Esikoinen oli itseasiassa meillä se ainoa joka sai olla kotona, kävi eskarin toki mutta muuten oli kotihoidettu. Nuoremmat sitten pääsi sinne päiväkotiinkin. Että ei kaikki pistä vanhempaa päiväkotiin vaikka tulee nuorempia, ei mulle moinen tullut edes mieleen. Terve ihminen jaksaa kyllä hoitaa kolme lasta kotona ja keksii ne virikkeet ihan itse.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 19:18"]
Sanokaa mitä sanotte, mutta parin vuoden ikäero on luonnottoman lyhyt. Luonnonkansojen keskuudessa ikäerot ovat 3-4 vuotta, kun imetys pitää kuukautiset poissa eikä ravinnosta ole yltäkylläisyyttä. Vaikka teknologia on kehittynyt, niin ihminen lajina ei ole kehittynyt samaa vauhtia ja lapsi tarvitsee äitiään ensimmäisinä vuosina ihan samalla tavalla kuin luolamiesaikoina. Vaikka kuinka uskottelette itsellenne, että pieni ikäero on sisaruksille hyvä, niin tosiasiat eivät siitä mihinkään muutu.
[/quote]
Toisaalta kotona oleva kotiäiti kyllä pystyy antamaan sitä huomiota vähän enemmän kuin se luolamiesaikoina ravintoa keräävä äiti. Aikaa on vähän enemmän käytettävissä siihen huomion antamiseen kun ruokaa on jääkaappi täynnä eikä sen metsästämiseen tarvi käyttää koko valoisaa aikaa.
Kun se lapsi syntyy, asiat lutviintuvat ihan omalla painollaan. :)
Kun odotin toista lastani, mieleeni heräsi näin jälkikäteen miettien outoja kysymyksiä.
Esikoisen syntymä oli saanut tajuamaan mitä on pyyteetön rakkaus ja se että teen kaikkeni tuon lapsen onnen eteen.
Pelkäsin etten osaisi rakastaa toista lastatani samalla tavoin.
Heti kun tuo lapsi syntyi, tajusin heti että ei voi lastansa enemmän rakastaa. :)
Samat tuntemukset oli aikanaan kun aloin kakkosta odottaa. Ikäeroa noille tuli 1v6kk ja teki mieli perua koko raskaus kun tuntui esikoisen puolesta niin pahalta. Mutta eipä tuo nyt kovin kärsineeltä näytä. Iloinen ja fiksu koululainen jo. On aina tykännyt pikkuveljestään ja vaikka nuo välillä tappeleekin kuin kissat ja koirat niin toisaalta myös pitävät toistensa puolta. Nyt nuo on jo koululaisia, en tiedä sitten koska ne ongelmat oikein tulee esiin :) Voihan se olla että nuo sitten 30v. istuu terapiassa ja itkee surkeaa kohtaloaan. Itse en kyllä ole sinne terapiaa päätynyt vaikka mulla ja pikkuveljelä on ikäeroa 1v10kk. Ja olen kuitenkin jo päälle 40v. että kai trauman pitäis jo vähitellen näkyä ja tuntua.
Meillä on ikäeroa 1v10kk eikä alkuun ollut yhtään mustasukkaisuutta. Mutta nyt kun vauva alkoi liikkumaan ja ottamaan leluja, niin yhtäkkiä alkoikin mustasukkaisuus. Sekä leluista että minusta. Isompi on myös alkanut lyömään vauvaa joten kokoajan saa olla vahtimassa. Toivottavasti on vaan joku vaihe mikä menee nopeasti ohi.
Eli enemmän kannattaa sääliä sitä vauvaa. :D Meillä ainakin esikoinen on sen verran työläämpi tapaus, että kyllä se melkein enemmän on vauva joka ei saa tarpeeksi huomiota ja aikaa. Esikoinen myös herättää edelleen pari kertaa yössä mutta vauva nukkui hyviä unia jo vastasyntyneenä. Eli paljon riippuu lasten luonteistakin. Onneksi vauva on helppo tapaus, ei olis oikein hermo kestänytkään kahta vaativaa lasta.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:38"]
Oletteko ajatelleet ettei tämä toinen lapsi tule koskaan saamaan sitä 100 prosenttista huomiota kun perheessä on valmiiksi jo lapsi? En ymmärrä miksi esikoista pitäisi myöskään sääliä?
[/quote]
Tämä!
Esikoinen on vähintäänkin varhaislapsuutensa saanut olla ainut, se jonka tarpeisiin vastataan heti, se joka saa vanhempien jakamattoman huomion. Myöhemmät lapset eivät koskaan saa kokea mitään vastaavaa. Miksei seuraavia lapsia, keskimmäisiä tai kuopuksia säälitä?
Itse olen viidestä lapsesta keskimmäinen, ja todellakin tiedän miltä tuntuu kun vanhemmat eivät edes tunne minua. En ole itsekään toisaalta kokenut tarvetta pitää kovinkaan paljoa yhteyttä vanhempiini, kun eivät hekään ole minun elämästäni tippaakaan kiinnostuneita.
Minulla oli samanlaisia ajatuksia. Mutta se on myös tervettä, että lapsi ei ole kokoajan huomion keskipisteenä vaan oppii myös jakamaan ja odottamaan. Ja seuraa lapsista kun vähän kasvavat. Itse olen kasvanut 8 lapsisen perheen vanhmipana, enkä koe sitä mitenkään haittana. Vaikka ikä eroa sisaruksilla vain 1,5-3 vuotta per lapsi. Meillä lapset 4v, 1v8kk ja 8kk. Oltaisiin toivottu kahdelle ensimmäiselle pienempää ikäeroa, mutta tuli se n.2,5 vuotta.