Yrittääkö kolmatta lasta?

pois alta, vaikka ajatuksenani on (ollut?) että tekisin kolme yhteen putkeen ja that' s it. Olen muutenkin sellainen " kaikkea paljon kerralla" -ihminen, ajattelin, että se voisi sopia tähän lapsiasiaankin.



ap

ja siksi ketjun otsikossa onkin kysymys yrittämisestä. Jota ennen on mielestäni hyvä miettiä loppuun saakka, haluaako todella avata sen mahdollisuuden, että vielä yksi lapsi tulee.

Mietin lähes päivittäin tuota samaa asiaa. (ja myös meillä 3 ja 1 vuotiaat lapset)

Toisaalta haluttaisi se kolmaskin joskus, mutta ihan tässä lähiaikoina on alkanut tuntua, että ei ehkä sittenkään ainakaan vielä. Ikäerosta ollaan aina miekkosen kanssa ajateltu, että ei yli 3 vuotta ainakaan, mutta nyt on alkanut senkin suhteen ajatella, että ehkäpä joku 3 tai 4 vuotta olisikin ihan oivallinen ikäero.

Usein mieleen tulee myös, että entäs jos kolmas lapsi ei olisikaan terve. Olkoon laskelmoivaa tai ei, niin kyllä ne asiat silti mielessä pyörii ja se oma jaksaminen kaiken keskellä.



Taisinpa juuri kirjoittaa itselleni vastauksen, ei meille kolmatta. (Ainakaan samaan putkeen)

ensimmäistä ja toista olen toivonut tosissani, lapset ovat olleet tervetulleita sellaisena kuin ovat.



Kolmannen kohdalla huomaan toivovani tervettä ja helppoa lasta. Ei meille kolmatta siis.

kuvaamassa tilanteessa eli että periaatteessa haluaisi, mutta arki tuntuu kahden kanssa varsin raskaalta? Minkälaista elämä sitten oli kolmannen lapsen synnyttyä?

Välillä olen tuskaillut asian kanssa enemmän ja välillä vähemmän. Mies alkaisi ilomielin kolmannen yrittämiseen, mutta minä en tiedä mitä ajattelen. Samoin kuin ap, välillä toivon kolmatta ja välillä luovun ajatuksesta. Suurin syy epäröimiseeni on se, että minulle ei ole tullut vauvakuumetta, ei sitten tippaakaan. Ja kun vauvakuumetta ei ole, mietin valvomista, yritystoimintani vaikeutumista, asunnon käymistä pieneksi - kaikkea sellaista jonka vauvakuumeinen tietää ratkaisevansa jotenkin... Nyt olen - raskain sydämin - tulossa siihen tulokseen, että kaksi ihanaa ja rakasta lasta riittävät meille. Tai en tiedä...

Toinen lapseni on jo reilu komevuotias, ja olen tyytyväinen että olemme pitäneet taukoa yrittää saada sitä kolmatta lasta. Päivittäin mietin kolmannen lapsen saamista ja sitä jaksaako enää vauva-arkea. Nyt jää jo omaakin aikaa ja siitä on nauttinut suuresti, takaraivossa pyörii kuitenkin ajatus kolmannesta.

melko putkeen kahden ekan kanssa, ilman erityistä vauvakuumetta. Ja miten sitten homma alkoi sujua?



Onko kolmoset aina " järki" ratkaisuja vai onko jollain ollut polttava vauvakuume vielä kahden pienen lapsen kanssa?

Itse olen kohta vuoden pohtinut ja tosiaan tuntuu, että ei olla valmiita siihen, kun päätös on näin vaikea. (en ole ap)

Ja siksi olenkin alkanut miettiä, onko päätös kolmosesta jotenkin enemmän tietoisen tason asia kun taas kaksi ekaa enemmän tunneasia. Ja juuri tuota samaa mietin minäkin, että jos kerran on näin kamalan vaikea asiaa päättää, ehkä en ole siihen valmis. Mutta toisaalta itseni tuntien veikkaan, että lasten kasvaessa halu kolmanteen vähenee koko ajan, jos pääsen taas työnteon ja harrastamisen makuun. Eli jos haluan saada kolmannen se pitää tehdä nyt.



ap

kun kerrankin olisin niitä kaivannut!!

ja kolmosen teen. Mieskin haluaa, mut ei ihan vielä. Mä aion kyllä ensin olla töissä ja sit vasta 3. lapsi.

Jaksatko todellakin vielä kolmatta vai oletko nyt jo voimiesi äärirajoilla? Minulla 3 lasta ja sanon, että rankkaa on. Toki palkitsevaakin, mutta kun käyn työssä ja lapset ovat 1-, 3,- ja 4-vuotiaat niin eipä tuota omaa aikaa juurikaan jää. Ei vaikka teen osa-aikatyötä ja mummo hoitaa lapsia sillä aikaa :/ Mutta toki olen tyytyväinen, että tein lapset " putkeen" sillä nyt en jaksaisi kuvitellakaan, että olisi taas vauva ..... Mieti mikä on oma sietokynnyksesi? Jaksaisitko mahdollisesti esim. koliikkivauvaa? Meillä tämä viimeinen oli, mutta onneksi nyt jo helpottaa. Ehkä minua helpottaa se, että olen vielä nuori, alle 30v. Jos olisin vanhempi en ehkä enää jaksaisi...

vähän, hoidan siis lapsia kotona. Toisaalta tuntuu, että on tässä sen verran löysää että kolmaskin menisi, sitä vaan olisi sitten tehokkaampi kai. Mutta toisaalta se, että mahdollsuus palata töihin (josta nautin ja joka on mulle oikeasti ns. omaa aikaa) etääntyy taas vuoden pari, jos nyt tulisi lapsi.



Onko joku tehnyt niin, että on yrittänyt lasta mutta sitten lopettanut yrittämisen kun on tajunnut, että ei sittenkään mulle enää?



Tai mitä muut kolmen lapsen äidit, onko kolmas " kaduttanut" ? Varmasti rakastatte kaikkia, mutta tuleeko koskaan/usein mieleen, että olis ehkä kannattanut jäädä kahteen, niin pääsisi helpommalla?



Entä mitä sanotte siihen, että kaikki on suunniteltu nelihenkisille perheille? Autot, pakettimatkat, laivanhytit jne. ja viidelle hengelle on paljon hankalampi säätää kaikkea?

Siinä tulee ehkä uutta näkökulmaa, jota harva etukäteen edes ajattelee, vaikka ehkä syytä olisi. Jos elämänne tuntuu rankalta jo kahden lapsen kanssa, se ei muutu ainakaan helpommaksi sen kolmannen myötä, vaikka kolmaskin lapsi olisi täysin terve. Me mietittiin pelkästään toista lasta pitkään ennen kuin uskallettiin antaa vauvakuumeelle periksi.



Tietenkään yhtään lasta ei koskaan kadu, mutta realiteetit (jopa kauhuskenaariot) on järkevää miettiä ennen kuin jättää sen ehkäisyn pois...

Jos tosissaan haluaisit ja olisit valmis kolmanteen lapseen, ei sinun tarvitsisi kysellä täälä muiden mielipiteitä asiasta.

koliikkivauva, moniallerginen tai muuten sairas, vammainen, ihan mitä vain, miten silloin jaksaisin. Että voisiko olla niin hyvä onni, että saisi kolme tervettä, suht helppohoitoista lasta.



Ehkä seiska on oikeassa siinä, että en ole kovin varma asiastani, kun täällä sitä kyselen. Mutta toisaalta mulle on ollut selvä valinta, että yritän saada lapsia enkä halua vain yhtä. Eli kahden ekan tekemistä ei juuri tarvinnut miettiä. Mutta tämä kolmas onkin nyt sitten eri asia, kun lapsia on jo ja niillä sisaruskin molemmilla. Ei siis ole mitään sellaista periaatteellista syytä yrittää saada vielä yhtä lasta.



Vauvakuumetta ei ole, ekan kohdalla oli vähän, tokan kohdalla paljon. Jotenkin vain sellainen " tieto" takaraivossa, että olisi kiva, jos lapsia olisi enemmän kuin kaksi ja että haluaisin vielä kerran kokea uuden elämän syntymisen ihmeen.



ap

Ehdottomasti olen kolmannen lapsen kannalla :)



Kyllä niille nyt terveillekkin lapsille voi joskus tapahtua ihan mitä vain ja tulla sairauksia yms eli esimerkki siitä, että mitä jos kolmas lapsi olisi sairas on ihan älytön.



Meillä on 3 lasta. Iät 6v, 4v ja 1,5v. Vasta kolmannesta lapsesta osasin " nauttia" oikein kunnolla. Yritin tätä asiaa selittää yksi toinen ilta vastaavassa ketujussa mutta en tullut ymmärretyksi.. En siis tarkoita, että en olisi nauttinut kahden isomman lapsen vauva-ajoista enkä sitä, että tämä kolmas saa kasvaa pellossa kun on ihanaa hemmotella perheen pienin piloille. Vaan juurikin sitä, että osaa ottaa kokonaisuudessaan rennommin ja nauttia enemmän ilon hetkistä vauvan kanssa kun enemmin. Tätä samaa sanoo monet kolmen tai useamman lapsen vanhemmat. Mekin oltiin aiemmin kahden lapsen kannalla mutta onneksi päätimme, että perheeseen mahtui vielä yksi.. ja nyt tuntuu että ehkä vielä mahtuisi yksi. Mutta neljäs vaatii jo enemmän miettimistä kun sitten puhutaan jo autonvaihdoista ja isommasta asunnosta jne..

ottamatta kantaa puoleen tai toiseen, kannattaa varautua myös siihen että tuleekin kolmannen lapsen sijaan kaksoset - se on aina mahdollista...

Nyt lapset ovat 3,5v ja melkein 2v. Tilanne on melkein sama kuin ap:lla, joka päivä olen ihan poikki ja välillä tuntuu etten kertakaikkiaan jaksa. Mutta olen päättänyt, ettei tilanne tästä pahemmaksi kolmannen lapsen myötä muutu. Jos on koliikkia tai muuten vaikea vauva, kyllä ensimmäisestä vuodesta jotenkin hengissä selviää.



Minäkin hauan tehdä lapset putkeen melko pienillä ikäeroilla (nyt ikäeroa kakkoseen tulossa 2v3kk). Myöhemmin katuisimme varmasti jos olisimme jättäneet lapsiluvun kahteen, kun molemmat ovat kuitenkin haaveilleet vähintään kolmesta lapsesta.



Lapsentekopuuhiin vaan! Ihanaa kun lapset saavat sisaruksia, ne ovat rikkaus!