Miehen vartalo ei kiihota
Olemme olleet mieheni kanssa jo pitkään yhdessä. Suhteemme aikana mieheni kroppa on pysynyt koko ajan ihan samassa kunnossa. Kuvailisin häntä lähinnä "normaaliksi", sellainen perusurheilullinen, ei mahaa/paljo rasvaa, mutta ei myöskään lihasta ja laihat jalat.
Itse olen muutama vuosi sitten kiinnostunut treenaamisesta todenteolla. En ole mitenkään "fitness", mutta olen treenannut sen verran, että lihaserottuvuutta alkaa jo olemaan ja olen joiden mielestä jopa lihaksikkaan näköinen.
Ongelmani on siinä, että en enää pidätä miestäni fyysisesti viehättävänä. Olen yrittänyt kannustaa häntä treenaamaan enemmän ja syömään paremmin, mutta hän treenaa aika laiskasti ja syö todella paljon karkkia viikossa (hei vaan diabetes). Hänellä on myös täysin epärealistinen mielikuva omasta kunnostaan, koska hän kuvittelee olevansa erityisen kuuma ja lihaksikas pakkaus, joka tarvitsisi vain pientä kiristelyä, ehkä.
Onko joku muu herännyt saman ongelman edestä?
Kommentit (103)
Mielestäni et voi mieheltäsi vaatia muutosta, koska hän on pysynyt samanlaisena.
Toisaalta ymmärrän sinua. Jos olet itse hyvässä kunnossa, niin kaipaisi sitä toiseltakin. Pitkässä suhteessa muutenkin tulee kyllästymistä.
Minun entinen mieheni kasvatti kaljamahan ja söi karkkia lähes päivittäin. Minä taas lopetin alkoholinkäytön ja aloin lenkkeillä. Ero tuli muista syistä, mutta en voisi enää kuvitella olevani sellaisen lössön kanssa.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 19:20"]
Mielestäni et voi mieheltäsi vaatia muutosta, koska hän on pysynyt samanlaisena. Toisaalta ymmärrän sinua. Jos olet itse hyvässä kunnossa, niin kaipaisi sitä toiseltakin. Pitkässä suhteessa muutenkin tulee kyllästymistä. Minun entinen mieheni kasvatti kaljamahan ja söi karkkia lähes päivittäin. Minä taas lopetin alkoholinkäytön ja aloin lenkkeillä. Ero tuli muista syistä, mutta en voisi enää kuvitella olevani sellaisen lössön kanssa.
[/quote] Ongelma on se, että naiselle elämän prioriteetiksi tuli ulkonäkö ja fyysisyys heti kun lähti kuntoilemaan. Voi verrata siihen, että toinen saa ylennyksen ja yhtäkkiä tienaakin neljä kertaa enemmän. Sitten alkaa suunnitelemaan uusia elämänkuvioita ja ahdistaa kun elämänkumppani tienaakin niin vähän ettei pysy haaveissa mukana ilman rahallista tukemista. Kaikki kertoo siitä ettei oikeaa rakkautta ole. Kaikki on laskelmoitu hyöty-haitta asteikolla ja samaan köyteen ei vedetä ollenkaan.
En minä ole koskaan mieheni vartalosta tai muusta ulkonäöstä ollut erityisen innostunut, mutta toisaalta en minä kaipaakaan sellaista ollenkaan. Rakastan häntä luonteen takia ja siksi että sovitaan niin hyvin yhteen arjessa. Minulla jotenkin seksi ei vaadi innostumista toisen ulkonäöstä mitenkään, jos siis sen ihmisen tuntee ja häntä rakastaa. Sitten jos jotain yhden illan juttua olisi niin sitten varmaan ulkonäkö olisi tärkeämmässä asemassa.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 12:27"]
En minä ole koskaan mieheni vartalosta tai muusta ulkonäöstä ollut erityisen innostunut, mutta toisaalta en minä kaipaakaan sellaista ollenkaan. Rakastan häntä luonteen takia ja siksi että sovitaan niin hyvin yhteen arjessa. Minulla jotenkin seksi ei vaadi innostumista toisen ulkonäöstä mitenkään, jos siis sen ihmisen tuntee ja häntä rakastaa. Sitten jos jotain yhden illan juttua olisi niin sitten varmaan ulkonäkö olisi tärkeämmässä asemassa.
[/quote]
Hyvin sanottu. Fiksuja naisiaki löytyy foorumilta näköjää... m34
Porvoosta taas päivää! Olet nyt useamman kerran jankannut tästä aiheesta.
Lähinnä mua ällöttäisi, että mies syö karkkia. Ei kovin miehekästä puuhaa. Vetäis kaljaa mieluummin.
Kiihotus tulee minulla muutenkin enemmän sielullisista asioista kuin jostain eksaktista vartalon muodosta. Ihan niistä klassisista: äyl, huumorintaju, toisen huomioonottaminen, lojaliteetti ym.
No aika normaalia se on, että jos oppii itse treenaamaan, niin kiinnittää enemmän huomiota asioihin. Vähän niinkuin mies oppii pukeutumaan niin näkee kavereiden pukeutumisessakin vikaa.
Surullista lukea että jollain jää esteettinen puoli kokonaan vajaaksi. Komea mies kiihottaa ihan erilailla. Ei liian playeria kannata napata, mutta kyllä sellanen perusurheilullinen mies voi olla todella kuuma ja alkaa pornon sijaan fantasioida omasta miehestä päivän mittaan. Kullin ei tarvitse olla ihmeellinen, ihan peruskokoa. Mutta ne erottuvat lihakset.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 12:57"]
Porvoosta taas päivää! Olet nyt useamman kerran jankannut tästä aiheesta.
[/quote]
Itseasiassa tämä on minun ensimmäinen kirjoitukseni aiheesta, en ole edes ystävilleni tästä puhunut. Enkä myöskään asu Porvoossa.
-ap
Miehelläsihän tässä olisi enemmän valitettavaa, koska se olet nimenomaan sinä, joka olet muuttunut ulkonäöllisesti siitä ihmisestä, johon miehesi aikanaan ihastui! Mikä sinä olet nyt yhtäkkiä vaatimaan mieheltäsi täysin uutta vartalotyyppiä. Ei hän ole lupautunut muuttamaan itseään sinun harrastustesi vuoksi!
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 13:00"]
Surullista lukea että jollain jää esteettinen puoli kokonaan vajaaksi. Komea mies kiihottaa ihan erilailla. Ei liian playeria kannata napata, mutta kyllä sellanen perusurheilullinen mies voi olla todella kuuma ja alkaa pornon sijaan fantasioida omasta miehestä päivän mittaan. Kullin ei tarvitse olla ihmeellinen, ihan peruskokoa. Mutta ne erottuvat lihakset.
[/quote]
En kyllä ajattele yhtään noin. Pikeminkin minua itseäni harmittaa, että en pidä miestäni fyysisesti kiinnostavana. Katselen jatkuvasti paremman näköisiä miehiä salilla ja kyllä myönnän, että olishan se kiva jos oma mieskin siltä näyttäisi.
Ihmiset varmasti näkevät pinnallisuuden eritavalla, mutta mielestäni ei ole mitenkään överi pinnallista, että haluaisi, että toinenkin panostaisi ulkonäköönsä.
-ap
Ei naisille mitään lihaksia kasva.Sellaiset säälittävät herneet jota ei voi edes lihaksiksi kutsua
Mäkään en vaadi mieheltä kuumaa vartaloa, mä tarviin kuuman älyn ja huumorintajun ja kauniit silmät.
Exän kanssa oli tuollaisia ajatuksia, mutta ongelma oli kuitenkin enemmän henkisellä puolella. Eihän sillä mitään voi, että tuolta tuntuu. Ei tuntemuksilleen voi mitään. En nyt osaa antaa neuvoja. Exästänikin tuli exä lopulta. Ehkä tuossa voisi myös miettiä, onko suhteessa muitakin ongelmia, jotka oirehtii tällä tavalla.
Laita silmät kiinni rakastellessa, niin muutkin naiset tekee. Samalla voit kiihottaa itseäs ajattelemalla niitä salilla näkemiäsi kuumia miehiä.
AP ootko varma ettet oo nyt miehen mielestä liian maskuliinisen näköinen?
T: ei kaikki tykkää fitnesstytöistä
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 13:10"]Ei naisille mitään lihaksia kasva.Sellaiset säälittävät herneet jota ei voi edes lihaksiksi kutsua
[/quote]
Kyllä asioista tietävä erottaa:
http://pilvimarjaana.blogspot.fi/2015/08/kysymys-miehille-miksi-naisen-haius.html?m=1
http://1.bp.blogspot.com/-gNrt6pDdUD4/VNoiCzaUZ6I/AAAAAAAAAR8/xezH81ggNnM/s1600/nimet%C3%B6n.jpg
Treenatulla naisella on nykyään isommat lihakset ja voimat kuin saamattomalla perusmiehellä. Monenko teidän mies jaksaa esim rakastella loppuun asti pitämällä sylissä pepusta kiinni pitäen? Se on se juttu, jota itse miehessä haen seksuaalisesti. Kyky dominoida voimalla täysin ylivoimaisesti.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 19:07"]
No en minäkään nyt sentään vaadi miestä muuttumaan miksikään kehonrakentajaksi. Ne miestissit ja kaljamahan kun saisi pois ja kunnon sellaiseksi ettei hengästy autolle kävellessä. Sellainen mikä se oli ennen. Enkä ole siitä eroamassa, mutta liikkeelle potkin kyllä mokoman mätisäkin. 22
[/quote] Joo totta, ettei monet halua kehonrakentajia. Tuntuu vaan, että aina pitäisi mennä kuntosalille nostamaan painoja eikä ulos liikkumaan. Kaikki laihdutusohjelmatkin ovat nykyään vain kuntosaliakuntosalia ja sitä lihaksikkaan kropan hankkimista.