Kuinka paljon kummi osallistunut vauvavuotena?
Siis ristiäisten jälkeen, ovatko usein käyneet katsomassa vauvaa ja niin edelleen? Noin keskimäärin. Joulun, nimipäivän ja muiden "pakollisten" juhlien ulkopuolella.
Kommentit (13)
Itse olen kummi ja nähnyt lasta yhden kerran ristiäisten jälkeen, kummityttöni täytti juuri 4. Alunperinkään en olisi millään halunnut kummiksi koska tiesin että pitkän välimatkan ja minun hyvin vähäisen vapaa-ajan takia en ehdi kylästelemään kuin aniharvoin. Taivuin sitten kuitenkin kummiksi loputtoman jankkauksen jälkeen ja tulen olemaan juuri sellainen kummi jollaiseksi en ois halunnut ja joiden merkitystä en ymmärrä muutenkaan; siis sellainen joka vain lähettelee lahjoja muutaman kerran vuodessa. Mun mielestä kummin merkitys ja tehtävä pitäis olla muutakin. Valitettavasti vaikuttaa siltä että lahjasampo on just sitä mitä monen lapsen vanhemmat ovat vaillakin. Älytöntä. Älkää suostuko kummiksi jos että sitä oikeasti halua tai tiedätte ettette ehdi lasta näkemään, jos vanhemmat kieltäytymisestä suuttuu niin ei voi mitään.
Kummin tehtävä on vastata lapsen kristillisestä kasvatuksesta. Alle 1-vuotiaan kohdalla ei lapsen ymmärrys oikein vielä riitä tähän.
Valitettavan harvoin nuorinta kummilasta näkee,välimatkan yms. Takia. Omat muksut olleet jatkuvasti kipeenä, joten suunnitelmat menneet usein plörinäksi. Kummilapsia 4!
Kävi ristiäisissä ja 1-v päivänä. Sen jälkeen ei ole näkynyt, lapsi nyt 12-v. Kummi on siskoni miehensä kanssa.
Hui 2, ettekö ole siskosi kanssa enää ollenkaan tekemisissä?
Noin kerran kuussa käy. On lapseton, eikä oikein osaa olla lapsen kanssa. Helpottaa varmasti lapsen vähän kasvaessa. Omaa kummilasta näen ehkä 3-4 x/vuodessa välimatkan takia. :(
Ei ole kummille pakollisia nimipäiviä ym. Eikä tarvi ostaa joylu tai synttärilahjoja. Saati päivystää lapsen ympärillä. Mitä oikein odotat
Ristiäisten jälkeen näkivät lapsen 1-vuotispäivänä. Tosin heille itselleen syntyi sinä vuonna lapsi, joten on ymmärrettävää, että oli touhua omasta takaa.
Kummit ovat pääosin sisaruksiamme, kaksi on läheistä ystävää. Nähdään siis varsin usein joskaan ei kaikkia edes viikoittain, yhtä ystävää kiireiden takia harvemmin kuin kerran kuussa. Sisarusten kanssa kyllä hoidetaan toistemme lapsia puolin ja toisin vuoroin silloin tällöin, ei kuitenkaan kauhean usein. Olen myös siskoni lapsen kummi.
Ovat siis osa elämää ihan normaalisti kuten ennenkin, en koe että heillä olisi mitään vastuuta ja velvoitteita (edes lahjomismielessä) lasta kohtaan kummiuden takia vaan se merkitsee meille sitä että haluamme heidän olevan elämässämme ja lasten elämässä mukana meille tärkeinä ihmisinä. Ovat nimenantojuhlassa nimettyjä kummeja joten eivät kummeja kristillisessä mielessä vaan ovat vannoneet hieman erilaisen kummivalan :)
(Ja ovat mielestämme silti "oikeasti" kummeja, siitä asiasta en lähde riitelemään kenenkään kanssa).
Eikö näkeminen jatku kuten ennenkin, ei se kummi ole tulossa kenellekään töihin. Omituista olettaa, että kummius velvoittaisi johonkin normaalin kanssakäymisen lisäksi.
Kummilla ei ole mitään velvoitteita kummilasta kohtaan. Ja varsinkin vauvavuotena vauvan ja äidin välinen symbioosi on niin tiivis, että lasta voi toki nähdä jos tykkää vauvoista, mutta useat vauvat vierastavat tasaisin väliajoin pitkin vauvavuotta tai ovat muuten vaan mieluiten äitinsä sylissä, joten ei heihin saa sillä tavalla kontaktia mitä vanhempiin lapsiin.
Meillä kummit on käyneet jos on käyneet, mut ei kummeina vaan ystävinä kuten ennenkin. Koen että kummisuhteen allevivaaminen on jotenkin teennäistä ja kiusallista, ja saisi kummin hyvin nopeasti katumaan että edes lupautui kummiksi. Mulla on yksi kummilapsi, jonka äiti vieläkin syyllistää minua siitä, että en ole käynyt heillä riittävästi enkä osallistunut lapsen elämään. Se on ollut tosi ahdistavaa ja saanut minua välttelemään tätä perhettä. Ja lapsi on siis kohta parikymppinen ja näyttää pärjäävän loistavasti myös ilman minun antamaani opastusta tässä elämässä.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 21:44"]
Hui 2, ettekö ole siskosi kanssa enää ollenkaan tekemisissä?
[/quote]Minä soittelen kuulumisia, hän ei koskaan.
2