Lue keskustelun säännöt.
en kelpaa äidilleni
17.06.2012 |
Olen kyllästynyt ja väsynyt siihen että muutaman vuoden nuorempi siskoni on äidille tärkeämpi. Aina äiti kertoo tutuille ja sukulaisille vain hänen kuulumisensa ja voi sitä ylistyksen määrää.
En kiellä etteikö siskoni olisi kaikinpuolin minua etevämpi ja kauniimpi, mutta minäkin haluaisin joskus kuulla olevani kaunis tai hyvä jossain. Välillä toivon että pääsisin pian perustamaan oman kauniin pienen perheen, jossa sentään olisin tärkeä. Se vaan ei vielä ole järkevää.
Kommentit (6)
Tavallaan tiedän olevani hyvä ihminen ja kauniskin, kun olen sitä kuullut muilta, mutta ilmeisesti tyttärelle äidin hyväksyntä olisi erittäin tärkeää.
Joskus kun joku on minua äidille kehunut niin hän ei ole oikein mitään siihen sanonut. Ymmärrän sinuakin, itselleni tuollainen olisi ehkä kiusallista :( Vanhemmat ei saisi asettaa lapsiaan eriarvoiseen asemaan.
Minulla on oma asunto jo, olen aikuinen, mutta erilaisista jutuista johtuen asun lapsuudenkodissa paljon. Kun tilanne muuttuu, alan enemmän olla omassa kodissa. On henkisesti raskasta olla koko ajan se kakkonen. Olen jo alkanut vähentää tekemisiäni äidin kanssa.
Jos jotain äidiltäni olen oppinut, niin sen etten koskaan kohtelisi lapsiani epäreilusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuitenkin asian itselleni myönnettyä opetellut kelpaamaann paremmin itselleni ja opetellut tunnistamaan millaisen elämän minä haluan. On hyvä tiedostaa tosiasiat ja ettei ole enää lapsi, jonka pitää selviytyäkseen hakea hyväksyntää millä keinolla hyvänsä.
On toki surullista, että n. 30 vuotta yritin elää sellaista elämää, kun kuvittelin äitini haluavan minun elää (enkä silti kelvannut koskaan), mutta pitkän surutyön jälkeen hyväksyn sen.
Vaikka se on tabu aihe, niin ei kaikki äidit rakasta lapsiaan yhtä paljon. Mutta ei ole äitiäsikään osattu rakastaa riittävästi lapsena.. :o(
Kannattaa työstää näitä juttuja jo nyt, jos ei sinulla ole lapsia, koska muuten vaan siirrät saman trauman heille.
Hyvin 3 sen sanoit, että pitää olla aikuinen ja sillälailla itsenäinen ettei kaipaa muiden hyväksyntää. Minulla tämä työstäminen on kesken, ja olen muutenkin vähän epävarma ja arka. Olen kuitenkin päättänyt että jätän lapsuudenkodissa olon minimiin kun se vaan on mahdollista.
Äiti on minulle joskus puhunut ongelmallisesta äitisuhteestaan ja joskus myös sanonut että minussa on paljon hänen äitinsä piirteitä. Olen kyllä niin pahoillani että muistutan hänelle ihmistä jonka kanssa suhde ei ollut hyvä :'(
Tommy Hellstenin kirjoja. Itse sain niistä paljon apua.
4
Pitää muistaa kun seuraavan kerran käyn kirjastossa :)
ap
On varmasti rankkaa. :(
Mulla on toisinpäin, mä olen se pikkusisko joka on kaikin puolin parempi ja jota kehutaan. Isosiskoni jää usein vaille samanlaista huomiota, vaikka tiedän hänenkin olevan tärkeä äidillemme.
Musta ei ole kivaa tietää olevani "parempi" kuin sisko. Äitimme on ihan suoraan minulle sanonut pitävänsä minusta enemmän, eikä ymmärrä mitä on isosikoni kanssa tehnyt väärin, kun siitä on tullut semmoinen, jne... En ole ymmärtänyt miten äiti voi ajatella lapsestaan niin, saati sitten sanomaan sen ääneen ja vielä toiselle lapselleen.
Niin että saat mun myötätunnon osakseni, ei ole kiva tilanne. :(