Uusioperhe vai omat elämät?!

väkisin nopeuttaa asioita.



Minun ja mieheni ero ei ollut edes selvä, kun mies alkoi seurustella naisen kanssa, jolla 2 lasta. Alusta asti alkoivat tapailla niin, että pakottivat meidän ja naisen lapset leikkimään uusperhettä.



exäni teki kaikki klassiset virheet, ja tilanne on nyt niin tulehtunut, että lapseni kieltäytyvät menemästä enää tälle naiselle.



Mieheni on nyt omilla viikoillaan täysin lastemme kanssa ja heidän käytettävissään, ja vapaaviikoilla kai leikkii isäpuolta uuden kumppanin lapsille. Se ei minua kiinnosta, olen onnellinen, kun lapseni ovat nyt tyytyväisiä, aluksi eivät uskaltaneet sanoa isälleen, että inhoavat uutta kumppania ja tämän lapsia.

Meillä tulee kohta vuosi täyteen tässä suhteessa, niin ei ole "alusta asti" -meininkiä, muutakuin minun ja lasteni puolesta ja sekin ns. olosuhteiden pakosta, mikäli en yksin haluisi seuraavia 16 vuotta viettää kun nuorimmainen olisi täysi-ikäinen...



Itselläni kun ei tuota erotilannetta lasten isästä ole takana kuin pakosta :( Häntä emme takaisin saa, mutta ei hänen paikkaansa tule kukaan koskaan ottamaankaan, olihan hän lapsiemme isä

juuri kertoi, että tutkimusten mukaan uusperheen muototuminen kestää 4-7 vuotta. Siis neljä vuotta vähintään, jos kaikki menee hyvin.



Eli uusperheet sucks.

eli lapset eivät joudu jakamaan isää tai isäpuolta vaan kun tämä on paikalla, on hän vain joko omille tai sinun lapsillesi. Lapsille paras mahdollinen tilanne!



Vai haluatko, että omat lapsesi huomaavat, että mies rakastaa enemmän biologisia lapsiaan, nauttii enemmän heidän seurastaan, antaa heille enemmän aikaansa, kun muutatte yhteen ja mies haluaa edelleen olla maailman paras isä omille lapsilleen.



Jotenkin haiskahtaa siltä, että haluat isän pois biologisilta lapsiltaa, koska sinunkaan lapsillasi ei enää isää ole.

Itse olin lapseton kun tapasin mieheni, joka oli yh ja aika nopealla tahdilla tapasin lapsen ja muutettiin yhteen. Tämä perhe on ollut kasassa kohta 13v ja itse olen ollut äärimmäisen tarkka siitä, että kaikkia lapsia (yhteisiäkin on nykyään pari) kohdellaan tismalleen samalla tavalla. Meidän tapauksessamme pojalla oli ilmeisesti jonkinlainen kokemus hylkäämisestä äidin puolelta ja minä olin ensimmäinen nainen, jonka syliin tuli ihan vapaaehtoisesti, kuulemma tarhassakaan ei suostunut naisten syliin edes lohtua hakemaan.

juuri kertoi, että tutkimusten mukaan uusperheen muototuminen kestää 4-7 vuotta. Siis neljä vuotta vähintään, jos kaikki menee hyvin. Eli uusperheet sucks.

kumma vaan kun niistä on viime aikoina saanut mediasta lukea hiukan erilaisia asioita...

Se yhteenmuuttoko tässä on ongelma? Että ei voi muuttaa yhteen jos ei lapset ole tutustuneet? Haluaako se mies oikeasti sitä yhteenmuuttoa vai onko se vain sinun haaveesi? Siinähän on se riski ettei se onnistu. Miksette voi jatkaa näin?

Pakko kysyä, mitä ovat tässä klassiset virheet?

Sivullisena kommentoin...

Tuo kirjoittaja tarkoitti, että mies ryntäsi LAPSET MUKANAAN aivan liian nopeasti uuteen suhteeseen, jossa uudella siipalla oli myös lapsia ja sellaisestahan tulee melkein aina itku ja sotku.

Se on se klassinen virhe.

Minä en näe tuossa AP:n tilanteessa MITÄÄN ONGELMAA.



Päinvastoin, mies pelaa tilanteen mielestäni erittäin fiksusti - eli ei kiirehdi uusperhekuvioon vaan katsoo rauhassa miten elämä etenee. Niin sen tulee ollakin.



Ei tossa ole mun mielestä mitään epäreilua ketään kohtaan.



Jos itselläni tulisi ero niin 100 % varmasti myös itse tekisin noin. Minusta ei olisi varmaan koskaan "katsomaan uusperhe-korttia..."

Eli tavallista perhe-elämää miehen kanssa, jolla on lapsia. Käytännössä toteutus voi olla aika järkkyä. Jos molemmat vanhemmat haluavat, voi arki toimia, mutta uusperheessä on niin monta liikkuvaa osaa, että se mitä haluat, on todennäköisesti utopiaa. Ei todellista.



Voisi toimia vain, jos miehellä EI olisi lapsia, mutta koska hänellä on, saatte kaupan päälle perheenne sisälle miehen exän. Kuvaannollisessa mielessä. Okei, jos hän on "normaali", niin se ei haittaa, mutta usein erokuvioissa jos mies on OK, nainen on hullu - jos mies on hullu, nainen on OK.

tilanne on ihanteellinen. Nauti siitä. Ongelma on sinun unelmasi, joka tuottaa paljon murhetta ympärilleen toteutuessaan. Toivottavasti mies on edelleen järkevä eikä lähde siihen leikkiin mukaan.

Se uusperhehän tehtäisiin sun lastesi kanssa. Miehen lapset on vain vkl-kylässä? Ei se mun mielestä ole lainkaan hankala kuvio. Mitään miehen eksää ei tarvitse ajatella, ei se ole teidän elämässänne. Ne on tehneet sopimukset yhteisten lastensa asioista ja siinä kaikki. Etenkään sun ei tarvitse välittää siitä paskan vertaa.



Tällä palstalla suurin osa vastaajista on muuten lähimammoja, joiden mielestä ekan liiton lasten (= heidän lastensa) pitää olla etusijalla ex-miehen elämässä nyt ja iankaikkisesti. Todellisuudessa mitään tällaista yleistä moraalisääntöä ei ole. Suodata vastaukset sen mukaan. ;)

Noin minäkin tekisin. Itsellä yksi lapsi. Ei aikomustakaan ottaa ketään miestä saman katon alle, eikä myöskään mitään uusperheitä.



Seurustella voi asumatta yhdessä, eikä lapselle esitellä miehiä ellei suhde ole todella vakaalla pohjalla ja sitä kestänyt jo parisen vuotta tai jotain.

Jatkatte vaan samaan malliin kunnes lapset kasvaa isommiksi, niin sitten voitte miettiä toisenlaisia asumisjärjestelyjä.

mutta itsekin olen sitä mieltä, että miehesi tekee fiksusti näin toimiessaan.



Minkäikäiset hänen lapsensa ova, ja millaisia? Sekin vaikuttaa...

Just noin tuo homma pitäisikin hoitaa eikä kiireellä muuttaa kaikki yhteen.

Ja sinäkin saat välillä keskittyä ihan rauhassa omiin lapsiisi kun mies on "pois jaloista".

Monestihan alkuhuumassa lapset unohtuu ja aikuiset vain kuhertelee keskenään ja lapset joutuu yhtäkkiä elämään ventovieraiden kanssa halusi tai ei.

onko ap kysynyt mieheltä tämän ajatuksia aikataulusta. Sanottiinko se jossain?



Jos oikeasti ovat muuttamassa yhteen, tottakai silloin pitää miettiä kuviot uudestaan. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että eihän tässä kiire?

Pakko kysyä, mitä ovat tässä klassiset virheet?

Sivullisena kommentoin...

Tuo kirjoittaja tarkoitti, että mies ryntäsi LAPSET MUKANAAN aivan liian nopeasti uuteen suhteeseen, jossa uudella siipalla oli myös lapsia ja sellaisestahan tulee melkein aina itku ja sotku.

Se on se klassinen virhe.

Kiitos! Juuri tätä tarkoitin. Olisi seurustellut ihan rauhassa min. vuoden ILMAN lapsia, kun lapset muutenkin ihan sekaisin erosta. Olisivat saaneet sen varmuuden, että isi ei hylkää, ja on vain heitä varten. Nyt joutuivat sivusta katsomaan, kun isi jakaa huomiotaan vieraalle naiselle ja tämän lapsille.

Nyt ollaan sitten aivan pattitilanteessa ja joutuvat aloittamaan lähtöruudusta.

Mutta kun se jalkoväli määrää asioita vahvemmin kuin yläpää, niin siinä huumassa ei ehdi ajatella muuta. En keksi muuta syytä, miksi kaksi aikuista ei pysty ajattelemaan asioita järkevämmin.

Minulla on lähipiirissä yksi erittäin onnistunut uusperhekuvio, siellä nimenomaan mies halusi pitää lapsensa täysin ulkona koko jutusta melkein kaksi vuotta, jolloin molempien lapsilla kasvoi jo luonnostaan kiinnostus toisen lapsiin, ja nyt heillä menee todella hyvin. Ystäväni kertoi, että alussa oli kuitenkin todella vaikeaa kaikesta järkeilystä huolimatta, ja eivät varmaan olisi enää yhdessä, jos eivät olisi rakentaneet alussa niin vahvaa perustaa.

joten malttia, malttia, vaikka olisi kuinka rakastunut ja onnen huumassa. Lasten tunteita ei voi pakottaa mieleisekseen.

Miehen lapset tosiaan eivät asuisi meidän luona, vaan äitinsä kanssa. Mutta lapset tietysti saisivat olla meillä ja tottakai ihanne olisi, että he kokisivat myös olevansa kuin kotonaan.



Missään pilvilinnoissa en ajatuksien kanssa ole, vaan tiedän että monenlaista ongelmaa, eripuraa jne tulee olemaan. Minusta vain tuntuu, että mitä pidemmälle menemme näin, sitä enemmän töitä tulee olemaan kun kuitenkin meillä on jo muotoutunut yhteinen arki ja oleminen niin että miesystävä on mukana. Ja siis en ole / emme ole olleet millään tavalla ikinä läsnä kun miehen lapset ovat isänsä kanssa.

näissä uusperhekeskusteluissa, että me ollaan kyllä aika outoja. Olen se kauhea äitipuoli, myöhemmin saimme sitten yhteisiä lapsia. Kun minä ja mies tutustuttiin, oli heti selvää, että tässä on Se Oikea, eikä olisi tullut mieleenkään seurustella vuosikausia. Vasta täällä av:lla olen oppinut, että sellainen edes on tapana. Olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta ja miehen lapset ovat murkkuikäisiä ja olen yhä vaan saanut ihan hyvää palautetta. En ole lasten mielestä mennyt pilaamaan heidän elämäänsä. Tietysti uusperheen muotoutuminen on käytännössä niin erilaista, kun lasten tarpeet on otettava huomioon, mutta meistä se on ollut enemmänkin ihan luonnollista kuin mitään rakettitiedettä. Yritän suhtautua ihmisiin ystävällisesti noin yleensäkin, en jaksa analysoida ja vatvoa jokaikistä suun mutristusta ja mahdollisesti joskus tulevia asioita. Perhe on mulle tärkeä, enkä ymmärrä sellaista elämää, että mietitään kuinka suuri oikeus kelläkin on kuulua perheeseen, kenen kanssa täytyy viettää aikaa jne. Tyylinsä kullakin, mutta esitin vain oman näkökulmani.