Uusioperhe vai omat elämät?!

minulla on mieheni kanssa 1,5v ikäinen poika sekä miehellä edell.liitosta 8c tyttö joka asuu äitinsä luona. Meillä on perhe-elämä nollassa ja hirveät riidat aina kun tyttö olisi tulossa meille viettämään viikonlopun. Syynä tässä on se, että mieheni on aina passanu tyttönsä sekä lellinyt pilalle, ja sen tunnustiki minulle. Mutta tämä homma jatkuu edelleen..tehdään leivät pestään tyttö (suihkussa) kun toinen on "en mä osaa", oottaa valmista, eikä muutenkaan tee ja osallistu koti askareisiin. Olen vaan niin tympäänytyny tämmöiseen ja kun siitä sanon niin saan haukut. Eikö ton ikäinen jo osaa ittiä pestä tehdä leivät ja ottaa ruokaa lautaselle??? Niin mä luulen ainakin...Ja se mikä on pahin on se, ettei tämä prinsessa (miksi itseään kutsuu) puhu minulle yhtään mitään, vaikka koitan jututtaa ja kysellä niin ei mitään, Jos annan jotain tavaraa en saa kiitosta! Ei edes kiitä ruuasta! Eikö se kuulu hyvii tapoihin? Kaiken lisäksi koittaa salaa rikkoa veljensä leluja..ja on jopa onnistunu hajoittamaan pinnansängyn kiikkumalla siinä, vaikka kielettiin. Onko tämmöinen normaalia käytöstä..toki tiiän että hänen äitinsä puhuu läpiä päähän ja muutenkin tytön käytös on hirveää kotonaa. Tekee mitä haluaa.

MInähän tässä saan aina haukut olen tunnevammanen tätä kohtaa ja mitä kaikkea muuta. mieheni siitä mainittee mun syy jne...Onko mun syy että tyttö tekee mitä mainittin aijemmin..vaikka en ees oo kasvattanu häntä. Olen muutenkin ihan lopussa jatkuvien riitojen kanssa, kun nämä vkol ovat yhtä painajaisia..silti miestäni rakastan, mutta en vaan siedän hänen tyttöä, olen yrittäny tehdä eteen että homma muuttuu mutta sama juttu jatkuu, en jaksa ees enään yrittää. Joudun kaikki kotitylt tekemään yksin ja siinä samalla poikaa hoidan ja koirankin. viime jouluna tein kaikki hankn lahjatkin. Mutta nyt sen siinä stopin, en osta mieheni tytölle yhtään pakettia (ei oo ansainnu niitä) hoitakoot mies lahjat sille jos haluaa, pojalleni ostan muutaman kivan lelun ja vaatetta. Kuulostan varmaan hirveältä ihmiseltä mutta olen vain loppuun palanu, synnytyksen jälk.masennuksenkin sairastin,,se oli vaikeaa, en saanu rauhassa olla vaan jouduin painaan "niskalimassa" koittaa mielyttää miehein "rakasta" tytärtä ilman kiitoksia..Tämä liitto ei kestä..ja olen siitä sanonukkin, ollaan käyty juttelemassa, mutta meillä on paljon solmuja mitkä pitäs saada auki.

1) Lapset ovat eriarvoisessa asemassa

2) Osa ei tunne toisiaan

3) Mitään tutustumista, seurustelua ja siitä hiljalleen tiiviimpää yhteiseloa uusperheenä ei ole tapahtunut vaan kaikki lämäistään kerralla yhteen. Vuosi seurustelua on vähän.

4) Uusi vauva viemään entistä enemmän vanhempiensa aikaa. Etälapset kun näkevät muutenkin aika vähän sitä etävanhempaansa.



En tiedä, mitä mies on ajatellut noudattaessaan exänsä määräyksiä ,mutta kovin hyvällä pohjalla ei tuleva uusperhe ole. Jos minä olisin ap, aloittaisin alusta. Vauva olisi väistämättä nyt toisarvoinen seikka, tärkeää olisi pyrkiä muodostamaan tiivis ja hyvä uusperhe, jota vauvan tulo ei pilaisi.



Aloitettaisiin siis tutustumisella. MIehen lapset tapaisivat ap:tä jonkin verran, mutta ei niin, etät koko tapaaminen kuluisi siihen. Muutama kuukausi tätä ja sitten lapset tapaisivat myös toisiaan. Edelleen miehen lapset näkisivät isää myös ilman tätä uutta perhettään eikä vauvan tulosta juurikaan puhuttaisi, ehkä vain todettaisiin, että vauvakin on tulossa mutta ei sen kummempaa. Olisi tärkeää jaotella tapaamiset niin, että on riittävän paljon sitä uusperhe-elämää ja riittävän paljon sitä ihanaa isäaikaa.



Kun uusperheaikaa olisi vietetty pari kolme kuukautta saattaisin yrittää sitä, että isäajan sijaan lapset saisivat valita, mitä haluavat tehdä ja kenen kanssa esim. ap lähtee uimaan ja mies lähtee elokuviin. Jos kaikki lapset haluavat elokuviin, menee ap yksin uimaan. Jos lapset noudattavat perhejakoa, niin sitten ap menee lapsineen uimaan ja mies lapsineen elokuviin. Tärkeää on antaa vaihtoehto. Tässä vaiheessa myös suoritettaisiin yökyläily eli koko uusperhe viettää myös öitä yhdessä, päivisin saatetaan sen sijaan puuhata eri asioita.



Kun lapset ovat tottuneet uusperhekuvioon edes jotenkuten, alettaisiin puhua vauvasta, yhteisestä kodista ja esim. huonejaosta. Suunniteltaisiin ja mietittäisiin, missä asutaan, miten sisustetaan, kuka nukkuu missäkin jne. Lapset saisivat ehkä katsoa esitteistä, minkälaiset huoneet haluaisivat ja vähän voitaisiin budjetoida uusiin huonekaluihinkin. Tässä vaiheessa on hyvä muistutella, että vauvallekin pitää löytyä se oma paikka. Tärkeää olisi, että miehen lapsilla olisi oma yhteinen huone tai jopa omat huoneet. SE varmasti auttaisi sopeutumista uusperhe-elämään.



Vauvan tuloa voitaisiin konkretisoida myös suunnittelemalla yhdessä esim.seuraavaa kesälomaa. Minne mennään, kuka nukkuu missäkin jne. Tosi tärkeää olisi, että lasten kaikki tunteet ovat sallittuja eli myös ne negatiiviset en halua muuttaa ja vauva vie meiltä isän. Niihin pitää isän kyetä vastaamaan aikuisella tavalla.



Uusperheen aikuisten on tajuttava, että jokainen lapsista on yksilö ja sopeutuu tilanteeseen omalla tavallaan. Häntä pitää kuunnella ja mahdollisuuksien mukaan joustaa. Silti rajoista on osattava myös pitää kiinni. Tärkeää on ymmärtää, että lapsille se oma vanhempi on ainan merkittävin ja aikaa vain oman vanhemman kanssa on hyvä järjestää, vaikka kuinka elettäisiin uusperhearkea. Oman vanhemman kanssa voidaan tehdä päivisin jotain, illat voivat sitten olla sitä uusperheaikaa, jolloin pelataan, kokataan, katsellaan elokuvia jne.



Toivotan ap:lle onnea. Helppoa tuosta ei tule millään.

Minä en enää haluaisi asua saman katon alla kenenkään miehen kanssa, riittää vallan hyvin että tapaamme miehen kanssa silloin kuin siltä tuntuu, matkustelemme yhdessä muutaman kerran vuodessa ja vietämme viikonloppuja yhdessä silloin kun lapset ovat toisella vanhemmallaan. Lasten ei tarvitse kokea, että joku "vieras" tulisi heidän reviirilleen ja suhdekin pysyy tuoreena ja romanttisempana kuin jos joutuisi elämään saman katon alla.

sen suuremmin arvostelematta, hienoa av:lla!



Toki tiedän ja ymmärrän nämä tosiseikat, mutta tällä hetkellä koetan miettiä asiaa kaikkien osapuolten kannalta. Kyseessa on ala-asteikäiset, eskarilainen ja päiväkotilainen lapset.. Enkä edes kuvittele, että uusioperhe-elämä tulisi olemaan helppoa ja auvoista, mutta jotenkin ajattelen, että mitä pidemmälle menemme näin, sitä enemmän on tekemistä sitten kun saman katon alle muutettaisiin.



Omat lapseni tietävät, että miesystävälläni on lapsia ja että hän viettää aikaa niiden kanssa ja tosiaan toisinpäinkin. Kuitenkin omat lapseni ovat sopeutuneet miesystäväni olemassaoloon ja meidän yhteiseen arkeen, mutta miesystävän lapset eivät... Kaikilla meillä tulee olemaan opettelemista ja sietämistä, sitä ei käy kiistäminen, mutta jotenkin on alkanut tuntumaan, etteivät "palikat" ole tasan.



Tämä on ensimmäinen miesystävä, joka arjessamme on sitten avokin/lasten isän jälkeen ja miehen elämässä olen myös ensimmäinen vakava suhde eron jälkeen.

Eli tilanne täällä on edelleen sama ja löytyi se syykin -kuten joku mainitsi niin taustalla on miehen ex, lapsien äiti. Hän on jyrkästi kieltänyt olemasta ja tapaamasta meitä silloin kun lapset ovat isänsä kanssa/luona. Vielä on asioita kesken, mutta emme halua pilata kesälomiamme riitelemällä suuntaan tai toiseen, eli näin mennään vielä hetki ja sitten asiat tapetille. Pakostikik mietittävä kuviot ja säännöt uusiksi, sillä tein toukokuussa positiivisen raskaustestin! Raskaus on saanut alkunsa hormonikierukasta huolimatta, joten totaalinen yllätys, rakkautemme hedelmä kuitenkin.

Onnea odotukseen!



Toivon sinulle ja perheesi kaikille jäsenille kaikkea hyvää. Mutta väkisinkin tuossa on edessä kuohuvia vuosia ja paljon tunteita. Voimia siihen.



Olethan jo löytänyt "Äitipuolen käsikirja" -nimisen teoksen (kirjoittaja muistaakseni Maija Rauha)? Suosittelen siihen tutustumista lämpimästi.



Perheneuvolan olemassaolo kannattaa myös pitää mielessä. Siitä voisi olla jossain kohdassa apua. Nyt teillä lähtee tuo perheen rakentaminen vähän vaikeasta tilanteesta liikkeelle, joten ulkopuolista apua ei kannata väheksyä.





t. äitipuoli minäkin

Meillä on omat osoitteet ja omia lapsia. Joskus olemme koolla kaikki ja joskus osa molempien lapsista vaikkapa matkoilla kanssamme. En halua kiirehtiä asioitten suhteen, sillä nyt suhde toimii näin, joten miksi lähteä mahdollisesti pilaamaan sitä yhteisasumisella.

ja tulevan lapsen isälle myös! Toivottavasti miehesi lasten äidin tavoitteena tuossa säännössä on ollut vain lasten suojelu "vaihtelevilta naikkosilta ja miltä sattuu hoidoilta" tjsp. Nythän tilanne tosiaan muuttuu aika radikaalistikin vauvan myötä, eikä tuosta aikaisemmasta säännöstä oikeasti mitenkään voi vaatia enää pidettävän kiinni.

Meillä on omat osoitteet ja omia lapsia. Joskus olemme koolla kaikki ja joskus osa molempien lapsista vaikkapa matkoilla kanssamme. En halua kiirehtiä asioitten suhteen, sillä nyt suhde toimii näin, joten miksi lähteä mahdollisesti pilaamaan sitä yhteisasumisella.

Hienoa av-mammat! Elämä on pyhitettävä vain lapsille!!

ja kuten alkujaan ongelma olikin, että näiltä asetelmilta yhteenmuutto tuntui vieraalta miehen lapsia ajatellen. Emmehän siis koskaan ole olleet yhdessä tai edes nähneet miehen lasten kanssa, en minä eikä kummankaan lapset.



mutta miä oikeus miehen eksällä on ladella sääntöjä saati miehellä velvollisuus niitä noudattaa?