Uusioperhe vai omat elämät?!

No hyvä ihme, jos meille olisi muuttanut äidin miesystävä, kun olin vaikka 6-vuotias, niin kyllä mies ihan takuulla olisi ollut minulle vieras aikuinen vuoden kuluttua, ja olisin kaivannut kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa! Yritä nyt itse eläytyä ajatukseen. Eihän äidin miesystävä muutu lasten isäksi sillä hetkellä, kun hän muuttaa sisään, tutustuminen ja kiintyminen on lapsille ja miehelle tosi pitkä prosessi. Se mitä korviaan myöten ihastunut aikuinen haluaa itselleen, ei ole sama asia mitä lapsi toivoo...

että lasten kotoan asuu joku mies, joka on heille vieras! Jos yhdessä asutaan, niin silloin tulee ensin tutustua kunnolla ja sitten asutaan kunnolla ja ollaan 100% lasten elämässä ja eletään sitä elämää kunnolla yhdessä. Ei niin, että kotona hengaa joku äidin mies, jota ei oikein tunneta ja joka ei kunnolla ole elämässä mukana. Tai häipyy välillä pois ja tulee taas kun siltä tuntuu. Perhe ei toimi niin. Ja uusperhekin on perhe.

lapset osaksi uusperhettäsi. Silloin sinun pitäisi ottaa heidät huomioon eli lapsilla olisi omat huoneet luonanne, ei mitään patjaa lattialla. Heillä olisi omat lelut, omat tavarat jne., joihin sinun lapsesi eivät saisi koskea, koska ne eivät ole heidän. Koska lapset näkisivät isäänsä pari kertaa kuukaudessa, tulisi sinun tarjota heille silloin aikaa ooa yhdessä eikä suinkaan vaatia, että se vähä isäaika olisi perheen yhteistä aikaa. Niiltä lapsilta kun ei puutu perhettä, heiltä puuttuu isä

Ja erityisesti: sinun lapsesi saisivat olla heidän isänsä kanssa aina! Tilanne herättää kateutta ja eripuraa, ei se ainakaan teitä lähellä.

Eli miksi kerjäät pahaa mieltä ja ikäviä asioita, kun voit saada tämän nykyisen paremman vaihtoehdon?

että ap:n mies kyllä tunkee ap:n lasten elämään mutta ei halua ap:ta omien lastensa elämään.



(Näin kärjistetysti sanottuna)



Mulle vaihtoehdot olisivat:

a) se, että molemmilla on omat kodit ja omat elämät, eli kyseessä vain seurustelusuhde



b) yhteinen elämä, lapsineen päivineen

omille lapsilleen uusperhettä. Vuosi on aika lyhyt aika kuitenkin. Anna ajan kulua ap. Haluaisitko uuden vauvan, vai mihin sinulla on kiire?

tulisi tapahtua ensin ja sitten vasta yhteenmuutto. Aikamoista vaatia lapsia muuttamaan yhteen jonkun heille vieraan ihmisen kanssa. Siksi näissä uusperhekuvioissa ei mielestäni voi edetä kovin nopeasti.

No hyvä ihme, jos meille olisi muuttanut äidin miesystävä, kun olin vaikka 6-vuotias, niin kyllä mies ihan takuulla olisi ollut minulle vieras aikuinen vuoden kuluttua, ja olisin kaivannut kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa! Yritä nyt itse eläytyä ajatukseen. Eihän äidin miesystävä muutu lasten isäksi sillä hetkellä, kun hän muuttaa sisään, tutustuminen ja kiintyminen on lapsille ja miehelle tosi pitkä prosessi. Se mitä korviaan myöten ihastunut aikuinen haluaa itselleen, ei ole sama asia mitä lapsi toivoo...

että lasten kotoan asuu joku mies, joka on heille vieras! Jos yhdessä asutaan, niin silloin tulee ensin tutustua kunnolla ja sitten asutaan kunnolla ja ollaan 100% lasten elämässä ja eletään sitä elämää kunnolla yhdessä. Ei niin, että kotona hengaa joku äidin mies, jota ei oikein tunneta ja joka ei kunnolla ole elämässä mukana. Tai häipyy välillä pois ja tulee taas kun siltä tuntuu. Perhe ei toimi niin. Ja uusperhekin on perhe.

kanssa, jos hän on oikeasti totaaliyh. Mulla on se käsitys, että uusperheet syntyvät useammin käytännön tarpeiden kuin ylevien syiden vuoksi.

että ap:n mies kyllä tunkee ap:n lasten elämään mutta ei halua ap:ta omien lastensa elämään.

(Näin kärjistetysti sanottuna)

Mulle vaihtoehdot olisivat:

a) se, että molemmilla on omat kodit ja omat elämät, eli kyseessä vain seurustelusuhde

b) yhteinen elämä, lapsineen päivineen

eivät isän aikaa uudelle naisystävälle, tämän lapsille ja biologisille lapsille. Muista, että lapsilla ei ole kiire minnekään, heillä on aikaa odotella vuosia ennen kuin kohtaavat sinut, joten ei ole tarvetta millekään kyläilyille, tutustumisille jne.



Miehellä on 2 perhettä. Toisessa ovat sinä ja lapsesi, toisessa biologiset lapset. Miehellä ei ole mitään tarvetta yhdistää näitä, koska hän haluaa olla lapsilleen hyvä isä eikä sotke näitä parisuhdekuvioihinsa.

kanssa, jos hän on oikeasti totaaliyh. Mulla on se käsitys, että uusperheet syntyvät useammin käytännön tarpeiden kuin ylevien syiden vuoksi.

Kyllä, tässä ei ole mahdollisuutta ollut seurusteluun ilman lapsia. Ja toisaalta, tämä on toiminut meillä ihan hyvin, askel askeleelta. Mutta ei sitä oikein voi pelkästään päivä kerrallaankaan voi elellä. Kokonaan yhteen muuttaminen ja "perheytyminen" on käytännön asioiden kannalta tulevaisuutta.

Eli lapset käyvät luonani 2 pidennettyä viikonloppua kuussa ensi jouluun asti.



Seurustelen, mutta silti haluan viettää pelkästään lasten kanssa nämä viikonloput. Ai miksikö? Juuri siksi, että näen lapsia niin harvoin, että haluan viettää ne vähäiset ajat vain heidän kanssaan, enkä tuoda heitä miesystäväni ja hänen lapsiensa elämään näiksi harvoiksi viikonlopuiksi. Minusta lapsillani on oikeus äitiinsä täysillä sen vähän ajan, mitä he saavat viettää minun kanssani.



Onneksi miesystäväni on aikuinen ja ymmärtää tämän, eikä painosta minua viettämään lasten kanssa näitä tapaamisviikonloppuja hänen kanssaan.

kanssa, jos hän on oikeasti totaaliyh. Mulla on se käsitys, että uusperheet syntyvät useammin käytännön tarpeiden kuin ylevien syiden vuoksi.

Kyllä, tässä ei ole mahdollisuutta ollut seurusteluun ilman lapsia. Ja toisaalta, tämä on toiminut meillä ihan hyvin, askel askeleelta. Mutta ei sitä oikein voi pelkästään päivä kerrallaankaan voi elellä. Kokonaan yhteen muuttaminen ja "perheytyminen" on käytännön asioiden kannalta tulevaisuutta.

että ongelma on paitsi tämä ollaankoperhevaieiköolla-vaihe, mutta erityisesti suhteen epätasapaino. Epätasapaino johtuu siitä, että ap on leskenä lastensa yh ja mies taas omiensa etäisä. Tämä epätasapaino ei mielestäni tule muuttumaan ikinä, vaikka asuisitte vuosia yhdessä, miehen lapset olisivat aina käymässä ja ap:n lapset aina kotonaan.

Jos tämä nykyinen vaihe tuntuu erityisen epätasapainoiselta, se johtuu nähdäkseni siitä, että mies jo käytännössä asuu ap:n luona. Ehkä tässä on edetty vähän liian nopeasti, kun muutoin ei olla ihan samalla sivulla sen suhteen mihin pyritään ja missä tahdissa? Toki ymmärrän että ap:n ei olisi helppoa elää omaa elämäänsä ja tapailla miestä, jos mies ei teillä asuisi, koska ap:lla on tosiaan omat lapsensa kotona aina.

Eli ei olisi mahdollista, että molemmat pitäisivät lapsensa erillään aikuisten suhteista, mikä voisi olla se uusperheen "lähtötilanne". Miehellä kuitenkin tämä mahdollisuus nyt on, ja mielestäni fiksusti ja lastensa eduksi hän sitä käyttää eikä hoppuile. Toki ikävää, että ap kokee että hän ja lapsensa jäävät nyt vähän "roikkumaan" siksi ajaksi. Mutta jos pitää paikkaansa että mies 90% on ap:n luona, niin eihän se muualla vietetty aika ole silloin paljon mitään. Yksi viikonloppu kuussa?

Ehkä tuohon tilanteeseen voisi yrittää suhtautua eri tavalla? Että olosuhteiden pakosta nyt on näin, ainakin tässä vaiheessa, eikä tuo tilanne ulkopuolisesta ainakaan näytä mitenkään tosi huonolta kenenkään kannalta. Jos ajattelee tätä nyt vain yhtenä vaiheena siitä "lähtötilanteesta" kohti "uusperhettä". Teillä se ihan totaalilähtötilanne meni vähän ohi, koska tosiaan et ole osa-aika-yh tukiverkostoineen. Joten käytännön syistä jouduitte tuohon yhdessäasumistilanteeseen aika varhain.

Ei se silti tarkoita, että vaikka sen yhdessä asumisen askeleen otitte, että teidän "uusperhekehityksenne" muutoin (eli nyt lähinnä lasten tutustuttaminen ja miehen lasten tapaamisten järjestäminen, varmaan joku avo- tai avioliitto myöhemmin jne.) olisi oltava yhtä pitkällä tässä vaiheessa, tai välttämättä vielä moneen vuoteen. Jos tästä tulee keskeneräisyyden tunnetta aikuiselle, niin sille ei mielestäni voi mitään. Joku tuolla kirjoittikin että uusperheen muotoutuminen voi kestää monta vuotta, siksi ei kannattaisi nyt hirveästi höntyillä sen takia, että kaipaisi jotain konkreettista. Koska se perheiden yhdistäminen on sitä päivä kerrallaan elämistä, valitettavasti. Uusperhe ei toimi niin kuin ydinperhe, joten turha valitella että "perhe ei toimi näin", tai ihmetellä sitä, että yksi jäsen joskus "häipyy" ja toisia "ei näy" ja yhdet "odottaa", niin se vaan on.

Minusta ap teillä on asiat nyt oikeasti aika hyvin. Sinun lapsilla on joku isähahmo kotona, mutta myös "lomaa" 1oo% äidin kanssa. Sinulla on parisuhde. Miehellä on parisuhde. Miehen lapset näkevät isäänsä ja heillä on silloin 100% isäaikaa. Kun tuosta lähdette elämiänne yhdistämään, jos ei käy niin että miehestä tulee yllättäen omien lastensa yh, niin se epätasapaino siirtyy siihen, että hänen lapsistaan tulee vierailijoita teidän perheessänne, vaikka alkaisivatkin sitten käydä teillä useammin kuin mitä nyt tapaavat isäänsä. Se on ikävästi sanottu koska uskon että haluat että he ovat teillä kuin kotonaan. Mutta ehkä miehesi ei juuri nyt usko, että se muutos olisi vielä hyväksi lapsilleen. En usko että siitä odottamisesta voi kovin suurta ongelmaa tulla, vaikka teille siinä ohessa ehtisikin muodostua "teidän perheen rutiinit". Ne täytyy joka tapauksessa tehdä uusiksi sitten, kun joskus tulevaisuudessa miehen lapset ovat mukana, ja silloin teidän molempien lapsetkin on jo ihan eri ikäisiä jne. Pidät vaan mielessäsi sen, että osa "teidän lapsista" ei ole vielä paikalla, mutta ei siitä tartte sen suurempaa numeroa tehdä.

Eli tiivistys, se että mies asuu teillä, johtuu olosuhteista, ei siitä että teidän suhteenne olisi muuten niin pitkällä. Ja mies lähtee teiltä tapaamaan omia lapsiaan muualle taaskin olosuhteiden vuoksi ja koska suhteenne ei ole vielä niin pitkällä, että hän haluaisi tuoda lapsensa teille. Teidän suhteenne etenee varmastikin, mutta se tapahtuu hitaasti vaikka alku nyt olisikin mennyt harppauksella. Hitaus on hyvästä, vaikka se itsestä tuntuisi ikävältä. Asioissa voi nähdä monta puolta, eikä tarvitse välttämättä ajatella, että sinä ja lapsesi olette siinä odottamassa, ja mies suhaa mitä suhaa teidän selkänne takana.

...johon sotkimme lapset mukaan jo reilun kuukauden kuluttua. Seurustelu olisi käytännössä ollut aika mahdotonta, kun oma lapseni on minun kanssani lähes aina...vuodessa n. 6krt poissa ja miesystävälläni lapset joka toinen viikko.



Meillä eletään tiiviistä yhteistä arkea kahdessa eri osoitteessa...välillä minun luonani, välillä miesystävän luona. Olosuhteiden pakosta olemme miehen luona, kun kaikki lapset paikalla, koska hänen luonaan enemmän tilaa. Molemmissa paikoissa kaikki lapset ovat kuitenkin olleet.



Meillä vaihe "ollaan ihastuneita" on jo mennyt ohi...me olemme toiveikkaita, että jonakin päivänä elämme yhdessä osoitteessa.



Pyrimme kohtelemaan kaikkia lapsia tasapuolisesti :) molemmat aikuiset kantavat yhteistä vastuuta. Silloin, kun toisella on kiire töissä, hoitaa toinen kaikki lapset jne.

...johon sotkimme lapset mukaan jo reilun kuukauden kuluttua. Seurustelu olisi käytännössä ollut aika mahdotonta, kun oma lapseni on minun kanssani lähes aina...vuodessa n. 6krt poissa ja miesystävälläni lapset joka toinen viikko.

Meillä eletään tiiviistä yhteistä arkea kahdessa eri osoitteessa...välillä minun luonani, välillä miesystävän luona. Olosuhteiden pakosta olemme miehen luona, kun kaikki lapset paikalla, koska hänen luonaan enemmän tilaa. Molemmissa paikoissa kaikki lapset ovat kuitenkin olleet.

Meillä vaihe "ollaan ihastuneita" on jo mennyt ohi...me olemme toiveikkaita, että jonakin päivänä elämme yhdessä osoitteessa.

Pyrimme kohtelemaan kaikkia lapsia tasapuolisesti :) molemmat aikuiset kantavat yhteistä vastuuta. Silloin, kun toisella on kiire töissä, hoitaa toinen kaikki lapset jne.

että noinkin asiat toimivat. Tälläisena mieluusti näkisin meidänkin tilanteen ja tuo tuntuisi myös suht luonnolliselta.

kanssa, jos hän on oikeasti totaaliyh. Mulla on se käsitys, että uusperheet syntyvät useammin käytännön tarpeiden kuin ylevien syiden vuoksi.

Kyllä, tässä ei ole mahdollisuutta ollut seurusteluun ilman lapsia. Ja toisaalta, tämä on toiminut meillä ihan hyvin, askel askeleelta. Mutta ei sitä oikein voi pelkästään päivä kerrallaankaan voi elellä. Kokonaan yhteen muuttaminen ja "perheytyminen" on käytännön asioiden kannalta tulevaisuutta.

että ongelma on paitsi tämä ollaankoperhevaieiköolla-vaihe, mutta erityisesti suhteen epätasapaino. Epätasapaino johtuu siitä, että ap on leskenä lastensa yh ja mies taas omiensa etäisä. Tämä epätasapaino ei mielestäni tule muuttumaan ikinä, vaikka asuisitte vuosia yhdessä, miehen lapset olisivat aina käymässä ja ap:n lapset aina kotonaan.

Jos tämä nykyinen vaihe tuntuu erityisen epätasapainoiselta, se johtuu nähdäkseni siitä, että mies jo käytännössä asuu ap:n luona. Ehkä tässä on edetty vähän liian nopeasti, kun muutoin ei olla ihan samalla sivulla sen suhteen mihin pyritään ja missä tahdissa? Toki ymmärrän että ap:n ei olisi helppoa elää omaa elämäänsä ja tapailla miestä, jos mies ei teillä asuisi, koska ap:lla on tosiaan omat lapsensa kotona aina.

Eli ei olisi mahdollista, että molemmat pitäisivät lapsensa erillään aikuisten suhteista, mikä voisi olla se uusperheen "lähtötilanne". Miehellä kuitenkin tämä mahdollisuus nyt on, ja mielestäni fiksusti ja lastensa eduksi hän sitä käyttää eikä hoppuile. Toki ikävää, että ap kokee että hän ja lapsensa jäävät nyt vähän "roikkumaan" siksi ajaksi. Mutta jos pitää paikkaansa että mies 90% on ap:n luona, niin eihän se muualla vietetty aika ole silloin paljon mitään. Yksi viikonloppu kuussa?

Ehkä tuohon tilanteeseen voisi yrittää suhtautua eri tavalla? Että olosuhteiden pakosta nyt on näin, ainakin tässä vaiheessa, eikä tuo tilanne ulkopuolisesta ainakaan näytä mitenkään tosi huonolta kenenkään kannalta. Jos ajattelee tätä nyt vain yhtenä vaiheena siitä "lähtötilanteesta" kohti "uusperhettä". Teillä se ihan totaalilähtötilanne meni vähän ohi, koska tosiaan et ole osa-aika-yh tukiverkostoineen. Joten käytännön syistä jouduitte tuohon yhdessäasumistilanteeseen aika varhain.

Ei se silti tarkoita, että vaikka sen yhdessä asumisen askeleen otitte, että teidän "uusperhekehityksenne" muutoin (eli nyt lähinnä lasten tutustuttaminen ja miehen lasten tapaamisten järjestäminen, varmaan joku avo- tai avioliitto myöhemmin jne.) olisi oltava yhtä pitkällä tässä vaiheessa, tai välttämättä vielä moneen vuoteen. Jos tästä tulee keskeneräisyyden tunnetta aikuiselle, niin sille ei mielestäni voi mitään. Joku tuolla kirjoittikin että uusperheen muotoutuminen voi kestää monta vuotta, siksi ei kannattaisi nyt hirveästi höntyillä sen takia, että kaipaisi jotain konkreettista. Koska se perheiden yhdistäminen on sitä päivä kerrallaan elämistä, valitettavasti. Uusperhe ei toimi niin kuin ydinperhe, joten turha valitella että "perhe ei toimi näin", tai ihmetellä sitä, että yksi jäsen joskus "häipyy" ja toisia "ei näy" ja yhdet "odottaa", niin se vaan on.

Minusta ap teillä on asiat nyt oikeasti aika hyvin. Sinun lapsilla on joku isähahmo kotona, mutta myös "lomaa" 1oo% äidin kanssa. Sinulla on parisuhde. Miehellä on parisuhde. Miehen lapset näkevät isäänsä ja heillä on silloin 100% isäaikaa. Kun tuosta lähdette elämiänne yhdistämään, jos ei käy niin että miehestä tulee yllättäen omien lastensa yh, niin se epätasapaino siirtyy siihen, että hänen lapsistaan tulee vierailijoita teidän perheessänne, vaikka alkaisivatkin sitten käydä teillä useammin kuin mitä nyt tapaavat isäänsä. Se on ikävästi sanottu koska uskon että haluat että he ovat teillä kuin kotonaan. Mutta ehkä miehesi ei juuri nyt usko, että se muutos olisi vielä hyväksi lapsilleen. En usko että siitä odottamisesta voi kovin suurta ongelmaa tulla, vaikka teille siinä ohessa ehtisikin muodostua "teidän perheen rutiinit". Ne täytyy joka tapauksessa tehdä uusiksi sitten, kun joskus tulevaisuudessa miehen lapset ovat mukana, ja silloin teidän molempien lapsetkin on jo ihan eri ikäisiä jne. Pidät vaan mielessäsi sen, että osa "teidän lapsista" ei ole vielä paikalla, mutta ei siitä tartte sen suurempaa numeroa tehdä.

Eli tiivistys, se että mies asuu teillä, johtuu olosuhteista, ei siitä että teidän suhteenne olisi muuten niin pitkällä. Ja mies lähtee teiltä tapaamaan omia lapsiaan muualle taaskin olosuhteiden vuoksi ja koska suhteenne ei ole vielä niin pitkällä, että hän haluaisi tuoda lapsensa teille. Teidän suhteenne etenee varmastikin, mutta se tapahtuu hitaasti vaikka alku nyt olisikin mennyt harppauksella. Hitaus on hyvästä, vaikka se itsestä tuntuisi ikävältä. Asioissa voi nähdä monta puolta, eikä tarvitse välttämättä ajatella, että sinä ja lapsesi olette siinä odottamassa, ja mies suhaa mitä suhaa teidän selkänne takana.

Täällä lukee tätä kirjoitustasi kyynelsilmin, kiitos sinulle ajatuksistasi, ihanaa että joku jaksaa noin paneutua asiaani! Kiitos sinulle

ja edelleen samat kuviot. Toki asutaan miehen kanssa yhdessä, mutta omina lapsivkonloppuinaan hän tekee heidän kanssa usein jotain ihan keskenään. On aiheuttanut myös närää, sillä jos minä olen tekemässä jotain omien lasteni kanssa, niin hän tarjoutuu aina lastensa kanssa mukaan, mutta me emme voi mennä heidän kanssaan kun he ovat menossa jonnekin/tekemässä jotakin.



Vanhemmillaan hän käy aina vain omalla porukalla, minun vanhemmilleni menemme kaikki. Välillä on kieltämättä sellainen tunne, että miehellä on kaksi perhettä; perhe uno on hän ja lapsensa, minä tulen sitten toisena perheenä jossain perässä. Minun lapseni eivät välttämättä kuulu kumpaankaan perheeseen.



Itsepä olen valinnut, ja alkaa se vuosien myötä helpottamaan :)

Olen siis juurikin eronnut ja minulla on kaksi lasta.

En todellakaan toisi seurustelukumppaniani pariin vuoteen lasteni elämään vaan pitäisin hänet ihan poikaystävänä (omanani) vaan. Se olisi niin ihanaa, en kaipaa ketään arkeani jakamaan. Lapsillekin tämä olisi parempi. Avioliittomme kesti 16 vuotta, joten mukavaa vaihtelua.

Mies, joak sulla on, taitaa olla harvinaisen fiksu.

Tai sitten sillä on soppari exän kanssa.

eli mies on lapsilleen isä 100% sen ajan, jonka on lastensa kanssa eikä sotke sinun lapsiasi siihen aikaan. Jatkakaa ilman muuta samaan malliin, se on kaikille paras ratkaisu. Yhteen voitte muuttaa, kun nuorinkin lapsi muuttaa pois kotoa.

että en toisi miesystävääni minun ja lapsieni elämään. Asumme kaukana sukulaisista ja lasten isä, silloinen avokkini, kuoli onnettomuudessa kun nuorin lapsistamme oli 3kk vanha. Miesystävä on toki elellyt elämäänsä omien lastensa kanssa jo ennen meidän suhdetta, lieneekö se sitten se suurin kompastuskivi, mutta niin teimme mekin ja hyvin raskaissa olosuhteissa, avokin ja lapsien isän menettämisen myötä.



-ap-

itse välittänyt vaihtuvia seurustelukumppaneitani ja avomiehiä lapsilta piilotella, olen vaan pitänyt huolen ettei lapset ala odottaa että mies on joku varaisä ja siinä ikuisesti, vaan kaveri joka nyt asuu meillä niin kauan kuin asuu. Minusta on lapsillekin kivampaa aina jos on taloudessa muutakin elämää kuin työuupunut äiti yksin.



Koska oma näkemykseni on tuo olisi mun kyllä vähän vaikea suhtautua tyyppiin joka haluaa pitää minut erillään omista lapsistaan. Haluaisin ainakin ymmärtää miksi. Minä en kyllä olekaan kuin kerran seurustellut sellaisen kanssa jolla on itsellään lapsia ja hän halusi heti tuoda tyttären minun kotiini kun siellä itsekin käytännössä asui.

ja haluaakin olla. Minun lapsilleen hän on "äidin miesystävä", eli ei mikään isäpuoli tms. Mutta kuitenkin hän meidän kanssaan n. 90% ajastaan on, siis myös minun lapsieni kanssa, niin koen että jonkinmoinen ristiriita kaikkien lasten osalta on -hänen omat lapsensa kuitenkin tietävät faktat, niin voivatko oikeasti olla katkeroitumattomia siitä, että heidän isä on joko-tai, kuitenkin pääasiassa minun lapsieni kanssa!? Kun tilanne voisi olla se, että kaikki lapset (5kpl) olisivat meidän kaikkien kanssa enemmän, koska yhdessäoloon olisi silloin enemmän tilaisuuksia ja mahdollisuuksia!?!?



-ap-

Aivan liian usein uusiosuhteissa huomaa kuinka nainen ensin on/esittää kiinnostunutta miehen lapsista. Kun sitten suhde etenee ja vahvistuu niin alkaa se maan kaivaminen miehen ja lasten tapaamisen alta. Tai sitten alkaa narina kuinka ne naisen tai yhteiset lapset jäävät vähemmälle miehen viettäessä omien lastensa kanssa aikaa. Voihanlapsillakin olla huonoja kokemuksia ja he haluavat viettää edes tuon vähäisen ajan vain isänsä kanssa, jakamatta häntä lapsiesi kanssa. Minusta tuo ei ole lainkaan huono vaihtoehto, mies saa viettää omaa aikaa lastensa kanssa ja sinä omaa aikaa omien lastesi kanssa. Eikö tuossa oikeasti kaikki voita?