Kärsikö lapseni vauvan takia kotihoidossa?

Hänellä on selvästikin ollut TODELLA rankkaa vaikka yritystä on ollut kovasti. Et ap ole huono äiti, enkä usko, että päiväkotielämä olisi merkittävästi vaikuttanut suuntaan tai toiseen, kun olette sairastelleet niin paljon.



Jos olisin ap, keskittyisin nyt vain tulevaan ja antaisin menneiden olla. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, mikä asia on vaikuttanut mihinkin. Nyt vain kohti helpompaa!



Tsemppiä!

Olin toki pakolliset äityslomat kotona, mutta en juuri enempää. Se etten viihdy kotona lasten kanssa tarkoittaa monen av mamman mielestä sitä, ettei minun olisi pitänyt siis lapsia hankkiakaan, heille mielipiteet sallittakoon. Itse koen tehneeni oikeat ratkaisut.



Ja sohitaanpa vielä muurahaispesää kertomalla, että olen vielä opettaja ja siis hoidan ja kasvatan montaa muutakin lasta.



No mutta minä siis oli 1. kanssa kotona 1v 2kk ja töihin... seuraava syntyi puolen vuoden päästä, molemmat jäi kotiin. Tällä kertaa olin kotona 1v6kk ja taas palasin töihin ja lapset hoitoon. Olin töissä 1v2kk ja taas jäin äitiyslomalle. Vielä tälläkin kertaa otin silloin 4½v ja 2v8kk kotiin. Seuraava vuosi olikin sitten jo rankka. Kuskailin isompia kerhoihin ja elin "vauva-arkea sairasteluineen ja allergioineen". Tällä kertaa olin kotona "pitkään" oman mittapuuni mukaan, sillä kuopus oli jo 1v10kk kun lähdin töihin. Vanhin meni jo eskariin.



No vielä iski vauvakuume. Tosin enemmän miehelle kuin minulle ja jonkin aikaa toppuuttelin. No kuopus syntyi kuitenkin kun vanhin oli 1:llä luokalla. Eroa edelliseen tuli yli 3 vuotta tällä kertaa. Jäin kotiin. Tällä kertaa kysyinkin lapsilta mitä he halusivat. 3v3kk halusi jäädä kotiin, mutta 5½v halusi jäädä päiväkotiin. ½vuotta myöhemmin olisi joka tapauksessa alkanut esikoulu, nyt sai jatkaa tutussa paikassa, tuttujen kaverieden kanssa.



No en minä tosin tälläkään kertaa kotona kauaa viihtynyt, palasin töihin heti äitiysloman jälkeen. Ja olen onnellinen työssäkäyvä äiti. Toki olen etuoikeutettu, koska inulla on pitkät lomat, jotka olemme lasten kanssa yhdessä. Nyt esikoinen kolkuttelee jo murrosiän portteja ja päivääkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt paljon töitä ja saanut sitä kautta tyytyväisyyttä elämääni. Olisin tullut hulluksi jos olisin ollut tuon 10v kotona joka minulle olisi ollut mahdollista.



Niin, monen mielestä minulla ei ole oikeutta lapsiini kun en halua heidän kanssaan olla tuota sallittua 3v. Ja miten voin olla opettaja jos en edes "omia lapsia" jaksa hoitaa. Mutta elämä on täynnä valintoja ja itseäni pelkkä kotiäiti lapsi arki ei olisi tyydyttänyt tarpeeksi vaikka niin apaljon lapsiani rakastankin.

Otan sen ihan ilman suuttumusta vastaan :)



Tuota, korjaan muutaman asian. Ensinnäkin päiväkoti olisi auttanut esikoista. HÄN joutui kärsimään kun vauva oli kipeä. Joku laittoi että kuume ei ole este ulkoilulle: MIELESTÄNI TASAN ON! Ja meillä kun ei pelkkää kuumetta ollut vaan usein hengitysvaikeuksia koska oli astma molemmilla. Korvakierteet olivat kans päällä. Olisiko siis ihan oikeesti voinut viedä korvasärkyisen ja kuumeisen lapsen ulos? KIITOS tiedosta: Voin siis tästä lähtien viedä myös, kun olen aina luullut että lepo olisi kipeälle hyväksi..hmm.



Kasvatuksesta: Olen ollut rajat & rakkaus - kasvattaja. Meillä on ollut säännöllinen rytmi (niin hyvin mitä se tuohon sairaala ja sairasteluelämään on sitten sopinut). Olen ollut läsnä ja olen edelleen. Rangaistuksia on käytetty mutta ei koskaan väkivaltaa, nöyryyttämistä tai alistamista. Isompi EI terrorisoinut tuolla nukkumishommallaan, vaan oli NIIN PIENI kun vauva syntyi. Edelleenkin haluaa olla lähellä eikä nukahda yksin. Myös monet sairaalakokemukset sekä erot minusta (olin vauvan kanssa osastoilla öitä jne) vaikuttivat ehkä..



OLIN VÄSYNYT. Kuinka moni äiti ihan oikeesti kykenee asioihin täydellisesti väsyneenä?



Ok, ehkä oli virhe että en väsyneenä ja rasittuneena jaksanut ihan kaikkea niin hyvin. Ehkä olin surkea äiti. Joidenkin mielestä. Itse ajattelen että yritin parhaani, niissä olosuhteissa tein voitavani.



Jos äitinä tein pahoja virheitä, kuinka paljon luulette että ne sairaalakokemukset olisivat voineet vaikuttaa: Meillähän lasta piti pitää kiinni usean hoitajan voimin kun laitettiin kanyyliä käteen, pakolla pidettiin inhalaatiomaskia, tehtiin useita verikokeita sekä tutkimuksia... Usein toimenpiteet olivat lapselle kivuliaita ja hän pelkäsi.



Mutta, onneksi vaikka te voitte ajatella asioita miten haluatte, tiedän että olen tehnyt parhaani. Jos olisin huono kasvattaja, kasvatustulos näkyisi myös nuorimmaisessani. t. ap

Olen miettinyt just vähän samoja asioita...



Kyse ei ole omasta perheestäni, vaan kaverista. Vanhempi lapsi 2 ja puoli vee. Uusi vauva syntyi kuusi viikkoa sitten. Tänä aikana isompi on päässyt ulkoilemaan vain isän kanssa iltaisin, jos sää on sallinut. Uusi vauva on tississä kiinni puolen tunnin välein yötä päivää, eli YHTÄÄN MINNEKÄÄN ei voi lähteä. Ei puistoon, ei kerhoon, ei kylään. Vanhempi poika kärsii selvästi tilanteesta. Kaveri haluaisi laittaa hänet osapäivähoitoon, mutta lähipiiri tuomitsee moiset ajatukset aivan järkyttävinä... : (



Poika on nyt siten ihanassa kotihoidossa dvd:tä katsomassa, kun zombiäiti yrittää saada imetystä toimivammaksi. Joskus kuulemma ehtivät kirjoja lukemaan, mutta muuten poika saa viihdyttää itseään parhaansa mukaan. Äiti on aivan rikki noista yösyötöistä.Tämä äiti on muuten sairaanhoitaja ammatiltaan.

3-vuotias saa itse viihdyttää itseään ja leikkiä sotkukasojen keskellä kun minä makaan sohvalla ja välillä torkun kun vauva valvottaa.



Jos yritän nukkua laitan esikoiselle dvd:n päälle ja itse nukun olohuoneen sohvalla.



Ulos ei päästä ollenkaan koska en jaksa pukea päälleni. Isää meidän perheessä ei ole-



Ehkä saan perhetyöntekijän leikkimään esikoisen kanssa niinä päivinä kun en jaksa häntä viedä päiväkotiin

Mielestäni ei voi olla kauhean mukavaa, jos isompi lapsi (puhun nyt yli 3 v)revitään väkisin kotiin vauvan ja äidin "seuraksi", pois tuttujen päiväkotikavereiden luota, jotta tuomitsijat olisivat tyytyväisiä. Uuden vauvan kanssa on TODELLA rankkaa.

Nykyään lapsen ikätason huomioiden ryhmäkoot päiväkodeissa ovat liian isot. Päiväkodeissa olleet lapset ovat lyhytjänteisempiä ja ongelmallisempia koulussa. Tästä on viime aikoina ainakin uutisoitu. Ongelmat johtuvat siitä ettei päivähoito ole riittävän laadukasta.



Itse siis pelkäisin enemmän päiväkodin vaikutusta. Isot lapsiryhmät vähällä työntekijämiehityksellä ovat nykyään arkea. Jotensakaan en usko että yksi lapsi saa sieltä aikuiselta kovin yksilöityä huomiota ja paljoakaan askartelua yms. Ainakaan pienten ryhmissä ei aikuisilla yksinkertaisesti ole enää aikaa ja jaksamista siihen päiväkotimaailmassa. Kyllä siellä ollaan väsyneitä ja kaikki aika menee selviytymiseen.



Vanhemmille yritetään näyttää positiivista ja hyvää kuvaa, mutta kulissien takana on muuta.



Silloin päiväkotihoito on varmasti parempi kuin kotihoito, jos äiti ei jaksa lapsesta huolehtia tai lapsella on erityistarpeita, jotka vaativivat ryhmää. Mutta eiköhän ihan normaalin äidin normaalilla lapsella ole parempi kotona.



Sen verran kyseenalaistaisin, että oletko varma että kehitysviiveet johtuvat ympäristöstä? Kun lapsi kasvaa, niin kouluikäisenä voi viimeistään selvittää ja diagnosoida asioita jotka selvittävät asioita lapsella taaksepäinkin.

komppailen täysin.

Lapsien paikka on aina kotona, vaikka mikä olis! :D

Äiti on lapsilleen aina parempi kuin tarha.

Ap. han voi olla itsestään Y-L-P-E-E, ainakin olit kotona lapsiesi kanssa ja selvisit.



No kieli poskelta! Harmi ap että sulla on tollasia kokemuksia, toivottavasti jatkossa tulee parempia. Ja itselleen voi olla armollinen, ajattelit tekeväsi lapsille palveluksen joka ei sitten luonnistunut.



Terkuin kotiäiti (joka pitää 3- ja 4- vuotiaitaan tarhassa osan viikosta)

tavallista hankalampi?



Ja ehkä te kaverit voisitte auttaa ja hakea isompaa joskus ulos?



Ja vaikka isä ei voi auttaa ja te kaverit asuisitte kaukana, niin eihän tilanne tuollaisena pitkään jatku.

Mä ymmärrän ihan täysin sen, että jos kuopus on kovin valvottava vauva, niin pitää järjestää sitä nukkumisaikaa. Meillä on omalla kohdalla toiminut paremmin se, että olen palkannut MLL-hoitajan pariksi aamupäiväksi viikossa, joka vie isomman leikkimään pihalle tai puistoon. Ei tarvitse itse raahautua mihinkään vaan voi sitten kölliä pienen kanssa.

varma, ettet tyyliin vuoteen jaksa pukea päällesi ja vaan nukut päivät... No, ehkä siitä tuleekin tuollaista, jos asennoidut jo etukäteen siihen, ettet jaksa etkä pysty mihinkään. Vähän reippautta nyt peliin!

esikoisen kanssakin olin ihan zombie, vaikka silloin sentään sain nukkua päivällä jos vauvakin nukkui.



Nyt nukkuminen päivällä ei onnistu, jos en pidä esikoista päiväkodissa 5pv viikossa.



On koko meidän perheen etu, että minä saan nukkua (toivottavasti) edes joskus.

Vaikka näitä melkein samoja asioita "käsitelläänkin" jo tuossa toisessa ketjussa.



En nyt ole pätevä mitenkään arvostelemaan Suomen olosuhteita, kun en siellä asu, mutta mitä mieltä olette meidän järjestelystä?



Tilanne on siis seuraavanlainen:

Mies joutui 6 kk työkeikalle yli 500km:n päähän eli on kotona vain viikonloput elokuun loppuun asti. Olen raskaana rv 35, odotan kolmatta lasta. Isyyslomia ei täällä ole, kaksi päivää saa vapaata synnytykseen, mikäli ehtii edes ajaa tänne saakka. Muuta perhettä ei ole lähettyvillä.



Poika 5 v on jo koulussa 9 - 13.30 joka päivä. 2 1/2 v tyttö käy kolme kertaa viikossa montessorileikkikoulua 9 - 13. Tyttö rakasta leikkikouluaan yli kaiken ja kavereitaan siellä (Suomessa tämähän olisi siis virikehoitoa, kun en siis tarvitse tytölle päivähoitoa esim. työn takia). Kun vauva syntyy, olen vielä ajatellut palkata siivoojan/lapsenvahdin pariksi tunniksi kotiin niinä kahtena päivänä, kun tyttö ei ole leikkikoulussa, jota saan toivottavasti nukkua vauvan kanssa tirsat ja jaksan sitten vetää rumban läpi yksinäni koko loppupäivän.

Naapureistakin on sen verran apua, että he esim. vievät poikaa kouluun.



Täällä meilläpäin tämä on vähintä, mitä kuulemma voin tehdä oman jaksamiseni varmistamiseksi. Kaverit ja tutut kyselevät, millaiset turvaverkot on meillä paikoillaan ja pärjäänkö varmasti. Äidin hyvinvointi nähdään yleisesti koko perhettä kantavana voimana (isästä viis... : o) ja kaikki apu nähdään tarpeellisena ja hyödyllisenä perheelle.



Miten tämmöinen menisi Suomessa läpi...? Vai arvostellaanko tuota virikehoitoa vain rahallisesta näkökulmasta? Täällähän päivähoito maksetaan kokonaan itse. Vai onko Suomessa tuo virikehoidon arvostelu enemmäkin ideologista: äidin vain tulee hoitaa lapsensa, on vaan jaksettava, jne. Kiinnostaa kuulla! : )

en osaa vastata sinulle, olen vaan tavisäiti.siis menikö jotain pieleen, vai mitä tarkoitit kysyä?



Mutta sitä mietin, miten teillä meni tuo aika ennen kuin kuopus syntyi? Meidän esikoinen meni perhepäivähoitajalle jo äitiysloman jälkeen. kun menin töihin Ei siellä mitään ihmeellistä hänelle järjestetty. siellä oli myös taapero (1½v kun meidän lapsi aloitti) meidän vauvan (alle 1v) lisäksi. Sen lisäksi 3 isompaa, joita piti kuljettaa seurakunnan kerhoon ja joiden ehdoilla hoito sujui. Meidän vauva istui rattaissa ulkona ja kulki siis kerhoon ja takaisin viemään noita isompia ja sen lisäksi kai aika usein tuo taapero myös häntä muksi.

Leikki aivan alkeellisilla jutuilla kuten maitopurkeista leikatuilla lehmnän kuvilla.



Ihan normaali ja fiksu koululainen, tai siis koulu sujuu hyvin.



En ehkä olisi voinut viedä hoitoon noin pientä, jos minulla olisi ollut jotain kokemusta lapsista ennen esikoista. En mitenkään tajunnut että esim. 2 lasta hoidettavana on jo aivan sikamainen duuni. En tajunnut oikeasti että 2 ei ole sama kuin yksi. Puhumattakaan että tuolla pph:lla oli 4 kokopäiväistä ja yksi puolipäiväinen.

siis tarkoitin sitä, että eihän se meilläkään esikoisella mitenkään virikkeellistä tai päätähuimaavaa ollut tuo aika äitiysloman jälkeen ja hänestä tuli normaali (ei diagnooseja, koulu sujuu hyvin).

Mietin, että miten teilä meni ekat 1½ vuotta ennen kuopusta? Jospa siinä oli myös jotain mikä aiheutti tuon...

Joo elikäs esikoisella ei ollut mitään havaittavaa ongelmaa vauvana. Neuvolassa muistan sanoneeni kun lapsi oli 2-vuotias, että mielestäni ei ole normaalia että lapsi reagoi kaikkeen niin voimakkaasti (ääniin, lääkäritoimenpiteisiin, uusiin asioihin jne..pelkäsi esim. vauvaa aluksi aivan sairaallosesti!!) Noh sitten 3-vuotisneuvolassa taas otin asian esille. Terkkari silloin suositteli lapsellemme puheen viiveen takia päivähoitoa, mutta jotenkin tuntui aika oudolta viedä toinen hoitoon ja olla toisen kanssa kotona. Ja tosiaan, kun vain miehellä se auto oli niin lapsen olisi pitänyt sitten olla se koko 9 tuntia siellä! Meillä pitkät matkat joka paikkaan..



Noh päästiin sit tutkimuksiin ja todettiinkin neurobiologista ongelmaa, jota selvitellään nyt sitten tässä ennen kouluikää taas.





Itse kuuluin siihen äitiporukkaan, joka ehdottomasti halusi olla lastensa kanssa pitkään kotona. En olisi koskaan kuvitellut että voin uupua noin pahasti kahden pienen kanssa, eli siis työtä oli ihan hirveesti! Sairastaminen on normaalia, mutta mielestäni se ei ole, että joudutaan sairauksissa turvatutumaan liki jatkuvasti lastenosastoihin.. eli meillä ei kotihoito riittänyt.



Itse muuten yritin kans saada kunnalta apua, että olisi kerran viikossa saatu isomman lapsen kanssa joku mutta ei saatu. Mies auttoi iltaisin tosi kivasti ja en voinut tosiaankaan olettaa että hän olisi palkatta ollut vaikka vapaita kotona.



Kun kerroin omalle äidilleni tilannetta, hän vain totesi että on hänkin meidät yksin hoitanut että se on äidin tehtävä...



Noiden vuosien aikana tajusin sen kultaisen asian, että äidin hyvinvointi on KOKO perheen hyvinvoinnin perusta. Jos äiti voi huonosti ja on väsynyt, mikään ei toimi. Isä ei voi koskaan korvata äidin antamaa läheisyyttä, jokainen meistä tietää että äiti on äiti.



Nyt menee mukavasti, lapset olleet päivähoidossa reilun vuoden. Sairastelukierrew VÄHENI merkittävästi vaikka päiväkotielämä aloitettiin.. että meillä siis toisin päin.



En voi kovin lämmöllä muistella omia kotiäitivuosiani, jotka poikkesivat kovasti siitä odotuksesta mikä oli. Ei ollut kantoliinassa viihtyvää kestovaippavauvaa ja iloista taaperoa.. ei tuoksunut sämpylät eikä liioin kotikaan kiiltänyt. Noh, huvittaa ajatellakin mitä kaikkea sitä kahden lapsen kanssa oletti. :)



t.ap

mutta lähipiirissäni on vastaavanlainen tapaus... tai sinne suuntaan menossa ja olen sitä mieltä, että isomman olisi parempi olla hoidossa.. edes puolipäiväisenä tai muutaman kerran viikossa. Miksi leikkiä sankaria? Siinä pahimmassa tapauksessa kärsii vauva JA esikoinen. Kummallekkaan ei pysty antamaan kuin väsyneen siivun itsestään.

kun kaikista meistä ei ole superäideiksi ;-) ja av-palstan yleinen mielipide on että silloin ei pitäisi lisääntyä ollenkaan.



Mutta mistäs sen voit tietää ennen kuin niitä lapsi alkaa tulemaan useampi

missä oli muitakin lapsia, tottakai lapsi silloin kärsi.



Mutta toisaalta, jos isompikin lapsi on paljon sairastellut, ehkä hänellä olisi samat ongelmat joka tapauksessa, eihän 8 antibioottikuuria vuodessa syövä, kahteen otteeseen leikkauksessa oleva pieni voi normaaliin tapaan olla päivähoidossakaan!



Menikö 2-vuotiaan päiväkodin aloitus siis paljon paremmin kuin 3,5-vuotiaalla? Ehkä olisit voinut viimeiseksi puoleksi vuodeksi yrittää käyttää vanhempaa aktiivisesti kerhoissa, muskarissa, harrastuksissa? Mutta jos hän silloin juuri sairasteli, eihän asialle toki sitten mitään voinut eikä päiväkotipaikka olisi myöskään asiaa mitenkään auttanut.