Ohjeita kuinka suhtautua sijaisperheeseen.

Ymmärrän että ihmiset ovat hämmentyneitä tilanteesta. Voithan kertoa heille että teillä on sijaislapsi ja hän on aivan samalla lailla teidän lapsi kuin teidän muutkin lapset. Eiköhän se jo vähennä hämmästystä.

Toisaalta tuli hieman absurdi tilanne mieleen tuosta jossei voi kysyä tai jatkaa keskustelua mitenkään tyyliin:

- Ompa söpö lapsi, kenenkäs se on: Onko teillä hoidossa?

- Hän on meille sijoitettuna

- Jaa. No mitäs tykkäsit eilisestä kokouksesta / ompas kiva sää tms.

Eli jos tuon toteamuksesi jälkeen toivoisit että asia jätetään siihen ja aihetta vaihdetaan, niin minusta tuntuisi hieman tökeröltä. Itse en osaisi olla mitenkään asiaa huomiomatta. Ehkä voisin kysyä kauanko hän on teillä ollut ja miten on mennyt. Voisin jopa kysäistä että onko raskasta taas olla pienen kanssa.

Samalla lailla tuntuisi oudolta jos kertoisit että teille on syntynyt vauva ja haluaisit että ihmiset asian kuultuaan jättäisivät sen siihen. Yleensä sitä edes onnitellaan ja kysytään äidin/vanhempien vointia, eikä vaihdeta aihetta.

Hei!

Meille on sijoitettu vuoden ikäinen tyttö, ja olen huomannut ihmisten olevan hyvin hämmentyneitä tilanteesta. En ole moittimassa heitä, vaan ajattelin aivan ystävällisesti kertoa omat toiveeni, kuinka meihin suhtaudutaan. Toivoisin että asian kuultuanne jättäisitte sen siihen. En haluaisi että lasta millään muotoa erotetaan perheestämme, vaan ymmärretään että hän kuuluu aivan samalla tavalla meille, kuin muutkin lapsemme. Jos aina rupean selittämään sijoitukseen liittyvistä asioista, ei se tunnu lapsestamme hyvältä. En myöskään voi/ halua kertoa sijoitukseen liittyvistä seikoista, ne ovat lepsen yksityisasioita.

Jos joskus haluat aiheesta jutella, olen valmis puhumaan niistä pienten korvien ulkopuolella. En kuitenkaan juuri meidän sijoituksestamme, vaan yleisellä tasolla.

Kiitos jos huomioit nämä seikat!

ennen kuin kukaan ehtii kyselemään ja ihmettelemään. Ei sitten tule niitä kyräilytilanteita... Sitä oppii myös näkemään ihmisestä, aikooko pläjäyttää kysymyksen ja minkätyyppisen. Eli ennakoin sen sitten.



Meillä on kaksi adoptiolasta.

jos sijoitetut on valkoisia. Mistä ne edes tietäis udella? Eikö perusoletus kuitenkin ole, että äiti käy lapsinensa puistossa (jollei satu olemaan mummoikäinen tai 4 samanikäistä lasta, jolloin epäillään pph:ksi)

Eiköhän kyse ole esimerkiksi kylään tulijoista jne.

Ettei yhtäkkiä vaan tupsahda uusi lapsi perheeseen. Jolloin kysymyksiäkin on luonnollisesti paljon.

Ei automaattisesti tilitetä kaikkia elämän käänteitä, vaan saatetaan kahvitella toistemme luona harvakseltaan, jolloin sitte jutellaan kaikki tärkeä.



Toisekseen omalla kohdallani saattaisi naapurit esim ihmetellä perheeseen tupsahtanutta lasta jne.

Et varmaan tiedä paljoa adoptio- tai sijaisperheistä.



Minä kyllä neuvoisin olemaan hiljaa hankkeestaan.



Ja vaikka olisi kertonutkin etukäteen, eihän siitä nimenomaisesta lapsesta ole silti voinut mitään kertoa sen yksityiskohtaisemmin.

erityistapaus. Joka tarvitsee yhteiskunnan tukea lähes kaikissa elämänvaiheissa.



Sijoitus jättää aina jälkensä varsinkin jos lapsi siirtyy kodista kotiin.

Kasvun ja kehityksen normalisointi vaatii voimavaroja niin yhteiskunnalta kuin yksilöltä.

Lähipiirissä on yksi adoptoinut ja toinen jotka odottavat päätöstä. Avoimesti ollaan puhuttu heidän hankkeistaan ja sitten kun lapsi perheeseen on tullut, ollaan vaan "ihasteltu uutta lasta".



Sama pätenee sijaisperheessäkin. Tai oikeastaa vielä enemmänkin, koska lapsen asioista hoitajalla on vaitiolovelvollisuus. Omista suunnitelmistaan ryhtyä perhehoitajaksi ihminen taas voi puhua kenelle haluaa.

joiden adoptioprosessit ovat kestäneet jo vuosia ja nyt he ovat sitten luopuneet koko jutusta. En usko, että heille on ollut henkisesti hyväksi kertoa hankkeestaan avoimesti, selittää ja selittää sitä kaikille vuosikausia ja nyt sitten selittää, että koko juttu kuivuu kasaan. Minä en ainakaan jaksaisi!

Voi olla tavattoman raskasta selittää jatkuvasti 5 - 6 vuotta mitä kuuluu...



Adoptiossa voi jäädä myös kokonaan ilman sitä lasta, eikä sijaisperheeksikään kaikkia kelpuuteta.



11

ei toimikaan! Mistä sitä silloin saa tukea, jollei ole kenellekään kertonut asiasta mitään?!

jos ei tajua prosessista hölkäsen pöläystä. Kukaan muu kuin prosessin läpielänyt ei pysty tajuamaan, millaista se on.



Ja kaikki ei todellakaan halua surra julkisesti, joten pitää miettiä ennakkoon, onko sellaista tyyppiä vai ei.

Tietenkin suurella osalla sijoitetuista on uuteen kotiin tullessaan niin paljon vaikeita kokemuksia, että niihin tarvitaan paljon tukea ja apua. Mutta tarkoitan sitä, ettei sijoitettua lasta pidä automaattisesti ottaa suureennuslasin alle, sillä ajatuksella että täytyyhän tuosta nyt jotain ongelmaa tai käytöshäiriötä löytyä. Lähtökohta pitäisi olla se, että lapsi on ennenkaikkea lapsi. Ongelmia ratkotaan sitten jos niitä tulee. Ongelmia ei pidä tehdä tarkoituksella. Tarkoitus on, että sijoitettu lapsi voisi elää normaalia elämää ilman ylimääräisiä leimoja.

on rskasta kuulla koko ajan kysyttävän Onko tämä teidän Oma lapsi?

Ihan kuin minun suustani. Lapsesta ei pitäisi tehdä erityistapausta jos hänet on sijoitettu uuteen kotiin.

Kiitos, että kerroit, ja komppaan omalta osaltani.



t. kahden kv-adoptoidun äiti

lapsista, heidän taustoistaan jne ihmisille. Minä esimerkiksi en ole mitenkään läheinen heille, vaan hyvänpäivän tuttu, ja olen ollut lähinnä vaivaantunut kun hän kertoilee asioita. Eikö sijaisperheellä ole mitään ns vaitiolovelvollisuutta?