Petetyt. Annoitteko anteeksi vai lähdittekö menemään?

Ja siinä tein suuren virheen. Pettämisestä on 10 vuotta aikaa, ja nyt viikonloppuna se tapahtui sitten taas. Tai ei kuulemma mennyt fyysiseksi (ei muka edellinenkään, ja seksisuhde paljastui mulle vasta vuoden kuluttua pettämisestä). Nyt en enää usko enkä luota mieheen yhtään. Saa mennä. Mä jään neljän lapsen yksinhuoltajaksi, näin sovittiin miehen kanssa eilen. Mies itkee ja laittelee tekstareita töistä, mutta siinähän kärsii. Niin makaa kuin petaa.

niin nainenko sen perheen hajottaa??? Eiköhän se ole se mies kuitenkin... Tekosillaan sen aiheuttaa.

vaikka meillä onkin yhteisiä lapsia.. mutta jos mies pettää aina vain uudestaan ja uudestaan niin ei sitä kukaan jaksa katsoa.. meillä menee paremmin näin.. ollaan miehen kanssa nykyään kavereita ja näin meillä menee paljon paremmin. lapsetkin näkevät isäänsä tosi usein.. melkeimpä useammin kuin silloin kun asuttiin yhdessä.

En siis ole antanut anteeksi, mutta en lähtenytkään. Lieventävinä asianhaaroina ap:n tapaukseen verrattuna oli että suhde ei edennyt fyysiselle asteelle (tosin vain koska jäi kiinni ennen kuin ehti) ja se, että kukaan ei tiedä asiasta. Nytkin oli kyllä lähtö lähellä, jos kuvittelen että koko kaveripiirimme tietäisi, koen että vaihtoehtoa ei olisi ollut (kuin lähteä).

Yleensä siis niin että mies on pettänyt mutta vaimo ei jätä. Kuinka paljon se syökään omanarvontuntoa?

Herää kysymys että miksi naiset antavat anteeksi niin "helposti".. jos asiat olisivat toisin päin, antaisiko mies anteeksi yhtä helposti?

Toivon ettei minun koskaan tarvitse kohdata tätä asiaa käytännössä.. Perhe on iso asia, mutta vanhempien parisuhde on lasten koti. Voiko suhde koskaan palata samanlaiseksi pettämisen jlk?

Kyllä mies kohtuullisen helposti anteeksi antoi. Lapset painoivat asiassa todella paljon. Suhde "parani" pettämisen jälkeen, koska asioita oli pakko käydä läpi ja paneutua parisuhteeseen entistä enemmän.

mutta olemme silti jatkaneet yhdessä. Meillä kyse on ollut useista yhden illan pettämisistä ja parista pidemmästä suhteesta joihin on sisältynyt paljon kaikenlaista valehtelua. Nimenomaan nuo pidemmät suhteet tekevät asian vaikeammaksi. Tapahtumista ja niihin johtaneista syistä on puhuttu ja puhuttu. Vaikeita asioitahan nuo ovat, eikä niitä hetkessä pysty sivuuttamaan. Ajan myötä tapahtumat kuitenkin menettävät merkitystään.



Olen sitä mieltä että kohtalaisen hyvää suhdetta ja perhettä ei kannata tuollaisen takia hajottaa. Ihminen tekee virheitä, joskus jopa toistaa virheensä uudelleen ja uudelleen. Virheistään voi kuitenkin oppia ja kasvaa. Ymmärrän täysin tunteesi itse samanlaiset asiat läpikäyneenä. Minä ainakin melko pitkäänkin mietin ja tunsin häpeääkin juuri tuon takia että muut tietävät, vertasin itseäni näihin toisiin ja ajattelin kaikenlaista.



Ajattele kuitenkin asiaa näin, että miehesi ei taatusti ole ainut joka on pettänyt, ja tuo asia on sinulle paljon suurempi ja merkityksellisempi kuin heille. Sinulla on täysi oikeus tuntea itsesi petetyksi ja nöyryytetyksi, mutta suosittelen että puhutte asioista niin kauan kuin tuntuu että pitää puhua. Minusta ero ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu, ja aika kova hinta se on koko perheelle maksettavaksi yhdestä ajattelemattomuudesta.

samanlaiseksi, mutta se voi jatkua jopa entistä parempana. Avoin keskustelu ja tunteista puhuminen on edellytys toimivalle parisuhteelle, ja anteeksianto ja toisen epätäydellisyyden hyväksyminen on yksi tärkeä osa avioliittoa.

antaa anteeksi, todella kovasti yritin. Mies oli kamalan pahoillaan ja lupasi tehdä kaikkensa suhteemme pelastamiseksi. Jonkin aikaa siinä eleltiin ja mies olikin todella ihana ja huomaavainen, mutta itse en saanut asiaa pois päästäni. Varsinkin kun olisi ollut tarkoitus harrastaa seksiä, mulle nousi aivan järkyttävä viha ja inho miestäni, tai sanotaanko hänen tekoaan kohtaan. Mies kyllä ymmärsi tunteeni ja yritettiin jonkin aikaa korjata tilannetta seksittömällä läheisyydellä, mutta silti tuo uskottomuus nousi aina mieleeni ja lopulta päätettiin yhteistuumin, minun aloitteestani, että erotaan. En tiedä olisiko tilanne koskaan yhdessäolomme aikana muuttunut. Erosta on nyt jo reilu kolme vuotta, ollaan miehen kanssa ihan ok väleissä, meillä on yksi yhteinen lapsi ja yhteishuoltajuus. Joskus asia vieläkin harmittaa, mutta toisaalta en usko että loppupeleissä olisin koskaan osannut kokonaan anteeksi antaa ja luultavasti olisin miestäni lopun ikää epäillyt ja mies olisi siihen varmaan turhautunut, joten erottiin kun vielä välit olivat suht kunnossa. Jonkinlainen rakkaus siinä katosi ja en ole perään haikaillut. Tämä meidän tarina, nostan hattua niille, jotka osaavat antaa anteeksi ja unohtaa ja saavat siitä ehkä vielä suhdettaan korjattua entistä paremmaksi.

Meilläkin kävi niin, minä siis olin se pettäjä, mutta mies halusi kuitenkin vielä jatkaa yhdessä. Ja niin halusin minäkin. Suhde ei todellakaan ole entisellään, vaan paljon parempi monessa suhteessa. Tietenkin luottamuspulaa on molemmin puolinkin (itse olen jonkun verran pelännyt kostoa), mutta ainakaan kumpikaan ei enää pidä toista itsestäänselvyytenä, vaan ymmärtää pitkäaikaisen kumppanin ja kestävän parisuhteen arvon ja haluaa taistella sen puolesta. Tuttavapiirissä on pari muutakin tapausta, joissa nainen on pettänyt, eivätkä suhteet ole hajonneet, mutta jos pettäjä on ollut mies, on lähes aina tullut ero. Toki miehet itsekin ovat lähteneet uusien onniensa perään, mutta sitten on näitäkin tapauksia, joissa nainen ei ole enää halunnut jatkaa, vaikka mies on kuinka vakuuttanut rakkauttaan. Ja AVllahan on enemmän sääntö kuin poikkeus se, että parisuhde on lopullisesti mennyttä, jos mies vilkaiseekaan toiseen naiseen...

lähipiirissä tietävät asiasta. Jotenkin tuntuu että olisin ihan rassukka kaikkien silmissä, kun kattelen tuollaista miestä.

ihmeessä pitää ajatella mitä muut ihmiset asiasta ajattelevat?



Se on kuitenkin mun oma elämä mihin ne ratkaisut vaikuttavat!



Mä tässä just pähkäilen, jätänkö miehen reilun kymmenen vuoden jälkeen pettämisen takia vai en.... Meillä on kaksi lasta. Osa kaveripiiristä tietää meidän ongelmasta, mutta se nyt ei mua kiinnosta pätkääkään!



Vaikeaksi asian tekee tosiaan kun painiskellaan näin isojen juttujen kanssa ja päätös vaikuttaa useamman ihmisen elämään ja kyse on tosiaankin loppuelämästä... Vaikeaa on.

Minä olen pettänyt monesti ja mies antoi kaikki anteeksi.



sanoi, että kerta vielä niin lähtee.



Alkoholilla oli osuutta pettämisiisn ja siksi en juo enää yhtä siideriä enempää IKINÄ.

Minä olen pettänyt monesti ja mies antoi kaikki anteeksi.

sanoi, että kerta vielä niin lähtee.

Alkoholilla oli osuutta pettämisiisn ja siksi en juo enää yhtä siideriä enempää IKINÄ.

aktiivisesti. Joskus asia välähtää päässä, kun jokin siitä muistuttaa, mutta muuten olemme päässeet asiasta yli.

Niin kummaa kuin joku muukin sanoi, on se, että parisuhde jopa parani, kun pääsimme/ jouduimme keskustelemaan kaikesta mistä emme olleet aikaisemmin puhuneet.

Minä esimerkiksi sain tuulettaa tunteitani täysillä ja mies kuunteli kerrankin hiljaa ja suuttumatta :)



Vaikeaa se toipuminen oli ja pitkän aikaa olin ihan vereslihalla, enkä voinut luottaa mieheeni missään asiassa. Mieheni toi siltä reissulta mukanaan tippurin, joka oli vielä jotain erityista laatua ja jouduimme käymään useamman kerran lääkärissä ennenkuin se tokeni. Se seurauksena pelkäsin tietysti hiviä...



Tappelimme, jos mies vähänkin käytti alkoholia -> pettäminen tapauhtui humalassa, joten jostain syystä en kestänyt nähdä mieheni humaltumista ollenkaan. Ystäväpiiri, joka ei tiennyt asiasta, ihmetteli usein, mikä meihin mukaviin ihmisiin oli mennyt :)



Oli se aika hirveää aikaa. Olin ihan rikki ja niin taisi olla mieskin. Mutta jostain syystä päätimme, että tästä mennään yli niin, ettei perhe hajoa. En olisi enää kestänyt sitä syyllisyyttä lasten perheen hajoittamisesta tällaisen aikuisten typerän käyttäytymisen johdosta. Pitkään tosin katselin asuntoja ja mietin toimeentuloani yksinhuoltajana.



Nyt elämä on taas tosi mukavaa :) Parisuhde ei ole täydellinen edelleenkään, mutta meillä on hyvä olla yhdessä ja uskoisin että rakkautta on molemminpuolin. Kyllähän tästä jokisn särö jäi. Mies putosi jalustalta ja sitäkin on ollut vaikea kestää. Mieheni ei siis ollutkaan täydellinen. Toisaalta sekin oli vaan hyvä juttu.

Ei siis mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tällaista avioliittokoulua en tosin siltikään toivoisi kenellekään.

ihmeessä pitää ajatella mitä muut ihmiset asiasta ajattelevat?

Se on kuitenkin mun oma elämä mihin ne ratkaisut vaikuttavat!

Kyllähän se ylpeyteen sattuu, jos kaikki tietävät pettämisestä. Mutta mitä mä ajattelen tuttavapiirin pettämistapauksia, niin ei kukaan ulkopuolinen ajattele niitä sen enempää sitten kun pöly on laskeutunut. Siksi ratkaisua tehdessä ei kannata ottaa huomioon muita kuin oma perhe! Itse myös ajattelen, että jos lapsiperheessä puolisot pääsevät yli pettämisistä ja saavat suhteen oikeasti toimimaan, se on sankarimerkin paikka. Mutta tottakai molempien puolisoiden täytyy olla siinä mukana yrittämässä.

Vaimo petti mutta annoin anteeksi.

anteeksi en ole antanut, en ole unohtanut, eikä luottamus ole palannut.



Heti kun sain tietää pettämisestä luottamus koko ihmiseen, kaikkeen mitä meillä on ollut, kaikkiin muistoihin, tunteisiin, tähän hetkeen ja tulevaan meni. Mietin pitkään jatkanko suhdetta. En hetkeäkään miettinyt, että pystynkö luottamaan vielä, mietin, että pystynk elämään ilman luottamusta. En luota mieheeni tällähetkellä missään asiassa, raha-asioissa, perheasioissa, seksiasioissa, suhdeasioissa, enkä halua luottaa, on pettänyt luottamukseni tarpeeksi monta kertaa. Mutta nykyään 3vuotta pettämisen jälkeen, pystyn elämään kohtuu onnellista parisuhde-elämää luottamatta.



Minun neuvoni on, että otat aikaa ajatella. En näe, että minun ratkaisuni oli oikea. Lapsille varsinkaan. Kannattaa lähteä lasten kanssa/yksin vaikka johonkin vähän kauemmas, tai josei ole mahdollista niin pyytää miestä asumaan vähäksi aikaa esimerkiski kaverillaan. Muutaman päivän tai muutaman viikon (tai minkä ajan nyt kokee tarpeelliseksi) kun on rauhassa, ei pidä mitään yhteyttä mieheen, on helpompi ajatella. Jostain syystä se pelkkä näkeminen/kuuleminen vaikuttaa ajatuksiin niin paljon, että niistä ei tule selkoa ollenkaan

ja ainakaan mulle se pettäminen ei merkinnyt mitään, en siis oikeasti ollut siitä miehestä kiinnostunut. Tuon pettämisen jälkeen olen oppinut arvostamaan omaa miestä enkä enää koskaan pystyisi pettämään, se hyvä puoli tässä asiassa on ollut...

Kun pettäjämies osui kohdalle, jätin ensin, otin myöhemmin takaisin, menimme naimisiin ja sitten viisi vuotta myöhemmin erosimme yhteisestä sopimuksesta, kun hän ei vaan pystynyt olemaan uskollinen kovin pitkään yhtäjaksoisesti enkä minä pystynyt elämään jatkuvalla vuoristoradalla. Jos meillä olisi ollut lapsia, olisin ajatellut asian toisin. Rakastin miestäni vielä erotessammekin ja olisin varmasti painottanut lasten etua niin paljon, että eroa ei olisi minun aloitteestani tullut.

en siis jättänyt ko syyn takia, ja nyt vuosien jälkeen olen tyytyväinen ratkaisuuni. Suhteenne kehittyy jos jaksat niellä oman ylpetesi.