Oletko ihastunut liittonne aikana kertaakaan johonkin toiseen ihmiseen?

Kyllä vain. Avioliittomme 7v. ihastuin täysin ja mulla olikin suhde yli vuoden ajan toiseen. Onneksi älysin lopettaa mokoman, ja tajusin kuinka paljon mulla oli pelissä, ihanat lapset ja oikeasti ihan kultainen mies!



Nyt naimisissa 10v. ja lisää lapsiakin taas tulossa ja olemme onnellisia...

olen harkinnut eroakin tämän takia,on vaan niin iso asia etä en tiedä mitä tehdä.

En ole kuitenkaan pettänyt. Enkä uskaltanut erota.

mutta se ei todellakaan ole ollut mitään vakavampaa. Kutkuttava tunne vain, eikä olisi tullut mieleenkään edistää asioita mitenkään.



Näihin miehiin olen ihastunut, mutta aviomiestäni rakastan.

Onneks ohi ja kaikki hyvin nykyään

Nyt vain olen Rakastunut. Avioero on nyt edessä. Sinänsä typerää, sillä mulla on kiva perhe ja kiva koti ja kiva mies. Tämä toinen mies, johon mulla on suhde, ei pärjää alkuunkaan mun omalle miehelle: sillä on huonompi työ, on epäluotettavampi, jörö, juo liikaa, polttaa, sillä ei ole kokemusta lapsista, ei edes mitenkään loistava sängyssä. Mutta rakastan tuota silti, järjenvastaisesti. Ei voi mitään :(

Sama juttu kuin sulla nro.3. Rakastan toista, olemme toistemme sielunkumppanit, mieheni kanssa emme ole samalla taajuudella niin kuin tämän toisen. Hän sanoi haluavansa minun kuuluvan hänen elämäänsä mutta kun on tuo lapsi.... Ei sitä niin vain lähdetä.

Ihastuksista pääsee helposti eroon yleensä kun miettii mitä hyviä ja huonoja puolia omassa miehessä ja ihastuksessa on. Oma kulta on sentään ihan yliveto mies. Hän kokkaa ja osallistuu talouden ylläpitoon (pyykkää ja siivoaa). Mahdottoman älykäs ja aivan mahtava isä ja kumppani. Ainut missä saisi olla parantamisen varaa on romanttisuus, mutta eihän miehet yleensä edes ole romanttisia, joten turha kokeilla muita miehiä. :D

oma mies tosi ahkera ja hyvä isä.

Toinen mies kiva lapsille,juo jonkun verran,ihana,hellä,hyvä sängyssä mitä myös oma mies.

Ihan liiankin totista totta.





8

Kummallakana en kerralla en toiminut mtienkään ihastukseni eteen, tiesin että kotona meni huonosti ja halusin hellyyttä, siksi mielessäni hain sitä ihastuksista!

ja tämä suht hyvin pitää paikkansa. Mutta olen itse löytänyt tunteellisen ja romanttisen miehen.miehen, yhtä tunteellinen mitä minä, en koskaan tiennyt miten tunne ihminen mies voi olla ja siksi olemme toistemme sielunkumppanit, olemme tunnetasolla samalla taajuuksilla ja muutakin yhteistä löytyy.

Ne kuuluu jokaisen elämään. Niitä pitää vain osata " käsitellä" . Mitä sitä turhaa kuvittelee, että se toinen olisi parempi kuin oma kumppani. Ei se vaihtamalla hyvä parane ;)

Usein nämä ihastukset menee överiksi, kun pienissä sievissä käydään käsiksi.

että niin helposti tuntee olevansa toisen sielunkumppani kun ei näe toisen huonoja puolia. Miten käy sitten kun tulee kinaa rahasta tai ajasta?

Kun oli pelkkää tapailua osti mies kahvit ja muut releet jope hienoja lahjoja mutta kun ei ole enään mitään mihin pyrkiä vaan kaikki on saataville jää myös romantiikka. Sitten ne sielunkumppanit muuttuvat sohvalla röhnöttäviksi ukoiksi jotka pyytävät tuomaan sen kaljan ja joiden kanssa et saa puhetta väännettyä muusta kuin autourheilusta.

Uskokaa tai älkää mutta niin ne prinssit muuttuvat sammakoiksi.

Mulla vaan on se, että mun mies oikeesti on se prinssi ja " ihastukseni" tuo kaljaa kittaava jöllikkä. Mutta rakkaushan on sokea, eikös?





8

Ihastumisessa ei mielestäni ole mitään pahaa. Pettäminen ei tulisi mieleenikään ja onkin aivan eri asia kuin viaton ihastuminen. Kyllä sitä maailmassa on muitakin ihania miehiä kuin oma siippa, turha sitä on mennä kieltämään. Ihastuminenhan on leikkiä ja mukava tunne, aivan eri asia kuin rakkaus. Olen seurustellut 6 vuotta ja rakastan miestäni, enkä vaihtaisi mihinkään ihastukseen.

... menee siinä kun järki, unet ja ruokahalu menee...



Ihastuminen tuntuu siltä että voi kun tuo on kiva ja miltähän tuntuisi pussata sitä ja oma ukko on niin tylsä.



Rakastuminen tuntuu kun veitsi viiltäisi rintaa kun ajattelee sitä toista jonkun muun kanssa, ja ettei koskaan saa olla sen kanssa.



Rakastumisestakin toipuu ajan kanssa, ja sillä että ottaa etäisyyttä eikä sitten tee asialle mitään. Kumma kyllä se haalistuu mielessä, mutta sitä kohdetta ei todellakaan pidä tavata ollenkaan tai ei voi unohtaa.



8:lle: oma mies on jurottavaa tyyppiä, varoitan, se ei ajan myötä ainakaan helpota. Minäkin rakastuin siihen pakettiin, mutta se jurotus ei sitten parisuhteessa ja perhe-elämässä ole oikein rakentava pohja, hirveän yksinäistä ja kuluttavaa sille kumppanille. Vaikka miehessä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin. Ne mahdollisuudet vaan molemmilta hukkuu siihen kommunikoinnin puutteeseen. Ettei ihme jos rakastun sitten muihin miehiin:(

ap, jonka ajatukset pyörivät vain HÄNEN ympärillä...

Aika auttaa ja se ettet tee mitään, edes katso sinne päinkään. UNOHDA!

Jokohan ihastumiskiintiöni on täynnä? Ennen tätä suhdetta olin kova tyttö ihastumaan... En mielestäni kovinkaan rakasta edes omaani. Tylsää tällainen tunnetyhjiö...