Oletko ihastunut liittonne aikana kertaakaan johonkin toiseen ihmiseen?

Nyt teet elämäsi virheen, jos jätät miehesi! Nimim. kokemusta samanlaisesta tilanteesta

Ihastuminen on ihanaa. Itsekin hämmästyy, että mikä on tämä kupliva tunne ja yhtäkkiä tajuaa ihastuneensa !



Itselläni on taipumusta " tennisopettaja" -syndroomaan: eli jonkun mukavan ohjauksessa, joka vielä kehuu ja ihailee kehittyviä taitojani, alkaa herkästi tämän tytön sydän läpättämään.



Vaatii ruotoa pysyä valitsemallaan tiellä.

Nyt miehen kanssa 10v yhteistä taivalta takana ja 2 ihanaa lasta. En tosiaankaan vaihda tätä pois, vaikka prinssi uljas rukoilisi polvillaan. :) Mutta haaveilu on sallittua. Mua auttoi paljon, kun tajusin, että rakkaus ei ole rajallinen voimavara, vaan uusi rakkaus on aina oma juttunsa. Rakkaus ei siirry pois mieheltäni ja jollekin muulle, vaan rakkaus miestäni kohtaan on yhä olemassa, ihastus vain vienyt tilaa ajatuksissa. Ja tuo " ongelmahan" on paljon helpompi korjata, kuin että rakkaus olisi kadonnut. :) Ja pienet ihastukset ovat piristäviä, eivät edes mitään ongelmia. ;)

kuvittele että olette päässeet sänkyyn asti sen ihastuksen kanssa, ja että hän siinä tilanteessa suoltaa suustaan namusetä-tyylisiä pappa-irstauksia samalla kun nylkyttää sinua pikkuruisella pilillään.



Ja aina kun mieli karkaa ihastuksen perään, kuvittele mielessäsi tuota tilannetta, lisäten kaikkia erityisen vastenmielisinä pitämiäsi yksityiskohtia.

Mies onkin minua jonkun verran vanhempi...

ap

Tai siis, nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. TIEDÄN että tämä voi olla elämäni pahin virhe, mutta jostain syystä en voi itselleni mitään..



8

Sitä uutta suhdetta ei sitte kestänyt kuin vuoden. Ihanasta " elämäni miehestä" tuli vastenmielinen hirviö, josta löytyi paljon negatiivisia puolia alkuhuuman jälkeen. Ainakin minun tapauksessani voi todeta, ettei se vaihtamalla parantunut, päinvastoin. Kuvittelepa arkea tällaisen juovan tuppisuun kanssa, vuosia eteenpäin. Pahimmassa tapauksessa sinusta tulee samanlainen.. toista kun ei voi muuttaa. Silloin alkuhuumassa en olisi ikinä voinut kuvitella, että juttu päättyy huonosti, eikä paluuta entiseenkään suhteeseen enää ollut.



Olikohan se nyt 26?

Oikeastaan ainoa neuvo, jonka voin antaa on, että ajattele järjellä. Tiedän, se on rakastuneella helpommin sanottu kuin tehty. Vain aika voi parantaa tuon tunteen. Kannattaako vielä hätiköidä se eron kanssa?

Juu järkeähän tässä pitäisi koittaa käyttää..Tää tilanne vaan on niin että olen ilmeisesti pari vuotta ollut ihastunut, ja nyt tämä on kasvanut rakkaudeksi. Edes tuo vuosikymmeniä kestävä tuppisuinen jurotus ei saa mua kavahtamaan :( Enemmän minua puistattaa ajatella että nykyinen suhteeni jatkuisi ikuisesti, olisin miehen kanssa jota kohtaan en tunne mitään fyysistä vetoa, ja joka vain tuntuu jotenkin liian kaverilta vain.



Oiekeastaan en usko että tuon toisen kanssa mitään pitkää suhdetta edes syntyisi, jotenkin vain edes palanen hänestä riittäisi minulle :( En taida olla ihan järjissäni..

mutta vain ihastunut...



Rakastan miestäni enkä ikinä satuttaisi häntä...



Ihastukset tulee ja menee ja on parempi kun asialle ei tee mitään vaan antaa sen olla...

Mistä tiedätte kumpi on kyseessä?