Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa hermorauniota äitiä ja 1,5 vuotiasta taaperoa!
14.01.2006 |
Alkuun hiukan taustoja: Lapsi 1,5v, ollut kunnallisessa hoidossa 2 kuukautta. Hoitajien mukaan todella älykäs, temperamenttinen, itsepäinen, puuhakas ja vaativa lapsi. Minä käyn töissä päivittäin, työhön matkoineen kuluu 10 tuntia, lähden aamulla klo 6 ja palaan klo 16. Näen lasta päivittäin vain 4 tuntia hereillä :(
Mitä suuremmaksi lapsi kasvaa, oma tahto voimistuu ja minä menetän hermoni aina vaan herkemmin. En koskaan ole ollut kaikkein pitkäpinnaisimpia ihmisiä, mutta nyt olen naishirviö! Kamala olo itselläkin, kun tulee suututtua ja korotettua ääntä vaikka kuinka yritän pysyä rauhallisena. Sen vähän ajan, kun lastani näen, osan siitäkin huudan! Miten saan hallittua hermoni, etten huuda lapselle tai hermostu? Lähes päivittäin pinna palaa. Kaipaan neuvoja, en saarnaa. Mitä ihmettä teen, kun pinna ei ainakaan äitiyden myötä ole pidentynyt. AUTTAKAA!
Kommentit (5)
Olisiko mahdollista tehdä lyhennettyä työpäivää? Tai hommata asunto/työ lähempää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska lapselle hoito on työtä ja se rasittaa ja saa sitten " hirviöksi" iltaisin.
Jos et kykene hillitsemään itseäsi, niin helvettiäkö siinä voi tehdä paitsi kiukutella!
Olen pitänyt itseäni tällaisissa asioissa pitkäpinnaisena, mutta kyllä täälläkin hermo kiristyy, kun saa tuhannetta kertaa kieltää jotakin tekemästä. Ja jos joskus kielto puri, niin nyt ei enää ollenkaan. Tekee aina päinvastoin. Jos huutaa " tänne" , niin juokseen kauimmaisimpaan nurkkaan jne. Minäkin odotan vauvaa, ja ehkä raskaushormonitkin vaikuttavat tähän herkkyyteen hermostua. En osaa sen paremmin neuvoa kuin että pitää vaan harjoitella kasvattamaan pinnaa, koska ei se varmaan tästä helpommaksi muutu kun uhmaikäkin on tulossa.
Ja ajatella, että tuo kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen osoittaa omaa tahtoa. Tilannettasi ei varmasti helpota se, että olisi viikot kokonaan poissa! Älä tee sitä, lapsesi tarvitsee sinua. Kun lapseni on ollut hoidossa hän on niiiiin äidin poikaa. Hänellä on ollut niin kova ikävä. Kai sitä tärkeimmille ja lähemmille ihmisille sitten uskaltaa olla sellainen kuin on ja näyttää tunteensa. Ja olen lukenut, että 1,5 v:lle itselleenkin tuollaiset raivokohtaukset ovat ahdistavia ja pelottavia.
Ja stressaantuneena sitä ikävä kyllä monesti purkaa kiukuttelevaan lapseen " kaikki" . Itsekään en aina kymmeneen (lue sataan) osaa laskea. Kun mieheni huomautti siittä niin sen jälkeen olen yrittänyt parantaa tapani.
Välillä sitä lipsuu, mutta minulla auttaa kun siirryn eri huoneeseen jäähylle, jos tilanne äityy tosi pahaksi. Lapsellasi on varmasti sinua hirveä ikävä ja purkaa pahaaoloaan kehenkäs muuhun kuin äitiinsä. Sillehän sitä kiukutellaan kuka rakkain on.