Apua 3,5v tihutöihin!
Hei!
Miten saan 3,5v tyttösen tihutyöt loppumaan? Meille syntyi vauva kuukausi sitten ja lapset (3,5v ja 1,5v) jäivät kotiin päiväkodista. Nyt elämä on pelkkää hullunmyllyä. Saan jatkuvasti vahtia lapsia, varsinkin vanhempaa, ettei hän tee mitään aivan päätöntä. Tyttö käy kerran viikossa päiväkerhossa kaksi tuntia. Yritän käyttää lapset päivittäin ulkona ja keksin tekemistä esim muistikorteilla pelaamista, palapelejä, videoita, tiskaamista jne. Sitten kun istahdan imettämään vauvaa tai keskityn hetkeksi johonkin muuhun kuin lapsiin, alkaa tihutyöt. Tyttö sotkee rasvoilla, kaataa huuhteluaineet maahan, porkkaa kaapit, levittää lelut, karkailee, kaataa mehukannun, porkkaa jääkapin, syö voita kaapista jne. Meillä on aika tarkkaan pesuaineet sun muut ylhäällä ja lukkojen takana, mutta aina hän jotain löytää. Ja tekee uusia aluevaltauksia, kuten kaivaa vessan peilikaapista kynsilakat ja öljyää niillä kätensä.
Rangaistuksena olemme käyttäneet istumista, josta on teho loppunut. Tai muistaa se tyttö sen puolisen tuntia asian. Toinen rangaistus millä on tällä hetkellä parhaiten tehoa, on se että minä katson telkkarista jotain aikuisten ohjelmaa, eikä kanavaa vaihdeta lastenkanavalle. Telkkarin sulkeminen ei niin tehoa kuin se, että minä alan katsomaan omia kanavia.
Joka tapauksessa olen kyllästynyt jokapäiväiseen kädenvääntöön ja uhkailun kierteeseen (ts jos et lopeta, et saa sitä ja tätä). Mikä avuksi? Ongelmana on varmasti huomionhaku ja tekemisen puute. Tarhassa lapset oli päivittäin kolme tuntia ulkona. En pysty nyt olemaan siellä niin kauaa. Pitääkö minun olla kokoaikainen ohjelmamestari vai miten te muut kotiäidit olette ratkaisseet ongelman?
t. tuskainen kotiäiti
Kommentit (3)
vaikken osaakaan varsinaisesti neuvoa. Mutta meidan esikoinen oli 2 v 8 kk vauvan syntyessa. Han ei ruvennut tihutoihin (luojan kiitos niita ei viela ole koskaan tehnytkaan, mutta ehka sekin aika viela tulee... aaaks!). MUTTA noin kaksi kuukautta vauvan syntymisen jalkeen vastaus kaikkeen oli aina ' EI' : ' laitapas kengat jalkaa' - ' EN!' , ' tule, mennaan autoon' - ' EI!' , jne. jne noin 150 kertaa paivassa... se oli tosi vasyttavaa ja rasittavaa kun piti houkutella, maanitella, selitella, pakottaa, ujuttaa, tai keksia jotain hauskaa tai ajatukset muualle kaantavaa etta yleensakaan mitaan tapahtui!
Ja nyt se lohdutuksen sana: kahden kuukauden jalkeen se sitten loppui, lahes kokonaan (siis nytkin tulee tietty joskus niita ei-vastauksia, mutta mielestani normaalia maaria, pari kertaa paivassa hyvina ja vahan useammin huonoina paivina, mutta ei joka asiaan!). Eli mina tulkitsin sen reaktioksi uudesta vauvasta, ja huomion kipeydeksi. Toivottavasti siis teillakin menee tama vaihe pian ohi.
Aukaisin koneen, jotta käyn vilkaisemassa meilit ja kertomassa teille, että menee jo paremmin, mutta sillä välin tyttö oli levittänyt geelipurkin päähänsä ja eteisen peiliin.
No jokatapauksessa muutin rangaistuskäytäntöä ja aloin kehumaan lapsia ja ne auttoi ainakin vähän. Komennan kaksi kertaa ja mikäli lapsi ei usko, laitan tytön omaan huoneeseensa koiraportin taakse viideksi minuutiksi. Käyn välillä vilkaisemassa, jotta tyttö ei tuhoa huonetta. En ole aiemmin eristänyt tyttöä mihinkään vaan istuttanut häntä tuolilla ja seisonut itse vieressä. Huoneeseen eristämisellä on selkeä vaikutus entiseen. Tyttö ei saa huomiota rangaistuksen aikana, joten teho perustuu ilmeisesti siihen.
No toivotaan parempia jatkoja...
Hei,
alkoivatko nämä tihutyöt vauvan synnyttyä vai onko niitä ollut pitkin matkaa, mitä nyt iltaisin hoidon jälkeen kerkesi tekemään? Kun teillä on noin pieni vauva ja jutut alkaa aina kun istahdat tai hoidat vauvaa, niin voisiko kyse olla mustasukkaisuudesta? Lapsi kai saattaa (meillä ainakin meni juuri näin) tykätä kyllä vauvasta ja huolehtiakin siitä, mutta sitten vanhemmille tehdään ' pientä kivaa' . Sinällään parempi aidille kuin vauvalle vaikka se hermoja raastaakin. En oikein yhtä lääkettä tuohon vaivaan tiedä. Tiukat rajat tietysti, mitä teillä kai onkin, huutaminen ja kauhea komentaminen eivät ainakaan meillä asiaa auttaneet. Joskus on tietysti pakko, kun tilanne on melkoinen hullunmylly. Enemmän meillä auttoi esikoisen kanssa vietetty kahdenkeskinen aika. Jos et ole lasten kanssa yksin, niin mukavissa tunnelmissa menevä kauppareissu kaksin auttaa paljon (sen pitää sitten kyllä mennä mukavasti eikä komentaessa) ja itse huomasin, että vaikka miten joskus teki tiukkaa, niin sellainen hetki (pidempi kuin viisi minuuttia) joka päivä, jolloin minua ja lasta naurattaa kahdestaan parantaa muuta olemista melko paljon. Mutta jos on mustasukkaisuutta ja yrität aikaasi lasten kesken jakaa, niin luulen, että aika auttaa. Kunhan oikeasti tottuvat vauvaan ja vauva oppii vastaamaan sisaruksilleen (katselee, hymyilee), niin homma helpottaa. Sitä odotellessa voi tietysti tehdä paljon mainostetun tarrataulun, joka meillä ainakin on toiminut yllättävän hyvin.
Jaksamista toivon sinulle