HUHTIKSET ' 05 VIIKKO 4

Olipa kiva kuulla pitkästä aikaa MugSkabista, vaikkei kuulumiset niin kivoja olleetkaan. Minäkin ihailen, kuinka aikuismaisesti osasit hoitaa selitykset " kivasta tädistä" (argh, mulla alkoi nousta savu korvista jo pelkästä ajatuksesta!). Olen sivusta kerran seurannut todella repivää eroprosessia, jossa lapsi joutui välikappaleeksi ja se on kyllä kaikkein eniten kauheaa. Omasta kodista lähteminen on varmasti vaikeaa, mutta voithan yrittää ajatella niin, että olisiko se asuminen sen helpompaa vanhassa kodissa kaikkien muistojen keskellä. En usko että eksäsi ja kiva tätikään helpolla pääsevät, vaan hekin joutuvat raivaamaan sinne oman tilansa.



Sänkymuutoksista. Meillä Helka muutti pois pinnasängystä jokin aika sitten, kun se oppi kiipeämään pois pinniksestä. Nukuttaminen kysyi alkuun hermoja... Oltiin siis ennen nukutettu Helka pinnikseen niin, että oltiin oltu samassa huoneessa kunnes se nukahti. Iltasatuun ja nukahtamiseen meni yleensä max 15 minuuttia, mutta uudessa sängyssä hommaan tuli taas kivoja uusia ulottuvuuksia ja alkuun nukutettiin mukulaa jopa 45 minuuttia... Helka harrasti sitä, että alkoi heitellä tyynyjä, peittoja, uninasua ja tuttia lattialle sekä kammeta itse perässä. Nyt se on vähän rauhoittunut ja nukahtaminen sujuu jo melko hyvin. Mies on jopa onnistunut pari kertaa lähtemään huoneesta ennen kuin Helka on nukkunut. Minä en ole sitä edes yrittänyt, huoh, miehelle on jostain syystä paljon helpompaa myös ulkovaatteiden pukeminen ja moni muukin asia. Mun kanssa Helka ottaa matsia!



Jokos Ompunäiti olet lukenut sen pottatreenit-kirjan? Jos olet, niin viitsisitkö referoida olennaisimmat? Helka kyllä käy jo tosi hyvin potalla, hoidossakin on ollut jo usempi kuiva päivä, muttei säänöllisesti. Vaippa on edelleen käytössä varmuuden vuoksi hoidossa ja öisin sekä kauppareissuilla.



Minä olin viime viikolla neljän päivän työmatkalla. Ihan hyvin oli mies pärjännyt Helkan kanssa, tai siis totta kai se pärjää, mutta Helka ei ollut mitenkään hirveesti ikävöinyt. Oli se kysellyt minua ruokapöydässä ja toiveikkaana huudahtanut " äitä!" kun oli huomannut talon ohi ajavia autoja... Tulin illalla aika myöhään ja menin melkein suoraan laittamaan Helkan yöunille, se halusi pitää minua kaulasta kiinni kunnes nukahti, ihana!



Nyt mulla on nuha tulossa, ei kuitenkaan kuumetta, joten töissä yritän saada ajan kulumaan. Melkein toivoisin, että nousis vähän kuumetta että sais rauhassa potea, mutta mulle harvemmin tulee kuumetta flunssan yhteydessä. Mulla on kyllä hyvät mahdollisuudet " saada" saikkua muuten, nimittäin mies on ollut kaks päivää vatsataudissa. Sitä tautia en tosiaankaan haluaisi saada, mutta katotaan vaan niin kohta lentää rään lisäksi muutakin...

Täällä kukutaan. Menin jo ennen ysiä Lauran kanssa nukkumaan, mutta vähän aikaa sitten heräsin, oli nälkä.. ja tässä ollaan. Pistänkin alkuun linkin viime viikon juttuihin: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9339010&p=3&tmode=1&smode…



MugSkabille ja Helville edelleen oikein paljon voimia sekä uskoa tulevaan!



Errj, kiva että kirjoitit - olinkin ajatellut että sua pitääkin pian huhuilla : ). Pistit aika pahan niiden Pottatreenien suhteen - luin kirjan melkein samalta istumalta (se on aika pieni, melkein vihkomainen), mutta en tiedä miten hyvin osaan sitä referoida. Tähän aikaan päivästä (yöstä) se ei ainakaan onnistu, mutta jospa yritän vaikka huomenna / joku päivä uudestaan? Toivotaan, että saat sitä saikkua mutta mahdollisimman lievin oirein..



Kiitos äitiysgallupiin vastanneille! Tunnistin itseni monista teidän ajatuksistanne: Kent kirjoitti paheksumisesta - sitä mäkin teen aiempaa enemmän! Itse paheksun aivan erityisesti huonokäytöksisiä, töykeitä, inhottavia a i k u i s i a ihmisiä, ja heihinhän nyt törmäilee tämän tästä. Olen myös tullut siinä mielessä " tiukemmaksi" , etten suvaitse kanssaihmisiltä enää ihan mitä vaan, vaan aika helposti kommentoin (vähintään ilmeillä) jos joku esim. etuilee jonoissa, palvelee töykeästi tai on muuten epis tai epäystävällinen muita kohtaan. Toinen kauhistelemani ihmisryhmä ovat t e i n i t ja erityisesti " pissistytöt" . Eihän meidän Laurasta tule ikinä tuollaista, eihän?!? : )



Ja ainakin Katsura ja Mikaeela (kiva että kirjotit teidän kuulumisia!) kirjoittivat siitä onneen pakahtumisen tunteesta, kun omia lapsia katselee. Se on myös tuttua. Enkä usko ennen Lauraa nauraneeni näin paljon! Varsinkin nyt naurattaa melkein koko ajan, kun sitä juttua alkaa tulla! Tänään L esim. totisena kommentoi kuukauden ikäistä serkkutyttöään: " vauva öhkii (=röhkii)" . Tai kun hän kyllästyi lentokoneessa (kun käytiin viime viikolla siellä Oulussa) tekemääni hienoon valokuvavihkoon alta aikayksikön ja sanoi: " joko iittää (=riittää) kuvat?"



Oli myös keskustelua äitiyteen " uppoamisesta" ja oman identiteetin katoamisesta vs säilyttämisestä. Mullehan oli silloin aluksi jotenkin yllättävän vaikeaa olla henkisesti äiti. Uskon kyllä hoitaneeni Lauraa ihan hyvin ja ehkä stressailinkin joistain asioista ihan liikaa. Mutta kamppailin aika pitkään sen 24h tarvittavuuden ja toisaalta oman ajan / tilan tarpeen kanssa. Nyt onneksi tuntuu, että olen päässyt jonkinlaiseen tasapainoon, eli käytännössä en kaipaa omia juttujani enää niin paljon kuin ennen! Olen oppinut ajattelemaan esim että no, luenpa kirjaa vaikka ylihuomenna tai parin vuoden päästä.. : ) Ystävien tapaaminen on elämän ehdotonta suolaa, ja niitä tilaisuuksia odotan ja arvostan paljon aiempaa enemmän!



Säteilijä kyseli hoitovapaalla olemisesta. Itse en ole mennyt töihin Lauran syntymän jälkeen, vaan jatkan tätä kotiäidin " uraani" suoraan uudelle äitiysvapaalle. On ollut kausia, jolloin kotona oleminen on ryydyttänyt enemmän tai vähemmän, mutta pääosin olen tosi onnellinen ja tyytyväinen tästä mahdollisuudesta! Takaraivossa on kyllä pelko työelämästä " tipahtamisesta" , mutta olen ainakin toistaiseksi päättänyt katsoa sitä asiaa vasta sitten myöhemmin. Mulla on vakituinen työpaikka, mutta se oma työ saattaa tällä välillä lakata olemasta..joten sitäpä ei tiedä, mihin sitten parin vuoden päästä on paluu.



Kiitos myös " pinniksestä isoon sänkyyn" -kokemuksistanne! Me saatiin viikonloppuna hankittua Lauralle patjat, joten nyt olis enää kyse siitä luonteen lujuudesta (kuten Udidi kirjoitti) ja uskalluksesta saada Laura siirtymään uuteen sänkyyn. Jännittää erityisesti, että mihin aikaan aamusta L mahtaisi alkaa heräillä, jos tajuaa pääsevänsä pois sängystä! Usein hän herää ekan kerran tosi aikaisin, mutta koska poispääsyä ei ole ja vanhemmatkin ainakin näyttelevät nukkuvia, niin saattaa nukahtaa vielä uudestaan.



Loppuun muutama lyhyempi kommentti viime viikon juttuihin:



Toivottavasti Miirun perheessä voidaan jo paremmin! Aikas rankalta kuulosti teidän alkuvuosi.



Kiva että olette Korelia viihtyneet Suomessa!



Katsuralle tsemppiä muuttoon! Vuorokausirytminne kuulostaa todella raskaalta, mieletöntä että jaksat vaikka vauva valvottaa öisin!



Ilmeisesti myös Mallu on muuttohommissa ihan parhaillaan, joten sinne suuntaan myös tsemppiä ja onnea uuteen kotiin!



Kello on kohta yksi yöllä, joten taitaa olla parasta siirtyä nukkumaan.

Hyvää viikonjatkoa kaikille!

t. Ompunäiti 24+4 ja Laura 9.4.

Sain pinon avattua eilen, mutta en kerinnyt kirjoittelemaan =( Ensin nukahdin Antonin kanssa 3h päikkäreille, poju tosin heräsi pariin otteeseen ja katsoi minua, totesi tyytyväisenä " mamma" ja jatkoi unia, kyllä meinasi äidin sydän pakahtua, kun toinen on NIIN ihana =) Sitten menikin aika ulkoilessa, syödessä ja isoveikan muskarissa. Muskarin aika on niin ärsyttävä 18.30-19.15 maanantai iltana =( Jotenkin ei koskaan huvita lähteä sinne (ei poikaa, eikä minua) mutta poika kuitenkin viihtyy siellä tosi hyvin. Illalla oli pakko katsoa täydelliset naiset ja käenpesä (vaikka se ei ole enää niin hyvä kuin alussa) Ärsyttää, kun lapset saa niin myöhään nukkumaan maanantaina, koska muskarin jälkeen pitää vielä syödä iltapala, ja laittaa yökkärit yms. ja iltatoimet ei koskaan ole meillä kovin nopeat, koska lapset hermostuvat, jos kiirehdin.



Viikonloppu meni kivasti, nyt on oltu ulkona seuraavan vuoden tarpeisiin ainakin, oli tosi ikävä poikia, muuten oikein kivaa ja rentouttavaa. Hyvin oli pojilla mennyt täällä kotona.



Uididille jaksamista sänkyrumbaan, minä olen joskus kokeillut laittaa Antonia isojen sänkyyn, mutta lopputuloksena on kukkuva yliväsyhysteerisenkirkuva poika, joten siirrän siirron hamaan tulevaisuuteen, Anton kun on aika pieni, niin sopii hyvin vielä pinnasänkyyn, eikä meille ole tulossa kolmatta vielä pitkään aikaan. Tuttu on tuo tunne, että pettyy, kun ei aina jaksa olla r a u h a l l i n e n ja johdonmukainen



En muista vastasinko hoitovapaa galluppiin, mutta nyt sen teen, eli hoitovapaalla olen Antonin kanssa ainakin tämän vuoden vielä.



Oletteko paljon pulkkailleet hippujen kanssa, nyt kun lumi vihdoin ja viimein saapui keskuuteemme? Oltiin Antonin kanssa pulkkailemassa eilen ja poju käkätti aivan intona kun laskettiin mäkeä =) Oli tosi kivaa.



Nyt siivoamaan, niin päästään pulkkailemaan iltapäivällä



Mareila+Anton

kaikko olette ulkona pikkuisten kanssa, kun on niin hiljaista? Anton se vaan posottaa päiväunia, joten äiti kerkeää koneelle. Esikkokin on leikkimässä kaverillaan, ihanan rauhallista.



Meidän arkeen ei oikein kummempia kuulu, päivät menee ulkoillessa, siivotessa ja poikien kanssa leikkiessä. Piti kysymäni, että miten pitkiä unia hippusenne nukkuvat päivällä? Antonkun nukkuu (koputan puuta) aivan älyttömiä päikkäreitä, tänään vein noin 12.00 ulos, poika nukahti varmaan 12.30 tms. ja vielä maistuu uni, liekö pakkassää osasyyllinen. Tälläisiä unia ei poika nukkunut edes pikkuvauvana (silloin ei kyllä huudoltaan kerinnyt oikein nukkua)



Kävin läpi poikien vauva vaatteita, kun ystävämme saa huhtikuussa vauvan ja meillä on tosiaan ostettu kahdet vauvan vaatteet, Antonille tuli ostettua+ saatua järjettömästi vaatetta, niin ajattelin osan laittaa pois, koska Anton ei niitä kerinnyt käyttää, joten tuskin seuraavakaan kerkeää. Tuli NIIN haikea olo (miten niin vauvakuume) jotenkin sellainen, että herranjumala, kun meidänkin pojan on olleet pieniä, voi nyyh.



Eipä tässä oikein asiaa ollut, tulin vaan pinoa kasvattelemaan. Mitenkäs Mallu on jaksellut, eikös teillä ollut laskettu aika maaliskuussa, ei enää kamalan pitkä aika.



TUlkaahan muutkin kirjoittelemaan kuulumisianne =)



Mareila+Mussukka

Ei jotenkin oo kerennyt tälle puolelle enää vaan tuolla kuumeilupuolella vaan seikkailen:)



Miia on jo iso tyttö, ei oo enää nukkunut useempaan kuukauteen pinniksessä. Sieltä muutti eka lattialle patjalle, kun pelotti et putoaa ja sit hommattiin semmoinen vähän lyhyempi&kapeampi ja korkealaitaisempi sänky. Siinä neiti sit nukkuu nyt. Onneks nukutus ei oo (useimmiten) hirveetä huutoa vaan eka istun tytsi sylissä meijän sängyn reunalla ja jutellaan siinä päivän tapahtumista yms. ja sit nostan vaan neidin omaan sänkyyn,laitan peiton ja annan hyvänyön pusun. Sit siinä omassa sängyssä oottelen et Miia nukahtaa. Yleensä menee 15min. tai allekin ollaan päästy:)



Ruuat syödään kans itse, paitsi keittoruuat. Lautasen kantaa kans itse keittiöön ja roskat vie roskiin. (Ja joskus jotain muutakin, joten tuota roskiin viemistä pitää vähän vahtia:) )



No, nyt ollaan vissiin ruokaa vailla..pitää mennä!

MugSkabille oikein paljon voimia! Ikävä tilanne, mutta uskon että se siitä alkaa helpottamaan. Otat vain päivän kerrallaan. Minä myös ihailen taitoasi selittää asia Helville, pakko myöntää että samassa tilanteessa voisin käyttäytyä vähemmän aikuismaisesti. Kerrohan kuulumisiasi kun ehdit!



Toipilaana ollaan yhä. Korvatulehdus oli jo parantunut mutta tilalle olikin sitten tullut poskiontelotulehdus:( Lääkäri ehdotti punkteerausta, mutta kun en ollut asiasta hirveän innostunut, kokeiltiin vielä yhtä lääkekuuria joka loppui eilen. Ostin vielä apteekista sellaisen ¿sarvikuonon¿ jolla huuhdellaan nenää ja poskionteloita, jospa sillä lähtisi viimeisetkin. Kyllä olo on jo parempi, hiukan on vielä korvat tukkoiset mutta toivottavasti se nyt tästä paranisi. Oli kyllä lääkärikin kummissaan tästä kierteestä:)



No, samalla kertaa vein Oskarinkin lääkäriin kun sillä on aina vaan sitä yskää, varsinkin öisin. No, yllättäen siltäkin löytyi korvatulehdus johon saatiin sitten lääkekuuri. Samaan syssyyn puhkesi alas kulmahammas ja taitaa toinenkin tehdä tuloaan kun sillä oli eilen vähän lämpöä ja oli tosi kärttyinen muutenkin. Onneksi oli tämä talviloma nyt niin saadaan kotosalla toipua.



Kiva oli kuulla Errj:n kuulumisia, juuri jokin aika sitten mietinkin mitä sinulle kuuluu. Toivottavasti olet säästynyt siltä mahataudilta.



Mareila kyseili pulkkailusta. Joo, heti kokeiltiin kun tuli lunta maahan, mutta kas, Oskari ei halunnut istua pulkassa! Huusi vain selkä kaarella kun yritin laittaa pulkkaan eikä auttanut vaikka kuinka selitin että on kivaa hommaa. No, jätettiin se sitten toistaiseksi odottamaan. Viime talvena kyllä tykkäsi istua pulkassa... Pihalla sitten vaan kävellään lapio kourassa ja katsellaan ¿piipinääniautoja¿ jos niitä sattuu näkymään. Eli sellaisia pieniä lumenauraustraktoreita, tai mitä lienevät:)



Sitten Mareila kyseli päiväunien pituudesta. Meillä nukutaan 1,5 ¿ 2 tuntia päivällä. Sairastaessa voi nukkua jopa 2,5 tuntia mutta silloin on sitten yöunet rikkonaisempia että varmaan sekin väsyttää. Eilen sattuikin ihme juttu yöunille mentäessä. Minä kun yleensä nukutan Oskarin syliin kun se käy siten niin helposti ja vien sitten nukkuvan pojan sänkyynsä. Niin eilen herra ei vaan nukahtanut niin kysyin sitten että viekö isi sinut sänkyyn nukkumaan, herra vastasi tähän että kyllä, meni iskän kanssa sänkyynsä ja jäi sinne itsekseen hakemaan unta!! Siis häh, miten se voi mieheltä niin helposti onnistua? Taidetaankin siirtyä tähän systeemiin kokonaan, että isä hoitaa nukutuksen:)



Jaaha, taidan siirtyä tuon pyykkivuoren kimppuun ennenkuin Oskari herää. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!



Miiru ja Oskari

Nopsaan kerkeän tänne hetkeksi ennen ruokaa ja saunavuoroa!



Täällä on yksi äkänen äiti linjoilla. Ihan tosi, olen ollut pari päivää pinna niiin kireellä, vaikka viimeksi tai sitä edellisellä kerralla niin hehkutin miten ihanaa Lauran kanssa on touhuilla! L on kyllä edelleen ihana tyttö, mutta temppuilee entistä enemmän erityisesti syödessä, pukiessa, riisuessa ja varsinkin ulkoa sisälle tullessa. Me asutaan hissittömän talon toisessa kerroksessa, joten kiivettävää ei onneksi ole tämän enempää. L haluaa tietysti nousta portaat i t e, mutta jää tietenkin vetkuttelemaan, heittäytyy spagetiksi, pyrkii takaisin alaspäin ja kaikkea muuta mahdollista. Sitten sinä aikana kun avaan meidän ovea (kestää ehkä 10 sekuntia), on neiti ehtinyt kivuta melkein kerrosta ylemmäksi! Ja äiti on tässä vaiheessa hikinen ja kiree. Huoh.



Toivon vaan, että tämä äkäisyyteni johtuisi lähinnä raskaudesta. Muussa tapauksessa - kun uhmaa joka tapauksessa tullee vielä paljon enemmän - joudun vielä todellisiin koetuksiin kärsivällisyyden säilyttämisessä! Olitteko / oletteko te olleet raskausienne aikana joskus selkeesti pahantuulisempia kuin " normaalisti" ? Lauraa odottaessani minä olin nimittäin ehkä seesteisempi kuin koskaan, joten tällainen pahantuulen puuska on siihen nähden uutta.



No joo, onneksi kohta päästään saunaan rentoutumaan!



Mareila kyseli aikaisemmasta lempiaiheestani eli päiväunista. Laura nukkuu tällä hetkellä parvekkeella rattaissa ja aika tasan tarkkaan 1,5 tuntia. Viime viikolla veti muutamana päivänä peräkkäin melkein kolme tuntia, mutta palasi sitten entiseen, vähän niukempaan linjaansa. On herätessään virkeä ja hyväntuulinen, joten taitaa tuo määrä hänelle riittää.



Mutta nyt täytyy alkaa laittaa sitä ruokaa pöytään.

Terveiset kaikille!



Ompunäiti

Lauran uusin ja myös usein toistuva ilmaisu on " EIKÄ" . Kertoo aika paljon tämänhetkisestä meiningistä täällä!



O.

Kiitos tuestanne - mikä siinä onkin, että aina kun joku osoittaa sympatiaa, niin silloin alkaa itkettää...



Joku kyseli, haluaisinko tosiaan vaihtaa opettajanhommat johonkin uuteen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluaisin jotain selkeästi uutta elämääni, että en vain " eläisi samaa vanhaa elämää ilman miestä jne" . Eli opettajanhommat ovat sitä asamaa vanhaa... Mutta toisaalta, ei ole mitään vielä muuta tullut vastaan, joten luultavasti sitten syksyllä palaan virkaani Hämeenlinnassa ja katson, miltä tuntuu. Ajatus pääkaupunkiseudusta on kyllä houkutellut - kyselinkin Normaalikoulusta virkoja, mutta ei ole kuulemma tulossa. Se olisi haaste, jota olen pitkään halunnut toteuttaa: aikuisten ohjaaminen opettajuudessa. Mutta kuten joku muukin uskoi, niin elämä kyllä kuljettaa oikeaan suuntaan. Yritn sen muistaa, kun täällä epätoivoisesti koetan saada asioita taipumaan tahtooni, vaikka mitään ei ole tehtävissä.



Helvi on nyt siirtynyt nukkumaan takaisin samaan huoneeseen kanssani, kun öisin alkoi heräilemään 2-3 kertaa yössä ja vaati silittelyä nukahtaakseen. Ehkä tämä tilanne sai äidinkaipuun heräämään? Mutta päiväunet ovat tällä neidillä kasvaneet huikeiksi 2-3h pitkiksi! Helvi ei ole koskaan nukkunut yli 1,5h päiväunia, paitsi nyt koko viikon ajan. Odottelen jännityksellä miten tämä asia etenee tai muuttuu. Nyt nuo aamuviiden herätykset vähän rassaavat (nytkin pitäisi olla nukkumassa), mutta otan päikkärit Helvin kanssa, joten olen pysynyt tajuissani.



Öitä!

Plääh. Nyt lapsellista uikutusta, jota ei voi muualle purkaa: yhyy, miks Helka tykkää vaan isistä eikä musta ollenkaan, miks isi kelpaa kaikkeen, äiti ei mihinkään, miks isi saa haleja ja äitille kurtistetaan kulmia ja sanotaan " enkä!" , miks äiti taistelee spagettitytön kanssa (Ompunäiti, täällä siis on yksi kohtalotoveri) ja isi ei ikinä... Yritän ajatella, että kyse on varmaan jostain itsenäistymisjutskasta, eli minä saan kaiken kiukun sen takia että olen tähän asti ollut " tärkein" . Ehkä myös tavallaan testaamista, tykkäänkö edelleen, vaikka Helka kiukuttelisikin. Mutta kyllähän se vaan sydämeen pistää, kun aamulla en saanut edes halia tytöltä vaan se sanoi " enkä!" ja juoksi karkuun. No, juoksin perässä ja pussasin silti.



Juu juu, ja jos nyt ihan kylmän objektiivisesti ajatellaan, niin kyllä mieskin saa välillä taistella veteläksi heittäytyvän ja kaikkea periaatteesta vastustavan mukulan kanssa. Mutta harvemmin kuin minä silti.



En tiedä tuleeko tällainen isi-vaihe yleisestikin, mutta " onneksi" kummitytön äiti kertoi joskus samanlaisesta vaiheesta, kummityttö taisi olla suunnilleen saman ikäinenkin kuin Helka nyt. Että ehkä minussa ei kuitenkaan ole jotain ihan hirvittävästi vialla. Kun nyt vaan osais hoitaa tän vaiheen jotenkin oikein, eikä ainakaan uikuttaa lapsellisesti lapselle. Onneksi täällä voi käydä välillä uikuttamassa :)



En muuten saanut mahatautia, enkä kuumettakaan, enkä sitä myöten saikkuakaan. Nyt arveluttaa, että saankohan kohta korvatulehduksen, koska mulla on edelleen toinen korva ihan lukossa vaikka nuha on vähän helpottanut. Sisäänrakennettu äänenvaimennin vois olla jossain tilanteissa ihan hyväkin, mutta töissä on vähän rasittavaa, kun en meinaa saada kaikkien puheesta oikein selvää.

MugSkap, kuulostat kaikesta huolimatta tosi positiiviselta ja vahvalta, ihan varmasti oikea suunta löytyy ajan kanssa. Helvin yöheräilyt saattoi tämä tilanne laukaista, ehkä Helvi reagoi näin. Antonkin on ruvennut nukkumaan mega pitkiä unia, nyt kun näin sanon, Anton alkaa taas herätä 1 1/2 h unien jälkeen (eli koputan puuta) Voihan olla joku kasvukausi menossa, Anton myös syö kuin hevonen.



Errj: Meidän esikoiselle tuli noin kaksivuotiaana isi kausi, isi kelpasi vaan ja isiä huudettiin pää punaisena, vaihtui kyllä äiti kauteen sittemmin. Tuo äidin uhmaaminen voi liittyä myös siihen, että kaikken turvallisinta ihmistä uskaltaa uhmata ja kokeilla (enkä tarkoita, ettei isi olisi turvallinen) Näin minä aina ajattelen, Antonin multiraivareiden keskellä.



Ompunäiti&Errj: meillä myös pieni spaghettiuhmis, välillä niin rasittavia nämä uhmakohtaukset, ettei mitään järkeä. Antonilla nämä liittyvät pukemiseen kaikista eniten ja vaipan laittamiseen. Anton EI halua vaippaa ja HALUAA itse päättää, mitkä housut/paita laitetaan. Eilen poika huusi 45 minuuttia, koska ei saanut laittaa verkkareita takaisin, vaan piti pukea yökkäri*huoh* Ja vielä Ompunäidille, minä olin tässä toisessa odotuksessa, kuin p***eeseen ammuttu karhu, hermo meni nanosekunnissa, joten varmaan ärtyisyys liittyy odotukseen. Toisen lapsen odotus (oman kokemuksen mukaan) on kuitenkin paljon raskaampaa, ei voi nukkua kun nukuttaa, eikä voi vaan pötkötellä, kun siltä tuntuu jne.



Sitten omasta hippusesta, joka tuntuu välillä olevan jakautunut persoonallisuus, välillä on NIIN ihana ja rauhallinen ja kaikkea mahdollista, kunnes seuraavassa sekunnissa pojasta tulee karjuva raivopää, tiedän, että ikään kuuluvaa, mutta jaksaa silti ihmetyttää. Antonista on tullut ihanan avulias, hän auttaa aina kun mahdollista, purkaa kauppakassit, antaa ulkovaatteita (omia ja muiden) kun mennään ulos jne. Silloinkun on hyvällä tuulelle, on poika TOSI hyvän tuulinen, ihana =) Kirjoja luetaan ahkerasti, äidin iloksi, tosin tällä hetkellä vaan kolme kirjaa kelpaa, mutta ihana lukea pojulle. Uusia ilmaisuja on " hjoo" , mikä luonnollisesti tarkoittaa joo, toinen hieman hassu on " voi voi" tätä ilmaisua poika käyttää, jos en ymmärrä häntä. Yksi esimerkki on aamulta, Anton toi kirjan minulle ja otin sen käteen ja sanoin, mene sohvalle, äiti tulee kohta. Anton katsoi minua kulmat kurtussa, otti kirjan ja minua kädestä kiinni ja totesi syvään huokaisten " voi voi " ja vei sohvalle =) Höpsö =)



Eiköhän tämä romaani riitä, täytyy mennä ihmettelemään kodin kaaosta ja laittamaan ruokaa, mennään ystäville kylään vielä, niin on sitten sapuska valmis kun tullaan. Meillä on tiedossa ihanan rauhallinen viikonloppu, eli ollaan vaan ja ihmetellään =) Oikein rauhaisaa ja mukavaa viikonloppua hipuille perheineen



Toivottelevat Mareila+Anton

Mulla on täällä tosi rauhallista - Laura nukkuu päikkäreitä (on poikkeuksellisesti nukkunut jo yli 2h!) ja mies on tekemässä autoremppaa. Se onkin muuten hyvä juttu, sillä meidän pikkufarkun kuskin ovi oli viime viikolla jäässä, ja munkin piti kammeta itseni ratin taakse takapenkin kautta.. vielä onnistui, mutta kuukausi vielä lisää niin jäisin kyllä jumiin!



Ihanaa kun on saatu tänne pääkaupunkiseudullekin lunta! Laura haluaa joka välissä lähteä " umeen kipittämään" tai sitten " umihommiin" . Tosi hauskaa vaihtelua mullekin niiden pimeiden vesikelien jälkeen.



MugSkab, hyvä jos olemme onnistuneet lohduttamaan ja kannustamaan sua. Kaikki elävät kyllä täysillä mukanasi, vaikka näin virtuaalisestikin.



Errj, uskon että Helkan isi-innostus yhdistettynä äidin hyljeksintään on tosi tylsää! Olisin itse varmaan myös aika romuna samassa tilanteessa. Mutta älä ota sitä henkilökohtaisesti (vaikka vaikeaahan se varmaan on) - eiköhän siinä ole kyse jostain ohimenevästä vaiheesta? Ja tulevaa vauvaakin ajatellen on ehkä hyvä, jos Helka kokee jo valmiiksi isin tosi tärkeäksi ja läheiseksi tyypiksi - sinä olet sitten joka tapauksessa aika kiinni vauvassa, kun se syntyy. Jännä nähdä, tuleeko sitten kuitenkin mustasukkaisuutta myös äidistä! Vai voisiko tämäkin jo olla sitä? Lauran tavoin Helkakin varmaan tietää ja tajuaa tasan tarkkaan, että perheeseen on tulossa uusi vauva!



Ihana toi Antonin " voi voi" : )



En muuten ole enää ihan niin pahalla tuulella kuin viimeksi. Ja sitten tajusin, että kirjoituksestani saattoi saada sellaisen käsityksen, että ylipäätään v o i s i n olla pahalla päällä vain jos a) lapsella on uhmaa tai b) olen raskaana. Tämähän EI pidä paikkaansa, sillä voin " ihan normaalistikin" olla läheisilleni aika hankalakin ihminen jos sille päälle satun. Se parin päivän takainen äkäisyys vaan tuntui jotenkin erilaiselta, ihan kuin en olisi voinut itse vaikuttaa siihen mitenkään. Siksi epäilin raskautta, ja voihan silläkin olla osuutensa asiaan!



Nyt mulla kiehuu " pehmeän perunakeiton" ainekset siihen malliin, että pitää mennä tsekkaamaan niitä. Kokeilen uutta ohjetta, toivottavasti tulee hyvää!



Oikein mukavaa viikonloppua kaikille toivottaen,

Ompunäiti ja Laura

Eli mieheni kahden viikon työmatka on takana, jipii! Olen oppinut tästä jaksosta yksinäni (ja appiukon sekä äitini avustuksella), oppinut, millainen äiti oikeastaan olenkaan. Ensinäkin, en ole niin kärsivällinen, kuin ehkä kuvittelin. Nalkutus ja välillä ihan huutaminen on pulpunnut jostain kiristyneen pinnan takaa. Esikko kommentoi: " äiti, mä en tykäkä,ku sä koko ajan huudat" . Anteeksi on pyydetty. Toiseksi, olen aika hitsin hyvä organisoija. Koti pysyi siistinä vaivattomasti, ostin kerralla viikon ruuat ja tein sitten aina illalla seuraavaksi päiväksi sapuskan. Kiirettä ei tullut, oli aikaa leikkiä ja höpsötellä, ja töihinkin kerkesin ajallaan.



Yhdessä hetkessä on melkein ylpeä omasta äitinä toimimisesta ja toisena hetkenä meininki on kuin suoraan PIkku Julmurit -sarjasta. Tai siltä itsestä tuntuu ;=)



Olette kirjoitelleet siitä äitiyden tunteesta viime päivinä/viikkoina. Itseni olen teksteistänne tunnistanut. Mareila taisi myös kirjoitella siitä, että ehkä toisen lapsen kanssa se äitiys heräsi vielä nopeammin ja vahvemmin. Näin minulla.. Pihlan erityisyys herätti aivan eritysellä tavalla sen " leijonaemon" sisälläni, joka puolustaa omia lapsiaan vaikka kynnet verillä ja vaatii lapsilleen vain parasta. Enkä nyt tarkoita mitään hemmotttelua, vaan esimerkiksi parasta päivähoitoa, parasta lääkäripalvelua jne.



No, heitänpä sitten teille kolikon toisen puolen mietittäväksi. Eli millon tunsitte olevanne " maailman huonoin äiti" ? Minun ensimmäinen vahva itsesoimaus ajoittuu esikon vauva-aikaan. Kävin silloin luennoilla, ja olin valvottujen öiden sekä opiskelutaakan uuvuttama. Tulin yhtenä iltana kotiin, ja otin omalta äidiltäni poitsua syliini. Ajatus ei ollut liikkeissä mukana, ja poika putosi aika korkealta suoraan parkettiin. Itkin asiaa monta päivää ja syyllistin itseäni, vaikka mitään ei käynnytkään..



Toinen esimerkki " maailman huonoin äiti" fiiliksistä osuu tälle viikolle. Rohkenen tämän oman sohellukseni teille kertoa. Tiistai-iltana Pihla itki puoleen yöhön ja huuto yltyi tosi kovaksi. Esikko heräsi myös itkemään, kun säikähti. Lähdin unisena kuskaamaan tyttöä meidän makuuhuoneeseen ja antamaan Panadolia (vaikka huudon syynä on luultavasti allergiat). PImeässä raotin vaippaa vähäsen ja tunkasin supon vahingossa väärään reikään. Tyttö kiljahti ja minä menin jotenkin aivan paniikkiin. Äitin maalaisjärki jotenkin taasen katosi johonkin, ja olin varma, että tein jotain peruuttamatonta tytölleni. Itku tuli ja mietin, että mihin nyt pitää soittaa. Soitin sitten anopilleni (kello siis puolen yön paikkeilla), joka oli onneksi hereillä. Hän rauhoitti heti: ei hätää, suppo sulaa nopeasti, tällaista sattuu muillekin, ei vahingoita mitään jne. Syyllisyys tuli kuitenkin. Varsinkin, kun PIhla vielä huusi kovaan ääneen " isiiii" .. Siis maailman huonoin äiti..



Eli tällaisia esimerkkejä näistä heikoista hetkistä.



Nyt iltapuuhiin lasten kanssa. Menemme illalla saunaan mieheni kanssa (tuli muuten 5 vuotta naimisissa eilen täyteen) ja ostin jopa yhdet saunaoluet, jotka on näin dieetin aikakautena harvinaisuus.



Mukavaa viikonloppua kaikille!

Oskari on isin kanssa päiväunilla ja mä odottelen että piparitaikina ¿maustuu¿ jääkaapissa jonka jälkeen pääsen leipomaan. Aamulla tein jo pätkis-kakun, illalla tulee mun vanhemmat, veli ja serkku perheineen kylään niin teinpä sitten jotain tarjottavaa. En olekaan aikoihin leiponut, tiedä sitten mikä innostus nyt iski:)



Aamupäivällä oltiin ulkoilemassa ja nyt se pulkkailukin jo sujuu. Itseasiassa Oskari haluaisi että vetäisin sitä koko ajan pulkassa JUOSTEN... Ja nyt kun on noita auraustraktoreita paljon liikkeellä niin siinähän aika kuluu mukavasti kun niitä katsellaan:)



Hih, kuulostipa tutulta nuo Lauran ¿temppuilut¿:) Meillä myös pyöritään syöttötuolissa ympyrää eikä syömisestä tahdo tulla mitään. Vaipanvaihdossa huudetaan ja potkitaan, pukeminen tapahtuu kirkumisen säestyksellä, samoin riisuminen. Me asutaan hissittömän talon kolmannessa (ylimmässä) kerroksessa ja sisälle tulo on aina ihan yhtä tuskaa... Lauran tavoin Oskari haluaa kiivetä portaat ITTE, kunnes alkaa spagettina valua takaperin rapppusia alas. Sitten hikinen äiti kantaa kiemurtelevan Oskarin ylös ja avaa oven, jolloin Oskari on ehtinyt naapurin oven taakse ¿koputtamaan¿... Mutta osaa se olla ihana ja iloinenkin poika kun vaan haluaa:)



Antonin tavoin Oskari on avulias aatu, tykkää purkaa kauppakasseja, laittaa pyykkejä kuivumaan ja ¿siivota¿. Kivaahan se on, että on pikku apulainen:)



Monilla muillakin hipuilla on ollut isi-kausi. Oskarikin usein komentaa ¿äiti pois¿, isi saa aamuisin suukkoja ja haleja, isi syöttää ja paljon muuta. Kyllä se varmaan on joku kehitykseen liittyvä juttu. Välillä vaan vaivun itsesääliin (juu, tyhmää) kun aina komennetaan käsi ojossa että äiti pois. Mutta kyllä se äidin syli sitten parhaiten kelpaa kun ollaan kipeinä ja johonkin sattuu. Kivahan se toisaalta on että se toinenkin vanhempi on välillä se tärkein:)



Lyle kyseli sitten niistä ¿maailman huonoin äiti¿-fiiliksistä. No, kyllähän niitä tulee... Esimerkkinä, mulla on paha tapa hermostuessa alkaa huutamaan, vaikka miten yrittäisin pysyä rauhallisena. Kerran ruokaillessa Oskari temppuili tavallista enemmän, sylki ruokaa ja vaikka mitä. Mä sitten tietenkin karjaisin sille ja se raukka pelästyi ja alkoi itkemään... Isot kyyneleet vaan valui silmistä ja mulle tuli tietysti heti kauhean paha mieli ja pyysin anteeksi. Ja tuollaisia sattuu aina silloin tällöin vaikka miten päätän että enää en huuda vaan rauhallisesti selitän ja kiellän. Eiköhän nämä ole aika tavallisia tunteita, nämäkin.



Errj:lle vielä, voi olla myös poskiontelotulehdus kun korva on lukossa. Tai sitten vaan nuhan takia ei korvassa tuuletus toimi. Mutta jos kauan kestää niin käypä näyttämässä lääkärille. Nimim.kokemusta riittää:)



Mutta nyt taitaa piparitaikina olla valmista ja poistun leipomaan. Aurinkoista sunnuntain jatkoa hippusille ja äideille!



Miiru ja Oskari

Tuo Lylen " maailman huonoin äiti" -gallup herätti välittömästi niin monta ajatusta, että täytyy tulla ne jakamaan. : ) Olen siis kokenut itseni huonoksi äidiksi



1) ..viimeksi ja konkreettisesti silloin, kun Laura oli päässyt nukahtamaan ne pyjamanhousut päässään.. Siinä meni tunti jos toinenkin toipuessa. Nyt ymmärrän, että ei siihen ohueen puuvillakankaaseen olisi voinut tukehtua, mutta silti!



2) ..erityisen paljon niinä kausina ja varsinkin Lauran ollessa ihan vauva, kun e n s a a n u t h ä n t ä n u k k u m a a n riittävästi, vaikka yritin ties mitä kikkailuja. Mikään ei auttanut, ja olin monesti kyllä ihan epätoivoinen. Nyt meillä on aiempaan nähden onneksi suorastaan loistava tilanne, vaikkei vuorokautinen unenmäärä kovin suuri olekaan (11-12h). Lapsi on kuitenkin virkeä, eikä nukahtaminen ole (ainakaan tällä haavaa) taistelua.



3) .. välillä kun stressailen siitä, etten oikein osaa l e i k k i ä lapsen kanssa. Mutta tämä ei ole vakavimmasta päästä oleva juttu, koska teemme sitten yhdessä muita juttuja. Rauhoittelen itseäni ajattelemalla, että ehkä äidin pääasiallinen tehtävä ei edes ole leikkiminen vaan muu huolenpito ja hoivaus?



Hm, jotain muutakin oli mielessä vaan nyt en muista! Palaan asiaan jos muisti virkistyy.



Miiru kirjoitti lapselle huutamisesta. Itse huudan Lauralle tosi harvoin (mitä kyllä ihmettelen, kun itseni tunnen), mutta sitäkin useammin joudun sanomaan asioista (kuten hellan nappuloiden kääntämisestä, koiran kiusaamisesta tai viime aikoina äidin läpsimisestä ja raapimisesta..) aika kimpaantuneestikin. Juuri tänään taas kerran huomasin, ettei L korvaansa lotkauta moitteille vaan pikemminkin huvittuu! Hän ei todellakaan ota niitä vakavasti, vaikka ymmärrystä kuitenkin on jo aika paljon siellä korvien välissä. Mitens teillä muilla? Meneekö moitteet perille tai voiko sitä odottaakaan vielä?



Oskarin sisääntulorituaalit kuulostavat todella tutuilta! Teillä on vaan vielä yksi kerros enemmän sitä kiivettävää.. Tsemppiä Miiru!



Nyt lopettelen, tavataan taas!

t. Ompunäiti