Mua jännittää miten jaksan

Tietysti on aina plussaa jos sinulla on apujoukkoja jos vauva vaikka on kovin itkuinen tms.



Minulla nyt toinen lapsi (3kk) ja nyt on alkanut elämä luistamaan paremmin kun vauvalla jo jonkinlainen rytmi. Mutta aluksi olisi ollut vaikeaa jos auttajia (mies, mummi, ukki, kummi tms) ei olisi ollut. Yritä saada miehen työpäiviksi joku vaikka iltaisin auttamaan muutamaksi eka kuukaudeksi. Se aika jolloin eniten tarvii apua on kuitenkin aika lyhyt.

Meillä vähän vastaavanlainen tilanne. Mies on työnsä puolesta aika paljon kotonta pois putkeen. Siis niin, että hän tulee illalla myöhään kotiin (nukkumaan), lähtee aamulla varhain takaisin töihin ennen kuin me muut heräämme tai sitten on yövuorossa, jonne lähtee jo alkuillasta ja taas tietysti tulee seuraavana päivänä nukkumaan kotiin.



Alkuun mies oli onneksi ekat 3 vkoa isyyslomalla, sitten alkoi arki. Esikoinen oli 2v5kk vauvan syntyessä. Nyt kun vauva on jo 4kk ja pahin takana, voisin sanoa, että yllättävän hyvin sitä jaksoi ja selviyty noista " yksinhuoltajan" päivistä. Toki pinna oli välillä toooooosi kireenä ja oli synkkiäkin hetkiä kun tuntui että kaikki kaatuu niskaan. Mutta kunhan muistaa olla itselleen armollinen, ei vaadi suorittamaan liikaa vaan pyrkii vain siihen, että saa lapset ruokittua ja itsensäkin ainaki välillä ja jos vielä pääsee lasten kanssa ulos edes kerran päivässä niin hyvä juttu. Tiskivuoret, villakoirat ja likapyykki odottakoot niitä hetkiä, kun on toinenkin aikuinen kotona. Toki ne yleensä kyllä ahdistaa just sillon eniten kun niille ei mitään mahda.

Esikoisen huomioiminen esimerkiksi silloin, kun itse on kiinni vauvassa (syöttöpuuhissa, vaipanvaihdossa, nukutuksessa) on yksi aika hankala juttu, alkuun, ainaki oli mulle ja erityisesti mulle. Esikoinen itse ei montaa kertaa osoittanu mitään suurta huomionhakuisuutta eikä pettymystä siitä, että äiti oli varattu vauvan hoitoon, mutta mulle henkisesti oli raskasta ajatella, etten pysty huomioimaan esikoista koko ajan niinkuin ennen. Satujen lukeminen vauvan syötön yhteydessä, esikoisen mukaan ottaminen vauvaa hoitaessa ja lastenohjelmat ja satu-cd:t esikoiselle vauvaa nukuttaessa on ollu hyviä pelastuskeinoja.



Älä liikoja etukäteen murehdi, asioilla on tapana järjestyä ja kummasti sitä vaan venyy äitinä kaikenmoiseen tilanteen niin vaatiessa. Varmasti nuo miehesi työputket jossain vaiheessa ahdistavatkin, luovat kenties teidän välillennekin jännitteitä ja päivät voi tuntua todella pitkiltä ja väsyttäviltä, mutta löydät varmasti ajan kanssa omat selviytymiskeinosi ja onnistut organisoimaan päivät kaikille sujuviksi. Ja vauvan kasvaessa arki muuttuu entistä helpommaksi kun päiviin alkaa löytymään säännönmukaisuutta ja selkeä rytmi.



Loppupeleissä meillä ainakin on tilanne niin, että arki sujuu jopa paremmin silloin,kun mies tekee pitkiä työvuoroja ja käy siis lähinnä vain kotona nukkumassa. Mulle on äärimmäisen tärkeitä säännöllinen päivärytmi ja rutiinit, joten usein miehen vapailla meillä systeemit menee ihan sekaisin ja stressaannun niinä päivinä ehkä enemmän kuin miehen työpäivinä. ;)



Luottavaista mieltä ja onnellista loppuodotusta :)



s ja lapset 2v9kk ja 4kk

ja erityisesti kiitos sinulle Sanna-P kauniista ja rohkaisevasta viestistä. Kyllä mä tosiaan viimekädessä uskon jaksavani. Pitää vaan tosiaan olla itselleen armollinen eikä vaatia liikaa: koti siisti jne. Oman mielenterveydenkannalta tiedän, että tiskipöytä ei saa kuitenkaan pursuta liikaa:) ja pois neljänseinän sisältä olisi lähdettävä kutakuinkin säännöllisesti. Vaatii varmasti ponnistelua ja helpompi olisi vain olla kotona, mutta piristyksen ja vaihtelun vuoksi elinehto minulle. Ja uskon että se on jo eteenpäin kun tunnistaa itsessään nämäkin kompastuskivet.



T. Pullava

Tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin. Vuosi sitten syntyi tyttäreni, esikoinen oli silloin 2 v 3, 5kk. Mies oli isyyslomalla kolme viikkoa ja muutaman talvilomapäivän. Muistan, kun menin silloin vikana isyyslomailtana lähikauppaan ja ostin hirveän vankkurin valmisruokia.Ajattelin jotenkin, että nälkään ei ainakaan kuolla :) Minulla on myös tosi vaikeaa antaa huushollin olla siivoamatta. Koitin jo hyvissä ajoin ennen toisen lapsen syntymää hankkiutua eroon kaikesta tarpeettomasta kamasta. Siivoaminen on helpompaa kun tavaraa on vähemmän. Vähensin myös radikaalisti silitettävien vaatteiden määrää, eli kotivaatteita tai vauvan vaatteita en silittänyt ja luistin myös pyyhkeiden ja tyynyliinojen silittämisestä, lakanoista puhumattakaan.



Kaikki sujui kuitenkin ihan hyvin, kun otti vain päivän kerrallaan ja muisti, että tämä aika on kuitenkin kauhean lyhyt. Surin myös esikoisen kohtaloa, mutta asiat järjestyivät kuitenkin hyvin. Kävimme aina aamuisin leikkipuistossa, vauva nukahti vaunuihin matkalla, joten ehdin puistossa leikkiä ja touhuta esikoisen kanssa. Ulkoilma on minusta jaksamisen kannalta tosi tärkeää, siellä virkistyy. Yritin myös keksiä kaikkea pientä kivaa, ostimme joskus puistosta kahvia ja pullaa ja syötiin yhdessä. Joskus kävimme yhdessä Mäkkärissä. Varasin itselleni kirjastosta kiinnostavia kirjoja, joita luin, jos yhtään oli aikaa. Nekin piristivät kovasti.



Ehdottoman tärkeää on minusta tavata muita ihmisiä. Minäkin lähdin usein sinne puistoon mieli matalana mutta kun tulin takaisin, kaikki tuntui ihan mallikkaalta, kun oli jutellut muiden aikuisten kanssa. Esikoisen seura oli minusta tosi kivaa, noin pienestä lapsesta on yllättävästi seuraa.



Aika pian lapset myös nukkuivat samaan aikaan, eli kun tultiin ulkoa vauva usein heräsi. Pidin isonveljen hereillä siihen saakka, kun vauvakin meni unille. Aluksi tämä ei kyllä oikein onnistunut, vauva jatkoi usein uniaan, kun tultiin sisälle ja heräsi juuri kun sain veikan unille. Mutta vähitellen rytmi alkoi toimia. Sinä aikana, kun lapset nukkuivat, luin sanomalehteä ja kahvittelin itsekseni. Kotityöt tein aina lasten kanssa yhdessä, laitoin vauvan makaamaan sitteriin, kun imuroin jne. Silmät sai ja saa olla kyllä selässäkin, mutta sillä keinoin sain sitten rauhoitettua sen ajan, minkä lapsen nukkuivat ihan itselleni. Joka päivä tuollaista aikaa ei ollut, mutta usein kuitenkin.



Miehen tullessa töistä lähdin joskus pienelle kävelylenkille ihan itsekseni tai vauvan kanssa. Sekin virkisti. Ja muista, että kevättä päin ollaan menossa. Pukeminen helpottaa, aurinko alkaa paistaa, vauva kasvaa. Mutta siis lyhyesti: ulkoilmaa, kavereita, lukemista ja muita virikkeitä. Eikä suklaakaan ole huono idea ;) Kovasti jaksamisia sinulle!!

meillä myös mies oli paljon reissussa ja öitäkin poissa. Eli tilanteesi kuulostaa tutulta. Apujoukkoja ei minulla ollut mutta vauvan synnyttyä otin yhteyttä tuntemani perheen entiseen lastenhoitajaan, joka lupasi tulla auttamaan, jos tilanne olisi ollut tosi paha. Pärjäsin ilman häntä, mutta tuollainen takaportti jotenkin auttoi henkisesti kuitenkin. Ja jos on halukkaita ihmisiä auttamaan, ota apu vastaan!

Todella hyvä saada lukea " selviytymistarinoita" . Itse ajattelen myös positiivisena asiana sitä, että esikoisen kanssa voi käydä jo keskustelua.).



Kaikkea hyvää jatkossa!



Pullava

Eli esikko 2v 7 kk vauvan syntyessä. Etukäteen tiesin miehellä olevan reilun viikon reissu siinä syntymän aikoihin. Lähinnä jännitin silloin Tehyn työtaistelua, mutta vauva syntyi etuajassa, ja työtaistelukinhan silloin peruuntui.



Joka tapauksessa synnytys sujui helposti, joten toivuin nopeasti ja vauva nukkui paljon ensimmäisinä viikkoina. Esikoisen aikana nämä asiat olivat ihan toisella tavalla. Mies lähti reissuun, kun vauva oli kolmiviikkoinen. Etukäteen olin tehnyt pakastimeen ruokaa, joten olisin vaikka koko reissun voinut esikoisen kanssa syödä suoraan pakastimesta. Ennen reissua täytettiin myös kuivaruokakaapit, joten periaatteessa olisi tarvinnut hakea vain maitoa, ja ilman sitäkin oltaisiin varmaan muutama päivä pärjätty.



Imetyshetkinä luin esikoiselle satuja. Samoin iltasatuhetki on siirretty minun viereen, eli samalla kun vauva syö ennen nukkumaanmenoa, luen esikolle iltasadun. Nyt tyttö on ruvennut itse kertomaan satuja iltaisin minulle.



Toisen lapsen syntymään asti minullakin on ollut lähes minuutintarkka toiminta-aikataulu, mutta nyt se on joustanut tosi paljon. Välillä tulee niitä hetkiä, kun toinen mekastaa, kun tarvitsee äitiä, ja välillä on melkoinen triplakonsertti käynnissä. Mies kertoi, että joskus pitää vetää syvään henkeä oven takana ennenkuin astuu työpäivän jälkeen kotimyräkkään. Sellainen meno oven läpi kuuluu:-)



Tosi tärkeää on se, että pääsee ulos neljän seinän sisältä, vaikka ihan pienelle lenkille, ja tietenkin mieluummin muiden ihmisten ja pienten lasten äitien seuraan. Vertaistukea kun tässä vaiheessa sekamelskan keskellä välillä tarvitsee. Toisen lapsen ollessa kyseessä onneksi tietää itse, mitä on tulossa, miten itse ja mies reagoi väsymykseen ja pätkäöihin jne. Myöskään jokainen pieni näppylä ei aiheuta kauhistusta. Kakkaakin on varmasti tullut nähtyä monta eri sorttia.



Nyt meidän vauva on kolme kuukautta ja koko ajan ollaan kevättä kohti menossa, päivät pitenevät ja pukeminen vähenee. Miehellä on lähiaikoina muutama pitkä reissu tiedossa ja niihin valmistaudutaan samalla tavalla, ruokaa valmiiksi pakastimeen ja kaapit täyteen kuivatavaraa.



Tasaista loppuodotusta ja touhukasta vauva-arkea!