Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Puoli vuotta tapailua

Vierailija
15.01.2015 |

Heinäkuussa törmättiin eräässä tapahtumassa, kävi luonani ja sen jälkeen on tavattu viikottain, käyty baarissa, jommankumman luona katsomassa leffaa, olen laittanut ruokaa, on käyty matkalla toisessa kaupungissakin. Monta kertaa on lähdetty minun luokseni yöksi taksilla mutta kumppani suunnasta riippuen jääkin matkan varrella pois tai pihassa kertoo kuskille että jatkaa matkaa omaan kotiinsa yöksi. 

Omasta mielestäni illat on sujuneet kivasti, kovasti hyvänäpitoa ja pussailua mutta koskaan ei etene siitä pidemmälle. Herrasmiehenä olen tietysti maksanut kaiken, liput, juomiset ja syömiset, taksimatkat. 

Nyt kun täältä on lukenut juttuja siitä miten heti ekoilla treffeillä on päädytty sänkyyn tuntuu aika turhauttavalta. Tosin aikaisemmatkin pitkätkin suhteet on aina jääneet seksittömiksi siinä mielessä että naiset ei ole suostuneet yhdyntään. Pettingiä on kyllä tullut harrastettua ja taitoja siinä aikaisemmat ovat kehuneet jopa julkisesti kavereilleenkin.

Mielipiteitä kannattaako jättää sikseen ja yrittää uutta matoa koukkuun, vai sittenkin jatkaa? Voiko paikalleen juuttunut juttu tuosta edetä ja miten voisin koskaan onnistua pääsemään eteenpäin?

Kommentit (89)

Vierailija
1/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ap on siis mies

Vierailija
2/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä jatka tuon kanssa enää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko miettinyt, tai tiedätkö, että minkä takia aiemmat naiset eivät ole suostuneet seksiin?

Vierailija
4/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sä oot friend zonella.
Kyllä sitä nyt viimeistään viidennellä kerralla pitäis testata miltä seksi maistuu. Oot liian kiltti.

Vierailija
5/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka käyttää sanaa petting?

Vierailija
6/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet hänelle vain kaveri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän oudolta kuulostaa, että puoli vuotta olette viikoittain tapailleet, ettekä ole vieläkään edenneet pidemmälle (naisesta johtuen). Ja etenkin kun mainitsit maksaneesi kaiken, tulee väkisinkin mieleen, että tuskinpa tuo tuosta eteneekään. Nainen unohtaa sinut löytäessään itselleen parempaa seuraa.

Vierailija
8/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa jättää sikseen, jos naista ei ole seksi kiinnostanut puoleen vuoteen (ja vieläpä uudessa suhteessa) miten luulet sen kiinnostavan jatkossakaan jos alkaisitte "virallisesti"  seurustelemaan? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nainen esittelee kavereilleen miesystävävänään, niin ollaanko silloin friend zonella vai virallisesti seurustelemassa vai jotain muuta - ap

Vierailija
10/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä voisin olla tuo nainen. Jos mies ei ehdottanut mitään, en taatusti kertonut haluavani seksiä. Jos mies taas ehdotti jotain, koin sen epämukavana ja ikävänä, ikään kuin mies ei olisi kiinnostunut minusta, vaan seksistä kanssani vain. Kun ei itse ole syttynyt seksille, sitä ei tarvitse. 

Mutta ei se silti tarkoita, etteikö siihen jollain lailla voisi edetä. Mutta miten, on jokaisen parin oma asia. En voi ruveta neuvomaankaan, kun en tiedä, miksi nainen arastelee seksiä. Ja mikä saisi hänet luottamaan, että sun kanssa se ei tarkoita, että haluat vain sitä. Teidän pitäisi edetä hitaasti, ottaa asia puheeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja siis vielä, että kuulostat ihannemieheltä mulle, kun et ole häipynyt tilanteesta!

11

Vierailija
12/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 22:30"]

Mä voisin olla tuo nainen. Jos mies ei ehdottanut mitään, en taatusti kertonut haluavani seksiä. Jos mies taas ehdotti jotain, koin sen epämukavana ja ikävänä, ikään kuin mies ei olisi kiinnostunut minusta, vaan seksistä kanssani vain. Kun ei itse ole syttynyt seksille, sitä ei tarvitse. 

Mutta ei se silti tarkoita, etteikö siihen jollain lailla voisi edetä. Mutta miten, on jokaisen parin oma asia. En voi ruveta neuvomaankaan, kun en tiedä, miksi nainen arastelee seksiä. Ja mikä saisi hänet luottamaan, että sun kanssa se ei tarkoita, että haluat vain sitä. Teidän pitäisi edetä hitaasti, ottaa asia puheeksi.

[/quote]

Ja sä seksitraumainen alapeukuttaja, selvitä traumasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas törkeää alapeukutusta seksin vaikeudesta kärsiville ihmisille. Mä todellakin toivon, että alapeukutuksenne syynä on se, että olette itse puutteessa ja jos ette nyt ole, niin varmasti joudutte senkin kokemaan ja se on teille oikein! Koska kun haluaa, joutuu äkkiä puutteeseen...

Olen ilkeä teille vain koska te olette sitä minulle.

Vierailija
14/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen yrittänyt puhua mistä on kyse, ehkä jotain huonoja kokemuksia menneisyydessä. Mutta jos baarissa pussailun yms jälkeen puolireiteen asti sen verran märkänä että tuntee farkkujen läpi niin eikö silloin ole jo jotenkin syttynyt seksille? Ja tosiaan olen yrittänyt tehdä selväksi että ensin voi tulla vain nukkumaan yhdessä jos ajatus seksistä ahdistaa. 

11 oletko päässyt eteenpäin ja miten?

 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heippa
mulla oli tuollainen tilanne.... 7kk odottelin ja odottelin että suhde kehittyisi, sitten alkoi ystävät ja työkaverit ihmettelivät että mikäs suhde se tuollainen on..... pikku hiljaa aloin minäkin avaamaan silmät. Mies vain sanoi että ei tarvitse hosua, ei oo kiire, koko elämä aikaa jne.

Vierailija
16/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etsin miehen, jolle seksi ei ollut niin tärkeää. Sittemmin sain seksihalut ja on aika hankalaa, kun en tunne seksuaalista vetovoimaa mitenkään erityisen kuumana mieheeni. Nykyään seksiä silti on, aika useinkin. Mutta siinä meni vuosia, eli mitään miehen ei kannattanut odottaa. Se oli otsellenikin yllätys, että aloin haluta. 

 

Mutta tuota märkänä reittä myöten kommenttia en tajua. Siis nainenko, omista eritteistään? Täysin epäuskottavaa. Koska jos olisi, hän olisi ollut jo sängyssä kanssasi. En ymmärrä, miksi annat itsesi kuvitella moista? Se märkyys tulee kyllä jostain muualta tai on kuviteltua. 

11

Vierailija
17/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja mitä tarkoitat, että olet yrittänyt tehdä selväksi? Sun pitää puhua niin selvästi, että nainen ymmärtää? Mieluummin ehkä ensin kysyä, kuin tuputtaa sitä, mitä sä voit, vaikka se olisi vain nukkumista. 

Luulisi, että nainen nyt sentään voi puhua aiheesta, vai arastuttaako sinua itseäsi jokin ihan hirveästi? 

11

Vierailija
18/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tytöllä saattaa olla itsetunto-ongelmia.
Saattaa siis olla niin että kiihottuu kanssasi mutta alastomuus voi olla ongelma.
Pitäisi vaan puhua.
Ei kännikään välttämättä auta. Ehkäpä tulet vähän väärälle tavalla iholle jos pakenee?

Minusta tuossa ei ole nyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin istua kunnolla puhumaan. Pointtina on siis se että kuuntelet ja hän kokisi että olet läsnä ja tahdot seksisuhteen mikä on ihan jees.

Mutta tyttösi ei välttämättä taas tahdo vielä seksiä. Entä jos hän tahtoo odottaa?

Vierailija
19/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokenut täti-ihminen neuvoo nyt vähän.

Kutsu tyttöystäväsi (tai mitä nimitystä käytätkään) kotoiso. Laita ruokaa, juomaa, sopivaa musiikkia jne. Kun pääsette viinilasillisten kanssa sohvalle asti, nosta kissa pöydälle. Ei syyttäen, ei vaatien, ei liikaa odotuksia itselläsi. Kysy neidolta, miten hän suhteenne näkee ja kokee. Ei mitään pussailua, vaan pohdintaa. Et ehkä saa suoria vastauksia, joten kerro rohkeasti, mitä itse ajattelet, että olette mielestäsi siinä vaiheessa suhdetta, että haluat syventää sitä rakastelemalla.

Ystäväsi reaktio kertoo, onko teillä yhteistä tulevaisuutta.

Vierailija
20/89 |
15.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, mulla ainakin kykenemättömyys liittyi huonoon itsetuntoon. 

11

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan yksi