Miten elää 50 eurolla 3 viikkoa?
Olen tällä hetkellä puhelinmyyjänänä (Yritän siinä sivussa opiskella omatoimisesti taitoja joilla saisi paremmin elätettyä itsensä) ja viime kuussa kävi niin huonosti kauppa, että pakollksten laskujen jälkeen minulla on enään 50 euroa jäljellä ja sillä pitäisi syödä 3 viikkoa. Sossuun taitaa olla turha mennä, koska en kuitenkaaan ole työtön, eikä siihen kyllä ylpeys antaisi periksikään, konkurssiinhan tämä maa menee jos työkykyiset nuoret alkaa elää valtion rahoilla.
Hyvä puoli on se, että olen yksinelävä mies, eikä ole perhettä jota pitäisi elättää. Olen ennenkin paastonut, joten uskoisin, että pystyn olemaan suht vaivatta syömättä 2 päivää viikosta. Lopuille viidelle päivälle pitäisi keksiä jotain syötävää. Luultavasti ostan mahdollisimman paljon halvalla perunaa ja syön sitä kuiviltaan, samoin puuroa. Väliin slloin tällöin ehkä appelsiini, että saa vähän vitaaminia.
Yritän viedä omaisuutta panttilainaamoon niin ehkä saan vielä lisää. Vinkkejä kaivataan. Mutta periksi en, anna kyllä tästä vielä noustaan!
Kommentit (3)
Osta linssejä, papuja, soijarouhetta, makaronia, perunaa, jotain halpoja kasviksia ja varsinkin juureksia (LIDL!) ja vaikka tomaattimurskaa. Niistä saa tehtyä halvalla riittoisan ja täyttävän pataruuan.
Aamuja varten osta vaikka puuroaineita, puuroa voi vääntää myös iltapalaksi tarvittaessa.
Eikö kirkolta tai jostain leipäjonosta saisi apua?
Laskujeni mukaan sinulla olisi 2,380952381 euroa käytettävissä per päivä. Sillä kyllä saa vaikka joka päivä kaupasta sen verran sapuskaa että nälkään ei kuole. Mutta onhan se tietysti pidemmän päälle aika köyhää menoa.