Lue keskustelun säännöt.
Nostin ukon pihalle. Taisin jäädä lapsettomaksi.
27.04.2013 |
Mies ei halunnutkaan lapsia, vaikka toisin oli puhuttu. Ikää on mulla jo sen verran, että aika heikkoa enää alkaa uutta miestä lapsentekomielessä etsimään. Tutustua pitäisi kunnolla ja haluta samoja asioita ja olla jotenkin yhteensopivia... Silmät auki toki, mutta aikaa on niin vähän ja vähänlaisesti on hyviä miehiäkin. Mitä mä nyt teen? Kauhea suru. Erosta selviää, mutta jos tosiaan en saa koskaan lapsia, en tiedä miten siitä selviän.
Kommentit (53)
Ap, minä lopetin aikanaan KAKSI avoliittoa, kun tajusin, ettei niistä tyypeistä ollut isäksi ja aviopuolisoksi kuitenkaan. 34-vuotiaana olin varma, ettei koskaan kolahda, ja olin henkisesti jo sinut sen kanssa, että vietän sinkkuelämää loppuikäni. Otin koiran ja ostin talon.
35-vuotiaana törmäsin mieheen, josta tiesin heti, että tämän kanssa haluan elää ja haluaisin perheen. Mies vain oli pitkässä seurustelusuhteessa, minua 7 vuotta vanhempi ja päättänyt, ettei halua lapsia. Mutta kas kas - minäkin olen hänelle se oikea, ja hän lopetti pitkäaikaisen suhteen aloittaakseen elämän kanssani, saimme ensimmäisen lapsen pari kuukautta sen jälkeen kun täytin 36 ja toisen lapsen heti täytettyäni 38. Olemme naimisissa, asumme siinä talossa, jonka olin jo hankkinut ja kaikki on hyvin. Elämä joskus yllättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 13:14"]
Ap, minä lopetin aikanaan KAKSI avoliittoa, kun tajusin, ettei niistä tyypeistä ollut isäksi ja aviopuolisoksi kuitenkaan. 34-vuotiaana olin varma, ettei koskaan kolahda, ja olin henkisesti jo sinut sen kanssa, että vietän sinkkuelämää loppuikäni. Otin koiran ja ostin talon.
35-vuotiaana törmäsin mieheen, josta tiesin heti, että tämän kanssa haluan elää ja haluaisin perheen. Mies vain oli pitkässä seurustelusuhteessa, minua 7 vuotta vanhempi ja päättänyt, ettei halua lapsia. Mutta kas kas - minäkin olen hänelle se oikea, ja hän lopetti pitkäaikaisen suhteen aloittaakseen elämän kanssani, saimme ensimmäisen lapsen pari kuukautta sen jälkeen kun täytin 36 ja toisen lapsen heti täytettyäni 38. Olemme naimisissa, asumme siinä talossa, jonka olin jo hankkinut ja kaikki on hyvin. Elämä joskus yllättää.
[/quote]
Kehuskelet sillä että pöllit toisen miehen ja olit kolmas pyörä. Hienoa, kyllä kannattaakin keulia.
Nyt taas on sitten kelkka tämän keskustelun seurauksena kääntynyt: Mietin jälleen hedelmöityshoitoja, vaikka olin muka kuopannut koko ajatuksen...
-ap
entä jos otat äijän takaisin ja lopetat ehkäisyn? jos käytätte kortsuja pistelet niihin nuppineulalla reikiä ym. ja kun olet paksuna ilmoitat vaan asian olevan näin,vaihtoehdot ovat ota tai jätä.
näin mulle tehtiin,muija oli lopettanut pillerit ja kun oli paksuna ilmoitti asiasta,nyt meillä on sitten hieno pieni poika ja edelleen vitun kiukkuinen hapan akka,ei lapsen saanti muuttanut sen puolelta mitään.
43: Mä luulen että sillä miehellä olisi mielipide kanssa tästä mun takasinottamisesta :) Ei oo tulossa. Enkä ole ottamassa. Enkä ole pistelemässä reikiä kyllä mihinkään. Pahoittelut sulle. Itse vaikutat kypsältä ja miellyttävältä ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusimmassa vauva-lehdessä oli juttu naisesta joka hommasi lapsen yksin, lueppa:)
Vaikka saisitkin joskus lapsen onnellisessa parisuhteessa, se onni ei välttämättä kuitenkaan kestä loppuelämää. Tiedän kokemuksesta. Nyt olen yksin kolmen lapsen kanssa ja onnellisempi en voisi olla. Yhtään lasta en kadu. Miestä ehkä joo.. Tarkoitan vain sitä, että lapsen voit hyvin hankkia yksinkin. Olen varma että sitä et tule ikinä katumaan. Miehen voit löytää myöhemminkin. Voi käydä niinkin että et miestä sen jälkeen kaipaakaan. Lapset on parasta mitä minulle on ikinä "sattunut". Tsemppiä mitä ikinä päätätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan täysipäinen mies ei ryhdy tuossa iässä isäksi. No jollet puumaksi ryhdy.... tai hanki sellaista joka ei ole täysipäinen.
Itsenäi kuvottaa ajatus liki nelikymppisistä vanhemmista. tai jopa yli nelikymppisistä
47: Niin siis anteeksi missä iässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaatko sanoa, mikä sinussa on sitten niin erikoista, ettei miehet kiinnostu sinusta seurustelumielessä?
Kysyn tämän vain siksi, että kenties omassa viestinnässäsi on jotain, joka viestittää että älä lähesty minua seurustelumielessä. Että kenties se viestintä karkoittaa.
Jos olet vajaa nelikymppinen, niin enpä usko että sinun on biologisesti myöhäistä tavata Elämäsi Mies ja perustaa perhe. Se, että haluat koko paketin, on täysin ymmärrettävää. Toki lapsen saaminen yksin on ihan yhtä ymmärrettävää. Eihän au-vanhemmat tänä päivänä ole mitenkään harvinaisia. Taitaa olla paljon harvinaisempaa, että lapsella on ns. ehjä perhe, eli biologiset vanhemmat edelleen saman katon alla elämässä yhdessä.
Rakkaus saattaa yllättää milloin tahansa. Minä olen ollut sinkku vuosia ja taas vuosia. Olen kuitenkin yrittänyt aktiivisesti pariutua, toisin sanoen laatinut aika ajoin profiilin nettideittisivuille. Mutta aina kaikki kumppaniehdokkaat olivat minulle vääriä. Sitten luovuin jo toivosta, ajattelin että olkoon koko homma, ollaan sitten yksin. Niin eikös sitten tullut vastaan ihana mies, joka vei heti jalat alta ja jonka kanssa nyt reilun vuoden seurustelun jälkeen ollaan suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta. Minä, ikisinkku, asumaan yhteen miehen kanssa, voi hyvänen aika.
Että häntä pystyyn, ei voi koskaan tietää mitä annettavaa elämällä on.
Erosin lapseni isästä ja tein toisen lapsen fuckbuddyni kanssa. En pakottanut häntä mihinkään vaan hän halusi itse että muutan hänen luokseen ja hän tunnusti lapsen omasta tahdostaan. Edelleen olemme yhdessä vaikka ei tämä helppoa ole ollut. Ehkä olisi kannattanut jäädä lasten kanssa kolmistaan...
Mutta pointtina siis on että ei siihen isähahmoa tarvita sen jälkeen kun on siemenet sisässä *hyi kun rumasti sanottu* ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
49: Kyllä mua miehet lähestyy seurustelumielessäkin, mutta en ole kiinnostunut niistä miehistä. Monet tuntuvat olevan sellaisia nörttityylisiä, joilla on erittäin vähän kokemusta naisista yleensäkin. Toinen porukka on sitten selkeästi itsensä kanssa hukassa olevat joko päihde- tai mielenterveysongelmaiset. Ja sitten kolmas jengi nämä kummalliset metroseksuaalit miehet, joiden kanssa voisin hyvinkin olla kaveri (kuten myös ryhmän 1 miesten kanssa), mutta en vaan pysty seurustelemaan miehen kanssa joka on erittäin kiinnostunut itsensä laittamisesta. Tämän jälkeen kai sitten onkin vähän vaikeaa sanoa, etten ole nirso? Mutta mielestäni en ole. Haluan aikuisen miehen, jolla on homma hanskassa. Ulkonäöllä ei niin väliä, eikä tuloillakaan, eikä millään pinnallisella. Kunhan mies vaan itse voi hyvin ja on fiksu ja osaa huolehtia muistakin kuin itsestään.
Mussa erikoista ei ole ulkonäkö, ei kumpaankaan suuntaan ihan tavalliselta näytän. Erikoista on se, että olen aika lailla verbaalinen ihminen ja hämmennän monia miehiä sanavalmiudellani. Tarvitsen vertaiseni kumppanin, jonka kanssa pystyy heittämään samalla tasolla läppää. Ja sitten omat rikkinäiset kohtani mussakin on, kuten meissä kaikissa. Mutta ystävällinen olen kuitenkin aina kaikille ja hymyilen ja nauran paljon. Ei sitä oikein voi selittää minkälainen ihminen on, mutta tiedän hyvin, etten ole jokaisen miehen mieleen. Flirttailussa varmaankin olisi oppimista. Tai no, sekin riippuu päivästä. Olen ehkä huono siinä, etten koskaan yritä tehdä vaikutusta kehenkään vaan olen ihan reippaasti oma itseni. Musta ehkä puuttuu se "hurmausvaihde" kokonaan. Jos en kelpaa sellaisena kuin olen, saa olla.
Mua on koko päivän nyt naurattanut se hassu visuaalinen mielikuva, jossa seison järven rannalla, ja mulla on pitkä häntä pystyssä ja heittelen niitä verkkoja veteen, kuten te kaikki ihanat olette mua neuvoneet :) Ehkäpä tässäkin on jonkinlainen vastaus siihen, miksi mun on vähän vaikeaa löytää miestä, mulla taitaa olla vähän outo huumorintaju.
Taas kiitän teitä kaikkia, jotka olette kirjoittaneet niin ihania ja kannustavia viestejä!
-ap
50: Tuo voi olla ihan hyvä ratkaisu monille, mutta mulle tuo ei sovi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 23:51"]
Haluan aikuisen miehen, jolla on homma hanskassa. Ulkonäöllä ei niin väliä, eikä tuloillakaan, eikä millään pinnallisella. Kunhan mies vaan itse voi hyvin ja on fiksu ja osaa huolehtia muistakin kuin itsestään. ...
...
...Tarvitsen vertaiseni kumppanin, jonka kanssa pystyy heittämään samalla tasolla läppää.
...
...mulla taitaa olla vähän outo huumorintaju.
[/quote]
Ei sinulla minun mielestäni ole yhtään outo huumorintaju. Tai sitten minullakin on =)
Niin etpä sinä kauhean isoja vaatimuksia tunnu miehelle asettavan. Tiedän, miltä sinusta tuntuu, kun itsekin olin sinkku hyvin kauan. Vain vääriä tyyppejä tuli vastaan, tosiaan nörttejä ja ongelmaisia. Minulle ei sattunut noita metroseksuaaleja kylläkään. No pari perusperttiä minulle tuli vastaan, mutta niidenkin kanssa suhteessa tuli stoppi vastaan.
Tuntui, että en ikinä löydä minulle sopivaa miestä. Kunnes kävin keskustelun itseni kanssa. Minulla on ollut nuoruudessani suhde, joka oli mielestäni täydellinen. Minä siis etsin nytkin ihmistä ja suhdetta, joka olisi samanlainen kuin tuo ihannesuhteeni (joka päättyi toisen halusta, ei minun). Kun tajusin tämän, alkoi suhderintamallakin myötätuuli puhaltaa.
Etsitkö sinäkin kenties vastinetta sille miehelle, jonka kanssa tuli ero sen takia ettei hän halunnut lasta? Voi olla, että joudut etsimään TODELLA pitkään. Johtuen juuri siitä, ettet ole päässyt vielä yli hänestä. Meinaan vaan että jos suhteenne päättymisestä on yli vuosi, eikä sinua ole kiinnostanut antautua suhteeseen kenenkään kanssa. On tietysti hyvä, että edellisen suhteen tilanne on rauhoittunut ja suhteesta on päässyt yli ennen kuin aloittaa uuden.
Jos taas tilanne on sellainen, ettei sopivia ehdokkaita ole tullut vastaan ollenkaan, niin silloinhan otos on liian pieni. Ei muuta kuin tosiaan ilmoitus suomi24:een ja treffailemaan aktiivisesti. Voihan treffikumppaneita löytää tietty muualtakin, mutta silloin pitää olla aktiivinen seura- ja iltaelämä.
Tietysti jos jo eka treffeillä on tarkoitus tarkistaa, onko miehestä aviomieheksi ja isäksi, niin silloinhan itsestä paistaa jo tietty epätoivo. Kerran julkistettiin joku tutkimus, jossa katottiin että miten valmistautumalla nainen saa todennäköisimmin tyydyttävää seksiä. Tulos oli, että laittamalla juhla-alusasun ja lähtemällä "metsälle" tosimielessä, tulos jää laihaksi. Mutta jos vaatteiden alla on hirveät mummosloggit niin flaksi käy melko varmasti... Kaikki on kiinni siitä mitä itse viestii ulospäin. Sloggit jalassa sitä ei ole epätoivoinen, vaan enempi että "ei nyt", ja miehiähän ei sytytä mikään niin hyvin kuin kilpailu tai haaste. Minulle on itse asiassa kaksikin eri miestä sanonut että "sinussa oli vähän enempi haastetta", ja kumpikin rakastui kovasti tai on ainakin väittänyt rakastuneensa. Jälkimmäisen näistä kanssa seurustelen nykyään, ja on ihana mies... Ja tuli elämääni silloin kun elämässäni ei oikein olisi ollut tilaa koko miehelle. Silloin kun suhtauduin kaikkein välinpitämättömimmin.
Minullakin oli joskus sama tilanne. Olen silti vielä suhteellisen nuori, vaikka pientä ikäkriisiä alkaakin olemaan. Olen halunnut saada lapsia jo monta vuotta, joten tuntui että kuluva aika oli vaan ajanhukkaa. Puhuttiin silloisen poikaystäväni kanssa perheen perustamisesta ja muutosta. Kun ero tuli, niin olin eniten surullinen näistä haaveista, joista yhdessä haaveiltiin. Loppujen lopuksi se taisin olla vain minä, joka niistä haaveili ja hän vaan puhui, mitä halusin kuulla.
Näin vuosia myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että voi kamala, jos olisin hankkinut lapsia sen sontiaisen kanssa! Olisin nyt yltä päältä ongelmissa koko loppuelämäni. Vaikka aikaa kului ja kului, niin nyt olen onnellisesti naimissa ja vihdoinkin raskaana :)
Ehkä se vielä muuttaa mielensä...? Ottaisitko miehen vielä takaisin, jos mieli lasten suhteen muuttuisi? Älä vielä vaivu epätoivoon. Tsemppiä sulle!
Mahtoi olla epäsopusuhtainen pari. Vaimo amatsoni ja mies pikkuruinen kukkakeppi.
Kurja kuulla! Ehkä ero saa mielen muuttumaan miehellä. Tsemppiä sinulle!
Ihania vastauksia teillä, kiitokset kaikille. Olen eilen illalla ja tänään aamulla miettinyt paljon, että mikähän mussa on sellaista, että noi parisuhteet vaan ei kestä. Ja ennen kaikkea sitä, että miksi mun sinkkuelämä on aina ollut tällaista kuin se nytkin on: Istun yksin tylsistyneenä kotona. Yritän kyllä kovasti tavata uusia ihmisiä, ja olen yrittänyt keksiä sellaisia harrastuksiakin, joissa se olisi mahdollista. Taidan kuitenkin vielä ikävöidä eksääni ja surra eroa jossain määrin. Lisäksi luulen, että se että mun pitää/saan tavata töissäni niin paljon ihmisiä joka päivä jotenkin aiheuttaa sen, että vapaa-ajalla haluankin olla aika rauhassa enkä jaksa koko ajan olla niin sosiaalinen. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, ehkä se oikea vielä osuu kohdalle. Sen varaan en kuitenkaan laskisi, että se enää tapahtuu sellaisena aikana kun lapsen saanti on biologisesti mahdollista.
Väestöliittoonko sitten pitäisi ottaa yhteyttä, jos hedelmöityshoitoja miettii? Minkälainen prosessi se on? Saako sieltä keskustelutukea myös mietintävaiheeseen?
-Ap