Nostin ukon pihalle. Taisin jäädä lapsettomaksi.

Ap:lle ja 23:n lisäksi: jos kestät ap:) Säästä itsesi:)

Häntä pystyyn ja verkkoja vesille. Minä oli jonkinlainen ikisinkku. Ei mullakaan ollut mitään kriteerilistaa, vaan vaatimuksena vain se tunne, että toisen kanssa on kuin kotonaan ja synkkaa hyvin ja sykäyttää sydänalasta. Takana oli yksi aiemmin kariutunut suhde. Sitten kun ryhdyin oikeen sosiaaliseksi ja aloin myös vähän pörrätä oikeanlaisissa kapakoissa, joissa käydään viihtymässä ja parilla oluella eikä otsa hiessä etsimässä seuraa ja näyttämässä hyvältä, niin sattumalta tapasin sitten sen miehen, jonka kanssa synkkasi ja juttu luisti.

Olin 33 kun alettiin seurustella. Itse en ollut koskaan haaveillut lapsista, mutta mies tiesi haluavansa perheellistyä jossain vaiheessa. Esikoista alettiin puolivahingossa odottamaan vuoden kuluttua ja olin siis 35 kun hän syntyi. Nyt 37-vuotiaana meillä on kaksi lasta, nuorempi syntyi keväällä. Olen onnellinen ja lapset ovat antaneet paljon, vaikken ollut osannut niitä aiemmin kaivata. 

Elämässä asiat siis voivat tapahtua äkkiäkin ja nopeassa aikataulussa. Yksi ystäväni tapasi miehensä 40-vuotiaana ja päättivät muutaman kuukauden sisällä jo edetä lapsenyritysasteelle, koska se kummallekin sopi. Saivat lapsen vielä ennen naisen 41-vuotissynttäreitä. Älä menetä toivoasi!

Kiitos 27! -ap

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat solmineet avioliiton järki- tai hyötysyistä ja nopeasti. Ehkä sinun kannattaisi harkita sitä vaihtoehtoa, kun mietit tulevaisuudensuunnitelmiasi. Jos todella haluaisit lapsen, tee se selväksi heti alussa äläkä edes aloita mitään suhdetta, jos mies on sitä mieltä, ettei oikein tiedä, haluaako ja millä aikataululla.

29: Tuo on erittäin hyvä pointti. Olin 27 kun tapasin edellisen mieheni ja tämä keskustelu käytiin kun olimme seurustelleet noin kuukauden. Ikävä kyllä, hän muutti mielensä. Luulen, että hänestä vielä kuitenkin tulee isä, mutta jonkun toisen lapsille. Hän ei vain halunnut niitä minun kanssani. Deittiprofiilissani on valittuna vaihtoehto "haluan lapsia", enkä edes vastaa miehille, jotka eivät ole valinneet samoin. Itselleni järkiavioliitto ei ole vaihtoehto. Mielummin teen kuitenkin lapset sitten vaikka yksin.

-ap

Mä erosin miehestä samasta syystä 1,5v sitten, Olen nyt 30v. Ex ei halunnut lapsia. Tapasin vuosi eron jälkeen 40 vuotiaan lapsettoman miehen ja rakastuimme. Suhde on edennyt nopeasti ja mies olisi valmis isäksi vaikka heti. Itse haluan ensin naimisiin ja olemme seurustelleet vasta puoli vuotta. Eli kun rakkaus osuu kohdalle, se on menoa sitten. Ja tässä iässä suhteet etenee nopeemmin ku molemmat tietää jo mitä haluaa. Etsimme jo yhteistä asuntoa ja olemme todella tiiviisti olleet yhdessä aslusta saakka. Älä luovuta vaan positiivisin mielin kohti kesää ;)

31: Kiitos! Enpä olisi uskonut, että av-palstalla voi tulla hyvä mieli:) Ihanan kannustavia kommentteja teillä. Onko sulle ollut yleensäkin tyypillistä löytää nopeasti eron jälkeen uusi suhde? Mä olen aina ollut suhteiden välissä sinkkuna vuosikaudet.

-ap

On muuten totta, että kun ikää tulee lisää suhteet etenee usein nopeammin. Kai se johtuu elämänkokemuksesta ja siitä, että jo tarkemmin tietää minkälainen itse on ja mitä haluaa ja mitä ei halua. Nuorempana epäröintiin kuluu kauemmin aikaa.

Varmaan joku tähän nyt sanoo, että lastenteon takia kiirehditään, mutta tämä kyllä pätee aika moniin vapaaehtoisesti lapsettomiinkin. Iän myötä suhteet etenee nopeammin ja yhteen muutetaan nopeammin kuin nuorempana olisi tehty jne

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 23:18"]

31: Kiitos! Enpä olisi uskonut, että av-palstalla voi tulla hyvä mieli:) Ihanan kannustavia kommentteja teillä. Onko sulle ollut yleensäkin tyypillistä löytää nopeasti eron jälkeen uusi suhde? Mä olen aina ollut suhteiden välissä sinkkuna vuosikaudet.

-ap

[/quote]

Minulla on takana kaksi pidempää suhdetta ja niiden välissä ei ollut montaa kuukautta väliä. Tuo vuosi sinkkuna on ollut siis pisin aika yksin nyt aikuisena. En mitenkään etsinyt väkisin miestä mutta kävin kyllä paljon ulkona ja treffeillä mutta en tosi tarkoituksella etsinyt. Surin eron rauhassa loppuun ja pidin hauskaa. Vasta kun tunsin, että olin päässyt erosta kokonaan yli, tapasin sitten nykyisen mieheni. Olen aika sosiaalinen ja helposti lähestyttävä. Mutta en tehnyt itse alotteita vaan miehet tulivat juttelemaan baareissa jne. Treffeillä kerroin aina eroni syyn rehellisesti ja kerroin myös haluavani lapsia tuleaisuudessa. Ei se koskaan säikäyttänyt miestä vaan päinvastoin kaikilla oli samanlaisia tulevaisuuden haaveita. Kuten useimmilla yli 30 vuotiailla miehillä. Peruspositiivinen asenne varmaankin näkyy ulospäin ja en koskaan ajatellut että jäisin ilman miestä ja perhettä erotessani exästäni.

31/34: Kadehdittavaa. Mä olen erilainen. Pisimmillään olen ollut sinkkuna nelisen vuotta putkeen. Siksi nyt onkin niin toivoton olo. Mulle sopivia miehiä on todella vähän. Tai toisinpäin: Mä olen sellainen, josta harva tykkää. Tai no, moni tykkää, mutta ei seurustelumielessä.

Itse koen, että nainen ei eläissään tee yhtä tärkeää päätöstä, kuin isän valinta lapsilleen. Jos hyvää ei ole saatavilla, sitten yksin. Kaikissa kuivissa järkiliitoissa, nopeasti edenneissä sutinoissa ja jo lähtökohtaisesti väärissä suhteissa on perin hyvät mahdollisuudet siihen, että lapsen asioissa tapellaan, ollaan eri mieltä, kostetaan mielipahaa lapsen kautta, kiistellään huoltajuuksista jne.

Olen siis se, joka oli tehnyt lapsen yksin 37-vuotiaana, nyt 38. Yksinhuoltajana oleminen sellaisessa tilanteessa, jossa hyvää luotettavaa parisuhdetta ei ole löytynyt, on mielestäni ihan järkiratkaisu. Lähipiiri tukee kyllä, jos on normaali. Itse saan hoitotukea vanhemmiltani ja kaupungin perhetyöntekijältä (=lastenhoitaja), joka käy viikottain pari tuntia. Äitiyslomalla ollessa en ole juurikaan edes tarvinnut apua, sillä vauvaa voi ottaa mukaan lähes mihin vaan ja oman lapsen kanssa on kiva olla. Enemmän sitten tarvitsee apua kun palaa töihin ja tulee äkkisairastumisia ja sen sellaista.

Kukaan ei ole sanonut sanallakaan mitään negatiivista minulle vaan kaikki ovat olleet tosi mukavia ja tukeneet. Itselleni kävi niin, että vauvasta tuli lopulta työpaikkaa myöten tosi odotettu ja kyselty.

Lapsella ei ole isää. Tanskassa asuva luovuttaja on. Jos lapsi haluaa 18-vuottta täytettyään tietää luovuttajan henkilllisyyden, saa hän tiedon ja voi itse etsiä hänet. Tilastotietojen mukaan tosi harva näin alkunsa saaneista lapsista ottaa yhteyttä luovuttajaan. Hän ei kuitenkaan ole mikään isä, eikä lapsi kaipaa samallatavalla sellaista, jota ei koskaan ole ollut, kuin esim jos isä on ja on häipynyt kuvioista. Ikäänkuin sama tilanne, jos isä olisi kuollut ennen syntymää. Perhe on äiti ja mahdolliset sisarukset, kenties jossain vaiheessa uusi mies. Tasapainoisia onnellisia lapsia näistä on tutkimusten mukaan tullut, eikä nykyisin juuri kukaan ihmettele sitä jos jonkun perheessä on vain toinen vanhempi. 

Itse tekisin ehkä sinuna niin, että miettisin tätäkin vaihtoehtoa ja pitäisin sen mielessä. Jatkaisin treffailua ja pitäisin mielessä jonkin takarajan. Se kannattaa kuitenkin oikeasti muistaa, että naisen hedelmällisyys valitettavasti laskee selkeästi 35 vuoden jälkeen. Raskaaksi tullaan kyllä iäkkäinäkin, mutta se maksaa.

Itse koin että tämä oli ainoa taa itselleni. Mitään baarityyppistä ratkaisua ei harkinnut hetkeäkään. Luovuttajat on kuitenkin terveystestattu ja on täysin varmaa, etteivät he voi tula vaatimaan isyyyttä jälkeenpäin. Itsellisille naisille valtio ei korvaa hedelmöityshoitoja, joten ne nyt maksavat. Muutamista tuhansista puhutaan. Voin kuitenkin kertoa, että sitä rahaa ei todellakaan mieti sen jälkeen, sillä se on elämäsi paras sijoitus, jos tähän lopulta päädyt harkiten. Lapsettomaksi ei tarvitse nykyään jäädä, eikä isä-äiti-lapsi kuvio ole ainoa mahdollinen. Tiesitkös muuten, että ydinperheeksi lasketaan myös yksi vanhempi ja lapsi :)

Kovasti tsemppiä!

17

Ap, oletkin saanut jo paljon hyviä vastauksia.

Oma tarinani: Erosin kolmekymppisenä pitkästä avoliitosta, jossa oli ollut tarkoitus mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Mies oli tosin sellainen, että en tiedä, koska näiden eteen olisi todella tapahtunut mitään konkreettista. (Pitää paikkansa, mitä monet sanovat, että on paljon miehiä, jotka eivät koskaan koe olevansa "valmiita", ja jotka tarvitsevat vähän potkua persukselle). Ero oli tuskallinen ja kävin todella syvissä vesissä. Vaikka en ollut vielä ikäloppu, pelkäsin myös lapsettomuutta, sillä epäilin, löytäisinkö helposti enää hyvää uutta miestä. Nuorena pariuduin helposti, mutta pitkän suhteen jälkeen mietin, "osaisinko" enää. Lisäksi halusin useampia kuin yhden lapsen.

Kävin baareissa, joista oli helppo löytää lyhytaikaista seuraa, mutta hyväksi parisuhteen etsimispaikaksi en niitä kokenut. Yritin sitten vain nauttia elämästä ja sinkkuudesta ystävieni kanssa sellaisena kuin se oli. Nettitreffipalstalla sain paljon vastauksia, mutta aika vähän sellaisia, jotka olisivat herättäneet kiinnostusta. Parin kanssa kävin katastrofiksi osoittautuneilla treffeillä ja aloin jo menettää toivoani. Loppujen lopuksi tarvittiin kuitenkin vain se yksi hyvä, joka heti alusta asti herätti tunteen, että tässä se on.

Erosta oli kulunut alle vuosi, kun hänet löysin, ja monessa mielessä olin vielä edellisestä suhteesta haavoilla, mutta kertaakaan en ole katunut sitä, että suhteeseen lähdin. On ihanaa, että miehelläkin on elämänkokemusta ja ymmärtäväinen luonne. Myös meillä keskustelu siitä, millä aikaikkunalla lapsia aletaan hankkia, jos kaikki menee hyvin ja suhde kestää, käytiin (miehen aloitteesta!) jo aivan muutamien treffien jälkeen. Mielestäni se on tässä iässä luontevaa ja kannustan siihen ehdottomasti. En siis tarkoita mitään tenttausta "koska tehdään lapsia??" vaan periaatteellista keskustelua siitä, mitä kumpikin haluaa. Mieheni halusi myös lapsia melko pian ja loppujen lopuksi olin raskaana alle vuosi tapaamisesta. Ikäni puolesta olisimme kyllä ehtineet kauankin odotella, mutta suhteemme eteni niin, ettei tuntunut olevan mitään syytä odottaa. Lisäksi toivomme tosiaan vielä useampia lapsia.

Sanoisin, että jos olet noin 35-vuotias, niin voisit vielä yrittää löytää sen miehen. Luota siihen, että vaikka olet "erikoinen" persoona, niin myös miesten joukosta sellaisia löytyy :) Jos taas olet jo hyvin lähellä neljääkymppiä, harkitsisin tuota hedelmöityshoitovaihtoehtoa. Itse en tunne yksin lasta hankkineita, mutta jos tukiverkosto on olemassa, en näe sitä huonona vaihtoehtona.

up