Te, jotka tiesitte miehestä jo heti alkuun
että on potentiaalinen elämänkumppani, miten saitte pidettyä suunne kiinni tarpeeksi kauan ettette vaikuttaneet liian innokkailta ?
Kommentit (32)
Mä olin 20 v. Sain ollakin innokas. Mulla menojalka vipatti, se sai miehen juoksemaan perässä. Ei oltu seurusteltu kuin pari kk, kun möläytin miehelle haluavani lapsen hänen kanssaan. Nyt olen melkein 40 v. ja edelleen saman miehen kanssa.
Nyt vinkkejä, löysin täydellisen miehen ja se ajattelee että meikäläinen oli huippulöytö! ei vois paremmin mennä ;-)
en pitänyt! sanoin sen ensitreffien päätteeksi. mies oli samaa mieltä, eli ei lähtenyt karkuun :) saatiin olla yhdessä innokkaita, ja oltiinkin.
niin siis en pitänyt suutani kiinni :)
Se oli niin oikea, ettei tarvinnut pitää suuta kiinni ja pelata mitään pelejä. Tiedettiin kumpikin että tässä se nyt on, ja voitiin puhua siitäkin asiasta heti.
Mekin oltiin niin nuoria ja rakastuneita, ettei kumpikaan jarrutellut...
Mies sanoi lähes heti rakastavansa minua ja minä vastasin rakastavani häntä :-)))
Yhdessä ollaan oltu kohta 30 vuotta.
Mikä kiire sinulla on? Jos on Se Oikea sinulle, mihin se siitä lähtisi. Ja lähtee kuitenkin jos pakottamalla yrität pitää hänet.
No, vaikka me jo alusta asti kumpikin oltiin aika varmoja, edettiin kaikessa rauhassa kun oltiin aika nuoria (19 v kumpikin). Yhteen muutettiin 2 v seurustelun jälken, naimisiin mentiin 7 v jälkeen ja lapsi syntyi 9 v jälkeen :) Mitä sitä hötkyilemään, kun aina on ollut hyvä siinä tilanteessa mikä oli. (No, myönnetään, saatoin välillä vähän kiirehtiä miestä...)
No tapasin tän potentiaalisen kumppanin kuukausi sitten. Kerran olen puhunut sille että millasena näkee tulevaisuuden. Ahdistui, vaikka on mua vanhempi ja iteki reilusti parikymppinen olen.
Ei tässä auta ku olla tosi kärsivällinen ja toivoa parasta.
Ite vielä haluisin esikoiseni ennenku täytän 25v... mutta noo. katotaan nyt vielä kärsivällisesti, ihana mies niin yritän olla hiljaa ettei ahdistu ja juokse karkuun. On tässä muutama vuosi vielä aikaakin ennenku olen 25v, eikä sekään nyt mikään ehdoton asia tietenkään ole, tiedän vaan että mun tulee olemaan vaikea saada lapsia ja haluisin niitä monta, siksi pitäs alottaa "ajoissa".
Meillä lähti ihan vain kaveripohjalta, ja huomattiin että tuon kanssahan on mukava olla ilman mitään paineita että tarvitsisi mitään esittää, kaikesta pystyi juttelemaan. Siitä se ajatus sitten lähti, että tuon kanssa tullaan olemaan yhdessä niin kauan kuin vain suodaan.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:38"]
No tapasin tän potentiaalisen kumppanin kuukausi sitten. Kerran olen puhunut sille että millasena näkee tulevaisuuden. Ahdistui, vaikka on mua vanhempi ja iteki reilusti parikymppinen olen.
Ei tässä auta ku olla tosi kärsivällinen ja toivoa parasta.
Ite vielä haluisin esikoiseni ennenku täytän 25v... mutta noo. katotaan nyt vielä kärsivällisesti, ihana mies niin yritän olla hiljaa ettei ahdistu ja juokse karkuun. On tässä muutama vuosi vielä aikaakin ennenku olen 25v, eikä sekään nyt mikään ehdoton asia tietenkään ole, tiedän vaan että mun tulee olemaan vaikea saada lapsia ja haluisin niitä monta, siksi pitäs alottaa "ajoissa".
[/quote
Ei ihme että mies ahdistui. Olette "tunteneet" kuukauden?! Et voi kuukaudessa sanoa tuntevasi miestä vielä hyvin. Se on vasta tutustumista. Kannattaa varmaan ensin asua yhdessä ennen kuin edes harkitsee lapsen tekoa.
Jos hän on Se oikea ei pitäisi olla pelkoa, että luikkii pakoon, vaikka heti ilmoittaisit, että mietit jo tulevaisuutta yhdessä. Toki Sillä oikealla voi olla myös sitoutumisongelma, mutta sitäkin pystyy yhdessä käsittelemään, jos hän on valmis. Me ilmoitimme jo hyvin varhaisessa vaiheessa toisillemme, että tämä juttumme tuntuu hyvältä ja pian aloimme reilusti puhumaan myös yhteisistä tulevaisuudenhaaveista. Molemmat tunsivat vain jonkinlaisen rauhan(?) sisimmässään ja kaikki pelailu sai jäädä. Mikään ei ole parempaa, kuin kysyä suoraan ja saada suora vastaus. Monen vuoden jälkeenkin jaksan innostua siitä, kuinka mutkatonta ja hauskaa oikean ihmisen kanssa on olla. Voihan se olla, että meillekin ero joskus tulee, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu mahdottomalta ja on hankala, että löytäisin maailmasta toisen noin täydellisen.
Toivottavasti olet löytänyt nyt omasi! :)
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:41"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:38"]
No tapasin tän potentiaalisen kumppanin kuukausi sitten. Kerran olen puhunut sille että millasena näkee tulevaisuuden. Ahdistui, vaikka on mua vanhempi ja iteki reilusti parikymppinen olen.
Ei tässä auta ku olla tosi kärsivällinen ja toivoa parasta.
Ite vielä haluisin esikoiseni ennenku täytän 25v... mutta noo. katotaan nyt vielä kärsivällisesti, ihana mies niin yritän olla hiljaa ettei ahdistu ja juokse karkuun. On tässä muutama vuosi vielä aikaakin ennenku olen 25v, eikä sekään nyt mikään ehdoton asia tietenkään ole, tiedän vaan että mun tulee olemaan vaikea saada lapsia ja haluisin niitä monta, siksi pitäs alottaa "ajoissa".
[/quote
Ei ihme että mies ahdistui. Olette "tunteneet" kuukauden?! Et voi kuukaudessa sanoa tuntevasi miestä vielä hyvin. Se on vasta tutustumista. Kannattaa varmaan ensin asua yhdessä ennen kuin edes harkitsee lapsen tekoa.
[/quote]
En sanonut tuntevani miestä hyvin.
Ja muutama aiempi totesi jo ensitreffeillä näemmä päätä pahkaa rkastuneensa toisiinsa...
Saa kai tulevaisuudesta puhua yleisellä tasolla, lapsista tai muusta en ole vihjannutkaan. TUo ainoa kysymys minkä miehelle olen esittänyt on että tuntuuko hänestä että meistä voisi tulla jotain joskus. Noh näemmä ei ainakaan vielä voi hänestä. Asioista on silti hyvä jutella.
Mutta tiedän että hän olisi minulle se oikea. Joten toivon parasta.
Minun ja avopuolisoni seurustelu eteni aika vauhdilla. Kävimme tapaamistamme seuraavalla viikolla 4 kertaa treffeillä viikon aikana. Olimme jatkuvasti yhdessä kun vaan miehellä ei ollut työmatkoja. Mies alkoi puhua kuukauden seurustelun jälkeen yhteenmuutosta ja aloimme etsiä asuntoa n.4kk seurusteltuamme. Ostimme talon puolivuotta seurusteltuamme ja muutimme siis yhteen. Kosinta tuli oltuamme 8kk yhdessä. Häät on ensi kesänä (alle 2v tapaamisemme jälkeen) jonka jälkeen jätämme ehkäisyn pois.
Olen jo 30v ja mies 40v joten ei tässä kauaa olisi voinut odotellakkaan perhehaaveemme kanssa. Ja tässä iässä jo tietää mitä haluaa eikä tarvitse pelailla mitään pelejä.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:41"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:38"]
No tapasin tän potentiaalisen kumppanin kuukausi sitten. Kerran olen puhunut sille että millasena näkee tulevaisuuden. Ahdistui, vaikka on mua vanhempi ja iteki reilusti parikymppinen olen.
Ei tässä auta ku olla tosi kärsivällinen ja toivoa parasta.
Ite vielä haluisin esikoiseni ennenku täytän 25v... mutta noo. katotaan nyt vielä kärsivällisesti, ihana mies niin yritän olla hiljaa ettei ahdistu ja juokse karkuun. On tässä muutama vuosi vielä aikaakin ennenku olen 25v, eikä sekään nyt mikään ehdoton asia tietenkään ole, tiedän vaan että mun tulee olemaan vaikea saada lapsia ja haluisin niitä monta, siksi pitäs alottaa "ajoissa".
[/quote
Ei ihme että mies ahdistui. Olette "tunteneet" kuukauden?! Et voi kuukaudessa sanoa tuntevasi miestä vielä hyvin. Se on vasta tutustumista. Kannattaa varmaan ensin asua yhdessä ennen kuin edes harkitsee lapsen tekoa.
[/quote]
En sanonut tuntevani miestä hyvin.
Ja muutama aiempi totesi jo ensitreffeillä näemmä päätä pahkaa rkastuneensa toisiinsa...
Saa kai tulevaisuudesta puhua yleisellä tasolla, lapsista tai muusta en ole vihjannutkaan. TUo ainoa kysymys minkä miehelle olen esittänyt on että tuntuuko hänestä että meistä voisi tulla jotain joskus. Noh näemmä ei ainakaan vielä voi hänestä. Asioista on silti hyvä jutella.
Mutta tiedän että hän olisi minulle se oikea. Joten toivon parasta.
[/quote]
Miten voit sitten olla niin varma että hän on se oikea jos et edes tunne häntä hyvin?
Mä luulen, että sun vaan kannattaa avata suusi. Sillä vaikka hän olisi sinun mielestäsi kuinka potentiaalinen kumppani tahansa, tunne ei välttämättä ole molemminpuoleinen.
Ihan oikeasti, Se Oikea ei karkaa sillä että kerrot heti alkuun mitä haluat elämältäsi. Jos kaveri ei kestä sitä, hän olisi häipynyt sitten myöhemmin jos ei aiemmin.
Itsellä ei enää ole perheen perustaminen ykkösasiana, vaikka vielä tuota perhekokoa ei olekaan lukkoon lyöty. Mutta pistin heti eka treffien jälkeen kotimatkalla miehelle viestin, että kiitos ja olet ihana.
Sitten käytiin sähköpostikirjeenvaihtoa siitä aiheesta, että mä en jaksa ruveta pelaamaan ja olen sen verran nähnyt maailmaa että tajuan kyllä jos joku helmi tulee eteen. Kortit pöydälle ja ota tai jätä.
Ja se otti :)
AP, yritä kuitenkin erottaa vauvakuumeesi (tai miksi noita "aikarajoja" nyt kutsutaankaan) ja ihastumisen tunteet toisistaan. Etsitkö itsellesi miestä loppuelämäksi vai pelkkää isää tuleville lapsillesi?
Mä en oikeasti ymmärrä sitä, että joku ahdistuu siitä, että toinen rakastaa niin paljon, että haluaa yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan. Ihan ekana tulee mieleen ettei mies halua sitoutua, hänen mielestään sä et ole se oikea.
Onko moni ollut vuosikymmeniä onnellisesti naimisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on suhteen alussa pakoillut vakiintumista eikä ole halunnut ajatellakaaan yhteistä tulevaisuutta? Ei ole pettämisiä tai lyhyitä asumiseroja, joissa ollaan kaverin luona pari viikkoa ja mietitään suhdetta?
Oltiin molemmat niin innoissaan, että eipä siinä tarvinnut mitenkään pidätellä. Ei oltu edes montaa viikkoa seurusteltu, niin tuli puheeksi että mentäiskö me naimisiin jo ensi kesänä naimisiin vai odotellaanko vielä. Mies tokaisi että mitä sitä turhia odottelemaan ja lähdettiin samantien sormuskaupoille. Nyt onnellista avioelämää takana jo useampi vuosi ja perhekoko lisääntynyt kahdella lapsella.
Se oli vaikeaa ja useamman viikon mittainen prosessi.