Te, jotka tiesitte miehestä jo heti alkuun

Eksästä mielestäni tiesin, että hän on se oikea - heti oltiin yhdessä yötä päivää, kahden kuukauden jälkeen (virallinen) yhteenmuutto, tupaantuliaisissa kihlat ja naimisiin siitä noin vuoden päästä. Tuntui oikealta, kyllä, mutta harmittihan se, kun rakkaus ei sitten kuitenkaan riittänyt 12 vuoden avioliittoa ja kahta lasta pidemmälle.

Nyt seurustelen uuden "oikean" kanssa toista vuotta - ja oon niin perkeleen varovainen, vaikka rakastan ja haluan naimisiin ja lapsiakin vielä jopa. Nyt olis aika ruveta ihan tosissaan harkitsemaan  yhteistä tulevaisuutta, mutta mä himmaan ja varon ja pelkään sitoutua. Suu pysyy kiinni, vaikka miehen mielestä meidän pitäisi jo keskustella.

Tiesin heti miehen nähdessäni, että tuo se on. Mies ei tajunnut höykäsen pöläystä eikä ollut edes ajatellut vakisuhdetta, vaikka oli jo yli kolmenkymmenen. En tiennyt miehestä kuin etunimen, joten piti aika tavalla kieroilla. Ujuttauduin samaan harrastusporukkaan ja siitä sitten pikkuhiljaa tutustutin miehen itseeni. Kerran jäimme sattumalta kahden kesken kotimatkalla harrastuksesta ja pyysin häntä yhteen tapahtumaan kanssani. Siitä se sitten lähti. Kolmen kuukauden päästä tästä kävimme treffeillä. Vuoden päästä muutimme yhteen. Nyt on oltu viisi vuotta naimisissa, asumme yhteisessä omakotitalossa ja meillä on pari lasta. Onnellisia ollaan, mies on ihan niin huippu kuin ensinäkemältä kuvittelinkin. Onneksi olen luonteeltani kärsivällinen ihminen.

Vaikeaa se on, tapailua tässä reilu puolivuotta täynnä ja tuntuu että mies on niiiin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Itsekään en ole valmis lapsiin ja naimisiinmenoon, mutta kyllä jostain yhteenmuutosta voisi jo puhua- käytännössä katsoen kun me jo yhdessä asutaankin. Olisi taloudellisestikin järkevämpää lyödä hynttyyt yhteen kuin että molemmat pitää omia asuntojaan.

Ei tarvinnut pitää suuuta kiinni, koska tunne oli molemminpuolinen. Aloitimme heti päivittäisen soittelun, tapailun aina kun vain oli mahdollisuutta nähdä. Oli tosi kiire päästä elämään yhteistä elämää. Irtisanouduin töistäkin ja muutin hänen perässään toiselle puolelle Suomea. Ehdimme sitä ennen tapailla 3kk.

Ei tarvinnut pitää, koska mieskin oli innokas. Ensi treffien jälkeen innostuneet ja kuumat viestit lentelivät puolin ja toisin. 2 kuukautta tapaamisesta muutettiin yhteen (mies tuli toiselta paikkakunnalt)a ja oltiin sen jälkeen erottamattomat. Eikä siis olla 20, vaan puolet enemmän.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:46"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:41"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 16:38"]

No tapasin tän potentiaalisen kumppanin kuukausi sitten. Kerran olen puhunut sille että millasena näkee tulevaisuuden. Ahdistui, vaikka on mua vanhempi ja iteki reilusti parikymppinen olen.

Ei tässä auta ku olla tosi kärsivällinen ja toivoa parasta.

Ite vielä haluisin esikoiseni ennenku täytän 25v... mutta noo. katotaan nyt vielä kärsivällisesti, ihana mies niin yritän olla hiljaa ettei ahdistu ja juokse karkuun. On tässä muutama vuosi vielä aikaakin ennenku olen 25v, eikä sekään nyt mikään ehdoton asia tietenkään ole, tiedän vaan että mun tulee olemaan vaikea saada lapsia ja haluisin niitä monta, siksi pitäs alottaa "ajoissa".

[/quote

Ei ihme että mies ahdistui. Olette "tunteneet" kuukauden?! Et voi kuukaudessa sanoa tuntevasi miestä vielä hyvin. Se on vasta tutustumista. Kannattaa varmaan ensin asua yhdessä ennen kuin edes harkitsee lapsen tekoa.

[/quote]

En sanonut tuntevani miestä hyvin.

Ja muutama aiempi totesi jo ensitreffeillä näemmä päätä pahkaa rkastuneensa toisiinsa...

Saa kai tulevaisuudesta puhua yleisellä tasolla, lapsista tai muusta en ole vihjannutkaan. TUo ainoa kysymys minkä miehelle olen esittänyt on että tuntuuko hänestä että meistä voisi tulla jotain joskus. Noh näemmä ei ainakaan vielä voi hänestä. Asioista on silti hyvä jutella.

Mutta tiedän että hän olisi minulle se oikea. Joten toivon parasta.

[/quote]

Ai tiedät että olisi se oikea, vaikket edes tiedä, haluaako koskaan lapsia sun kanssa. Nehän on kuitenkin sulle se tärkein asia.

Emme jarrutelleet vaan ostimme kolmen viikon tuntemisen jälkeen yhteisen kodin. Erosimme siitä kolmen vuoden päästä ja mies osoittautui idiootiksi.

Käytännössä saman katon alle ekasta päivästä. Reilu 12 vuotta yhdessä, 10 naimisissa. Kolme lasta, ja yhteinen elämä jatkuu.

Olisiko tämä luonnekysymys? 

Minulla on kestänyt, olen ollut varovainen. Ensimmäisen kanssa olimme yhdessä iäsisyyden. Tämä toinen haluaisi jo sitoutua, mutta jälleen olen varovainen. 

En edes ehtinyt miettimään asiaa, mies ehti ensin:) Olimme olleet työkavereita pari vuotta ja ystävystyneet mutta kun rupesin puhumaan työpaikan vaihdosta mies teki aloitteen. Ja se oli menoa kerralla:) Vietimme yön yhdessä, sen jälkeen en kuullut 2 vkoon mitään ja ihmettelin miehen käytöstä. No mies soitti perjantaina että on tulossa hakemaan mua viikonlopuksi vanhempiensa luo, 2 vkoa siitä mun 3 lasta oli jo mukana. Sen jälkeen ollaan oltu erottamattomat jo kohta 18 vuotta:)

Mies kosi kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Suurta kokemusta muista suhteista minulla ei ole, koska (klisee) sen oikean vain tiesi. Ja tietää edelleen; 23 vuoden, kolmen lapsen ja monen kriisin/alamäenkin jälkeen. 

Me molemmat oltiin niin rakastuneita et päästettiin heti alussa suustamme asioita kuten "sä oot just sellainen nainen jota olen etsinyt" ja "musta tuntuu että voit olla mulle se oikea" (mies mulle). Mä kai vähän jarruttelin etten vaikuttais liian innokkaalta mutta vastailin kyllä samoilla sanoilla.