Mitkä oli ekat fiiliksesi kun teit elämäsi ekan positiivisen raskaustestin?

up.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 19:17"]

Olin todella hämmästynyt ja suunniltani; monta kertaa piti katsoa sitä tikkua ja tein toisenkin testin tunnin päästä varmistaakseni asian. Jälkimmäisen testin jälkeen menin kädet täristen miehen luokse, näytin tikkua ja sanoin ääni väristen olevani raskaana. Mies halasi minua ja piteli sylissään loppuillan. Onneksi sain varattua ajan aborttiin jo seuraavalle päivälle, sillä raskaus oli jo 10 vk ja ajatus siitä ahdisti aivan hitosti.

[/quote]

Miksi teit abortin? Mieskin sulla vissiin oli. Mikä oli niin huonosti että abortti oli ainoa vaihtoehto?

Et ei vittu voi olla totta.opinnot just alkamassa.tein abortin.

Täysin epäuskoinen. Ja hetken päästä hieman surullinen, kun mies ei osannut iloita, vaan oli ennemminkin vittuuntuneen oloinen. Ihan yhdessä oli lasta päätetty yrittää ja myöhemmin hän olikin lapsesta tosi onnellinen. Samalla lailla suhtautui toisen ja kolmannenkin plussatestin jälkeen, vaikka varsinkin kolmas oli ihan hänen haluamansa. Minä olin enemmänkin vastustellut. 

En minä mitään isoja olisi kaivannut, pelkkä "jippii, mahtavaa" olisi riittänyt. Mutta kun toinen kävi murjottana ja heittäytyi mykkäkouluun, niin olihan se vähän inhottava tilanne.

Hämmästys ja onnellisuus. Tärppäsi ensiyrittämällä. Tunnistin raskausoireet ja tein testin niin aikaisin kuin testin ohjeen mukaan saattoi. Luimme tuloksen yhdessä mieheni kanssa.

Ensin tuli epäusko, sitten paniikki, itkin onnesta, sitten paniikki, nauratti, kauhistutti... enpä oo varmaan ikinä aiemmin tuntenut niin erilaisia tuntemuksia oikeastaan yhtä aikaa :) vauva tuli tavallaan vähän yllätyksenä, tai jotenkin olin vaan kuvitellut, että en kovin helposti raskaaksi tule, niin se oli vähän järkytyskin. 

Nyt tuo puolivuotias tyttö tuossa tuhisee ja en voi käsittää miten ihana pikkuinen höppänä meille tulikaan :)

Miksi nää aborttitarinat saa eniten plussapeukkuja? Tuskin abortin tekeminen kelleen mitään herkkua on ollut? Miksi pidätte enemmän sellaisista jutuista, kuin esim näistä joissa raskaus on ollut todella hartaasti odotettu tms.?

Ihan uteliaisuudesta kysyn.

17 vuotiaana (viikko ennen täysi-ikäistymistä) tein positiivisen testin. Raskaus ei ollut suunniteltu mutta silti ensimmäinen ajatus oli "JES ihanaa!!!". Sen jälkeen sitten seuraava oli "voi helvetti, mitäs nyt? lukio kesken ja pitäs isällekkin ilmottaa". Jalat petti alta ja valahdin lattialle jomman kumman tunteen aikana. Kun pahimmasta shokista olin selvinnyt tuli taas tosi onnellinen olo ja nyt sitten olenkin onnellinen 19 vuotias äiti :) Ja lakki tulee keväällä. Ei myöhästynyt kuin vuodella. 

Kaiken kaikkiaan olen onnellinen lapsen saannista. Elämä on paljon merkityksellisempää. Elämäni parhaat 2 viivaa ;)

Epäuskon sekainen mieletön riemu. Mulle nimittäin oltiin lupailtu 1 % mahdollisuutta tulla raskaaksi ilman lapsettomuushoitoja ja niin vaan sittenkin tärppäsi. Ilman ehkäisyä oltiin oltu jo pari vuotta.

Mies oli vielä yövuorossa töissä ja siinä sitten hymyilin kuin idiootti monta tuntia itsekseni ja kävin vähän väliä tarkistamassa, että onko tikussa tosiaan kaksi viivaa.

Olin 18v, menkat jo viikon myöhässä. Osasin jo aavistella asiaa, mutta en uskaltanut toivoa, koska pelkäsin, että menkat ovat myöhässä vain stressin takia. Sähläsin kirjaston vessassa testin kanssa ja kun siihen heti tuli positiivinen, aloin itkeä ja näin vihdoin valoa elämässäni :) Sen jälkeen, en ole ollut masentunut kertaakaan. Elämäni muuttui hyvään suuntaan kertaheitolla! :)

-> epäusko->täysi paniikki->hysteerinen itku

Sinänsä outoa, koska olihan se tiedossa että ilman ehkäisyä ennemmin tai myöhemmin nappaa.

epäusko.. joka olikin ihan oikeutettu, kun kyseessä oli tuulimuna.

Jotenkin tiesin jo valmiiksi. En ollut mikään tyttö enää, 26-vuotias kun tulin raskaaksi. Siihen ikään mennessä on jo oppinut tuntemaan oman kroppansa niin hyvin että huomaa raskauden tuomat muutokset. Tein testin melko myöhään. 

Olin silti onnellinen tietysti ja vähän jännittynyt, kaikki on tuossa vaiheessa niin uutta. Raskaus sujui huonosti ja lapset, joita myöhemmin siis osoittautui olevan kaksi syntyivät pahasti keskosina. Siitä kaikesta selvittiin kuitenkin hyvin. 

Olin heti jotenkin kummallisen varma siitä, että kaikki tulee menenmään hyvin ja että äitiys tulee olemaan minun juttuni.

Nyt lapset 18 v. Kaikennäköistä asiaa, hyvää ja huonoa on tullut vastaan mutta äitiys on ollut vähintään yhtä ihanaa kun etukäteen kuvittelin. Sisäinen varmuus on tehnyt kaikesta helpompaa.

Mietin kauhuissani että mitä avomies sanoo. Ja että mitä teen jos mies ei lasta halua.

Ensimmäisestä eka tunne oli vilpitön riemu. Se ilo ei kauaa kestänyt, ja keskenmenon jälkeen seuraava positiivinen testi ei tuntunut yhtään miltään. Jännitin varmaan niin sitä etteä sekin menee kesken. Kolmannesta eka tunne oli pakokauhu; mitä me ollaan menty tekemään! Ei tosiaan ollut viivan pärähtäessä testiin mielessä ekana suloinen vauva vaan esikoisen 50 tuntia kestänyt synnytys. ;)

Paniikki tuli. Vuoroin epätoivoa, osaanko hoitaa lasta ja voroin taas ajatukset, että onhan niitä lapsia ihmisille syntynyt maailman sivu. En olisi ensimmäinen raskaana oleva nainen ja koska muutkin on pärjännyt, niin tottahan nyt minäkin.

Eli voimakkaita tunteita herätti positiivisen raskaustestin tekeminen.

Tunteeni oli käsittämätön sekoitus lähes euforista onnea ja lähes hysteeristä pakokauhua. Tuntui, että voisin syleillä koko maailmaa, olen raskaana! Ja toisaalta valtava pelko siitä, että nyt tämä on peruuttamatonta, vastuulleni uskotaan suuri asia. No, asiat saivat sitten oikeat mittasuhteet ajallaan. :)

Aattelin, että varma abortti jos on plussa. Onneksi ei ollut. En halua lasta.

Olin tehnyt jo monta, monta testiä ja olin varma että tämänkin tulos olisi se sama: ei vauvaa. Joten kun tulos olikin positiivinen, hämmästyksellä ei ollut rajaa.

Aijoo, anteeksi. Kyse oli positiivisesta.