Miten jotkut jaksavat jatkuvaa köyhyyttä?
Kommentit (18)
onnellisuuteni ja tyytyväisyyteni elämään ei liity rahan määrään.
aina sitä rahaa kuitenkin on sen verran ollut, että on saanut kaiken tarvittavan, eli ruokaa, katon pään päälle ja vaatteita.
mutta kysymyksen asettelusta epäilen, että ap:n mielestä saattaisimme olla.
Mikäs tässä. Ehkä tavallaan helpompaakin, kun ei tarvitse koko ajan olla haluamassa jotain.
Toisaalta joskus tuntuu siltä, että ns. hyvätuloiset haluavat aivan käsittämättömiä asioita. Siis sillä tavalla käsittämättömiä, että kun itse ajattelee tilannetta, että rahaa jostain syystä olisi enemmän, ei silti osaa kuvitella haluavansa samankaltaisia asioita.

Mä meinasin kerran nauraa ääneen jollekin kummalliselle mielihalulle, luulin, että se oli vitsi.
4
ihan hölmöjä asioita, tai siis sellaisia, joista itse en todellakaan haaveile, enkä ostaisi vaikka rahaa olisikin.
esimerkiksi:
- tekoripset, tekokynnet
- kalliit merkkilaukut (mä en tajua mikä niissä on niin hienoa? eivät yleensä edes mitenkään kauniin näköisiä!)
- uudet puhelimet ja ipadit ja muut vekottimet (mitä ihmeen väliä sillä on, minkälainen luuri se on jolla soitetaan toiselle, kun on asiaa? ja mihin ihmeeseen mä tarvin kännykässä nettiä, kun on jokapaikassa tietokoneet nykyään kuitenkin?)
- jonkun kuuluisan suunnittelijan valaisimet tai koriste-esineet tai huonekalut (mä en ees tunnista niitä, ja yleensä näyttävät tosi tylsiltä)
Jos sinnittelee pienellä opintotuella, säästää ruoassa, vaatteissa ja asumisessa, mutta tietää, että opintojen jälkeen saa töitä, ei mielestäni siinä ole mitään jaksamista.
Jos sen sijaan on köyhä, koska ei jaksa opiskella uutta alaa, ei jaksa tehdä töitä, odottaa asioiden tapahtuvan käsi ojossa, niin sellainen köyhyys on valinta, jonka jaksamista ei pitäisikään sietää.
Normaaliin elämiseen kuuluu valintojen tekeminen. Kaikkea ei voi saada, ja jos jotain haluaa, pitää rahaa säästää sitä varten. Onneksi sekä mieheni että minä olemme oppineet tämän jo ihan lapsena. Elämässä on vaiheita, jolloin ei pysty edes säästämään. Elämme sellaista vaihetta nyt. Se pitää vain hyväksyä ja tehdä kaikkensa, että paremmat ajat ovat edessä (meillä, että mies löytää pikaisesti uutta työtä).
(siis oikeasti KÖYHÄ), mutta minkäs teet, jos niin on - pakkohan sitä on jotenkin kitkutella!
Silti kyllä mietityttää, miten ihmisen psyyke kestää sen, että aina on harkittava jokainen ostos ja hankinta tosi tarkkaan, eikä koskaan voi vain hurvitella ja antaa mielihaluilleen periksi.
nim. varakas ja onnellinen

Itse olen ainakin väsynyt köyhyyteemme. Olisi oikeasti vapauttavaa käydä kaupassa miettimättä mitä ruokaa voi ostaa tai olisi kiva ostaa itselle uusia (kauniita=kalliita) vaatteita. Lomallekin olisi kiva lähteä. Kyllä se syö ainakin minua. Välillä ihan oikeasti itkettää, vaikka mihinkään leipäjonoon ei ole tarvinnut koskaan mennä.
Tosin tämä on väliaikaista, ainakin toivomme niin. Minä olen opiskelija, mies töissä. Monet elävät koko elämänsä tällaista elämää, vaikka kävisivätkin töissä tai toinen puolisosta on sairaseläkkeellä jne.
Kyllä se jollain tapaa tekee hyvääkin elää tällaista elämää. Tästä perspektiivistä monet hyvätuloisten vaatimukset elämälle vaikuttavat lähinnä naurettavilta
..mitä 11 juuri luetteli paitsi en tekokynsiä ja irtoripsiä : ) Ne on mulla luonnostaan niissä mitoissa ettei tarvi.
ihan hölmöjä asioita, tai siis sellaisia, joista itse en todellakaan haaveile, enkä ostaisi vaikka rahaa olisikin.
esimerkiksi:
- tekoripset, tekokynnet
- kalliit merkkilaukut (mä en tajua mikä niissä on niin hienoa? eivät yleensä edes mitenkään kauniin näköisiä!)
- uudet puhelimet ja ipadit ja muut vekottimet (mitä ihmeen väliä sillä on, minkälainen luuri se on jolla soitetaan toiselle, kun on asiaa? ja mihin ihmeeseen mä tarvin kännykässä nettiä, kun on jokapaikassa tietokoneet nykyään kuitenkin?)
- jonkun kuuluisan suunnittelijan valaisimet tai koriste-esineet tai huonekalut (mä en ees tunnista niitä, ja yleensä näyttävät tosi tylsiltä)
Komps :) Mä en myöskään ymmärrä näiden ipadien yms. päälle (en kyllä edes tiedä mitä kaikkea markkinoilla tätä nykyä onkaan), mulla on tuollainen vanha puhelin, ilman mitään hienouksia. Vaikka rahaa olisikin ostaa, niin en silti katso että mulle se on sellainen juttu, johon haluaa rahoja pistää.
Tekoripset on kans sellainen, mitä en ymmärrä, varsinkin kun niistä näkee selkeästi että feikit, jotenkin halvan näköistä.
Materia ei tuo onnea, vain hetkellistä iloa, joka häipyy yhtä nopeasti kun on tullutkin. Arvokysymyksiä :)
Köyhä olet kun et saa edes munaa.
Mutta kunhan on jalat maassa, ihan hyvin pärjää tämmöinen 600€/kk tukia saavakin. Ruoan ostan joo tarjouksesta, onneksi lähikaupassa oli tänään mm. A-luokan nakkeja 2,49€/500g sekä broilerin rintafileitä 4kpl 3,99€. Eli huonosti ei tarvitse minunkaan syödä, vaikka köyhä ja "kipeä" olenkin...
En välitä matkustelusta, trendeistä tai muodista ylipäätään. Joskus ostan jotain uutta kalliimpaa, esim. kodinkoneen ja silloin se toiseksi edullisin vaihtoehto passaa oikein hyvin. Säästäähän niihin joo pitää, mutta mitä pahaa siinä nyt on? En harrasta luottoja tai osamaksuja.
ihan hölmöjä asioita, tai siis sellaisia, joista itse en todellakaan haaveile, enkä ostaisi vaikka rahaa olisikin.
esimerkiksi:
- tekoripset, tekokynnet
- kalliit merkkilaukut (mä en tajua mikä niissä on niin hienoa? eivät yleensä edes mitenkään kauniin näköisiä!)
- uudet puhelimet ja ipadit ja muut vekottimet (mitä ihmeen väliä sillä on, minkälainen luuri se on jolla soitetaan toiselle, kun on asiaa? ja mihin ihmeeseen mä tarvin kännykässä nettiä, kun on jokapaikassa tietokoneet nykyään kuitenkin?)
- jonkun kuuluisan suunnittelijan valaisimet tai koriste-esineet tai huonekalut (mä en ees tunnista niitä, ja yleensä näyttävät tosi tylsiltä)
-tekopillut
-tekoperseet
-tekokyrvät
Käteen ei jää kamalasti, mutta kyllä sillä pärjää. "Suu säkkiä myöten" ja silleen...jos haluaa jotain isompaa/kalliimpaa, sitten säästetään.