Lue keskustelun säännöt.
Kaikki kuolee joskus, eikö ajatus masenna teita?
29.04.2013 |
Eli joskus kaikki palaa siihen mistä on tultu ikuiseksi ajaksi. Ei mitään uusintaa koskaan. Ihan sama miten ihanat lapset tai miten rikas on niin kaikki kuolee. Tuntuu itsestä jotenkin lohduttomalta. En 20v ikäisenä edes ajatellut tälläistä.. Elin vaan vaikka elämäni oli epätasapainotontakin paikoin. Nyt 36v ikäisenä nämä asiat masentavat. Osittain varmaan siksi kun pelkään milloin suvun vanhin kuolee. :( hänkin pelkää varmaan kuolemaa. On jo 96v. Olen sen tajunnut että ei elämä kenellekään ole mukavaa. Kaikki pelkää kuolemaa ja sitä miten se tapahtuu. Kaikkien muistojen ja läheisten menettämistä.
En tiedä johtuuko pelko osittain siitäkin että mies ei oikein halua toteuttaa unelmiani, esim. Uutta lasta tai uutta taloprojektia. Silti minun pitäisi hänen unelmiinsa suostua. En tiedä onko pelon ja masennuksen kanssa vaan opittava elämään?
Kommentit (64)
Ei masenna, pikemmin lohduttaa. Vaikka olisit elinaikanasi mitä, niin lopputulos on sama.
Tärkeintä on mitä tällä matkalla opitaan ja opetetaan seuraavalle sukupolvelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut vanhainkodissa monta vuotta hoitajana. Kuoleminen on osa elämää. Monet vanhukset haluavat kovasti puhua kuolemasta, jolloin he tavallaan valmistautuvat siihen.
Nuorena kuoleminen tuntuu luonnottomalta (ellei se ns. itseaiheutettua, esim päihteet), mutta ei vanhana kuoleminen.
Turhaa masentua väistämättömästä. Ei ainakaan mulla elämä niin ihanaa ole, etteikö aika ajoin kävisi mielessä pieni helpotuksen huokaus, että ei tämä ikuisesti kestä. Elämässä. on opittava luopumaan. Mikään ei ole ikuista.
Minua ei kuolemassa pelota muuta kuin se, että kuolen hitaasti kitumalla kovissa tuskissa. Kaikkein pahin pelko kuitenkin on, että lapseni kuolevat ennen minua. Itse olen jo sen ikäinen, että jäljellä oleva elämä on paljon lyhyempi kuin eletty. Nyt todetun sairauden myötä sekin aika tuntuu lyhenevän.
Mielestäni toisia ei voi vastuuttaa omista unelmista. Jos haluat lapsen eikä mies missään nimessä suostu, sinun pitää joko muuttaa unelmaasi tai suunnitella elämäsi niin, että toive on mahdollinen. Sinulla taitaa kuitenkin olla lapsia ja talo? Mitä saisit lisää elämääsi uuden talon myötä? Entäs jos saat sen, oletko sitten vasta onnellinen vai rupeaako sinua kalvamaan joku muu juttu?
Ainakin osa unelmista kannattaa suunnitella siten, että ne on mahdollista saavuttaa omin voimin. Osa unelmista voi sitten olla ssitä mitä ne ovatkin eli unelmia.
Ei pelota. Minua pelottaa enemmän ikääntyminen. Ei vanhuus sinänäsä, mutta se, jos dementoidun, kuten useampi naispuolinen sukulainen on dementoitunut, tai jos olen fyysisesti kovin sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pelota eikä masenna. Ihan yhtä luonnollinen juttu kuin syntymä. En yhtään pelkää kuolemaa, tulee kun tulee, mä olen valmis vaikka heti.
Ei masenna, tai pelota. Ilmoitin jo lapsille (teini-ikäiset) että minut on sitten pistettävä krematorioon, en halua matojen syömäksi. Ehtiihän tässä vielä vaikka mitä! Täytän 46 ja aion vielä muuttaa ulkomaillekin sekä opiskella uuden ammatin. :) Toivon että voin lapsille jättää perinnöksi palan maata jolla kasvattaa ruokaa ja jolla lastenlastenlapset saavat rakennella majoja ja oppia kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa.
Olisipa kamalaa jos täällä ikuisesti elettäisiin, vanhat raihnaiset ruumiit raahautumassa vuodesta toiseen nuorempien tiellä ja vastuksena. Maapallokaan ei ihan rajattomasti vedä eikä ruoki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:45"]
Toivon että voin lapsille jättää perinnöksi palan maata jolla kasvattaa ruokaa ja jolla lastenlastenlapset saavat rakennella majoja ja oppia kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa.
[/quote]
Kaunis ajatus, toivottavasti toteutuu. Jos mun äiti olisi jättänyt mulle palan maata, se olisi mennyt myyntiin saman tien...
Ei. Olen ollut ennenkin joku tai tulen olemaan uudelleenkin! Ettekö te ikinä huomaa itsessänne piirteitä, että olen varmaan entisessä elämässä ollut jotakin ihan muuta?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolemattomuus olisi kauhea ajatus. Ajatelkaa nyt omia synttäreitä, kun nuoremmat tulevat tuhatvuotispäivillenne.
Minua ajatus ei masenna, päinvastoin. Raskaina aikoina elämässä lohduttaa se, että tämä tempoilu nautintojen ja kärsimysten oravanpyörässä tulee loppumaan, että saan levon lopulta. Hyvinä aikoina taas onnellisuutta vahvistaa tieto siitä, että tämä minun elämäni on ainutkertaista ja että hetkiä ei pidä hukata koska niitä ei ole minulla edessäni loputtomiin. Ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule täysin samanlaista ihmistä kuin minä, joka kokisi samat kokemukset. Joten minä aion kokea täysillä jokaisen hetken mitä lyhyessä elämässäni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:50"]
Ei. Olen ollut ennenkin joku tai tulen olemaan uudelleenkin! Ettekö te ikinä huomaa itsessänne piirteitä, että olen varmaan entisessä elämässä ollut jotakin ihan muuta?!
[/quote]
Kuinka paljon Suomessa on buddhalaisia? Ilmeisesti aika paljon, kun näihin "edellisestä elämästä" puhuviin törmää niin usein. Tosin osa heistä on mielestään kristittyjä, eli maailmankatsomukset ovat herttaisesti sekaisin.
Kaikki me kuolemme joskus, minusta se on ihan luonnollinen asia joka toivon mukaan tulee itselle ja läheisille vastaan vasta vanhuudessa. Nuorena kuoleminen olisi vaikea hyväksyä, mutta pakkohan se vaan olisi jos saisi tietää vaikka kuolemaan johtavasta sairaudesta. Itsekin olen enemmän ajatellut elämän rajallisuutta sen jälkeen kun täytin 35v.. Minusta on ihanaa vanhentua ja elämä on mukavempaa nyt kuin vaikkapa parikymppisenä. Nautin rauhallisesta ja tasaisesta, jonkun mielestä tylsästä elämästäni pienten lasten äitinä!
Tarvitaanko onnelliseen elämään välttämättä sitä omakotitaloa? Itsekin pitäisin maaseudun rauhasta, mutta tiedän ettei mieheni ole mikään Puuha-pete, eikä hänellä olisi aikaa remppaamiseen vaativan työnsä vuoksi.. Olen toistaiseksi jättänyt haaveen omakotitalosta maaseudulla ja keskitymme elämiseen täällä kaupungissa. Kaupungissa asumisessakin on etunsa, elämä on paljon sosiaalisempaa eikä yksinäisiä hetkiä ole, ellei itse halua.
Toki kannustan tavoittelemaan unelmia, mutta ne täytyvät sopia elämäntilanteeseen ja molempien vanhempien tarpeisiin. Molempien täytyy tukea toisen unelmien toteutumista, mutta niin että se molemmille sopii. Jos mieheni haluaisi muuttaa yksin ulkomaille vuodeksi tai pariksi, niin olisin ehdottomasti sitä vastaan. Kuukausi tai pari ulkomailla olisi taas ihan ok.
Lohtua minulle antaa myös usko, kuolema ei tunnu niin pahalta kun tiedän että tapaan läheisiä sitten taivaan kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kai tarvitse olla mitään leimallista maailmankatsomusta, jos on tunne siitä että on ollut täällä ennenkin? Minulla on aavistus, en ole sille missään käynyt hakemassa vahvistusta, mutta vahvoja tuntemuksia siis on. En tarvitse sen aavistuksen ympärille mitään kattojärjestöä ;P
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:53"]
Kuinka paljon Suomessa on buddhalaisia? Ilmeisesti aika paljon, kun näihin "edellisestä elämästä" puhuviin törmää niin usein. Tosin osa heistä on mielestään kristittyjä, eli maailmankatsomukset ovat herttaisesti sekaisin.
[/quote]
Kuolema ei pelota. Sen sijaan se, että olisin "päästäni" täysi vihannes käy joskus mielessäni. Mielummin menettäisin vaikka raajani kuin "aivoni". Suvussamme ei ole Alzheimeria, mutta pari dementoitunutta vanhusta kyllä. Olemme pitkäikäistä sukua.
Katsoimme äitini kanssa Ylen dokumentin (linkki alla) ja porattiin kimpassa. Tuommoista emme haluaisi. Kannatamme molemmat (myös isäni, mieheni ja hänen vanhempansa) eutanasiaa.
http://areena.yle.fi/tv/1871117
En kaiholla ajattele aikaa, jolloin en ollut vielä syntynyt, joten miksi kaihoisin aikaa, kun olen jo kuollut. Ihmisen elämä on lyhyt ajanjakso, jolla on alku ja loppu. En esim. ajattele, että "voi kun olisin elänyt jo 100 vuotta sitten". En myöskään ajattele, että: "voi kun eläisin vielä 100 vuoden päästä". Olen onnellinen kun saan elää elämäni juuri nyt, tällaisena ns. rauhan aikana, hyvinvointivaltiossa, minulla on ruokaa, lämpöä, turvaa jne. Olisi kauheaa olla elänyt esim. keskiajalla. Eikä sitä voi tietää miten kauheita aikoja edessäpäin on. Ainoastaa surullista on ajatella mitä omat jälkeläiset joskus joutuvat kokemaan.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:53"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:50"]
Ei. Olen ollut ennenkin joku tai tulen olemaan uudelleenkin! Ettekö te ikinä huomaa itsessänne piirteitä, että olen varmaan entisessä elämässä ollut jotakin ihan muuta?!
[/quote]
Kuinka paljon Suomessa on buddhalaisia? Ilmeisesti aika paljon, kun näihin "edellisestä elämästä" puhuviin törmää niin usein. Tosin osa heistä on mielestään kristittyjä, eli maailmankatsomukset ovat herttaisesti sekaisin.
[/quote]
Varmaan useimmat meistä joilla on jonkinlainen uskomus jälleensyntymään, ei olla buddhalaisia, kristittyjä tai mitään muitakaan uskovaisia. Minä ainakaan en kannata tai tunnusta mitään uskontoa, minulla on vain joitakin irrallisia, vaistomaisia käsityksiä liittyen hengellisiin asioihin. Yksi niistä on tunne siitä että olen elänyt ennenkin eri ruumiissa, ja että tulen elämään tämän elämän jälkeenkin.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:50"]
Kuolemattomuus olisi kauhea ajatus. Ajatelkaa nyt omia synttäreitä, kun nuoremmat tulevat tuhatvuotispäivillenne.
[/quote]
Nuorempia ei olisi. Lapsia ei voisi tehdä, koska maailmahan täyttyisi väestä.
Joillekin se tosin olisi paratiisi.
Hienoa AP että olet ymmärtänyt elämän rajallisuuden. Ihminen oivaltaa paljon, kun ymmärtää, että kaikki loppuu aikanaan. Elämä ei jatku ikuisesti, ainakaan tässä ajassa.
Rikkauksiaan ja läheisiään ei saa rajan taa. Siksi on ymmärrettävä arvostaa sitä mitä tässä ajassa on: rakkaita, iloa tuottavia asioita, elämää ja terveyttä. Kaikella on aikansa ja paikkansa tässä ajassa. Suru ei jatku ikuisesti, eikä myöskään onni, vaan se kaikki vaihtelee. Epäonnea tai onnea voi kestää pitkiä tai lyhyitä aikoja, mutta kenelläkään ei yleensä koko elämää. Onnellisten ajanjaksojen jälkeen voi tulla vastoinkäymisiä ja kärsimystä, ja toistepäin.
Itse olen kyllä uskova kristitty. Raamattu puhuu paljon siitä, että ihmisen tulisi muistaa ja ymmärtää elämän rajallisuus ja ottaa tämä asia huomioon eläessään. Ja siitä, että mille asialle kannattaa uhrata ja omistautua elämässään; rikkauksiaan kerryttänyt kun ei saa rikkauksiaan rajan taa, joten ei kannata haalia ja himoita omaisuuksia ja rikkautta, ennemminkin miettiä sitä miten on sen elämänsä elänyt ja onko suhteet Jumalaan kunnossa. Lopulta aikojen saatossa meitä ei enää sukupolvisukupolvien jälkeen kukaan muista meidän olemassaoloamme, kun kaikki jotka tunsivat meidät, ovat itsekin kuolleet.
Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.
Raamattu puhuu ihmisen kahdesta kuolemasta: ensimmäinen kuolema on fyysisen elämän loppuminen, ja toinen kuolema on niille, jotka kuolevat hengellisesti, kun eivät saa kokea ikuista elämää Jumalan ja Jeesuksen huomassa (ne jotka ovat hyljänneet Jeesuksen pelastustyön)
Sellaista tämä elämä on.
En sanoisi että kuolema mitenkään masentaa minua. Elämäni on nyt noin puolessa välissä, ehkä jo vähän yli, mutta luultavasti vielä on yli 30 vuotta jäljellä, kyllä siinä ehtii vielä kokea monet ilot ja surut.