Ei ole todellista: Anoppi ja miehen sisko

eli hän saa halutessaan antaa lapsenmme vaatteita ja tavaroita edelleen, koska on suurimman osan niistä maksanut. Aika tiukasti on myös ilmoittanut, että vauva ei ole äitinsä omaisuutta eivätkä vauvan tavarat ole äitinsä vaan lahjoja lukuunottamatta yhteisiä.

Joten meillä ei auttaisi, vaikka sanoisin ei. Mies antaisin silti lainaksi sisarelleen omistajan oikeudella.

Saatko päivittäin pelätä mitä omaisuudestasi tai lapsesi tavaroista onkaan hävinnyt, jos mies onkin sattunut maksamaan sen? Juma****a jos se on tähän taloon ostettu, niin mies ei anna MITÄÄN pois ilman lupaa.

Eri asia, jos ap:lla ja miehellään molemmilla omat rahat ja tarkasti katsottu, että vain äiti ostaa lapselle tarvikkeita.

ja muu suku katsoo, että meidän Helsingin-koti on ilmainen hotelli. Eikä siinä mitään, mutta koska minä teen töitä kotona, joudan myös ilmaiseksi kuskiksi ja oppaaksi.

Alkoi hieman kypsyttää, kun käly selitti millä heinäkuun viikoilla aikoo tulla kahden adhd-poikansa kanssa Helsinkiin. Siis ilmaiseksi nurkkiin kahdeksi viikoksi lomailemaan.

Asumme myös Helsingissä ja pari sukulaista ajattelee että olemme jotenkin keskimääräistä rikkaampia sen vuoksi, vaikka tosiasiassa heillä on suuremmat tulot kuin meillä.

Niinpä siis he vyöryvät meille ja olettavat että me maksamme kaiken mitä he tarvitsevat.

Viime kerralla meni hermot ja sanoin ennen kauppaan lähtöä että annatteko x määrän rahaa että saan kaikille ostettua ruokaa. Eivät antaneet joten ostin vain lapsille, miehelle ja minulle ruokaa.

Ja oikeasti meillä ei rahaa ole hirveästi. Asutaan vuokralla ja mies tekee vain keikkahommia. Itse olen ollut pitkään sairauslomalla.

Jos on yhteiset rahat, niin eikö silloin KAIKKI hankittu ole yhteistä? Ruoat, kuukausittaiset menot, hygieniatarvikkeet, lomamatkat, lainanlyhennykset, lasten tarvikkeet...? Eikö äiti ja isä omista silloin KAIKEN PUOLIKSI? Eikä niin, että kenellä on kuitti, sen tavara? Saako äiti hakata iskältä käden kirveellä poikki, koska iskä on syönyt hänen maksamiaan ruokiaan ja omistajan oikeudella käsi kuuluu äidille?

Itseasiassa juridisesti nykymaailmassa ei mitään omaisuutta voi omistaa yhdessä. Voit omistaa 50% määräosan vaikka kiinteistöstä, mutta et "koko kiinteistöä yhdessä jonkun kanssa". Avioliitosta ei seuraa juridisesti minkään laista yhdessä omistamista.

Hienoa kun sekoitatte mammat yli 100 vuotta vanhoja oikeussääntöjä nykyelämään ;) Ei ole mitään "yhteistä pesää" jossa kaikki on yhteistä.

Huh. Juu, ei sun tarvitse edes mitään piilotella, aikuisen ihmisen. Sanot vaan, että nämä minä säästän omilleni kun ovat kauniita/tärkeitä/kalliita tms. Ei sun tarvitse sen kummempia selitellä!



Näin itse tein, oman siskoni kanssa. En tosiaan kaikkea antanut hänelle, vain ne joita en halunnut omilleni säästää. Mutta kyllä olisi miehesikin jo pitänyt avata suusi ja sanoa jotain, hänen sukunsahan se on.

tilanne olisi toki aivan toinen, eikö niin?

vaan laitamme ja tarjoilemme - ja kuuntelemme joka aterialla arvostelua.



Ja tokihan me ajelutamme heitä ilmaiseksi ja maksamme toki pääsyliput yms.



Ja minä tosiaan käytän työaikana päivällä siihen, jotta voin sitten yöllä tehdä ne työni - passattuani ensin heitä koko päivän...

että oman äitini ja sisareni kanssa ko. kaltaista tilannetta ei edes tulisi, mutta anopin ja miehen siskon kanssa hyvinkin voisi tulla! Perheissä on erilaiset käsitykset näistä asioista, joten yhteentörmäyksiä syntyy.

Niin, jos kyseessä olisi oma äitisi ja oma sisaresi, tilanne olisi toki aivan toinen, eikö niin?

jokainen kunnon mies on vaimonsa puolella,kun on kyse vauvantarvikkeista, etenkin kun ne on tarkoitus säilyttää oman perheen toiselle lapselle. Ap ei ole maininnut miehestään mitään, joten turha siellä keuhkota. Sisko ostakoon/kerjätköön varusteensa muualta ja anoppi hoitakoot omat asiansa. Kiitos yläkertaan, että on etäisyyttä miehensiskoon 200km, eikä tarvitse tavata kuin pari kertaa vuodessa.

että oman äitini ja sisareni kanssa ko. kaltaista tilannetta ei edes tulisi, mutta anopin ja miehen siskon kanssa hyvinkin voisi tulla! Perheissä on erilaiset käsitykset näistä asioista, joten yhteentörmäyksiä syntyy.

Niin, jos kyseessä olisi oma äitisi ja oma sisaresi, tilanne olisi toki aivan toinen, eikö niin?

Minunkin sisarukseni osaavat kysyä asioista jos jotain tarvitsevat, eivätkä oleta mitään.

Veli jopa sanoi ettei halua ilmaiseksi/lainaan vaan osti kaiken. Ja kyllä, meillä on läheiset välit.

Normaalilla järjenjuoksulla oleva ihminen osaa kysyä tavaroita ja sen jälkeen vielä kysyä että haluaako että maksan näistä vai palauttaako ne joskus.

MIKÄÄN sukulaissuhde ei oikeuta olettamista että "tottakai kaikki nuo kalliimmatkin vaatteet annetaan ilmaiseksi meille kun meillä nyt on tämä vauva ja vaikka meillä olisikin oikeasti varaa ostaa kaikki uutena".

että ap:n tapauksessa myös rattaat voisi noin vain luovuttaa miehen siskon lapselle. Millä se ap:n oma taapero sitten kulkee ... on ilmeisesti alle 2 v kun miehen siskolle syntyy lapsi. Aikas pieni kävelemään paikasta toiseen!



Vaatteiden lainaamista voisin itse harkita. Pienimmät vauvanvaatteet ehtisivät palautua ajissa takaisin ap:lle vaikka ap nopeasti tulisikin raskaaksi. Eri juttu sitten haluaako lainata; faktaa on, että vaatteet kuluvat ja pikuvauvoilta varsinkin tulee puklutahroja. Ja lainaamisess aon riskinsä: aikooko lainaaja niitä koskaan palauttaa.

jokainen kunnon mies on vaimonsa puolella,kun on kyse vauvantarvikkeista, etenkin kun ne on tarkoitus säilyttää oman perheen toiselle lapselle. Ap ei ole maininnut miehestään mitään, joten turha siellä keuhkota. Sisko ostakoon/kerjätköön varusteensa muualta ja anoppi hoitakoot omat asiansa. Kiitos yläkertaan, että on etäisyyttä miehensiskoon 200km, eikä tarvitse tavata kuin pari kertaa vuodessa.

että heille ollaan tekemässä lisää lapsia .-).

eli hän saa halutessaan antaa lapsenmme vaatteita ja tavaroita edelleen, koska on suurimman osan niistä maksanut. Aika tiukasti on myös ilmoittanut, että vauva ei ole äitinsä omaisuutta eivätkä vauvan tavarat ole äitinsä vaan lahjoja lukuunottamatta yhteisiä. Joten meillä ei auttaisi, vaikka sanoisin ei. Mies antaisin silti lainaksi sisarelleen omistajan oikeudella. Eri asia, jos ap:lla ja miehellään molemmilla omat rahat ja tarkasti katsottu, että vain äiti ostaa lapselle tarvikkeita.

muiden omaisuutta kärkkyvän ikävästi käyttäytyvän naisihmisen näppiksestä. :D

Kuule, kun isä sanoo, että rattaat annetaan hänen siskolleen niin sitten ne annetaan eikä siinä ole av-mammalla paljoa sanomista vastaan. Isältä kun löytyy se maksukuitti, joten juridisesti hän on omistaja. :-)

Jos on yhteiset rahat, niin eikö silloin KAIKKI hankittu ole yhteistä? Ruoat, kuukausittaiset menot, hygieniatarvikkeet, lomamatkat, lainanlyhennykset, lasten tarvikkeet...? Eikö äiti ja isä omista silloin KAIKEN PUOLIKSI? Eikä niin, että kenellä on kuitti, sen tavara? Saako äiti hakata iskältä käden kirveellä poikki, koska iskä on syönyt hänen maksamiaan ruokiaan ja omistajan oikeudella käsi kuuluu äidille?

joko niin, että siitä on olemassa kauppakirja molempien nimiin tai muu todistus. Yhteiset rahat ei tee omaisuudesta yhteistä, se on aina maksajansa omaa.

Omistajan oikeus ei ulotu kenenkään käsiin muussa kuin islamilaisessa maailmassa, jossa emme luojalle kiitos elä.

Ainakin on kierrätysmentaliteetti hyvin sisäistetty näissä viesteissä.



Meidän perheessä kun on perinteisesti ollut hankala saada mitään käytettyä menemään kellekään, kun ollaan muka niin ylpeitä :oD

eli hän saa halutessaan antaa lapsenmme vaatteita ja tavaroita edelleen, koska on suurimman osan niistä maksanut. Aika tiukasti on myös ilmoittanut, että vauva ei ole äitinsä omaisuutta eivätkä vauvan tavarat ole äitinsä vaan lahjoja lukuunottamatta yhteisiä. Joten meillä ei auttaisi, vaikka sanoisin ei. Mies antaisin silti lainaksi sisarelleen omistajan oikeudella. Eri asia, jos ap:lla ja miehellään molemmilla omat rahat ja tarkasti katsottu, että vain äiti ostaa lapselle tarvikkeita.

Raavas uros ei vehtaa rättien ja riepujen kanssa.

On ihan uudet Emmaljungan yhdistelmävaunut, Stokken syöttötuolit, baby björnin sitterit yms.. Niin ja itse OLEMME ne maksaneet omalla rahalla. Minä lähinnä, ehkä mieskin jotain maksoi. Pääasiassa tavarat ovat siis mun päätäntävallassani jos oikeen aletaan hiuksia halkomaan.



Ja mä en kyllä aio ANTAA tavaroita kellekkään edes lainaan. Meillä ihan omassakin käytössä on tavarat kuluneet. Esim. juuri se sitteri. Sen kankaisiin on tullut ruokaa kun vauva on harjoitellut syömistä. Ei sitä jatkuvasti voi jynssätäkään. Eikä kaikki tahrat lähde siitä irti.



Kyllä mä nyt varmaan saan ihan itse päättää mitä niillä tavaroilla teen kun niitä en enää tarvitse. Enkä todellakaan anna niitä kellekkään. Mä aion myydä ne.

olettavat miehen maksaneen kaiken. Moni unohtaa myös ihan peruskäytöstavat. Voihan niitä lasten tavaroita luvata vaikka kenelle, mutta asiallista olisi keskustella asiasta puolison kanssa.



Meillä mies voi myydä omassa käytössään olevia tavaroita ihan miten haluaa, vaikka minä olisin ne maksanut. Samoin minun vallassani on tehdä sama omassa käytössä oleville tavaroille.



Sitten kun mennäään lasten tavaroihin, niistä päätetään yhdessä, oli maksaja kuka tahansa. Samoin yhteisessä käytössä olevista tavaroista kuten huonekaluista ja astioista.



Itse annoin toisen lapsen jälkeen lähes kaikki vaatteet ja tavarat eteenpäin sillä puheella, että niitä ei palauteta. Yhden itse tekemäni, kauniin ulkohaalarin annoin lainaan kaverille hänen pyynnöstään. Sain sen toki takaisin, mutta tahraisena. Selitys oli, että "ei ne lähteneet pesussa", anteeksipyyntöä ei kuulunut. Tuo oli yksi harvoista vaatekappaleista, jotka jätin muistoksi. Minua kyllä harmittaa.

Siis kun tässä on kyse siitä, että sivistyneillä yksilöillä nyt vaan on tapana kysyä! Ja vastaus ei välttämättä ole aina kyllä, ja sekin pitää hyväksyä. Ei voi jumankauta vaan mennä ja marssia, eikä todellakaan ihan itsestäänselvyytenä olettaa että no tottakai mä nyt voin mennä ja marssia ottamaan toisten ihmisten tavaroita noin vain itselleni!

Mutta tämän palstan keskimääräisen sivistystason tuntien, eipä yllätä tämäkään kovin paljoa. Onhan täällä niitäkin moraaliltaan erikoisia, joiden mielestä on ihan täysin ok syödä ja juoda kaupan omistuksessa olevia tuotteita pitkin kaupan käytäviä, ennen kuin on edes maksanut ne kassalla. En ollut kuullutkaan ennen tätä palstaa moisesta tavasta tavallaan näpistellä.

Tolkun ihminen avaa suunsa ja kysyy, pyytää, keskustelee. Mölli hiipii kaapille kun silmä välttää ja vie mitä katsoo tarpeellisena.

Ja saivartelija jauhaa juridiikasta. Kukaan ei nosta oikeusjuttuja potkareista ja sideharsoräteistä.

olettavat miehen maksaneen kaiken. Moni unohtaa myös ihan peruskäytöstavat. Voihan niitä lasten tavaroita luvata vaikka kenelle, mutta asiallista olisi keskustella asiasta puolison kanssa. Meillä mies voi myydä omassa käytössään olevia tavaroita ihan miten haluaa, vaikka minä olisin ne maksanut. Samoin minun vallassani on tehdä sama omassa käytössä oleville tavaroille. Sitten kun mennäään lasten tavaroihin, niistä päätetään yhdessä, oli maksaja kuka tahansa. Samoin yhteisessä käytössä olevista tavaroista kuten huonekaluista ja astioista. Itse annoin toisen lapsen jälkeen lähes kaikki vaatteet ja tavarat eteenpäin sillä puheella, että niitä ei palauteta. Yhden itse tekemäni, kauniin ulkohaalarin annoin lainaan kaverille hänen pyynnöstään. Sain sen toki takaisin, mutta tahraisena. Selitys oli, että "ei ne lähteneet pesussa", anteeksipyyntöä ei kuulunut. Tuo oli yksi harvoista vaatekappaleista, jotka jätin muistoksi. Minua kyllä harmittaa.

Loppupelissä se, jolla on maksukuitti, omistaa tavaran, oli se sitten kenen tahansa käytössä eikä annettu lahjaksi. Tavallasi voi toki ajatella, mutta jo mies antaa maksamansa vauvansängyn pois ja ostaa tilalle nuorisosängyn, ei sinulla ole siihen mitään sanomista. Tai jos sinä annat pois ostamasi kahvinkeittimen. Niin se vain on, vaikka miten oltaisiin naimisissa. Avioliitossa kumpikin omistaa vain omansa, yhteistä on vain se, mikä on todistettavasti yhdessä maksettu. Siksi moni nainen menee ansaan ja maksaa kulutustavarat ja ruuat, mies muut. Niin mies voi koska tahansa muuttaa ostoksensa takaisin rahaksi, mutta lapsia on hankala myydä.

olettavat miehen maksaneen kaiken. Moni unohtaa myös ihan peruskäytöstavat. Voihan niitä lasten tavaroita luvata vaikka kenelle, mutta asiallista olisi keskustella asiasta puolison kanssa. Meillä mies voi myydä omassa käytössään olevia tavaroita ihan miten haluaa, vaikka minä olisin ne maksanut. Samoin minun vallassani on tehdä sama omassa käytössä oleville tavaroille. Sitten kun mennäään lasten tavaroihin, niistä päätetään yhdessä, oli maksaja kuka tahansa. Samoin yhteisessä käytössä olevista tavaroista kuten huonekaluista ja astioista. Itse annoin toisen lapsen jälkeen lähes kaikki vaatteet ja tavarat eteenpäin sillä puheella, että niitä ei palauteta. Yhden itse tekemäni, kauniin ulkohaalarin annoin lainaan kaverille hänen pyynnöstään. Sain sen toki takaisin, mutta tahraisena. Selitys oli, että "ei ne lähteneet pesussa", anteeksipyyntöä ei kuulunut. Tuo oli yksi harvoista vaatekappaleista, jotka jätin muistoksi. Minua kyllä harmittaa.

Loppupelissä se, jolla on maksukuitti, omistaa tavaran, oli se sitten kenen tahansa käytössä eikä annettu lahjaksi. Tavallasi voi toki ajatella, mutta jo mies antaa maksamansa vauvansängyn pois ja ostaa tilalle nuorisosängyn, ei sinulla ole siihen mitään sanomista. Tai jos sinä annat pois ostamasi kahvinkeittimen. Niin se vain on, vaikka miten oltaisiin naimisissa. Avioliitossa kumpikin omistaa vain omansa, yhteistä on vain se, mikä on todistettavasti yhdessä maksettu. Siksi moni nainen menee ansaan ja maksaa kulutustavarat ja ruuat, mies muut. Niin mies voi koska tahansa muuttaa ostoksensa takaisin rahaksi, mutta lapsia on hankala myydä.

Meillä on kyllä omat rahat, mutta yhteiset menot on maksettu puoliksi. Meillä on siis yhteinen tili, josta maksetaan asumiskulut, lasten jutut, sanomalehti, ruoka jne. Kumpikin laittaa tilille saman summan. Lopuilla rahoillaan kumpikin saa tehdä mitä haluaa.

Meillä muuten mies tykkää maksaa käteisellä eikä säilyttele kuitteja. Minulla on kuitit tallessa ja tiliotteeltakin tapahtuma näkyy. Minä siis voisin kaikessa rauhassa myydä miehen omaisuuden pois, hän kun ei pysty todistamaan, että on itse maksanut?

Edeleen peräänkuulutan niitä käytöstapoja. Jos minä myyn ostamani kahvinkeittimen (joka on totta), niin ihan varmasti miehellä on siihen sanomista, kun jää aamukahvit väliin. Koska osaan ottaa muut ihmiset huomioon, tässä tapauksessa puolisoni, en niin tee.

Niin ei pitkän liiton aikana kertyneitä tavaroita jaeta noin kuin tämä juridiikkajankuttaja ilmaisee. Hieman monimutkaisempaa on asioiden selvittely. Erikoinen ajattelumaailma muutenkin avioliitosta ko. henkilöllä.

olettavat miehen maksaneen kaiken. Moni unohtaa myös ihan peruskäytöstavat. Voihan niitä lasten tavaroita luvata vaikka kenelle, mutta asiallista olisi keskustella asiasta puolison kanssa. Meillä mies voi myydä omassa käytössään olevia tavaroita ihan miten haluaa, vaikka minä olisin ne maksanut. Samoin minun vallassani on tehdä sama omassa käytössä oleville tavaroille. Sitten kun mennäään lasten tavaroihin, niistä päätetään yhdessä, oli maksaja kuka tahansa. Samoin yhteisessä käytössä olevista tavaroista kuten huonekaluista ja astioista. Itse annoin toisen lapsen jälkeen lähes kaikki vaatteet ja tavarat eteenpäin sillä puheella, että niitä ei palauteta. Yhden itse tekemäni, kauniin ulkohaalarin annoin lainaan kaverille hänen pyynnöstään. Sain sen toki takaisin, mutta tahraisena. Selitys oli, että "ei ne lähteneet pesussa", anteeksipyyntöä ei kuulunut. Tuo oli yksi harvoista vaatekappaleista, jotka jätin muistoksi. Minua kyllä harmittaa.

Loppupelissä se, jolla on maksukuitti, omistaa tavaran, oli se sitten kenen tahansa käytössä eikä annettu lahjaksi. Tavallasi voi toki ajatella, mutta jo mies antaa maksamansa vauvansängyn pois ja ostaa tilalle nuorisosängyn, ei sinulla ole siihen mitään sanomista. Tai jos sinä annat pois ostamasi kahvinkeittimen. Niin se vain on, vaikka miten oltaisiin naimisissa. Avioliitossa kumpikin omistaa vain omansa, yhteistä on vain se, mikä on todistettavasti yhdessä maksettu. Siksi moni nainen menee ansaan ja maksaa kulutustavarat ja ruuat, mies muut. Niin mies voi koska tahansa muuttaa ostoksensa takaisin rahaksi, mutta lapsia on hankala myydä.