Minä en jaksa
- ulkoilla
- tehsä pahemmin ruokia
- tavata ketään
- innostua mistään
- nauraa
- lähteä "shoppailemaan"
- puhua kuin pakolliset ja nekin pitkin hampain
- olla iloinen
- ulkoilla, äh sanoinkin sen jo mutta viim 1kk aikana olen ulkoillut vain sen mitä roskisten vienti sisältää, 1x olen tainnut käydä kaupassa ja 1x kummankin lapsen harrastuksessa mukana.
Ollut nyt 4kk työtön eikä mitään tietoa mistään, kai aloitan Seuren keikat mutta eipä niitäkään näy edes sille 4-pvälle vkossa olevan ja sittenhän teen persnettoa sen lisäksi että olen entistäkin naatimpi enkä näe lapsiakaan kuin aamulla ja illalla jonkin verran.
Soviteltuun päivärahaan en jaksa ruveta, sitä paperishowta muutenkin ihan tarpeeksi kun joka vuosi n.3kk työttö,änä paitsi nyt tämä jatkuu edelleen. Ja siinä joutuis odottelemaan rahojaan sieltä ja täältä ja vaikka kuinka kauan.
Kyllä se on vaan ilm työkkäriin että työttömyys loppuu kokonaan, oli keikkaa sitten 2, 4 tai 5-pvänä viikossa.
Väsyttää, aamulla kun herään niin ensimmäinen ajatus on että ei taas ja kaikki paska alkaa taas pyörimään päässä.
Lapsiparat, kun tällaisen äidin saivat, ei täsäs paljoa auta tapani mukaiset päivittäiset hellimiset, rakkaudentunnustukset yms.
Navetan taa vaan:´(
Kommentit (5)
En jaksa mihinkään lääkärille raahautua, syönyt joskus aiemmein mielialatabuja ja enpä tiedä oliko niistä mitään apuja.
En jaksa enää moista vaivaa uudelleen kirjauttaa terveystietoihini.
Ei ketään kiinnosta oloni, kukaan "kaveri" ei edes kysele vointiani tai työtilannetta tai mitään.
Mies on ihan ihana mutta tottakai sekin jo kyrsii kun kaikki muukin kyrsii. Koen valtavaa syyllisyyttäkin kaiken muun paskan lisäksi, talous tiukka tämän takia ja rahareikiä todellakin olisi eikä vain ne miehen vuosikausia unelmoimat laskettelulomat yms.
Jos ei minua olisi niin mies voisi etsiä naisen jolla kunnon työ ja säänn palkkatulot.
ap
tiedän yhden nyt jo murrosikäisen, jonka äiti eli masennuksensa kanssa ja lopulta tappoi itsensä, tyttö on nyt itsetuhoinen ja viettää aikaansa mm. mielisairaalassa.
Mitä se auttaisi? tabupurkin kanssa kotiin ja siinä se. Olen työtön joten ei mulla ole oikeutta edes sairastaa. Pitää vaan jaksaa ja kestää ja selvitä vaikka juuri nytkin tuntuu siltä että en saa kunnolla happea ja oksettaa.
Muu perhe on ulkona mutta kun tulevat sisälle niin yritettävä taas hieman piristyä.
ap
tiedän yhden nyt jo murrosikäisen, jonka äiti eli masennuksensa kanssa ja lopulta tappoi itsensä, tyttö on nyt itsetuhoinen ja viettää aikaansa mm. mielisairaalassa.
Sano, että auttaa ja lähtee sun kanssa hakemaan apua. Ei välttämättä lääkkeitä vaan joskus pelkkä puhuminen ulkopuolisen kanssa auttaa.
Koita jaksaa hakea apua. ON parempi lapsillekin, jos äiti voi hyvin. Onko sulla miestä, sukulaisia, ystäviä...? Pyydä apua rohkeasti!