Kilttien lasten kiltit äidit: Käykö teidän lastanne sääliksi, kun muille tunnutaan sallivan

Kolmivuotias lapsemme on tosi ulospäinsuuntautunut, sosiaalisissa tilanteissa rohkea, kovaääninen. Mutta myös huomaavainen ja herkkä. Meillä on tiukat käyttäytymissäännöt, eikä huonoa käytöstä hyväksytä. Sen sijaan meillä saa hyppiä sängyllä, juosta paljain jaloin ja kiipeillä kaikkialla paitsi ruokapöydällä. Välillä tuntuu tosi kurjalta olla se ainut tiukkis, joka kieltää lastaan. Tuntuu, että muiden lapset saavat hillua ihan miten hyvänsä, sanoa jopa törkeästi äidilleen.

Kuka sallii niiden muiden lasten huononytöksen? Sinä vai? Pidätkö omille lapsillesi liian kovaa kuria jos tuntuu siltä, että muut saavat käyttäytyä huonosti mutta he eivät? Ja mikä on sinun mielestäsi huonoa käytöstä? Onko nyt kyse vainsinun subjektiivisesta kokemuksestasi vai ihan jostain yleisistä normeista?



Kannattaa ihan oikeasti tutustua erilaisiin temperamentteihin, kirjallisuutta löytyy kyllä. Se, että kaikki eivät ole arkoja ja hiljaisia, ei tee heistä yhtään sen huonompia kuin sinun lapsesi.

omat lapset 9v ja 7v ovat empaattisia ja muita huomioon ottavia mutta esim naapureiden lapset eivät osaa sosiaalisuutta pätkääkään. Luvataan olla mutta ei ollakaan, kiusataan ja härnätään. Omat lapset eivät voi tajuta sellaista...naapurit eivät tunnu ollenkaan kasvattan lapsiaan.

noudattamaan pelisääntöjä ja ottamaan muita huomioon. Raskastahan se välillä on ollut aina ja aina vaan korostaa lapsille samoja asioita ja ihan kävestä pitäen esim neuvoa miten kavereita kohdellaan.



sitten on pilvin pimein tuttavapiirissäkin lapsia joille ei ole opetettu oikeastaan yhtään miten muiden kanssa ollaan ja miten muita saa kohdella :(



Samoin kun viet omat lapset esim hoploppiin niin kiva siinä sitten yrittää selittää miksi muut mukulat painelevat jonoissa ihan surutta ohi kun omat jäävät odottamaan vuoroaan...ja joo isukit yleensä seuraavat vieressä miten omat etuilevat ja tönivät pois tieltä muita.

Rauhallisilla vanhemilla rauhallisia lapsia. Me taas olemme eläväistä mekkaloivaa sukua, joten lapsiparoillamme ei ole ole mitään mahdollisuutta kasvaa hiljaiseksi ja tasaiseksi lapseksi.



Ei meillä kiroilla tai häiriköidä, mutta keskiverto meno on rajumpaa.

joista ei koskaan tule yhtään mitään. Ja kas - olen ollut oikeassa. Ne kaikkien eniten 15v sitten riekkuneet ovat nyt vankilassa tai vainajia.

töniä ja tuuppia siinä riehuessaan muitakin...ihan sama mitä keskenään tekevät mutta siinä menee raja kun nämä mekkaloitsijat tulevat leikkipuistoon etuilemaan ja tuuppimaan toisia liukumäessä!



nimimerkillä kokemusta on!

ja kilteistä vanhemmista. Miten ihmeessä määritellään kiltti lapsi? Ei ole ikinä kiukutellut? Ei ole koskaan tehnyt mitään väärää? Ei huuda, ei ole pahoilla mielin? Sen sijaan jos puhutaan aroista ja ujoista lapsista, ymmärrän paremmin. Itse olin arka ja ujo. Vanhemmillani oli tiukat säännöt ja noudatin niitä aina. Lapsuudestani muistan eri tilaisuuksien jännittämisen, kun tiesin, mitä minulta odotettiin, mutta aina kuitenkin minuun petyttiin. Olin niin täynnä sääntöjä ja odotuksia, että menin täysin lukkoon, kun tuli sosiaalinen tilanne. En kyennyt kättelemään ja tervehtimään enkä ainakaan puhumaan. Ja vanhemmat sitten olivat ihan pettyneitä, kun en ollutkaan se hurmaava seuranpitäjä ja hauskuuttaja, vaikka niin kovin kiltti olinkin. Koulussa minut jyrättiin. Mitä ihmeen hyötyä on olla aina se, joka myöntyy ja tekee kaiken, kun toiset suuna päänä vaativat, että he eivät ainakaan suostu. Olin oikea roskalaatikko. Tässä vaiheessa vanhemmat sitten vähän ihmettelivät, miksi en laita vastaan ja miksi aina suostun tekemään kaikki ikävät jutut. Niin, jos koko ikänsä on ollut se kiltti ja miellyttävä, niin eihän siellä kovassa maailmassa yllättäen opi tavoille. Työelämäkin ottaa tiukoille. Osaan joskus sanoa ei, mutta minun ei on helppo jyrätä ja jyrätäänkin säännöllisin väliajoin. Kiltteys on usein miellyttämisen halua, ja miellyttämisen haluiset eivät saa tahtoaan läpi, kun eivät kestä vaativia ja aggressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä. Oma lapseni on sosiaalinen kokeilija. Kyllä, välillä menee metsään ja saadaan tiukasti muistuttaa säännöistä, mutta puolensa osaa pitää tiukan paikan tullen. Olen hänestä ylpeä. En suostu kasvattamaan kilttiä lasta lähtökohtaisesti. Lapsen kuuluu kokeilla rajoja ja saada palautetta käytöksestään. Vain sillä tavalla hän oikeasti tietää, mitä häneltä odotetaan eikä se ole pelkkää miellyttämisen halua. Hän myös saa kehittyä rauhassa omanlaisekseen persoonaksi ilman, että se kiltteys rajoittaa tekemistä kaiken aikaa. Jos kiltteys on arkuutta, rauhallisuutta, hiljaisuutta, kannattaa yrittää saada lapsi ulos kuorestaan. Todella usein se rauhallinen ja arka lapsi ei uskalla olla oma itsensä ristiriitaisessa maailmassa ja pyrkii siten miellyttämään vanhempiaan oman persoonansa kustannuksella. Liika miellyttämisen halu johtaa siihen, että tällaista lasta on helppo jyrätä ja tölviä aikuisenakin. Toivottavasti teidän kiltit lapsenne kokeilevat rajoja ja räjähtelevät edes kotona. Se on vain terveellistä ja normaalia.

ryntää sinne ekaluokkalaisten sekaan näyttämään kieltään ja härnäämään? Sinä istut paikallasi ja tuumaat, että lapsen tulee kokeilla rajojaan ilman että kiltteys rajoittaa?

Käykö ikinä mielessäsi,että tehtävänäsi on opettaa lapselle, miten muiden kanssa ollaan eikä antaa tämän pilata muiden juhlia.

jotenkin toivottavampaa. Liiallinen kiltteys ja arkuuskin voivat olla ärsyttäviä luonteenpiirteitä. Lapsen kuuluu uhmata auktoriteettejä ja uhmata (tietyissä määrin).

Jos lapsi on aina tottelevainen ja rauhallinen niin eikö kasvatuksessa ole mennyt jotain pieleen?

Rauhallisilla vanhemilla rauhallisia lapsia. Me taas olemme eläväistä mekkaloivaa sukua, joten lapsiparoillamme ei ole ole mitään mahdollisuutta kasvaa hiljaiseksi ja tasaiseksi lapseksi.

Ei meillä kiroilla tai häiriköidä, mutta keskiverto meno on rajumpaa.

Geenitkin vaikuttavat asiaan!

Nimittäin oma rauhallinen, tottelevainen esikoisemme, joka saa kärsiä uhmakkaan kuopuksen oikuista.



Esikoinen on joskus itkenytkin miksi hänen pitää aina olla kiltisti ja sisko saa tehdä mitä tahtoo.



Yritämme olla melko tiukkoja kuopukselle, mutta ihan kaikista asioista ei voi aina vääntää, joten "kiltti lapsi" sitten sopeutuu ja luopuu oikeuksistaan emmekä sitä aina edes huomaa kun sitä tapahtuu niin usein eikä esikoinen pidä yleensä melua asiasta.

sillä aikuinen se on se joka sanelee säännöt eikä lapsia! Uskomatonta että joku todella on tätä mieltä...siis totta kai uhma kuuluu kehitykseen mutta lapselle tulee opettaa että hän kuitenkin on se joka noudataa sääntöjä!

jotenkin toivottavampaa. Liiallinen kiltteys ja arkuuskin voivat olla ärsyttäviä luonteenpiirteitä. Lapsen kuuluu uhmata auktoriteettejä ja uhmata (tietyissä määrin). Jos lapsi on aina tottelevainen ja rauhallinen niin eikö kasvatuksessa ole mennyt jotain pieleen?

lastentapahtumissa, kirkossa, kirjaston satutunnilla jne.? Eikö sille lapselle voisi kertoa, että tällaisissa tilaisuuksissa kunnioitetaan muita ja ollaan ihmisiksi. Jos lapset saavatkin kotona olla kuin pellossa, niin eikö alkeellisimpien käytöstapojen opettelu silti voisi olla osa kasvatusta?

Jos esim. yli 2v lapsi ei ole vihkimistilaisuudessa tottelevainen ja rauhallinen, niin kasvatuksessa on mennyt jotain pieleen.

paljon enemmän huonoa käytöstä?

Meidän kaikki lapsemme (9, 7 j 5 v) ovat kilttejä, ja me vanhemmatkin olemme. Olemme aina pitäneet kasvatuksessa tärkeinä oikeudenmukaisuutta, huomioon ottamista, sääntöjen noudattamista, ystävällisyyttä jne.

Monille muille lapsille sallitaan paljon huonompi käytös. He häiriköivät, kiroilevat, kiusaavat ja rellestävät, eikä vanhempien ilme värähdäkään. Joskus tuntuu ihan pahalta komentaa omaa lastaan, kun kaverit vieressä elävät kuin pellossa.

ymmärtää mitä ap aloituksellaan sanoi. Hän EI puhunut tuhmista tai huonoista lapsista, eikä tempperamenteista, vaan siitä, että toiset vanhemmat lähtökohtaisesti sallivat lastensa perseilyn, ja kuvittelevat, että se on joku tie onnelaan.

Meillä lapset on kasvatettu käyttäytymään hyvin ja olemaan reiluja ja oikeudenmukaisia. Millähän tavalla siinä on nyt nitistetty lapsen persoonaa, kuten joku valopää täälläkin mölisi? Miksi ihmeessä lapsen olisi saatava palaute huonosta käytöksestään ulkomaailmasta, josta se saatava opetus voi olla joskus todella kova ( esim. Sellolla päätään aukonut 14-v joka pääsi vähän ajelulle takakontissa) kun lapsella on vanhemmat, joiden tehtävä on turvallisesti opettaa lapselle mikä on oikeaa ja mikä väärää.

Kyllä mua vähän ketuttaa jos mummulassa serkut vetäisevät kahvipöydässä joka lajia itselleen lautaselle (esim keksilajitelma) niin että meidän lapsille ei kamalasti jää vaihtoehtoja. Sitten jättävät syömättä, kun eivät tietenkään jaksa. Sitä sitten vain mutisee omille pettyneille lapsillee, että otetaan sitten kotona jotain herkkua. ja kotimatkalla autossa miedän lapset saa oppitunnin siitä, että toisten käytöstä ei kylässä kommentoida, vaikka tekisivätkin väärin. Mutta oon ajatellut sen niin että samaahan ne lapset joutuu sietämään loppuelämän. Ei kaikki osaa käyttäytyä. Loppujen lopuksi kuitenkin parempi osata tavat kuin olla pellossa.

ja kilteistä vanhemmista. Miten ihmeessä määritellään kiltti lapsi? Ei ole ikinä kiukutellut? Ei ole koskaan tehnyt mitään väärää? Ei huuda, ei ole pahoilla mielin? Sen sijaan jos puhutaan aroista ja ujoista lapsista, ymmärrän paremmin. Itse olin arka ja ujo. Vanhemmillani oli tiukat säännöt ja noudatin niitä aina. Lapsuudestani muistan eri tilaisuuksien jännittämisen, kun tiesin, mitä minulta odotettiin, mutta aina kuitenkin minuun petyttiin. Olin niin täynnä sääntöjä ja odotuksia, että menin täysin lukkoon, kun tuli sosiaalinen tilanne. En kyennyt kättelemään ja tervehtimään enkä ainakaan puhumaan. Ja vanhemmat sitten olivat ihan pettyneitä, kun en ollutkaan se hurmaava seuranpitäjä ja hauskuuttaja, vaikka niin kovin kiltti olinkin. Koulussa minut jyrättiin. Mitä ihmeen hyötyä on olla aina se, joka myöntyy ja tekee kaiken, kun toiset suuna päänä vaativat, että he eivät ainakaan suostu. Olin oikea roskalaatikko. Tässä vaiheessa vanhemmat sitten vähän ihmettelivät, miksi en laita vastaan ja miksi aina suostun tekemään kaikki ikävät jutut. Niin, jos koko ikänsä on ollut se kiltti ja miellyttävä, niin eihän siellä kovassa maailmassa yllättäen opi tavoille. Työelämäkin ottaa tiukoille. Osaan joskus sanoa ei, mutta minun ei on helppo jyrätä ja jyrätäänkin säännöllisin väliajoin. Kiltteys on usein miellyttämisen halua, ja miellyttämisen haluiset eivät saa tahtoaan läpi, kun eivät kestä vaativia ja aggressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä. Oma lapseni on sosiaalinen kokeilija. Kyllä, välillä menee metsään ja saadaan tiukasti muistuttaa säännöistä, mutta puolensa osaa pitää tiukan paikan tullen. Olen hänestä ylpeä. En suostu kasvattamaan kilttiä lasta lähtökohtaisesti. Lapsen kuuluu kokeilla rajoja ja saada palautetta käytöksestään. Vain sillä tavalla hän oikeasti tietää, mitä häneltä odotetaan eikä se ole pelkkää miellyttämisen halua. Hän myös saa kehittyä rauhassa omanlaisekseen persoonaksi ilman, että se kiltteys rajoittaa tekemistä kaiken aikaa. Jos kiltteys on arkuutta, rauhallisuutta, hiljaisuutta, kannattaa yrittää saada lapsi ulos kuorestaan. Todella usein se rauhallinen ja arka lapsi ei uskalla olla oma itsensä ristiriitaisessa maailmassa ja pyrkii siten miellyttämään vanhempiaan oman persoonansa kustannuksella. Liika miellyttämisen halu johtaa siihen, että tällaista lasta on helppo jyrätä ja tölviä aikuisenakin. Toivottavasti teidän kiltit lapsenne kokeilevat rajoja ja räjähtelevät edes kotona. Se on vain terveellistä ja normaalia.

ryntää sinne ekaluokkalaisten sekaan näyttämään kieltään ja härnäämään? Sinä istut paikallasi ja tuumaat, että lapsen tulee kokeilla rajojaan ilman että kiltteys rajoittaa?

Käykö ikinä mielessäsi,että tehtävänäsi on opettaa lapselle, miten muiden kanssa ollaan eikä antaa tämän pilata muiden juhlia.

tässä oli ehkä paras vastaus AV:n historiassa :D miten tuo vastaaja on voinutkin vastata noin typerästi, mikään ei oikeasti viittaa aijempaan postiin :D ihan tämä ihmisen itse keksimiä juttuja omassa päässään.

jotenkin toivottavampaa. Liiallinen kiltteys ja arkuuskin voivat olla ärsyttäviä luonteenpiirteitä. Lapsen kuuluu uhmata auktoriteettejä ja uhmata (tietyissä määrin). Jos lapsi on aina tottelevainen ja rauhallinen niin eikö kasvatuksessa ole mennyt jotain pieleen?

lastentapahtumissa, kirkossa, kirjaston satutunnilla jne.? Eikö sille lapselle voisi kertoa, että tällaisissa tilaisuuksissa kunnioitetaan muita ja ollaan ihmisiksi. Jos lapset saavatkin kotona olla kuin pellossa, niin eikö alkeellisimpien käytöstapojen opettelu silti voisi olla osa kasvatusta?

Jos esim. yli 2v lapsi ei ole vihkimistilaisuudessa tottelevainen ja rauhallinen, niin kasvatuksessa on mennyt jotain pieleen.

paljon enemmän huonoa käytöstä?

Meidän kaikki lapsemme (9, 7 j 5 v) ovat kilttejä, ja me vanhemmatkin olemme. Olemme aina pitäneet kasvatuksessa tärkeinä oikeudenmukaisuutta, huomioon ottamista, sääntöjen noudattamista, ystävällisyyttä jne.

Monille muille lapsille sallitaan paljon huonompi käytös. He häiriköivät, kiroilevat, kiusaavat ja rellestävät, eikä vanhempien ilme värähdäkään. Joskus tuntuu ihan pahalta komentaa omaa lastaan, kun kaverit vieressä elävät kuin pellossa.

Kun omille lapsille opetetaan käytöstapoja ja muut lapset käyttäytyy vieressä miten sattuu leikkipaikoilla, niin jurppihan se! Eihän se lapsi ymmärrä, miks hän ei saa ottaa toiselta kädestä leluja tai sekoittaa muiden leikkejä, mut muut lapset saa häiriköidä miten haluavat. Lohduttaudun sillä -ja toivon että lapset oppivat ajattelamaan näin myös- että muiden tekemisiä et voi kontrolloida, mutta on hyödyksi, että osaat itse toimia oikein. Mikä tässä tapauksessa tarkoittaa että huomioidaan muut ja ollaan reiluja!

ja joskus kyllä melkein itkettää ja ymmärrän ap:n pointin täydellisesti!



Kun meidän lapset on ihan ulalla tilanteissa, joissa ikätoverit (tarhaikäiset) tönii, lyö, puree, sanoo rumia, kohtelee rumasti toisen tavaroita (lainattua pyörää, hiekkalelua tms.) jne jne jne.

Ja nämä huonosti käyttäytyvät muksut saavat mut tuntemaan tosi ristiriitaisia tunteita, koska mä jotenkin inhoan niitä, vaikka ne on viattomia lapsia, joille aikuiset ei ole opettaneet miten ollaan...

Mutta kyllä se on karmivaa, miten jo pienestä pitäen opitaan malli, ettei toista ihmistä tarvitse kunnioittaa. Siitä se sitten jatkuu kohti aikuisuutta minä mulle mä ensin, mun auto, mun moottoritie, mun oikeus, mun onnellisuus mun mä muuuuuun mä haluuuuuuuan.

jatkaa vielä, että kauheinta on juuri se ristiriita, että pitääkö mun nyt silti kunnioittaa tota toista, joka just löi ja tahallaan hajotti mun tavaroita. Että sitä pitää ymmärtää, ja pälä pälä. Onko suvaitsematon paska, jollei siedä huonoa käytöstä ? Että pitääkö ne omat lapset opettaa ymmärtämään ja sietämään toisilta mitä vaan, koska haluaa että omat on kunnollisia myös siinä suhteessa...

sitten ollaankin aikuisten yht. kunnassa, jossa silitetään päähän koulukiusaajia, vaimonsa/miehensä hakkaajia, huijari liikemiehiä, katolta murhaavia nuorukaisia, perhesurmaajia you name it, ihan kaikkia. Elämme moraalikadon aikaa, arvotyhjiössä.



Lässyn lässyn, ei saa sanoa että on kilttejä tai tuhmia lapsia. No onhan lapsi nyt aika tuhma, jos se vaan huvikseen satuttaa ikätoveriaan ja nauraa päälle. Kyllä siinä ollaan kieroutuneella tiellä ja miksei sitä saa sanoa ääneen???