Kilttien lasten kiltit äidit: Käykö teidän lastanne sääliksi, kun muille tunnutaan sallivan

Minulla on kaksi kilttiä ja hyvin käyttäytyvää lasta, joista toinen rauhallinen ja toinen vilkas.

Eivät ole tuuppineet, tönineet, lällätelleet, etuilleet jne.

Ja kyllä maailma heidän silmissään näyttäytyy taatusti epäoikeudenmukaisena. Miksi esim koulussa toinen viittaa ja toinen huutaa vastauksen julki.

Miksi toinen sotkee leikit, nimittelee jne.

Ja itse pitää vaan sietää ja sietää. Ja toivoa, että maailma tästä vielä joskus palkitsee. (Vaan palkitseekohan?)

Riehujat ja räkäilijät lepsuine "sallivine" vanhempineen saa tietysti pidettyä tämän talon ulkopuolella, mutta muutenhan noita riittää riesaksi asti. Myös sitten myöhemmin työpaikoilla.

ja vaikka ovatkin ekstrovertteja, osaavat useimmiten käyttäytyä ja heitä komennan, jos eivät osaa. Jos muut lapset elää kuin pellossa, komennan heitäkin siinä samalla - varsinkin jos ollaan meillä, mutta teen sitä myös muualla, esim. junassa tai leikkipuistossa.



Harvoin lapset pistää vastaan kun niitä komentaa, usein ei vanhemmatkaan. Moni vanhempi myöntyy ja tulee avuksi komentamaan - tulkitsen sen niin, että ne a) ei ole ollenkaan huomanneet lapsensa häiritsevää käytöstä, b) eivät ole uskaltaneet komentaa lastaan julkisesti "riidan" pelossa.

Olen aina korotanut lapsilleni, ettei tuhmia tai kilttejä lapsia ole olemassakaan. Mutta ihminen voi käyttäytyä kiltisti tai tuhmasti..Teot tuomitaan, ei koskaan ihmistä.

Uskoisin, että hyvillä käytöstavoillapsee kuitenkin pidemmälle! Ja saa apua ja saa kavereia helpommin jne. Vaikka muilla olisikin huonot tavat. Tärkeää kuitenkin, että kilttikin oppii asettamaan rajansa jne.

Tempperamentit toki ovat erilaisia. Meillä on neljä lasta, yksi on hyvin rauhallinen, yksi on ollut hyvin vilkas, loput siltä väliltä. Kaikilla on ollut säännöt ja kuri, toki sillä rauhallisimmalla sitä kuria on tarvinnut pitää vähiten. Koulusta ja muualta on tullut vilkkaimmalle eniten negatiivista palautetta, ja hänen kanssaan on kokeiltu monenlaista, että homma on järjestykseen saatu. Nyt koulu sujuu erittäin hyvin.



Se rauhallisin on saanut aina erinomaista palautetta, ja on päässyt helpolla. Enemmänkin itse ajattelen, että koulumaailma on kova paikka näille vilkkaammille, rauhallinen pääsee niin paljon helpommalle. Mutta ei auta, sinne on sopeuduttava.



Kosketti, kun kuulin tässä joku aika sitten, miten ekaluokalle menevä lapsi oli sanonut, että hän on sellainen ulkopoika, ei hän pärjää koulussa. Minusta meillä nämä ulkopojat ja ulkotytöt joutuvat koville, kun he joutuvat sopeutumaan.

ja kilteistä vanhemmista. Miten ihmeessä määritellään kiltti lapsi? Ei ole ikinä kiukutellut? Ei ole koskaan tehnyt mitään väärää? Ei huuda, ei ole pahoilla mielin?



Sen sijaan jos puhutaan aroista ja ujoista lapsista, ymmärrän paremmin. Itse olin arka ja ujo. Vanhemmillani oli tiukat säännöt ja noudatin niitä aina. Lapsuudestani muistan eri tilaisuuksien jännittämisen, kun tiesin, mitä minulta odotettiin, mutta aina kuitenkin minuun petyttiin. Olin niin täynnä sääntöjä ja odotuksia, että menin täysin lukkoon, kun tuli sosiaalinen tilanne. En kyennyt kättelemään ja tervehtimään enkä ainakaan puhumaan. Ja vanhemmat sitten olivat ihan pettyneitä, kun en ollutkaan se hurmaava seuranpitäjä ja hauskuuttaja, vaikka niin kovin kiltti olinkin. Koulussa minut jyrättiin. Mitä ihmeen hyötyä on olla aina se, joka myöntyy ja tekee kaiken, kun toiset suuna päänä vaativat, että he eivät ainakaan suostu. Olin oikea roskalaatikko. Tässä vaiheessa vanhemmat sitten vähän ihmettelivät, miksi en laita vastaan ja miksi aina suostun tekemään kaikki ikävät jutut. Niin, jos koko ikänsä on ollut se kiltti ja miellyttävä, niin eihän siellä kovassa maailmassa yllättäen opi tavoille. Työelämäkin ottaa tiukoille. Osaan joskus sanoa ei, mutta minun ei on helppo jyrätä ja jyrätäänkin säännöllisin väliajoin. Kiltteys on usein miellyttämisen halua, ja miellyttämisen haluiset eivät saa tahtoaan läpi, kun eivät kestä vaativia ja aggressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä.



Oma lapseni on sosiaalinen kokeilija. Kyllä, välillä menee metsään ja saadaan tiukasti muistuttaa säännöistä, mutta puolensa osaa pitää tiukan paikan tullen. Olen hänestä ylpeä. En suostu kasvattamaan kilttiä lasta lähtökohtaisesti. Lapsen kuuluu kokeilla rajoja ja saada palautetta käytöksestään. Vain sillä tavalla hän oikeasti tietää, mitä häneltä odotetaan eikä se ole pelkkää miellyttämisen halua. Hän myös saa kehittyä rauhassa omanlaisekseen persoonaksi ilman, että se kiltteys rajoittaa tekemistä kaiken aikaa.



Jos kiltteys on arkuutta, rauhallisuutta, hiljaisuutta, kannattaa yrittää saada lapsi ulos kuorestaan. Todella usein se rauhallinen ja arka lapsi ei uskalla olla oma itsensä ristiriitaisessa maailmassa ja pyrkii siten miellyttämään vanhempiaan oman persoonansa kustannuksella. Liika miellyttämisen halu johtaa siihen, että tällaista lasta on helppo jyrätä ja tölviä aikuisenakin. Toivottavasti teidän kiltit lapsenne kokeilevat rajoja ja räjähtelevät edes kotona. Se on vain terveellistä ja normaalia.

ehkä kuitenkin vaan korostaa kuinka kilttejä heillä ollaan ja "muut" kasvattavat lapsiaan huonosti? Näissä "kilteissä" lapsissa kun sattuu olemaan myös niitä pikku paholaisia, jotka kotona ja vanhempien läsnäollessa eivät ikinä kiroile, kiusaa tms mutta kun ovat omikseen, kiusataan, kiroillaan ja käyttäydytään huonosti. Tuli heti pari esimerkkiä mieleen :D Omat lapseni ovat jotain siitä väliltä, en osaa mieltää heitä joko kilteiksi tai pellossa eläviksi. Toki kielletään ja torutaan aina tuhmuuksista. Rangaistaankin jos on tarpeeksi paha teko.