Kuinka pitkä isyysloma on?
Eli montako päivää? Lasketaanko lauantait mukaan?
Kommentit (2)
Lapsen syntymän jälkeen pidetyn isyysvapaan lisäksi isä voi pitää isäkuukauden lapsensa kanssa. Ehtona isäkuukauden saamiselle on, että isä käyttää osan vanhempainrahoista.
Kenelle isäkuukausi?
Kun isä käyttää vanhempainrahaa vähintään 12 arkipäivää (vanhempainrahan lopusta), hän saa 1-24 ylimääräistä arkipäivää vapaata. Tätä vapaata kutsutaan isäkuukaudeksi. Arkipäiviin luetaan päivät maanantaista lauantaihin pois lukien arkipyhät.
Isäkuukausi on siis pisimmillään 36 arkipäivää eli pyhäpäivien määrästä riippuen reilut 6 viikkoa. Vapaa on pidettävä yhdessä jaksossa.
Isäkuukauteen on oikeus myös adoptioisällä sekä sateenkaariperheessä toisella puolisoista. Naispareista isäkuukauden voi pitää vanhempi, joka on adoptoinut lapsen. Miespareista kumpi tahansa voi pitää isäkuukauden, mutta molemmat eivät saa siihen oikeutta.
Tuet isäkuukauden aikana
Isäkuukauden ensimmäisiltä 12 arkipäivältä saat vanhempainrahaa ja seuraavilta 1-24 arkipäiviltä isyysrahaa.
Koska vanhempainraha ja isyysraha maksetaan saman tulon perusteella, ne ovat yleensä keskenään samansuuruisia. Isyysraha voi myös olla korotettua, jos et ole pitänyt vanhempainvapaata ja saanut vanhempainrahan korotusta (30 päivää). Tukien määristä kerrotaan kohdassa Vanhempainraha > Määrä. Omien isäkuukausien tukien suuruuden voit arvioida laskurilla.
Työt ja opiskelu isäkuukaudella
Isäkuukauden aikana isä ei voi käydä töissä. Sunnuntaityöt ovat sallittuja, sillä niiltä päiviltä ei makseta tukea. Isäkuukauden aikana ei voi myöskään opiskella päätoimisesti.Opiskelu ja opintotuen saaminen eivät estä isäkuukautta, jos hoidat lasta opinnoista huolimatta.
Koska isäkuukauden voi pitää?
Voit pitää isäkuukauden heti vanhempainvapaan jatkoksi tai siirtää sen myöhemmäksi. Isäkuukautta voi siirtää noin puolella vuodella (180 kalenteripäivää) vanhempainrahan loppumisesta.
Jos pidät isäkuukauden heti vanhempainvapaan jatkoksi, sinun ei tarvitse tehdä erillistä ilmoitusta Kelaan. Riittää, että haet isäkuukauden tukia 2 kuukautta ennen vapaan alkua.
Jos et pidä isäkuukautta heti vanhempainvapaan jatkoksi, ilmoita Kelaan isäkuukauden siirtämisestä 2 kuukautta ennen kuin vanhempainraha muutoin loppuisi. Näin Kela jättää vanhempainrahakauden 12 viimeistä arkipäivää maksamatta ja liittää ne osaksi isäkuukautta. Ilmoitus kannattaa tehdä vasta, kun olet varma isäkuukauden pitämisestä, sillä 12 vanhempainrahapäivää ei voi palauttaa äidille, kun ne kerran on siirretty isän käyttöön. Muista kuitenkin myös hakea isäkuukauden tukia 2 kuukautta ennen sen aloittamista. Pelkkä ilmoitus siirrosta ei riitä.
Jos siirrät isäkuukautta, toisen vanhemman tulee hoitaa lasta kotona ennen isäkuukautta. Lapsi ei siis voi olla hoidossa kodin ulkopuolella. Kotihoidon ajalta isä tai äiti voi saada Kelasta kotihoidon tukea. Sitä ei kuitenkaan makseta alle kuukaudelta. Siirrä siis isäkuukautta vähintään kuukaudella, jos haluat kotihoidon tuen.
Mitä äiti tekee isäkuukauden aikana?
Äiti voi isäkuukauden ajan olla kotona, palkallisella vuosilomalla tai mennä esimerkiksi töihin tai opiskella. Äidin ei tarvitse ilmoittaa Kelaan, mitä hän tekee isäkuukauden aikana. Vuosilomasta, työskentelystä yms. äiti sopii työnantajansa kanssa.
Äidille ei makseta isäkuukauden ajalta vanhempainpäivärahaa, sillä tuki menee isälle. Jos perheessä on muita lapsia, perhe voi saada kotihoidon tukea, jos isäkuukauden tuet ovat pienet. Yleensä kotihoidon tukea ei kuitenkaan jää maksettavaksi. Voit laskurilla laskea, voisitteko saada kotihoidon tukea.
Uusi lapsi ennen isäkuukautta
Jos perhe saa uuden lapsen ja tästä vanhempainpäivärahaa (esim. äitiysrahaa), ennen kuin isäkuukausi on pidetty, isä menettää oikeuden isäkuukauteen. Tällaisessa tilanteessa isälle siirrettyjä vanhempainrahoja ei voida enää palauttaa äidille, vaikka isäkuukausi olisi peruuntunut.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/160404102920MH?OpenDocument
Isyysraha isyysvapaan ajalta
Isä voi lapsen syntymän jälkeen pitää isyyslomaa 1–18 arkipäivää eli n. 3 viikkoa. Arkipäiviä ovat päivät maanantaista lauantaihin pois lukien arkipyhät.
Isyyslomalla voit olla kotona yhtäaikaa äidin kanssa. Kela maksaa ajalta isyysrahaa ja äidille äitiys- tai vanhempainrahaa. Myös adoptioisällä on oikeus isyysrahaan.
Isyyslomaa ei tarvitse pitää heti lapsen syntymän jälkeen, vaan sen voi pitää milloin tahansa äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana. Käytännössä isyysloma on pidettävä ennen kuin lapsi on n. 9 kuukautta.
Voit myös jakaa vapaan osiin, mutta lomajaksoja voi olla enintään 4. Jos olet vapaalla maanantaista perjantaihin, kuluu 5 isyysrahapäivää. Jos taas olet vapaalla maanantaista seuraavan viikon maanantaihin, lasketaan väliin jäävä lauantaikin mukaan, ja päiviä kuluu 7.
Ilmoita työnantajallesi isyysvapaastasi 2 kuukautta ennen vapaan alkua. Jos isyysvapaasi on enintään 12 arkipäivää, ilmoita siitä viimeistään kuukausi etukäteen.
Tämän enintään 18 arkipäivän isyysloman lisäksi saat kokonaisen isäkuukauden, kun käytät vähintään 12 viimeistä arkipäivää vanhempainrahakaudesta. Isyysloma ei vaikuta isäkuukauden pituuteen.
Esimerkki isyysvapaasta
Miettisen perheeseen syntyy 1.6. vauva, jota äiti jää hoitamaan äitiysvapaalle. Perheen isä jää äidin kanssa hoitamaan lasta 12 arkipäivän mittaiselle isyysvapaalle 1.6.-14.6. Loput 6 isyysvapaapäivää isä käyttää 2 kuukautta myöhemmin. Isyysvapaapäiviltä isä hakee Kelasta isyysrahaa jälkikäteen.
Opinnot tai työskentely isyysvapaalla
Isyysrahan saaminen edellyttää, ettet isyysvapaan aikana työskentele tai opiskele päätoimisesti.Työskentely sunnuntaisin on sallittua, sillä isyysrahaa maksetaan vain arkipäiviltä. Opiskelu ja opintotuen saaminen eivät estä isyysrahan saamista, jos hoidat lasta opinnoista huolimatta.
Edellytykset
Isyysrahan saanti edellyttää, että asut yhdessä lapsen äidin kanssa. Voit saada isyysrahaa poikkeuksellisesti, vaikka asuisitte eri osoitteessa, jos olette naimisissa ja erossa asuminen johtuu esim. työtilanteesta eikä välien rikkoutumisesta.
Lisäksi ehtona on, että olet kuulunut Suomen sosiaaliturvaan vähintään 180 päivää juuri ennen lapsen laskettua syntymäaikaa. Vakuutusaikaan voidaan laskea mukaan vakuutusaikaa toisessa EU- tai ETA-maassa, Sveitsissä tai Israelissa. Jos muutat Suomeen ulkomailta, lue lisää osiosta Muutto Suomeen.
Myös rekisteröidyssä parisuhteessa oleva saa isyysrahaa sukupuolestaan riippumatta, jos hän adoptoi puolisonsa lapsen tai ottolapsen. Molemmat puolisot eivät voi saada isyysrahaa, vaan se myönnetään ainoastaan toiselle puolisoista.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120701121608EH?OpenDocument