Lue keskustelun säännöt.
Suomalainen äiti kärsii kateudesta ja riittämättömyydestä
15.02.2010 |
Suomessa asioiden pitäisi olla hyvin, jos ajatellaan sosiaaliturvaa vauvan synnyttyä. Neuvolapalvelut ovat erinomaiset ja tietoa vanhemmuudesta saa nykyään vaikka mistä. Mutta millaisia ovat Suomalaiset äidit? Yleistää ei saisi, vaan tällä palstalla, ystäväpiirissä ja paljon ihmisten kanssa töitä tehneenä olen huomannut tietynlaisen suomalaisäitisyndrooman. Kateus on voimakasta monilla äideillä. Omaa odotusaikaa, vauvaa ja kasvavaa lasta verrataan jatkuvasti toisiin. Omia kasvatusmenetelmiä ei osata kriittisesti katsoa ja toisten kommentit ovat kovan luokan hyökkäys äitiyttä kohtaan. "Koko suku kasvattaa"-meininkiä nykyäiti ei enää hyväksy: MINUN lapsi, MINUN elämäni. Perhekahviloissa törmäsin itse äiteihin, joilla oli suunnattoman suuri tarve olla esillä taidoillaan.
Suomalainen äiti kärsii kuitenkin riittämättömyyden tunteesta. Ei osata ajatella, että jokainen on erilainen. Otetaan paineita kauheesti kaikesta. Helposti löydetään toisten ratkaisuista ongelmia, toisten lapset ovat kamalia. Erilaisuutta ei haluta hyväksyä, mutta samanaikaisesti ollaan istumassa vanhempainilloissa joissa keskustellaan kiusaamisista ja erilaisuuden hyväksymisestä.
Miksi täällä ei voida olla toisten tukijoita? Miksi pitää verrata, syytellä, moittia, kadehtia? Millaisia lapsia tällaisista kasvaa? En tiedä olenko sitten niin kaukaa kotoisin, mutta itse ainakin puhun rehellisesti asioista. En hienostele, kerron jos on ongelmia vaikka päiväkodissa. Sitten minua katsotaan pitkään. Ja myöhemmin selviää, että tuolla pitkään katsovalla äidillä on vaikeuksia monissa asioissa. Miksi pitää antaa elämästään sellainen kuva joka ei vastaa todellisuutta? Miksi äiti ei voi olla toiselle äidille tuki ja ymmärtäjä?
Kommentit (5)
Kun olet kehittänyt tuollaisen Suomalainen Äiti-syndrooman.
Itse olen asunut ulkomailla (Keski-Euroopassa) kahdessa eri maassa ja kyllä siellä oltiin aivan samalla tavalla nirppanokkia. Ei missään taida olla kovin hyväksyttyä mennä komentamaan vieraita lapsia, vaikka olisi syytäkin. Minusta olisi mielenkiintoista tietää, että missä maassa tällainen koko kylä kasvattaa-meininki oikeastaan on edes olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minun lapsuudessani ainakaan ollut. Ja oma äitini vertaili myös meitä lapsia tauotta. Joka kerta kun toi kokeen tuloksen kotiin, kysyi ensimmäiseksi mitä muut sai jne.
Oman kokemukseni mukaan ihminen on ihmiselle susi maailman joka kolkassa.
kerron paljon oman kokemuksen pohjalta asioita ja varmasti moni ajattelee että se tarkoittaa minäminäminä, mutta onko se väärin? omien kokemusteni perusteella oon voinut auttaa toista ja vahingossa löytänyt vertaistukea hankaliin juttuihin..
mä myös kyselen lasten painoa ja pituutta ja "vertaan" omiinkin, mutta se on vaan tapa, enkä sen pienen hetken jälkeen edes muista minkä kokoinen toinen on ollut. eikä tuossa ees oo mitään taka-ajatusta, se vaan tulee tehtyä.
raskauksia taas on kiva verrata muuten vain, leikkimielisiä eroja etsiessä onko tyttö vai poika jne.. ja tykkään kuulla synnytyskertomuksia, jos joku vaan kertoon ja kerron omat vastaavani..
ite oon sitä mieltä et jos joku mun kanssa ajattelee noin et on paineita ja kateutta, vertailua jne.. ni voin olla hiljaakin, sit vaan ei enää tässä kotiäiti maailmassa riitä keskustelun aiheita, jos ei mistään lapsiin ja niiden saantien liittyvää voi ääneen sanoa... :D
sanoisin että sellaisella äidillä on itsellään joku ongelma - esim ettei oma lapsi ole itselle riittävän hyvä sellaisena kuin on. ( jos ei esim kehtaa sanoa lyhyemmän lapsen pituutta ääneen - eihän me aikuisetkaan olla kaikki samanlaisia)
vai tukisinki tuossa vaiheessa tyyliin et joo kaikki muut tässä sanoinkin jo, sun ei atrvi ku se on noin lyhyt.. ??
tiedän et tää kirjoitus ampuu vähän ylikin mutta on niin tottakin. noista asioista oikeesti liioitellaan ja paljon. eihän tässä oikeasti kohta uskalla kysyä toiselta edes että kuinka teillä menee...
enkä pode pahemmin kateutta tai riittämättömyyttä.