Hesarin juttu äitiydestä (ranskalaisen Badinterin haastattelu)

enkä ole artikkelia lukenut.



Mielestäni ranskattaret todellakin ottavat äitiyden rennommin ja ovat myös suvaitsevampia toisia äitejä ja heidän tapojaan kohtaan. Täällä ei tarvitse olla lapsilleen 110 prosenttisesti omistautuva superäiti ja potea joka asiasta huonoa omatuntoa. Se on aika vapauttavaa! Itseäni tosin häiritsevät monetkin paikalliset tavat (esim. takapuolelle läpsiminen tai sillä uhkailu, lasten vähäinen vaatetus talvella, epäterveelliset välipalat) ja monessa suhteessa paikalliset ystäväni pitävät minua varmaan ylihuolehtivaisena kanaemona. Suomalaisittain olen ehkä taas tietyissä asioissa astetta rennonpi äiti.



En ole nähnyt tilastoja, mutta imetys tuntuu täällä olevan paljon harvinaisempaa kuin Suomessa Uskon että se johtuu osittain myös äitiysloman lyhyydestä, ei vain halusta miellyttää miestä.



Mutta yllätys yllätys: täälläkin kasvaa ihan tasapainoisen ja onnellisen oloisia lapsia. En usko tässäkään asiassa olevan vain yhtä oikeaa toimintatapaa.

Musta artikkeli oli loistava ja herättää tosi tärkeää keskustelua. Musta on ihan turha saivarrella siitä kenelle naisen rinnat kuuluvat ja kuinka moni menee päivähoitoon. Tärkein pointti ei ole se. Kyse on ravistella sitä lastenhoidon ideaalin mallia, jota meille esim. vauvalehdet ja toiset äidit nykyään syöttää.

On hienoa että on kestovaipat ja imettää pitkään ja jos nukkuu hyvin perhepedissä niin siitä vaan. Musta on vain järkyttävää, jos naiset jäävät näihin ihanteisiin kiinni kuin vankilaan eivätkä ymmärrä että täysin terveitä ja onnellisia lapsia kasvaa vähemmälläkin. Tärkeää on myös se, että äiti vaikka lepää tai tapaa ystäviään tai että hänellä on kahdenkeskistä aikaa miehensä kanssa.

Itse olen lähes vuoden ikäisen lapsen äiti ja minulle äitiys on varmasti tärkein roolini mutta vain yksi sellainen. LApseni syö usein purkkiruokaa, imetin häntä 7kk ja hän on nukkunut aina omassa sängyssä. Silti olen mielestäni loistava äiti ja lapsi on terve ja iloinen. Koko perheemme voi hyvin. Äitiyden ei pidä olla suoritus, omia valintoja pitää punnita sitä vasten mikä sopii omalle perheelle.

Kirjoituksen tärkeimpiä pointteja oli ehkä se että naisella ja hänen onnellisuudellaan on arvonsa. mennään metsään jos AIVAN kaikessa ajatellaan mikä on parasta lapselle (sillä eikö lapsen paras kumpua äidin hyvinvoinnista?)

että perhepedissä (yök mikä sana) on ensisijaisesti kyse mistään "hyvän äitiyden" tavoittelemisesta, vaan siitä, että monelle äidille se, että lapsi nukkuu vieressä, helpottaa arkea kummasti, kun saa nukuttua paremmin (ja joo, tiedän, että KAIKKI lapset eivät nuku hyvin siinä äidin vieressä, mutta MONET nukkuvat). Yhdessä tuttavaperheessä äiti olisi halunnut vauvan viereen juuri sen takia, ettei olisi tarvinnut nousta aina hakemaan vauvaa viereen tissille, ja sitten viedä sitä takaisin toiseen huoneeseen, mutta isä ei halunnut, että lapsi nukkuu vieressä. Lapsi nukkui erittäin huonosti siellä toisessa huoneessa, ja niinpä äiti oli aivan superväsynyt, kun joutui jatkuvasti poukkaamaan huoneesta toiseen.

jos luulee et kirjoituksen pointti on imetyksen kesto tai lapsen kanssa kotona istuminen, on täysin hukassa.



Pointti oli se fanaattisuus, miten av:llakin suhtaudutaan lapsen hoitoon. Lapsi pärjää parhaiten kun äiti voi hyvin ja jaksaa. Se mitä siihen vaaditaan on aina kyseisestä äidistä ja isästä riippuvaista. Se imettääkö äiti vaiko ei, ei ole yhtä tärkeää kuin hyvin jaksava äiti ja isä. Oman mielipiteen tuputtaminen ainoana oikeana ratkaisuna on virhe ja siitä tässä oli kyse.



Täydellinen äiti on av:normien mukainen äiti, joka hoitaa lasta täydellisyyden normien mukaisesti jaksoi tai ei ;) Ei se ole tervettä.

Mitäs se nyt kestää, jonkun 3 kk? Sen jälkeen alkaa vanhempainvapaa mikä on ihan vapaaehtoinen :) Tosin sen aikana ei saa kunnallista hoitopaikkaa lapselle.

Uskon että on juuri noin että parisuhde kärsii jos nainen tekee äitiydestä itselleen ainoan elämäntehtävän.

Meillä perhepeti on ollut yhteinen päätös: mies peräti enemmän sitä mieltä, että pienten lasten paikka on meidän vieressämme.

Lapsia on myös imetetty ns pitkään. Eikä parisuhde ole siitäkään kärsinyt ;-).

Ei pitkä imetys + perhepeti tarkoittaneet sitä, että äitiys olisi ollut ainaoa elämän tehtäväni. Tosin kyllä todella korkealla prioriteeteissäni. Mutta niin on vastaavasti isyys miehellä.

Ja meillä mies tekee _aivan kaikkea_ muuta paitsi imettää, silloin kun meillä on vauvaikäisiä.

Lapsia 5 ja minä ns uraäiti ;-), mikä ei tasan kyllä olisi onnistunut, jollei olisi mies, joka arvostaa isyyttä ja lastensa seuraa.

Kirjoituksen tärkeimpiä pointteja oli ehkä se että naisella ja hänen onnellisuudellaan on arvonsa. mennään metsään jos AIVAN kaikessa ajatellaan mikä on parasta lapselle (sillä eikö lapsen paras kumpua äidin hyvinvoinnista?)

Kirjoituksessa kyllä samalla sujuvasti mitätöitiin mm. pitkään imettävät äidin "stalinistisen" aivopesun uhreiksi. Ja kyllä se oli myös sinällään kärkevästi kirjoitettu, että perhepeti, kestovaipat ja imetys tuomittiin, jälleen kerran, "tasa-arvon vastaiseksi".

"Lapsen paras" ei mielestäni kumpua äidin hyvinvoinnista. "Lapsen paras" kumpuaa lapsen hyvinvoinnista ;-). Tärkeää arjessa on löytää tasapainoa vanhempien hyvinvoinnin ja lapsen hyvinvoinnin välillä.

Meillä jo pienehkötkin lapset ovat tajunneet sen, että vauvan ollessa ihan vauva, vauvan tarpeet ajavat isompien ihmisten tarpeiden ohi. Koska siten taataan vauvalle se, mitä hän tarvitsee tasapainoiseen alkuun.

Eri vauvoilla tuo on varmasti erilaista :) - riippuu suuresti mm. vauvan luonteesta, miten paljon hän esim. tarvitsee läheisyyttä (ts. kaipaako hän esim. kainalossa nukkumista aluksi).

On yksisilmäistä myös automaattisesti tuomita ne perheet, joissa on esim. valittu perhepeti. Ja niin tuossa artikkelissa mielestäni tehtiin. Kovasti kärsii parisuhde perhepedistä. Millä perusteella? Jos pariskunta keskenään on sopinut, että tämä on nyt se meille sopiva toimintamalli, niin miksi siihen olisi kellään nokan koputtamista?

Usein mielestäni käy niin, että esim. pitkä imetys tai vauvan vieressä nukuttaminen mielletään tosin ns. "sankariäitiydeksi" ja jonkinlaiseksi uhrautumiseksi - ja lähinnä he mieltävät, jotka eivät itse niin toimi. Jolloin on helppo kertoa, että kyllä se äiti nyt tuossa suorittaa ja väsyttää itsensä. Ja voi voi kun parisuhdekin kärsii.

Entäs jos pariskunnan mielestä on vallan ihanaa ja hellyttävääkin nukkua se pieni yhteinen tuhisija keskellä, varpaat yhdessä tuhisijan alapuolella? (Seksin voip sitten harrastaa muualla kuin siellä parisängyssä pienen tuhisijan lähellä...) Tai että perheessä koetaan itsestään selvyytenä, että vauvaa hoivaavat kaikki kovasti alkuaikoina?

Meillä mm. isommat sisarukset tulivat selkeästi levottomiksi, jos vauva känisi sen kuuloisesti, ettei kaikki ollut ihan ok. Ja jossain kohtaa pienen serkun ollessa hoidossa meillä (ikää reilu 1 v) kävi silloin 4 v kuopus toteamassa pienen itkiessä äidin ikäväänsä herättyään, että "kuule, voisit antaa sille mun maitoani" :-)

mutta minusta tuo filosofi ei ole havainnut yhtä tärkeää pointtia nykyisessä suomalais-skandinaavisessa yhteiskunnassa: kun lapsia ei ole enää mikäään pakko tehdä, vaan kukin (pariskunta) voi valita hankkiiko vai ei, niin tottakai ne jotka päätyvät hankkimaan lapsia ovat sitten hirmuisen sitoutuneita hommaan. Ei niitä tehdä vain siinä sivussa muun touhun ohella, vaan myös ikäänkuin "harrastukseksi".



Ainakin itse + omassa tuttavapiirissä hurahdetaan vanhemmuuteen täysillä, koska lapsen tekeminen on ollut tietoinen päätös ja siitä ollaan sitten valtavan innostuneita. Imetetääån iät ajat, puuhataan kestovaippojen ja luomusoseiden kanssa ja ylipäänsä suhtaudutaan vanhemmuuteen kuin johonkin tärkeään, innostavaan omaan projektiin. Mitä se siis onkin, eikä joku pakollinen hommeli joka pitäisi hoitaa vasemmalla kädellä että ehtisi t4ehdä "omia asioita". Taidan kuitenkin elää jossain onnellisessa tasa-arvokuplassa, kun kotityöt tuntuvat jakautuvan jokseenkin tasan.

mutta minusta tuo filosofi ei ole havainnut yhtä tärkeää pointtia nykyisessä suomalais-skandinaavisessa yhteiskunnassa: kun lapsia ei ole enää mikäään pakko tehdä, vaan kukin (pariskunta) voi valita hankkiiko vai ei, niin tottakai ne jotka päätyvät hankkimaan lapsia ovat sitten hirmuisen sitoutuneita hommaan. Ei niitä tehdä vain siinä sivussa muun touhun ohella, vaan myös ikäänkuin "harrastukseksi".

Ainakin itse + omassa tuttavapiirissä hurahdetaan vanhemmuuteen täysillä, koska lapsen tekeminen on ollut tietoinen päätös ja siitä ollaan sitten valtavan innostuneita. Imetetääån iät ajat, puuhataan kestovaippojen ja luomusoseiden kanssa ja ylipäänsä suhtaudutaan vanhemmuuteen kuin johonkin tärkeään, innostavaan omaan projektiin. Mitä se siis onkin, eikä joku pakollinen hommeli joka pitäisi hoitaa vasemmalla kädellä että ehtisi t4ehdä "omia asioita". Taidan kuitenkin elää jossain onnellisessa tasa-arvokuplassa, kun kotityöt tuntuvat jakautuvan jokseenkin tasan.

pätee varmaa joskus, mutta melko kärjistetyt mielipiteet naisella oli. Nuorena olin ehdottomasti uran kannalla ja ihmettelelin kotiäitejä. Vaan sainkin lapset sangen vanhana ja nyt vuosia töissä olleena nautin lasten kanssa kotona olosta ihan älyttömästi.



Parhaat ystäväni ovat kylläkin töissä ja lapset päiväkodissa enkä todellakaan paheksu heidän ratkaisujaan.

Eli ajatuksena se, että mitä enemmään nainen omistautuu lapsilleen yms. mies vastaavasti loittonee.

Ihan loogista, jos äiti marttyyrimäisesti tekee kaiken kotona, niin eihän miehelle jää mitään tekemistä/virkaa.

Naisen tasapainoteltava eri roolien kanssa, äiti, vaimo, työntekijä yms.

Pitäisi antaa isille myös vastuuta ja sitouttaa perheeseen.

Tosin Ranskassa naiset hoitavat 80% kotitöistä ja Suomessa 61% eli suomalaiset miehet edistyksellisiä!

juttu. Ja mielenkiintoinen nainen.



Ranskaa ja Suomea on kuitenkin hankala verrata. Tässä pari esimerkkiä:



- Naiselta kysytään sairaalassa, haluatko imettää. Jos ei halua, hän saa lääkettä joka vaikuttaa maidonnousuun.



- Ranskassa lasten kurittaminen (läpsiminen etc.) on normaalia arkiipäivää.



Ehkä ransakattaret ovat enenmmän puristuksissa kuin suomalaisnaiset.

tekee äitiydestä itselleen ainoan elämäntehtävän.

juttu. Ja mielenkiintoinen nainen.

Ranskaa ja Suomea on kuitenkin hankala verrata. Tässä pari esimerkkiä:

- Naiselta kysytään sairaalassa, haluatko imettää. Jos ei halua, hän saa lääkettä joka vaikuttaa maidonnousuun.

- Ranskassa lasten kurittaminen (läpsiminen etc.) on normaalia arkiipäivää.

Ehkä ransakattaret ovat enenmmän puristuksissa kuin suomalaisnaiset.

Mites Ranskassa asuneet tai asuvat mammat? Mitä mieltä ootte?

asiallisella pohdiskelulla eikä taivastelulla. Odotin että artikkeli aikaansaa välittömän paasausketjun à la miksi tehdä lapsia jos ei viitsi imettää/hoitaa itse jene jene.

naisen pitää olla myös nainen ja vaimo, ihan kuten miehenkin mies ja puoliso eikä vain kokoaikainen isä. Kamalaa, jos perheessä miehen ja naisen suhde muuttuu vain äidin ja isän rooleiksi.



Olen kyllä itsekin törmännyt miehiin, joiden vaimot ovat niin superäitiä, kotihoitoa, imetystä, kestovaippaa ja väsynyttä itkua, että miehet joutuvat etsimään keskusteluseuransa muualta. Osa etsii jopa seksiseuransa.

Mun mielestä se oli hyvä ja edusti raikasta tuulahdusta suomalaiseen keskusteluun.



Mä olen monesti miettinyt, että millaista on niiden naisten elämä lasten kasvettua, jotka ovat ensisijaisesti ja ainoastaan äitejä?



Kyllä mun mielestä ihmisellä pitää olla muitakin rooleja kuin äitiys. Kyllä pitää voida olla myös vaimo, sisko, ystävä, työssä käyvä, harrastaja. Ei tietysti kaikkea yhtä aikaa ja samalla aikajaolla, mutta ei noita muita voi unohtaa.



Monihan tosiaan unohtaa. Ei ehdi ystäviä nähdä, vaikka on kotona lasten kanssa. Ei tee edes mieli pitää itsestään huolta, koska on kuitenkin vain kotona. Ei voi harrastaa mitään, koska lapset pitää laittaa nukkumaan.

eri asiantuntijan mielipide olemassa ja tuo on vain yksi niistä.

Toisaalta täytyy muistaa, että hän edusti Pariisissa asuvaa älykkönaista. Ranska on iso maa, missä on suuria alueellisiakin eroja tavoissa.



Katsokaa Teemalta Talo Ranskassa ohjelmaa, missä kilpailijat asuvat perheissä Montpellierissä. Ja aika monessa kodissa perhe-elämä vaikutti ihan normaalilta. Naiset eivät olleet sen puunatumpia ja miehet kotoisia lökäpöksyjä.

Ja hyviä mielipiteitä, ymmärrän täysin pointin (vaikka itse olinkin kotona, kunnes nuorempi lapsista oli 2,5 v).



Jutussa mainittu luku, jonka mukaan vain 25 % alle 3-vuotiaista on päivähoidossa Suomessa on tilastollinen harha. Näin:



Oletetaan, että Suomessa on

- 1000 alle 1-vuotiasta

- 1000 1-2-vuotiasta

- 1000 2-3-vuotiasta



Yhteensä 3000 alle 3-vuotiasta. Näistä 25 % on päivähoidossa, eli 750 lasta.



Oletetaan, että alle 10 kk ikäiset lapset ovat lähes jokainen kotona ja että alle 1-vuotiaista 95 % on kotona = 950 lasta kotona ja 50 päiväkodissa.



Tällöin 1-3 vuotiaista, joita on 2000 kpl, päiväkodissa on 700 lasta - prosenttiosuutena näistä 1-3 -vuotiaista tämä onkin 700x100/2000=35 %



Oikeasti laskelma ei aivan noin mene. 1-2-vuotiaita on varmasti päivähoidon piirissä selvästi vähemmän kuin 2-3 -vuotiaita. Mutta alle 10 kk ikäisten lasten 100 % kotonaolo vääristää laskelmaa, kyllä sinne päiväkotiin selvästi enemmän kuin neljäsosa 1-3 -vuotiaana.

Lapset useimmiten hoidetaan kotona, mutta 3-vuotiaasta lähtien alkaa todella koulumainen ja kurinalainen opetus. 6-vuotiaalla on aiheena mm. runous!Päivät alkavat klo 9, klo 12 tunnin ruokatauko kotona ja sitten koulua klo 15 asti. Sitten jos äiti ei ole kotona, loppuaika ollaan hoidossa.