Lue keskustelun säännöt.
Miks täällä suhtaudutaan negatiivisesti adoptioon?
28.03.2010 |
Luin tuota yhtä ketjua, jossa ap antamassa vauvansa adoptioon. Todella monet oli sitä mieltä, että ap on vain itsekäs ja vastaukset sitä tyyliä, että kyllä ne asiat järjestyy kun vaan päättää pitää vauvan.
Olen lukenut täällä myös ketjuja, joissa joku pohtii aborttia mm.ehkäisyn petettyä ja niissä moni taas sanoo, että pidä vauva tai anna adoptioon äläkä tapa sitä.
Minä olen adoptiolapsi ja ikuisesti kiitollinen äidilleni/biologisille vanhemmilleni, että päätyivät adoptioon eivätkä aborttiin. Nyt aikuisena olen tutustunut biologisiin vanhempiini sekä sisaruksiini. Minä olin kolmas lapsi, jota biol.vanhempani eivät voineet olosuhteista johtuen pitää. Monta vuotta adoptioni jälkeen saivat vielä kaksi lasta.
Kommentit (8)
abortin ja eivät kestä ajatusta että joku voi antaa vauvan adoptioon abortin sijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhtään mitään. Ne jotkut jotka ovat asiaa kommentoineet ovat saattaneet kärjistää, jopa ihan provoilla tai sitten yksi ja sama ihminen esiintyy usempana jne. Minä en menisi varsinkaan av-palstan perusteella tekemään minkäänlaisia päätelmiä "kansan mielipiteestä"!
abortin ja eivät kestä ajatusta että joku voi antaa vauvan adoptioon abortin sijasta.
Sama kai se on mistä asiasta on kyse, mutta jos ihminen kokee tehneensä jotain "väärää", usein hän näyttää toivovan, että myös muut päätyvät samaan ratkaisuun. Vähentää nääs omantunnontuskia, kun tietää, ettei ole ainoa. Oli kyse sitten abortista, viinanjuonnista tai muista valinnoista lasten kohdalla.
Itsekin toivoisin kovasti, että paljon useampi nainen päätyisi adoptioon suomessa. Adoptiolapsista on huutava pula, ja ei-toivottuja raskauksia abortoidaan jatkuvasti. Todella suuri sääli, ja toisaalta erittäin kunnioitattava päätös niiltä, jotka päättävät antaa lapsen adoptioon.
Mutta sitten osa lapsista voidaan pitää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sitten osa lapsista voidaan pitää?
äitini oli ollut pitkään vakavasti sairas ja tämän takia dementoituneen isäni hoito oli kokonaan minun vastuulla. Tuon lisäksi mieheni sairastui vakavasti ja vauva tuon keskelle olisi ollut liikaa tai ainakaan vauva ei olisi saanut samanlaista lapsuutta kun aiemmat enkä halunnut vieraan (lastenhoitajan) hoitavan vauvaani, sillä potisin siitä huonoa omaa tuntoa kun olisin koko ajan tiennyt, että minun pitäisi olla vauvaa hoitamassa. Adoptiossa vauva sai hyvän kodin.
mutta itse pidän adoptioon epätoivotut lapsensa antavia sankareina. Tai siis en tietenkään niitä joiden lapset otetaan huostaan laitoksella päihdesyistä, mutta niitä joille tuli vahinkoraskaus ja jotka olisivat voineet tehdä abortinkin mutta päättivät olla tekemättä.
Adoptiolapsista on kova pula, olen sen itsekin saanut tuta. Itse en pystyisi kantamaan ja synnyttämään lasta ja sitten antamaan häntä pois, vaikka tilanne olisi mikä - mutta ihailen niitä joilta se tahdonvoima löytyy. Olla valmis siihen henkilökohtaiseen tuskaan pelkän "unohtamisen" sijaan, jotta lapsi saisi elää ja saisi rakastavat vanhemmat joille hän on kaikki kaikessa - se on luonteenlujuutta, vastuunkantamista ja epäitsekkyyttä.
Sitten voi leikkiä, eihän siinä mitään ollutkaan. Se olemassaoleva vauvahan voisi vaikka sitten isona tulla äiteetä katsomaan. Ja sitte pitäs kertoa miehelle ja muille ihmisille, että on tullut elettyä vähän hurvitellen joskus.