Pitääkö tehdä toinen lapsi " vain" siksi että ensimmäinen ei jäisi ilman sisaruksia?

sisarukseksi. Toisaalta en jättäisi tekemättä vain raskaan vauva-ajan vuoksi. Vauva-ajat kun voivat sisaruksillakin olla hyvin erilaisia. Ja vauva-aika ei kestä ikuisesti.

tuo yksi ihanainen riittäisi mulle, mutta tuntus kenkulta lasta kohtaan ettei hälle sisaruksia suotaisi. Vauva-aika on kamalaa!

Entä jos siitä tulee vammainen, oletko siihen valmis? Oikea vastua tulee kyllä sulle yhtäkkiä, kun et sitä mieti. Ja siis mitään Oikeaa vastaustahan siihen ei ole, joten sun täytyy ihan itse rauhassa asia miettiä.

Niin kauan kun on hedelmällisessä iässä, sitä varmasti jotenkin miettii. Minusta se ei ole hyvä syy. Maailmasta kun ei ikinä tiedä mitä täällä tapahtuu. Sisarukset eivät välttämättä tule olleenkaan toimeen keskenään. Toinen voi kuolla, muuttaa ulkomaille, olla vankilassa ym. Monilla joilla on omia sisaruksia, se läheisin ihminen on kuitenkin joku muu. Meillä on vain yksi lapsi, ja siihen se jää. Kuitenkin myönnän että kun kuulen jonkun taas odottavan toista, se vähän kirpaisee. Sitten mietin hetken kuinka hyvä meidän on olla näin. Meillä ei raskausaika mennyt aivan suunnitellusti ja se jätti minulle kammon toista synnytystä kohtaan. Voisihan toinen raskaus olla paljon helpompi, mutta myös vaikeampi. Sitä kun ei tiedä. Kävin puhumassa aiheesta neuvolapsykologin kanssa. Häneltä sain omia tukevia ajatuksia. Kun miettii kuinka paljon lapsiperheisiin tulee eroja, on kovin hataralla pohjalla ajatus tehdä lapsi sisarukseksi toiselle. Syyt pitää olla vahvemmat.

ja olisin aina halunnut sisaruksia. Olin pienenä kysellyt äitiltä, et millon meillekkin tulee pikkusisko tai veli. Vanhempani olivat jo nelissäkymmenissä mut saadessaan niin sen takia niitä ei tullut. Serkuista tuli sitten tosi tärkeitä.

Ikäeroksi tulee kolme vuotta, että hommaa on tiedossa. Itse olen ainokainen ja miehellä on yksi sisarus,johon hänellä on läheiset välit. Päätettiin sitten antaa toiselle mahis tulla ja tärppäsi. Mutta siis maailmassa ei ole muuta pakko kuin kuolla ja maksaa vero...jokainen tekee, miten parhaaksi näkee.

Ja siis tällä en todellakaan tarkoita, että sisaruksen syntymä sinänsä olisi esikoiselle kamalaa ja traumatisoivaa ;) vaan sitä, että vain tuon sisarusajatuksen takia ei pidä lisää lapsia tehdä. Minusta ei kuulosta kovin hyvältä lähtökohdalta perhekoon kasvattamiselle ja useamman lapsen äitiydelle/isyydelle, jos ainoa argumetti on tuo " lapselle pitää saada sisarus" .



Toisaalta en myöskään jättäisi lapsilukua yhteen vain vauva-aikoihin liittyvien pelkojen takia, jos haaveilisimme isommasta perheestä. Se vauva-aika on kuitenkin nin lyhyt aikuisen ihmisen elämässä, että en millään kykenisi olemaan sinut sen perusteella tehtyyn valintaan, JOS oikeasti haluaisimme enempi lapsia. Terveys on eri juttu, toki myös mielenterveys... Eli jos kroppa tai pää ei oikeasti kestäisi toista lasta, kannattaa unohtaa koko homma.



Esikoisen kannalta on loppujen lopuksi ihan sama, montako sisarusta hänellä on. Vai onko yhtään. Vanhempien asenne, ympäristö ja tuuri vaikuttavat huomattavasti enemmän kuin sisarusten määrä! Huonolla tuurilla sisaruksesta olisi vain surua ja katkeruutta, ei sen varaan voi näin suuria päätöksiä tehdä... Eli ydinkysymys on: kuinka suuren perheen haluaisitte miehesi kanssa? Se ratkaisee, ei pakkosisarukset tai vauvakuume tai sen puuttuminen.

En ole koskaan kärsinyt yksilapsisuudesta, koska mulla on ollut ihana lapsuudenystävä ja mahtavat vanhemmat! Vaikka kaveri ei olekaan sama asia kuin sisko/veli, ei vastaavasti sisarus voi koskaan korvata kavereita. Ei edes identtinen kaksonen =) Minusta oli mukavaa, kun ei tarvinnut tapella sisarusten kanssa, kuten valtaosa kavereistani näytti päivittäin tekevän (ja olevan oikeasti katkeriakin monesti). Ikävää oli välillä, kun ei ollut muuta matkaseuraa kuin vanhempani, mutta he onneksi ottivat isompana mulle kaverin usein mukaan :) Koen olleeni monella tavalla etuoikeutettu, esim. kun mua ei ole koskaan verrattu sisaruksiin eikä aikaa/syliä ole tarvinnut jakaa. Kaikkea en kuitenkaan saanut, siitä nostan vanhemmilleni hattua!

Ainoa miinuspuoli oikeastaan on ollut, että nyt aikuisena ei ole ketään jakamassa varhaisia lapsuusmuistoja (esim. vanhemmistani) niin syväluotaavasti kuin sisarusten kesken voisi olla. Toisaalta eipä kaikki kaverinikaan näytä olevan niin kovin syvällisellä tasolla sisaruudessa... hyvä että silloin tällöin näkevät ja vaihtavat peruskuulumisia. Jotain siis saa, ja jostain joutuu luopumaan. Aina. Peruskysymys on, miten vanhemmat lapsensa kasvattavat, olipa heitä sitten yksi tai viisi.

Meillä tuo esikoinen on halunnut alusta asti ison perheen (edelleen jaksaa painostaa haluavansa lisää sisaruksia), pienempi taas näyttää olevan kauhuissaan pelkästä ajatuksesta, että meille vielä voisi tulla lisää lapsia... Eli ei näitä päätöksiä minusta lasten ehdoilla voi lähteä tekemään! Kyllä siinä on minusta oltava perheen

aikuisilla

vahva halu, jos tietentahtoen perhekokoa lähdetään kasvattamaan.

Ja jos ei aio tehdä toista, niin se ensimmäinenkin olisi pitänyt jättää tekemättä. Hohhoijaa...

En kyllä tajunnut sitäkään, miten pelkkä vauva-aika vois estää haaveet isommasta perheestä. Sehän nyt on yks hujaus, kun lapset on jo isompia! Eri asia toki, jos esim. on kärsiny synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tms. ja pelkää sen uusiutuvan. Tai jos oikeesti pelkää synnytystä niin paljon, ettei voi sitä enää kokea (adoptoida vois silti). Mut että jos ei oikeesti haluais lisää lapsia ja silti lähtis perhettään suurentamaan vain " antaakseen" esikoiselle seuraa, niin huhhuh! Kuulostaa huonolta.

On se kuopuksen rooli vaan niin ikävä, että siitä pitää yrittää päästä lapsen edun nimissä eroon aina uudestaan ja uudestaan uuden lapsen kohdalla ;P

Meillä on kaksi lasta ja nyt haaveillaan kolmannesta, mutta eipä ole tullut pieneen mieleenkään keksiä, että tämä meidän valinta olisi jotenkin erityisen EPÄitsekäs :D :D Kyllä pohjalla on tosiaan paras olla ihan vain toive suuemmasta perheestä. Jos se puuttuu, ei sisaruksia sentään pidä ruveta " väkisin vääntämään" , huh, mikä ajatuskin!

oli aina se ajatus että jos tehdään lapsia, niin tehdään vähintään kaksi. Ollaan molemmat miehen kanssa ainoita lapsia ja kumpikaan ei halunnut samaa kohtaloa omalle lapselle. Itse kaipasin lapsena todella paljon sisarusta ja kadehdin niitä joilla siskoja tai veljiä oli. Ei vanhemmat korvaa sisarusten seuraa ja jos on kuten minulla, että muutettiin paljon, ei lapsuuden ystäviäkään pysyvästi ollut. Samaa en todellakaan omilleni halunnut.

Synnytystä ajatellessakin jo hengästyn. Minulla on sisaruksia itselläni ja he ovat minulle todella tärkeitä ja läheisiä. (tosin vasta näin aikuisiällä lähennytty)

En missään nimessä halua että lapseni jäisi ainoaksi. En kuitenkaan ole itse vielä valmis aloittamaan vauva-aikaan uudestaan jos se vaikka onkin yhtä vaikeaa kuin ensimmäisen kanssa. Ikäeroa tulee olemaan, mutta toinen vielä tehdään. En usko että viiden tai kuuden vuoden ikäero haittaa yhtään. Minullakin on isosiskooni 5v ikäero ja hyvin olemme samalla aaltopituudella ja läheisiä.

Lapsena tosin olimme ihan eri maailmoista, kun sisko meni menojaan ja minä kaivelin vain nokkaani.

Me ainakin " saadaan" ja se meinaa sitä, että ei ole varmaan saako enää lapsia...



Kai jotku sitten tosiaan tekee...?

tunnu, niin älä tee vain sen vuoksi, että jonkun ulkopuolisen tahon mukaan pitäisi. Meillä on vain yksi lapsi ja enempää ei ole tulossa. Olen ihan tarpeeksi nähnyt sellaisten perheiden arkea, joilla on useampi pieni lapsi ja sille elämälle sanon, että ei kiitos. Musta ei ole elämään niin, että parin vuoden kuluttua sitten jo kummasti helpottaa. Siis se mitä ihmiset aina hokee siitä pienten lasten kanssa olemisen raskaudesta...



Enkä pitänyt raskausajasta, enkä jaksa toista kertaa jännittää, että meneekö kaikki hyvin eikä muakaan kiehdo ajatus uudesta vauva-ajasta, vaikka se meillä ihan helppo olikin.

Että näitä viestejä täällä...



E

Syynä pitäisi olla aina vanhempien halu saada lapsi.



Meillä myös 3,5-vuotias ja erittäin rankkoja vuosia takana. Mies haluaa kovasti toista lasta. Itse epäröin.

Kuten jo todettiin, on tärkeintä, että vanhemmat haluavat lapsen. Itselläni ei ole sisaruksia enkä ole siitä kärsinyt. Miehelläni on kaksi veljeä, eivätkä ole juuri tekemisissä keskenään. Heillä ei ole riitaa tms. mutta sanotaan, että kukin elää omaa elämäänsä. Ja saa ne lapset kavereita muualtakin kuin kotoa. Aluksi ovat liian pieniä leikkimään keskenään ja sitten onkin jo omat kaverit, kun mennään kouluun yms.