Mitä te oikein luuletta ihmiselle tapahtuvan, kun hän täyttää 40 v?
Siis lueskelin ketjua " missä iässä ei enää äidiksi" . Siinä - ja monesti muulloinkin - kirjotetaan, että " en jaksaisi" enää nelikymppisenä tai jopa kolmekymppisenä tms.
Mitä te oikein luulette, että ihmiselle tapahtuu, kun ikää tulee?? Koska näissä asenteissa on kyse juuri luuloista, ei tiedoista.
Jos nelikymppinen ei jotain " jaksa" , niin kyse on ihan omasta asenteesta ja omasta korvien välistä, eikä mistään yleispätevästä totuudesta. Vasta 60 v voi myöntää, ettei jotain " jaksa" .
Tai ehkä naapurini, 59 v, joka juokseen maratoneja, ei vieläkään sitä myönnä, eikä 67 v anoppini myönnä, joka siirsi puoli päivää paikasta toiseen 20 kg painavia harkkoja... saatika tuo tuttuni, joka sai esikoisena 45-vuotiaana.
Minä olen nyt 39 v ja ihmettelen suuresti näitä asenteita. En ole hankkimassa lisää lapsia, mutta ihan objektiivisesti ajateltuna en näe ainuttakaa fyysistä syytä, miksi en voisi hankkia lisää lapsia.
Kommentit (32)
Helppo sanoa että jaksoi kun nousi sängystä viideltä iltapäivällä.
35:sena ensisynnyttäjänä olin 2 viikon päästä vanhoissa hoikissa mitoissa! Ja raskausaikana elämäni kunnossa, eikä yhtään sairaspäivää. Lapsi täysiaikainen, terve ja tomera eikä mitään allergioitakaan.
Toki nelikymppinen jaksaa vauvan ja taaperon. Itse asiassa vauvaa nyt jaksaa hoitaa vaikka 60- vuotias, jos ei ole käsissä sellaista vikaa, että nostelu ei sujuisi.
Mutta päälle 50- vuotiaan henkinen energia ei vaan aina ole ihan ideaalia eskari-alakouluikäisten lasten kanssa tohottamiseen. Eikä liki 60- vuotias ole aina ideaalein taistelupari teini-ikäiselle.
Mulla tuttavapiirissä paljon perheitä, joissa vanhemmat olleet 40-50- vuotiaita, kun saanet lapsia. Pakko sanoa, että ovat jotenkin väsähtäneitä nyt kun istutaan tuolla kolkkiluokkalaisten koulun vanhempainilloissa. Enkä nyt sano, että pitäis lapset jättää tekemättä. Paljon pahempaakin on, kun vähän nuupahtaneet vanhemmat. Mutta ei se myös mitään ideaalia ole, että äiti on 43 ja isä 50, kun esikoinen syntyy.
Monet ihmiset kuvittelevat itsensä paljon nuorekkaammiksi ja jaksavammiksi ja ties miksi, mitä oikeasti ovat. Kukin tyylillään, mutta näyttäs siltä, että ihmiset sortuu aika pitkälti itsepetoksiin vakuutellessaan omaa nuorekkuuttaan. Minä olen nyt 42 v. ja hyvässä kunnossa. Painan saman verran kuin 20- vuotiaana. Opiskelen, teen töitä ja hoidan perhettä ja energiaa piisaa. Mutta silti olen sitä mieltä, että lapsen koko aikuiseksi kehittymistä ajatellen mun energiat rupee oleen vähissä.
En jaksaisi enää vauvoja. Teen vuorotyötä ja palaudun yövuoroistakin hitaammin kuin nuorena.
Ehkä en ole sellainen teräsnainen kuten monet muut tällä palstalla. Mutta uskallan silti tunnustaa heikkouteni ja sen, että kaipaan enemmän unta ja lepoa kuin 30 vuotiaana kun sain ensimäisen lapseni.
Painoindeksi on 21 ja olen juossut muutaman maratonin tässä 40 ikäisenä, joten fyysisesti olen hyvässä kunnossa. Mutta silti tässä iässä kaipaan jo kunnon yöunta.
Olin 37 kun sain viimeisen lapsen ja silloin totesin, että ei enää, koska teki tiukkaa herätä monta kertaa yössä lasten takia.
Ehkä tämä on henkilökohtaista. Joku toinen jaksaa vauvojen kanssa vielä tässä iässäkin. Minä en jaksanut ja siksi teetätin streilisaation ja olen tyytyväinen ratkaisuun.
joten teemme ratkaisut sen mukaisesti.
Jokainen on tietysti yksilö, mutta tällä palstalla on nimenomaan ennakkoluulona se, että nelikymppiset ovat jo toinen jalka haudassa.
Lapset on silloin koululaisia, ollemme velattomia, voidaan matkustella.
Toivottavasti vaan terveyttä riittää.
Olen aina ajatellut, että se ikä on sellaista tasapainoa ja harmoniaa..
Jos niitä ei ole niin jaksaa mitä vaan jos ne saa. Minäkin ajattelen opiskelusta, kun se on ohi, että " en enää jaksaisi" . Mutta niin vaan toiset vaihtaa vielä ammattia 40:senä ja opiskelee vielä nopeemmin kuin nuoremmat, kun kokemusta ja motivaatiota on.
Niin että puhuukohan monet nyt ihan viitsimisestä? Että en viitsisi enää ryhtyä siihen rumbaan? (ja onneksi ei tarvi)
Valvon viikottain yövuoroja ja kyllä niistä palautuminen vie aikaansa. Univelkaa en jaksa enää samalla tavalla kuin nuorempana. Vielä 30 vuotiaana yövuoron jälkeen riitti parin tunnin yöunet ja jaksoin hyvin koko päivän. Nyt nukun enemmän ja silti illalla särkee päätä ja oksettaa.
Mutta kuten sanoin, joku toinen nelikymppinen jaksaa varmaan paremmin ja jaksaa hyvin vauvan yöheräilyt. Itse olen tyytyväinen kun alkaa vapaat, että saan nukkua univelkoja pois, eikä tarvitse enää heräillä lasten takia yöllä.
Kyllä minäkin ihmettelen läskejä 2-kymppisiä. Ei mun ollessa 20-25v. näkynyt sellaista ihran määrää missään!
Ehkä ne läskit 2-kymppiset katsoo meiät 4-kymppisiä ja miettivät meidän olevan varmasti kamalan sairaita, kun eivät itsekään jaksa kunnolla portaita nousta, vaikka ovat nuoria eikä lapsiakaan vielä ole.
kun mulla ei ole täysin harmaa tukka nutturalla ja mummokengät jalassa :) eikä tuossa kropassakaan vielä varsin valittamista. Että jos ne sanoo että näytät nuoremmalta, niin minä mielestäni näytän ihan ikäiseltäni kaikkine ilmeryppyineni.
Hän oli kaikille kavereilleen kertonut että se jota hän sijaistaa on jotain kolkyt, korkeintaan, noin ulkonäön ja parin tapaamisen perusteella.
28-vuotiaallekin 38 v on jo ilmeisesti aika vanha.
Uudelleenkouluttaudun, toinen avioliitto menossa, kuopus 5kk.
Unta tarvitsen kuten nuorempanakin, seksi maistuu ja siitä osaa nauttia aivan eri tavalla kun tietää tasan tarkkaan mitä itse haluaa.
Henkinen jaksaminen on nyt " aikuisena" aivan eri tasolla kuin aiemmin ja itsetuntokin hyvin kohdallaan.
Eli enpä valita ikääni ja sen mukanaan tuomia asioita ainakaan omalta osaltani :)
pätkittäistä yötä valvoa vastasyntyneen kanssa!
Uudet tuttavuudet olettavat järjeestään, että olen n. 35-vuotias. Johtuneeko sitten nuorekkaasta elämänasenteestani, ainakin omasta mielestäni kasvoiltani ikävuodet kun jo kuitenkin näkyvät.
32
ja hyvin se vauva ja minä näytään hengissä siitä selvityn
Kehitysvammaisuuden riski kasvaa, kun munasolut ikääntyvät? Raskaaksi tuleminen on epävarmempaa? Tässä muutama syy.
muuta eroa nuoruuteen verrattuna, kuin, että tarvitsen säännöllisemmän elämän. Muuten olen fyysisesti elämäni kunnossa. Olen tukevampi kuin nuorena, mutta kestävyyteni on parempi, jaksan liikkua tuntikausia ja oikeastaan vaan innostun tunnin urheilun jälkeen....nainen on mielestäni parhaimmillaan 35 jälkeen, näin ainakin minun lähipiirissäni näyttää olevan. Itse tulin äidiksi 36-vuotiaana ja täytyy sanoa, että olen kyllä nauttinut joka hetkestä. En tunne väsymystä kuin hetkellisesti, jos olisin ollut nuorena äiti, olisin ollut lyhytpinnaisempi ja hermostuneempi, nyt mennään ja tullaan lapsen aikataulun mukaan, mutta minä kuitenkin päätän mitä me teemme. Olen onnellinen äiti, minulla on raha-asiat kunnossa ja toivon, että meillä piisaa terveyttä, nyt ei ainakaan ole allergioita, eikä olla muutenkaan kipeänä. Ruoat pyrin tekemään itse, mutta käytän myös eineksiä ja pikaruokapaikkoja, jos tarve vaatii...Olkaa naiset lempeämpiä itsellenne ja muistakaa hoitaa myös omaa kuntoanne. Osa nuorista äideistä polttaa tupakkaa ja ovat huonokuntoisia jo alle kolmekymppisinä. Lisää vaan lapsia, jos omaan elämäntilanteeseen sopii ja hedelmällisyyttä piisaa.
toivu enää valvotuista öistä samalla tavalla kuin ensimmäisten lasten kanssa alle 30-vuotiaana.
Joten on tuossa ikäjutussa varmasti jotain perääkin. Jos ihminen ei pidä kunnostaan huolta, jossain se alkaa 40 vuoden jälkeen näkyä. Eri asia on sitten ne, jotka ovat harrastaneet säännöllistä liikuntaa koko ikänsä ja muutenkin eläneet terveellisesti.
Itse olen nyt 33-vuotias ja kahden lapsen äiti ja toivon olevani 40 -vuotiaana jopa paremmassa kunnossa kuin nyt. Lapsia en kuitenkaan aio enää hankkia.
Parikymppiset ilmeisesti luulevat, että nelikymppisenä ihminen on jo toinen jalka haudassa.
Ensinnäkin halusin puhua nimenomaan jaksamisesta. En minäkään (nyt 39 v) jaksa bailata enää aamuun asti. Kyse on enemmän psyykkisestä jaksamisesta kuin fyysisestä jaksamisesta.
Todellakin, ehkä nämä ennakkoluulot nousevat siitä, kun nuori katselee niitä läheisiään nelikymppisenä, jotka ovat fyysisesti rapakunnossa. On totta, että 38 vuoden (tämän iän olen jostain lukenut) jälkeen kunto menee kohisten alas, jos siitä ei pidä huolta. Nuori jaksaa, vaikka ei pidä itsestään huolta. Vanhemman pitää pitää itsestään huolta - ja sitten jaksaa enemmän kuin nuori.