Haluaisin toisen lapsen, mutta pelkään

on varmasti mammakerhoja, avoimia päiväkoteja, seurakunnan kerhoja, vauvauintia, omia ystäviä voi kutsua kylään jne.

Aktiviteetit on suunnattu yhden vauvan äideille. Avoimissa päiväkodeissa täällä on sisäänpäinlämpiävää ja lapset ovat ihan vauvoja, ei isommalle seuraa. Se on huolenaihe numero kakkonen.

Eikö vauvauinnit ole iltaisin? Isä voisi olla esikoisen kanssa. Ja sitten vauvauinnissa ottaisit kontaktia toisiin, joita voisi kutsua kahville tms. Ihan reilusti vaan! Yritä päästä mukaan niihin joukkoihin vaan niissä perhekerhoissa ja muissa.

koska se leikki-ikäinen vaatii muutakin. Ohimenevä nopea vaihe, jota sitten myöhemmin haikailet!

olin kaveripiirini eka. Kuopuksenkin saatuani olin aika outolintu vielä. Ei se kavereiden työssäkäynti estä yhteydenpitoa. Me käytiin mummollani päiväkaffeella ja sellasta.

Yksinäiset päivät puuduttavat. Vai onko se kahden kanssa erilaista? Olin hirveän yksinäinen ensimmäisen lapsen kotiäitiaikoina. ap

Ei ollut edes sen erään kirjoittajan mummua naapurissa. Kaikki lapseni ikäiset oli hoidossa päivisin. Ja ilta kun koitti ja oli kaksi vanhempaa, kävin kaupassa ja hoidin asioita joita ei voinut hoitaa aamuisin ilman autoa ja vauvan kanssa.



Nyt toinen tulossa ja kauhulla ajattelen niitä aikoja. isompi menossa päiväkotiin ja saa sieltä seuraa kun äiti ja vauva opettelevat elämän ensiaskelia.

Yhden lapsen kanssa oikeasti tylsistyy, siinä olet oikeassa.

Kerrankin saa olla hyvässä seurassa.

1 lapsi riittää.

lapsen kanssa voi tylsistyä. Leikin paljon lapseni kanssa, hassuttelemme, käymme ulkona, luemme kirjoja, piirrämme, leikimme legoilla. Ja olen jutellut lapselle paljon ja viettänyt hänen kanssaan paljon aikaa jo vauvasta lähtien. Päivät hurahtavat ohi ja ovat ihania!



Enkä suinkaan ole aina ollut mikään emotyyppi vaan kunnianhimoinen ja uraorientoitunut. Enkä koe itseäni emoäidiksi vieläkään. Olen vain loputtoman kiinnostunut lapsestani sekä utelias tutustumaan häneen.

ja hyvin vaativa hoidettava pitkään. Jäin ulkopuoliseksi ja olin yksinäinen ja väsynyt, vaikka liikuin paljon eri paikoissa. Ehkä ahdistus ja masennus painaa vieläkin päällimmäisenä muistoissa ja pelkään, että tunne uusii toisen myötä. Tykkään mennä ja tehdä, mutta on tylsää olla vuosia yksinäinen kotiäiti. ap

ei siinä ole ongelmaa. Mutta en vain jaksa olla vuosia päivisin ilman aikuiskontakteja, joihin olen mm. työssäni tottunut. Lisäksi on hieman eri asia olla yhden vauvan/taaperon kotäitinä kuin kahden, joista toinen on sosiaalinen ja kavereita kaipaava, toimelias leikki-ikäinen. ap

Lapsen hoidon ohella pesen pyykit ja astiat, teen ruoan. Luen päivän lehden, kirjoja. Juttelen ystävien kanssa kuulumiset. Käymme perhekerhossa tai ystävillä - jos jää aikaa. 13

tai hidas tekemään.

Ymmärrän jos asuu korvessa, lapsi ei pidä liikkumisesta rattaissa / turvaistuimessa tai kotiäiti ei omista kännykkää / sähköpostia, mutta muutoin en.

ap

Et ymmärrä ollenkaan mitä ajan takaa...

Et yksinkertaisesti voi jämähtää sinne kotiin perseellesi, kun sinulla on se leikki-ikäinen.

Sitäkö että tylsä elämä on vähemmän tylsää kun ne vähät tylsät asiat venyttää ja tekee hitaasti...