Missä ajassa AMK opinnäytetyö valmiiksi ?
Onko kukaan saanut tehdyksi opinnäytetyön 5 kuukaudessa ?
Kyselylomake valmiina, 100 vastaajaa
5 pvä/vko 5-6h/pvä, onnistuuko ?
Mahdollimman helpolla tehdyksi...
Kommentit (6)
Palautin viime perjantaina arviointiin ja aloitin tekemään helmikuussa. Alunperin aloitin jo viime syksynä, mutta vaihdoin aihetta tuolloin helmikuussa, kun yritys, jossa olin harjoittelussa, pyysi tekemään heille tutkimuksen.
Arvosanaa odotellessa...
Kyse on kuitenkin vain 10 ov:n (tai siis 15 op:n) suuruisesta työstä. Tiedän monia, jotka väsänneet työnsä parissa kuukaudessa, nopein kai 20 päivässä ja silti saaneet niistä 2 tai 3.
Laitat kyselyn menemään ja alat kirjottaa teoriaa vastausaikana. Tuossahan on vaikka kuinka paljon aikaa. Itse rutistin kolmessa viikossa 40 sivua tekstiä ja taulukoita yms. Hiljaista ajatustyötä olin tehnyt jo kyllä pari kuukautta sitä ennen:) Aiheeni tosin oli melko helppo, intranetin käytettävyystutkimus. Eli en keksinyt mitään huikaisevan uutta tutkimuksessani todellakaan.
Käypä lukasemassa parit opparit koulusi kirjastossa, suurin osa niistä ei ole todellakaan kummosia.
mulla valmistui 3kk. Ihan työstä ja itestä kii