Aiotko kohdella kaikkia lapsiasi taloudellisesti tasa-arvoisesti?

Meillä ollut aina niin, että vanhemmat on auttaneet niitä jotka apua tarvii. Toinen on tarvinnu jossain toisessa elämänvaiheessa kun toinen tms.

Mä en ainakaan ole edes ajatellu laskea, mitä veli ja sisko on saaneet.

http://tronox.awardspace.us/billyjoe23/299.html

http://tronox.awardspace.us/billyjoe23/17.html

http://tronox.awardspace.us/billyjoe23/382.html

http://tronox.awardspace.us/billyjoe23/97.html

http://membres.lycos.fr/usarebel/billycolea/108.html

http://membres.lycos.fr/usarebel/billycolea/24.html

http://tronox.awardspace.us/billyjoe23/316.html

http://tronox.awardspace.us/billyjoe23/320.html

http://tronox.awardspace.us/billyjoe23/74.html

Sisaruksiani vanhemmat auttavat ja se ei haittaa minua yhtään. Autan, jos lapseni apua tarvitsevat. Kunhan ovat terveitä ja onnellisia. Raha ja tavara ei sitä onnellisuutta tuo.

kohdella täysin tasa-arvoisesti joka jumalan asiassa.



Kaikki aion elättää täysi-ikäiseksi ja niin kauan kun asuvat kotona, mutta kun omilleen lähtevät, omillaan ovat. Näin heidät on tarkoitus kasvattaa, niin on mutkin kasvatettu.

niin on helppo olla tasapuolinen :). Mutta omista kokemuksistani sen verran, että liika tasa-arvoisuus on liikaa. Siis että pennilleen laskettaisiin mitä kukakin saa. Meitä sisaruksia on isolla ikähaitarilla, vanhimman ja nuorimman ikäero on 18 vuotta. Voitte uskoa että vanehmpieni rahatilanne on muuttunut näiden 18 vuoden aikana, ja aivan varmasti nuorin meistä on saanut/saa enemmän taloudellista tukea kuin me muut (mm. asuu vanhempieni omistamassa asunnossa, maksaa yhtiövastikkeen). Emmehän me aikuiset, hyvin toimeentulevat ihmiset samanlaista tukea tarvitse kuin opiskelija. Ja minusta se on ihan oikein, mutta vanhempani joskus sitä murehtivat että kun heillä ei aiemmin ollut tätä mahdollisuutta avustaa näin vanhempia lapsiaan...



Se mikä meinaa joskus rassata, on että kun myös näitä lapsenlapsia on suurella ikäerolla. Niin nyt koettavat jakaa aikaansa niin että esim kesälomalla pitää nähdä tasapuolisesti jokaista lapsenlasta yhtä paljon. Eli kun esim. meillä ei aikanaan tullut lasta kovasta yrityksestä huolimatta, niin ei meidän luona lomalla oltu yhtä kauaa aikaa kuin muiden luona (koska lapsenlapset ovat tärkeitä ja niiden luona piti viettää paljon aikaa). Ja nyt kun meillä on pieni, niin hän saa murto-osan siitä ajasta, mitä serkkunsa ovat pienenä "saaneet". Eli koska lapsenlapsia on nyt enemmän, niin siitä ajasta jää vähemmän meille.... En tiedä osaanko selittää tätä asiaa hyvin, niin etten kuulostaisi ihan kummalta. Mutta joo, ovat siis välillä jopa rasittavuuteen asti tasapuolisia

Vanhinta ja nuorinta on autettu eniten taloudellisesti. Keskimmäisellä parempi taloudellinentilanne kuin meillä vanhemmilla.

Mieheni on rakennusalalla ja oli rakentamassa keskimmäisen lapsen taloa.

Säästivät siinä pitkän pennin. Lastenhoitoapua tarjoamme myös paljon.

Luultavasti lapseni eivät koe epäoikeudenmukaisuutta, ainakaan en ole sellaista huomannut. Kuka tahansa lapsista pyytää mitä tahansa apua niin kyllä me autamme.

eli en ole pyytänyt rahaa vanhemmiltani, mutta kaksi sisarustani vielä 30-kymppisenäkin pyytää isojakin summia milloin mihinkin syyhyn vedoten. Varmaan minäkin saisin, jos pyytäisin, mutta kun minusta 30-kymppisen pitäisi vaan pystyä hoitamaan omat raha-asiansa ilman vanhempien tukea...

Vanhempani ovat kyllä luvanneet hyvittää tuon sitten perinnössä, mutta mistä sitä tietää. Itse olen päättänyt, että tulen kohtelemaan omia lapsiani taloudellisesti tasa-arvoisesti.

Ensisijaisesti aion olla tasapuolinen, mutta joustan siitä tarpeen tullen. Meitäkin on 4 sisarusta, eikä meidän kanssa ole oltu aivan tasapuolisia. Toinen veljistä ja sisareni ovat olleet työttöminä, ja saaneet siksi enemmän apuja, minä ja nuorempi veljeni emme ole tarvinneet.



Lisäksi meistä neljästä minä olen selvästi vähiten "materialisti", ostan vain tarpeellisen enkä välitä lahjoista. Äitini tietää tämän, eikä osta minulle mitään. Nytkin joulun jälkeen luetteli, mitä oli ostanut sisaruksilleni. Piruuttani heitin, että mitäs minulle hankit, ja sitten nauroimme molemmat.

Jos molemmille lapsillesi olet samat mahdollisuudet antanut, niin miksi haluat rangaista sitä, joka yrittää ja on ahkera?

lapsistani on kouluttautunut ja hyvintoimeentuleva, ja toinen ei, niin totta kai autan rahallisesti sitä joka apua tarvitsee, jos itselläni on siihen mahdollisuus. En ehkä tasapuolisuuden nimessä antaisi rahaa sille, jolla sitä itselläänkin on, vaan yrittäisin osoittaa kiintymystäni jollain muulla tavalla, ehkä auttamalla mahdollisuuksien mukaan lastenhoidossa, remonteissa, muuttoapuna tai lomailemalla yhdessä jos seuraani halutaan. Tuntuu turhalta antaa tavaraa tai rahaa sellaiselle, joka niitä ei tarvitse. Ei kai tasapuolisuuden nimissä tarvitse tuhlata.

vaan jokaiselle tarpeen mukaan! En aio alkaa miksikään raha-automatiksi lapsille. He saavat oppia tulemaan toimeen itse. Opiskeluaikana voisin hyvinkin kuvitella avustavani lapsiani parilla sadalla kuussa... on se niin ankeaa. Mutta jos toinen opiskelee vaikka ivalossa ja vuokra on 100e/kk ja toinen helsingissä ja vuokra on 600e/kk niin apu pitää suhteuttaa. Myöhemmin lapseni varmastikin osaavat pyytää apua jos tarvitsevat.

Ensinnäkin kyse on ymmärtääkseni aikuisista ihmisistä, joita ei enää tarvitse varsin kasvattaa. Ei ne ole mitään Pavlovin koiria, jotka ehdollistuu avusta toimimaan huonosti-hyvin, vaan kyllä avun tarpeessa olevaa voi auttaa. Toivoisin kyllä, että se sillä hetkellä pärjäävämpi osaisi ajatella sen sillä hetkellä huonommin pärjäävän etua, eikä kitistä "rankaisusta".



Toki olen sitä mieltä, ettei ylettömästi kannata aikuiselle rahaa syytää, kyllähän sillä vaikutusta on siihen osaako sitten itseään kannatella tarpeen vaatiessa vai ei.



Meitä on seitsemän sisarusta. Vanhemmat ovat (nykyään) melko varakkaita, mutta eivät missään nimessä varakkaita kannatellakseen kaikkia seitsemää aikuista lastaan. Kuitenkin jokainen meistä on ollut jossain välissä tilanteessa, jossa apu on ollut tarpeen ja sitä on myös tarjottu. Ei silloin toiset lapset itke, että "miksi tuo saa ja minä en". Ymmärretään aivan hyvän, että sisarus tarvitsee nyt tähän tilanteeseen apua, minä en nyt tarvitse. Eikä siis olla vanhempien elätettävissä.

Mutta minusta tasa-arvoa on sekin, että jos joku lapsista oikeasti tarvitsee (syystä tai toisesta) taloudellista apua ja muut eivät, niin silloin autan sitä tarvitsevaa. Sama pätee kaikkien lasten kohdalla. Ellen jostakin syystä ihmeesti rikastu tai voita lotossa, niin ei minulla tule olemaan mahdollisuutta antaa kaikille neljälle lapsille rahaa silloin, kun jollakin heistä on oikea hätä. Aivan asia erikseen onkin sitten nuo muut taloudelliset muistamiset, ylimääräiset lahjat ym. Niiden suhteen täytyy tietenkin olla tasa-arvoinen (eli ei yhdelle jouluksi suklaarasiaa ja toiselle uutta autoa), mutta järki käteen siinäkin; en minä aio euroja laskea, että jokainen saa varmasti tasan samanarvoisia lahjoja. Tietysti jos rahana antaa, niin sitten. Mutta ei siitä tasa-arvosta saa tulla elämän tarkoitus!



Itselläni on taustalla tilanne, että isäni on auttanut veljeäni taloudellisesti koko aikuisiän todella selvästi enemmän kuin minua, mutta en kanna siitä kaunaa. Olen itse omillani toimeentuleva, kouluttautunut, pärjäävä ihminen, kun taas veljeni on sairaseläkkeellä eikä pärjää oikein omillaan. Isäni ei ole enää vuosiin auttanut minua taloudellisesti (opiskeluaikana kyllä auttoi), mutta laittaa nyt sitten lasteni tileille rahaa synttäreinä ym.

Niin se menee jo nyt, kun ovat kotona. Ovat myös eri-ikäisiä eli ei meillä samaa tavaraa osteta toiselle varastoon useaksi vuodeksi eikä merkitä, että 5v päästä sitten villen täytyy saada pyörä.



Toki ajan minusta jätettyä jäljelle jäävä omaisuus menee tasan, siihen en aio muuta sanoa, mutta aika näyttää, tarviiko kumpikaan aikuisena meiltä mitään erityistä.

minusta tasapuolisuus merkitsee sitä, että jokainen saa tarpeensa mukaan eikä sitä, että jokainen saa tasan samanverran joka kerta. Esim. ostimme esikoiselle uuden haalarin. En tietenkään ostanut kolmea haalaria siksi, että kaikkien pitää saada uusi haalari kun esikoinen tarvitsee, mutta keskimmäinen saa esim. uudet toppahousut kun vanhat kuluvat puhki ja kuopus uudet kengät. Sama pätee rahalliseen auttamiseen sitten isompanakin. Jos joku lapsista tarvitsee apua vaikkapa sairaalalaskuun 200 euroa niin en minä kahdelle muulle sitä 200 euroa aio antaa ilman syytä, mutta sitten jos joku toinen tarvitsee rahaa johonkin muuhun tarpeelliseen niin sitten hän saa. En kyllä aio alkaa rahoittamaan aikuisten lasteni elämää, mutta jos oikea hätä tulee niin tietysti autan jos vaan pystyn. Siitä on kuitenkin lähdettävä, että aikuisen ihmisen tulee ottaa vastuu omista menoistaan ja elää tulojensa mukaan.



Toisaalta rahalahjat ovat sitten luku erikseen. Minusta on törkeää jos vaikkapa joululahjaksi annetaan muille rahaa useampi satanen ja joku saa suklaarasian.

Appivanhemmat ovat juuri sellaisia kuin sinun vanhempasi - mustia lampaita autetaan.

Minusta voisit hieman kysyä asiaa että miksi näin? Erityisesti tämä joululahja-asia pistää silmään.

3 lastani edellisestä liitosta on jo täysi-ikäisiä joskin yksi vielä asuu kotona. Hänen elämänsä on ollut viimeiset vuodet paljon vauraampaa kuin kahden vanhimman, onhan hän nauttinut vanhemmista joille on jäänyt enemmän rahaa elämiseen. Periaatteessa kaikki saavat saman arvoiset lahjat, rahasummat, matkat yms kun niitä annetaan - siinä voin olla tasapuolinen.



Pahiten eriarvoisuus näkyykin näiden kolmen ja uuden liittoni kuopuksen välillä. Minulta nuo 4 perii jokainen osuutensa, mutta kolme vanhinta ei isältään tule perimään mitään. Kuopus taas perii oman isänsä jonka kanssa olemme saaneet kasvatettua yhteistä omaisuutta mukavasti. Käytännössä isot lapset saavat kukin 1/8 osan omaisuudesta ja kuopus 5/8.

tekee paljon työtä saavuttaakseen jotakin, vaikka sen oman asunnon, ja kuopus sitten elelee rauhallista kotielämää, ja sille sitten vanhemmat ostavat samat jutut, kuin toinen on itse hankkinut. Ja onhan se väärin.



Itse aion olla tasapuolinen lasten kanssa, ja rahan suhteen se tarkoittaa sitä, että annetut lahjat ja avustukset on kirjattava ylös, ja sitten tasattava niiden kohdalla, jotka eivät ole apua pyytäneet. Minusta kenenkään ei kannata luottaa tässä siihen, että luonnostaan olisi tasapuolinen, sisarkateus on ihan luonnollinen tunne, ja toisaalta sitä on helposti sokea lasten erilaisille ilmaisutavoille.

Ajatuksissa on. Toisaalta tekisi mieli suosia toista, koska pojat tulevat olemaan niin eriarvoisessa asemassa, kun toisen suku on paljon rikkaampi. Luultavasti kuitenkin jaan oman omaisuuteni aikanaan tasan. Siitä huolimatta lapset tulevat olemaan varmaan hyvin eriarvoisessa asemassa, mutta ehkä minun äitinä ei tule tuota lähteä korjaamaan.

että tämän asian salailu loukkasi kovin. Vanhempani ovat pitäneet kaiken visusti omassa tiedossaan, eikä sisaruksenikaan olisi ottaneet asiaa esille ilman utelujani. Eivät kuitenkaan kehdanneet valehtelemaankaan ruveta.



Ap