Aiotko kohdella kaikkia lapsiasi taloudellisesti tasa-arvoisesti?

että siihen mainoskalenteriin oli merkitty isolla kaikki miehen sukulaisten nimi- ja synttäri- ja hääpäivät. Lahjalistaa nyt ei sentään suoraan...

Meillä pikkusiskoni on saanut aivan kaiken aina. Minä olen maksanut itse kaiken 16-vuotiaasta.



Mieheni perheessä pikkusiskoille ostettiin jopa asunnot. Me ollaan saatu kerran joululahja. Se oli naistenlehden tilauksen kylkiäisenä (lehti tilattu ilmeisesti jollekulle siskoista) ilmaiseksi saatu mainoskalenteri.

lapsistani on kouluttautunut ja hyvintoimeentuleva, ja toinen ei, niin totta kai autan rahallisesti sitä joka apua tarvitsee, jos itselläni on siihen mahdollisuus. En ehkä tasapuolisuuden nimessä antaisi rahaa sille, jolla sitä itselläänkin on, vaan yrittäisin osoittaa kiintymystäni jollain muulla tavalla, ehkä auttamalla mahdollisuuksien mukaan lastenhoidossa, remonteissa, muuttoapuna tai lomailemalla yhdessä jos seuraani halutaan. Tuntuu turhalta antaa tavaraa tai rahaa sellaiselle, joka niitä ei tarvitse. Ei kai tasapuolisuuden nimissä tarvitse tuhlata.

Jos nyt kuitenkin päättää rahoja lapsille jakaa, niin riippumatta lasten elintasosta, jokaiselle tulee antaa samanverran.



Paras vaihtoehto on, että jokainen elättä itse itsensä ja myös tuhlaa omat rahansa.

Aion kohdella lapsiani rahallisesti tasa-arvoisesti ja näin on toimittu myös minun kohdallani. Kuitenkin en täysin ymmärrä sitä, että AINA on oltava niin hiton tasa-arvoinen.... Itse tarvitsin kerran rahallista apua sairauden hoitoon/maksuun. Pyysin apua isältäni. Isä antoi sitten saman summan kahdelle nuoremmalle veljelleni, joista toinen lähti kanarialle kavereiden kanssa ryyppäämään ja toinen osti koko rahalla elektroniikkaa. Minulla raha meni sairaalalaskuun... Minusta se oli jotenkin typerän tuntuista - kaikessa ei mielestäni tarvitsisi olla pennilleen tasa-arvoinen. En nimittäin ainakaan minä olisi KOSKAAN kadehtinut veljltäni rahoja, joita he olisivat tarvinneet sairaalaskuun... :o/

Minun mielestäni tasa-arvoa ei välttämättä ole se, että kaikki saavat pennilleen saman verran. Jotkut ANSAITSEVAT enemmän kuin toiset kun esimerkiksi huolehtivat sairastuvista vanhemmistaan/isovanhemmistaan, ottavat hoitaakseen perheyrityksen tai omaisuuden osia (sanotaan vaikka korjaavat vanhempien taloa). Kyllä he mielestäni ihan oikeutetusti ovat silloin ansainneet enemmän kuin ne, jotka vain käyvät joulupöydässä narisemassa, mutta eivät näe mitään vaivaa perheen tai omaisuuden hyväksi. ONko se muka tasa-arvoa, että toiset tekevät työtä ja toiset vain nauttivat, jos kaikki jaetaan sentilleen tasan?



Toisaalta toiset ANSAITSEVAT selvästi vähemmän, jos vaikka juovat tai pelaavat kaiken omaisuutensa. Olisiko se tasa-arvoa, että heitä autettaisiin syvemmälle itsenä tuhoamisessa?



Toisaalta toiset TARVITSEVAT enemmän, koska heillä on vaikeuksia tai onnettomuuksia, vaikka työttömyyttä tai vammaisia lapsia tai omaa sairautta. Tai pitempi ja vaikeampi koulutus ja niin myös opiskeluaika, jolloin tarvitsevat taloudellista apua. Onko se sitten tasa-arvoa, että jos ei ole varmaa maksaa kaikille yhtä paljon opintojen tueksi niin sille yhdelle suvun välkyllekään ei saa antaa mitään ja sitten siitä ei tule lääkäriä siitäkään?



Meillä minä olen se, joka taloudellisesti olen saanut vähemmän kuin sisareni. Sisareni asuu vanhempiani lähempänä, hänellä on krooninen parantumaton sairaus, sen vuoksi hänen on vaikea opiskella loppuun (siis hän ei pysty matkustamaan yliopistolle joka päivä, eikä rahat riitä asumaan Hesassa) ja hänen miehensä on yrittäjä, jonka tulot ovat suhteessa suhdanteisiin. Vanhempani auttavat häntä taloudellisesti enemmän kuin minua, jolla raha-asiat ovat sujuneet enempiä yrittämättä ensin opiskeluaikaisilla iltatöillä ja sittemmin joko omilla tai puolison palkoilla - jompikumpi kun on aina voinut olla töissä. Minusta se on ihan ok ja oikeastaan aika tasa-arvoista. Siskoni tarvitsee taloudellista tukea. Minä tarvitsen lähinnä olkapäätä, johon purkaa murheitani - ja olen taas saanut sen vanhemmiltani. Tiedän myös, että jos osat joskus vaihtuvat ja MINÄ tarvitsenkin taloudellista tukea, vanhempani pyrkivät sitä antamaan.



Niin että luulen kyllä, että haluan kohdella lapsiani tasa-arvoisesti, mutta koska kaikki lapseni ovat yksilöitä,en usko että sitä tasa-arvoa voi mitata rahassa tai tavarassa.

Minäkin voisin kyllä palkita "luuserin", jos toisella olisi vaikka joku oppimisvaikeus tai joku vamma, jonka takia esim. ei tahdo päästä säännölliseen työhön tai ei jaksa tehdä vaikka täyttä päivää tms. Maailma ei ole reilu, mutta joskus vanhemmat voivat ehkä tehdä lapsiensa elämästä inhimillistä.

hyvä tunneilmasto, kun on noin mustavalkoinen asetelma jo omassa perheessä.

Olen nelilapsisen perheen toiseksi vanhin lapsi. Olen saanut viimeksi vanhemmiltani rahaa tai mitään tal. apua, kun olin 16-vuotias. Nyt nelikymppisenä olen huomannut, että muuta sisarukseni ovat saaneet säännöllistä raha-apua vanhemmiltani tai heidän opintolainan korkonsa on maksettu ja yhdeltä jopa koko opintolaina. Kaikki muut kolme ovat saaneet useampia ulkomaanmatkoja maksettuna vanhemmiltani. Joululahjaksi sain viime jouluna suklaarasian (yhteinen koko meidän viisihenkiselle perheelle) ja muut sisarukseni olivat saanet kukin 300 euroa.



Kaikki tämä alkoi paljastua vähitellen viime joulun jälkeen, kun hieman ihmettelin tuota meidän perheen joululahjaa sisaruksilleni. Olen ollut hieman pöllämystynyt, mutta sisarukseni ovat "lohduttaneet", että se johtuu vain siitä, että en ole koskaan pyytänyt mitään, enkä edes tarvinnut, koska olen hoitanut kaikki asiani aina hyvin.



Asia joka tapauksessa häiritsee ja nyt olen päättänyt, että kun minun kolme lastani ovat aikuisia, kohtelen heitä kaikkia tasan tarkkaan tasapuolisesti kaikissa asioissa, myös raha-asioissa.



Nimim. mut on varmaan lempattu perinnöstäkin

Ne on kanssa aina auttaneet muita lapsiaan, mutta ei esikoistaan, joka on mun mieheni. Anoppi joskus siitä totesi, että kun eihän se ole koskaan mitään apua tarvinnut, hoitanut aina asiansa esimerkillisesti. No niin onkin, mutta onko se syy syrjiä.



Mun vanhemmat ovat aina olleet tasapuolisia ja mulle & miehelle on itsestään selvää, että omia lapsia kohdellaan tasapuolisesti.

ettei anneta hänelle rahaa jota ei tarvitse elatukseen - saa elää myös vapaampaa elämää. yleensä sellaiseen elatussuhteeseen, jota aikuiselle työssäkäyvälle hänen vanhempansa tarjoavat kuuluu myös "oikeus puuttua". Ainakin jos minun vanhempani antavat rahaa, niin he myös ääneen paheksuvat mitä sillä teemme jos se menee heidän mielestään turhaan kohteeseen tai jättävät kokonaan rahan antamatta. ts. jos sanoisin että antakaa rahaa, että mieheni saa ostaa uuden rolexin, niin sitä rahaa ei tule. Mutta jos pyydän, että antakaa rahaa, ostan lapselle kumisaappaat, niin sen rahan saan. toisin sanoen, jos ottaa aikuisena vastaan rahaa vanhemmiltaan, niin samalla antaa pois itsemääräämisoikeuden joka rahankäyttöön liittyy. ja se ulottuu myös niihin itsetienaamiini rahoihin. Jos minulla on rahaa ostaa jotain heidän mielestään turhaa, ei minulle pidä antaa rahaa välttämättömiinkään menoihin. tässä näkyy sukupolvien välinen kuilu.

Isäni suosi vanhempaa veljeäni ja maksoi sille pummille aivan kaiken, oikeudenkäynneistä (näettekö millainen hulttio oli kyseessä??) velkoihin. Kun isä kuoli, testamenttia ei löytynyt vaikka aina selitti kuinka hyvä tytär hänellä on ja hänelle hän jättää omaisuutensa kun poika on jo osansa saanut...kauheaksi asian teki se, että tilitietoja tarkistettaessa KÄVI ILMI ETTÄ ISÄNI OLI MAKSANUT POIS VELJENI KAIKKI VELAT, JOITA OLI 50 000€:n edestä!!!!!!!!!!!!!!!! Sitä ei kuitenkaan pystytty todistamaan ja koska veljeni sekosi muutenkin niihin aikoihin lopullisesti, asia jäi siihen.

etteivät he laske mitä kukin saa. 5 lastamme ovat 14 vuoden ikähaarukalla ja jokaisen kohdalla tilanne on aina omansa. Autamme jos on hätä ja sillä tavalla kuin on tarpeen - jollekin ehkä rahaa, jollekin käytännön apua, jollekin henkistä tukea. Niillä resursseilla joita on sillä hetkellä käytössä.

Mun vanhemmat suosivat taloudellisesti nuorinta meistä sisaruksista, jolla on paha päihdeongelma. Ärsyttää, kun osa rahoista menee ties mihin mömmöihin, eli tässä tapauksessa ns. auttaminen on vain päihdeongelman ylläpitämistä. Me kolme muuta pärjäävää ja pienituloista sisarusta ei saada taloudellista tukea, vaikka se menisi takuulla tärkeämpiin kohteisiin kuten lasten talvihaalariin tai sähkölaskuun... kuin nuoremmilla sisaruksellani, joka vaan hummailee.

varsinkin jos käy niin että joudun maksamaan toisen velkoja ja vielä tämä sama sekoaa lopullisesti, sisar vain itkee rahaa eikä veljen surullista elämää.

Meillä on mun suvussa ehdottaman tasa-arvon periaate. Uskoakseni vanhempani ovat pitäneet ihan kirjaa, että jokainen saa taatusti saman verran. Minusta se on hyvä periaate, ketään ei suosita. Äitini on mm. aina hommannut joululahjat niin, että jokainen saa suurin piirtein samalla summalla lahjoja. Karkkipussitkin jaettiin ihan tasan kolmeen osaan. JOskus oli vaakakin käytössä :-)



Molempien vanhempieni kotona on ollut hyvin samantyyppinen lähtökohta. Vanhempieni vanhemmat ovat olleet aikanaan melko varakkaita, joten ennakkoperintöjä on jaettu, nyt kaikki aikaa sitten kuolleet.



Mieheni suvussa on taas suosittu joita kuita ja siellä on sisarusten välillä kateutta ja riitaa.



Jos meille suodaan joskus toinenkin lapsi, niin samalla tasa-arvoajatuksella ajattelen.

että onnistuisit kasvattajana? Sinun mokasihan se on, jos lapsestasi tulee luuseri. Ei se ole sen lapsesi vika tai painolasti, joka vetää itsensä kuiville "kasvatuksestasi" huolimatta.

Oma kokemus: olen perheessäni ainoa, joka on "viitsinyt" suorittaa akateemisen loppututkinnon. Veljillä olisi ollut kyllä kapasiteettia enemmän kuin minulla, mutta mukavuudenhalu vei voiton pänttäämisestä.



Olen muuttanut tosi nuorena pois kotoa, veljeni ovat asuneet vanhempieni siivissä yli kolmekymppisiksi, saaneet siis runsaasti taloudellisesta tukea, minä hyvin vähän. Itse olen ollut hyvin tarkka rahankäyttäjä (kirpputorit, alennusmyynnit ym.), jotta olen saanut jemmattua sukanvarteen. Veljet eivät ole ikinä säästäneet, vaan pistäneet kaiken menemään. Kun rahat ovat loppuneet matkustelujen ja liian leveän elämän myötä, apu on tullut vanhemmilta.



Pärjään hyvin, koska olen oppinut tarkaksi rahankäyttäjäksi. = > Vanhempani eivät tue. En ole myös koskaan pyytänytkään heiltä rahaa. Veljeni törsäävät, ovat taitoihinsa nähden aika surkeissa hommissa, tuhlaavat, rahat aina loppu. - > Vanhemmat tukevat heitä hyvin paljon.



Onko tuo tasapuolista?

Omia lapsiani aion tukea tasapuolisesti!

kun se menee tarpeeseen eikä yltäkylläisyyteen - sen aion myös ottaa huomioon.



Jo nyt läpsemme välillä sanovat, että toinen sai jotain ja hän ei.



Näissä tilanteissa yritämme muistella, mitä tämä asian esittänyt on saanut - tai vanhemma ollessa kyseessä, mitä hän sai saman ikäisenä.



Toisaalta pyrkimyksestä huolimatta en aio pitää kirjaa, mitä kukin saa ja saiko toinen saman.

että onnistuisit kasvattajana? Sinun mokasihan se on, jos lapsestasi tulee luuseri. Ei se ole sen lapsesi vika tai painolasti, joka vetää itsensä kuiville "kasvatuksestasi" huolimatta.